Elizabeth Gilbert – Tyttöjen kaupunki

♥♥♥♥

Alkuteos City of Girls (2019)

Gummerus 2020

Suom. Taina Helkamo

Blogia lukeneille ei tule uutena tietona, että rakastan historiallista fiktiota ja ennen kaikkea sellaista, johon liittyy eurooppalaisia vanhoja kartanoita ja perhesalaisuuksia. Tämänkaltaisella alkuasetelmalla varustettuja romaaneja onkin tullut kahlattua lukuisia (mm. Kate Mortonin kirjat) ja olikin virkistävää tarttua historialliseen teokseen, jonka ytimessä on nuoren naisen kepeät (tai siltä ainakin aluksi vaikuttavat) seikkailut New Yorkin teatterimaailmassa. Tyttöjen kaupunki on kansainväliseen suosioon nousseen omaelämäkerrallisen Eat, Pray, Love-kirjan kirjoittaneen Elizabeth Gilbertin toinen teos.

Eletään kesää vuonna 1940. Toinen maailmansota jylisee Euroopassa, mutta 19-vuotiaalla Vivian Morrisilla on tärkeämpää mietittävää: hänet on potkaistu pellolle sisäoppilaitoksesta. Vivianin vanhemmat eivät keksi mitä tehdä tottelemattoman tyttärensä kanssa ja päättävät lähettää hänet tätinsä Pegin luokse New Yorkiin. Tämä osoittautuukin aikamoiseksi onnenpotkuksi, Peg-täti omistaa nimittäin Lily Playhouse-nimisen, parhaimmat päivänsä nähneen iloluontoisen teatterin ja Vivian pääsee paikan puvustajaksi. Muutto tuo tullessaan myös kauan kaivatun vapauden ja Vivian viettääkin aikansa kaupungissa juhlien ja nauttien yö toisensa jälkeen. Taivaanrannassa näkyy kuitenkin myös pilviä ja monen sattumuksen seurauksena Vivian sortuu suuriin virheisiin, josita joutuu maksamaan kovan hinnan.

Tyttöjen kaupunki osoittautui ainutlaatuiseksi sekoitukseksi mukaansatempaavuutta, seksikkyyttä ja huumoria yhdistettynä taitavaan ajankuvaukseen, enkä muista lukeneeni aiemmin mitään vastaavaa. Kuten kirjoitin mm. Minna Lindgrenin Vihaisen lesken arvostelussa, olen huumorin suhteen vaikeasti miellytettävä ja olinkin yllättynyt siitä, miten hauska Tyttöjen kaupunki oli, Vivianin sulkuihin sijoitetut, ironiset sivuhuomautukset olivat loistavia.

Arvostan sitä, ettei Gilbert mennyt päähenkilönsä kohdalla siitä, mistä aita on matalin ja tehnyt hänestä aikakaudelle sopivaa viatonta neitsyettä, vaan Vivian seikkailee (neitsyydestä pääsemisensä jälkeen) New Yorkin yössä cocktailien ja villien seksisuhteiden perässä, kuin 1940-luvun Carrie Bradshaw konsanaan. Vivian tekee myös hirveitä erehdyksiä, eikä ole siten vain helposti pidettävä hahmo. Myös muu henkilögalleria on kerrassaan timanttista, jokaisella lukuisalla sivuhahmolla on tarinassa oma perusteltu paikkansa, eikä juonesta löydy yhden yhtä helposti unohdettavaa henkilöä. Ihastuinkin Vivianin lisäksi muun muassa hänen viinaanmenevään ja boheemiin tätiinsä, komeaan ensirakkauteensa Anthonyyn ja säkenöivään brittinäyttelijättäreen Ednaan.

Gilbert tuo hienosti tarinassa esiin myös seksuaalivähemmistöjä, jotka saattoivat löytää tuon ajan teatterimaailmasta itselleen turvapaikan. Kirjan 40-luvun New York sykkii värejä ja elämää ja Vivianin ammatin vuoksi aikakauden vaatteita kuvataan erityisen paljon ja kiinnostavasti.

Ensisivuilta asti toivoin, että Tyttöjen kaupunki päätyisi valkokankaalle, niin paljon odotin näkeväni tarinan visualisoituna ja kuinka ollakaan, kirjailija on myynyt elokuvaoikeudet Warner Brosille.

Lisää historiallista fiktiota löydät allaolevaa avainsanaa painamalla! Lisäsin myös uuden avainsanan kirjoille, jotka sijoittuvat 1900-luvun alkupuoliskolle.

Kommentit (2)
  1. Stabi! Paras lukukaveri <3 🙂

    1. Moikka, itseasiassa herra B. on Venäjän tuliaisia eli sekarotuinen rescue. Toinen, pystyssä oleva korva on piilossa kuvasta. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *