James Dashner – Labyrintti (Maze runner #1)

♥♥♥

Alkuteos Maze runner (2009)

Basam Books 2015

Luen jonkun verran fantasiaa, erityisesti ya-fantasia on yksi salaisista paheistani (tai ehkei se ole enää kovin salaista jos sitä kuuluttaa blogissaan). Science fictioniin liittyvät teemat taas, kuten avaruus, tiede tai tekniikka, eivät ole oikein koskaan vedonneet samalla tavalla kuin fantasian elementit, taikamaailmat ja yliluonnolliset otukset. Tästä poiketen, sain juuri luettua Sylvain Neuvelin koukuttavan Themis Files-trilogian, josta ei valitettavasti löydy arvostelua, koska ehdin lukaista sarjan ensimmäisen osan juuri ennen blogin perustamista. Jos kuitenkin maan uumenista löytyvien jättiläisrobottien salaisuudet kiehtovat, suosittelen sarjaa lämpimästi!

James Dashnerin Maze runner-sarja on roikkunut jo pitkään lukulistallani sen saamien loistavien arvostelujen ja vinkeän omaperäisen alkuasetelman vuoksi. Kirjoista on tehty myös kolmiosainen elokuvasarja, löydät ensimmäisen leffan trailerin tästä.

Tarina alkaa Thomasin tullessa tajuihinsa kesken tuntemattomaan määränpäähän suuntautuvan hissimatkan. Hän on paniikissa, koska muistaa itsestään vain nimensä, muttei esimerkiksi sitä, miten on päätynyt hissiin, joka lopulta pysähtyy nuorten miesten asuttamalle, labyrintin ympäröimälle aukiolle. Thomas saa pian selville, ettei kukaan muukaan nuorista muista taustastaan mitään eikä tiedä sitä, miten labyrintin läpi pääsisi takaisin kotiin – jos sellainen on vielä olemassa. Labyrintin arvoitusta on yritetty ratkaista jo useampi vuosi, mutta yritykset ovat aina päätyneet joko umpikujiin tai labyrintissä asustavien saattajien kitaan. Voisiko Thomas olla puuttuva avain mysteerin ratkaisemiseksi?

Kuten mainittua, kirjan alkuasetelma eli joukko muistinsa menettäneitä nuoria valtavassa kivisessä labyrintissä, oli kutkuttava! Sen pohtiminen, kuka heidät sinne on lähettänyt, millä tarkoituksella ja ennen kaikkea se, löytävätkö he turvallisen tien pois labyrintin nurkissa lymyilevien karmaisevien hirviöiden kynsistä, piti niin hyvin otteessaan, että iltalenkillä ollessani säikyin omaa varjoanikin…

Vaikka juonesta ei siis uupunut mielikuvitusta, lukeminen takkusi ajoittain muista syistä. Dashnerin ei voi hyvällä tahdollakaan sanoa loistavan henkilöiden luomisessa (olisiko tämä oikea termi sanalla character building?), päähenkilö Thomas oli esimerkiksi harvinaisen tylsä ja yksiulotteinen sankarihahmo, jota juoneen puoliväkisin ympätty teiniromantiikan hippunenkaan ei jaksanut piristää. Romanssin toinen osapuoli Theresa taas on, jos mahdollista, vieläkin unohdettavampi eikä hänestä jäänyt oikein mitään muuta mieleen, kuin hänen täydellinen ulkonäkönsä. En voinut olla vertaamatta koko teosta ja erityisesti sen hahmoja samankaltaiseen nuorille suunnattuun dystopiatrilogiaan Nälkäpeliin, joka vei voiton Labyrintistä mennen tullen.

Eniten vaivasi se, miten kirjasta paistaa sen keski-ikäisen kirjoittajan yritys saada nuoriin henkilöhahmoihinsa jonkinlaista freshiä ja coolia otetta, joka näkyy erityisesti aukiolaisten käyttämässä, myötähäpeää herättävässä slangissa. Luulin ensin, että syy on vain todella huonossa suomennoksessa, kunnes bongasin samaa kritisoineen englanninkielisen arvostelun. Parinsadan sivun jälkeen aloin ärsyyntyä kohtuuttomasti aina, kun joku henkilöistä mainitsi sanat klöntti, mänttipää tai nuija…

Silti, vaikka parannettavaa Labyrintissä oli, paloin halusta päästä näkemään, miten tarina oli visualisoitu ja elokuva olikin suht suurista eroavaisuuksistaan huolimatta ihan mukaansatempaava. Muuta nuorille / nuorille aikuisille suunnattua kirjallisuutta löydät allaolevan avainsanan takaa!