Koko Hubara – Bechi

♥♥♥

Otava 2021

”Mitään muuta mä en ole mutsille koskaan halunnut, kuin että se lakkaisi vihaamista itseään niin jumalattomasti, lakkaisi säätämästä koko ajan jotakin ihan liki mussa ja alkaisi elää sitä elämää, jota se oikeasti haluaa elää, vaikka sitten hyläten mut.”

Koko Hubaran esseekokoelma Ruskeat tytöt vei muutama vuosi sitten jalat alta ja tartuin innolla hänen ensimmäiseen kaunokirjalliseen tuotokseensa, Bechiin. Bechi on kolmekymppinen graduaan viimeistelevä helsinkiläisnainen, äiti Shoshana taas on tunnettu kirjailija, joka jätti aikoinaan jemeninjuutalaisen sukunsa muuttaakseen Suomeen. On ollut  myös toinen Bechi, Shoshanan veli, jonka kohtalo on jäänyt jälkipolville mysteeriksi. Romaani seuraa Bechiä Helsingissä yhden päivän ajan, päivän, jona hän kertoo äidilleen olevansa raskaana. Aikuisen tyttären osuuksien välissä valotetaan Shoshanan taustaa ja vuosikymmenien aikana kertyneitä tunteita ja muistoja.

Bechi on väkevä kertomus äidin ja tyttären suhteesta, siitä, miten toinen voi olla samaan aikaan niin lähellä ja kaukana, kuinka ääneen lausumattomat sanat ja tunteet kasaantuvat ja muuttuvat muuriksi. On äiti, joka pitää lujaa kiinni kunnes räjähtää, ja tytär, jolle turvallisinta on äidin räjähdys rakkaudenosoitusten sijaan. Yhteenkietoutuneiden tarinoiden kautta tarkastellaan sujuvasti isoja teemoja: ylisukupolvista traumaa, vanhemman mielenterveysongelmia, useamman tyyppistä väkivaltaa ja toiseutta.

Aluksi kesti hiukan aikaa, että pääsin tarinaan käsiksi. Kirja alkaa Shoshanan lapsuuteen liittyvällä välikohtauksella, jossa ei paljasteta tapahtumien aikaa ja paikkaa, vaan tekstistä pitää vähän ärsyttävästi tulkita viittaukset, jotta sen osaa asettaa kontekstiinsa.

Näkökulma vaihtuu taitavasti Bechin ja Shoshanan välillä, lopussa suvun naisten ketjun täydentää isoäiti Rivka. Kaikilla naisilla on oma tunnistettava äänensä, esimerkiksi Bechin osuudet on kirjoitettu puhekielimäisesti erotuksena muista.

Parasta on ehdottomasti äidin ja tyttären kompleksisen viharakkaussuhteen kuvaukset, jotka ujuttautuvat ihon alle ja jäävät sinne myös viimeisten sivujen jälkeen. Tämä onkin varmasti yksi mieleenpainuvimpia lukemiani kuvauksia vanhemman ja lapsen välisestä rikkonaisesta kiintymyssuhteesta. Välillä joitain kohtauksia vaivaa kuitenkin jonkinlainen teennäisyys, ne ovat hieman liian erikoisia tuntuakseen aidoilta.

Hubara kirjoittaa (edelleen) viisaasti ja sujuvasti ja olen varma, että hänelle on urkenemassa loistava ura kotimaisen kaunokirjallisuuden parissa. Tämä on jollekin varmasti viiden sydämen kirja, mutta vaikka sen ansiokkuuden tunnistankin, jäi suurin ihastuksen tunne uupumaan.

Lisää luettavaa löydät alla olevien avainsanojen alta!

kulttuuri kirjat
Kommentit (1)
  1. Kiitos, nappaan heti äänikirjahyllyyni tämän!

    Minna

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *