♥♥♥♥

Alkuteos Ålevangeliet – Berättelsen om världens mest gåtfulla fisk (2019)

Tammi 2020

Suom. Maija Kauhanen 

Ankeriaan testamentti: Pojasta, isästä ja maailman arvoituksellisimmasta kalasta käsittelee nimensä mukaisesti ankeriasta, joka on siis Sargassomeressä syntyvä, Euroopan rannikoille ja järviin uiskenteleva, pitkä ja limainen kalalaji. Ei kuulosta lähtökohtaisesti kovin kiinnostavalta, eihän? Patrik Svensson on kuitenkin voittanut kirjallaan kotimaassaan Finlandia-palkintoa vastaavan August-palkinnon ja kirjan käännösoikeudet on myönnetty ympäri maailmaa. Kirja päätyi suitsutusten lisäksi luettavaksi siksi, että rakastan tämänkaltaisia hybridikirjoja, jotka yhdistävät tietokirjaa ja omaelämäkertaa/kaunokirjallisuutta (tästä loistavana esimerkkinä Mia Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin.)

Ankerias on hämmentävän erikoinen kalalaji: se syntyy vain tietyssä maailmankolkassa, samassa paikassa, johon se vuosikymmenien jälkeen palaa kuolemaan. Ankerias voi elää hyvin vanhaksi, kirjan mukaan eräs nuorena vangittu yksilö eli jopa yli kahdeksankymmentävuotiaaksi! Kaiken tämän lisäksi ankerias käy useita muodonmuutoksia läpi elämänsä aikana, se syntyy vain muutaman millimetrin kokoisena toukkana, mutta Euroopan rannikolle päädyttyään muuttuu läpikuultavaksi lasiankeriaaksi. Tämänkin jälkeen on vuorossa vielä kaksi vaihetta, joita tapaamme myös Suomen vesistöissä.

Ankeriaaseen liittyvä faktatieto yhdistyy soljuvasti Svenssonin omiin lapsuudenkokemuksiin, hänen ihastuksensa tähän ylenkatsottuun ja inhottuunkin kalalajiin on syntynyt lapsuuden kalaretkillä isänsä kanssa. Kirjassa on lukuisia kuvauksia lämpimistä kesäöistä, jolloin hän matkaa isänsä kanssa yhdessä läheiselle joelle pyytämään ankeriaita. Näiden retkien kautta tarkastellaan niin isän ja pojan, kuin eläimen ja ihmisenkin välistä suhdetta.

Ankeriaan mysteeri on vuosituhansia vanha ja sitä ovat yrittäneet selvittää aikanaan niin Aristoteles, kuin psykoanalyysin isä Sigmud Freudkin. Ankeriaan tarinan kautta avautuu näkökulma myös ihmisenä olemiseen ja suurempiin filosofisiin kysymyksiin,erityisesti ihmisen haluun ymmärtää ja hallita ympäristöään sekä siinä eläviä eläinlajeja. Kaikista eläinlajeista vain ihminen saattaa metsästää tuhansia ja taas tuhansia saman lajin edustajia vuosisatojen varrella, vain saadakseen vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Mistä ankeriaat ovat kotoisin? Miten ne lisääntyvät? Miksi ne muuttavat olomuotoaan?

Osaan kysymyksistä olemme jo saaneet vastauksen, mutta niin uskomatonta kuin se onkin, vielä 2000-luvullakaan yksikään ihminen ei ole nähnyt Sargassomerellä elävää aikuista ankeriasta. Saattaa myös olla, että jos ihminen ei kiinnostu riittävästi luonnon hallinnan lisäksi sen suojelusta, ankeriasta ei tulla kohta näkemään missään muuallakaan – laji on nimittäin luokiteltu erittäin uhanalaiseksi.

Ankeriaan testamentti antoi juuri sen, mitä siltä tilasinkin: uutta ja kiehtovaa tietoa aiheesta, josta en olisi voinut kuvitellakaan kiinnostuvani. Tämän merten pohjamudissa elävän käärmemäisen kalan tarina ei ollut kuitenkaan kevyt lukukokemus, lähes täysin vegaanille kalastusretket olivat aika hyistä luettavaa ja antoivat sysäyksen kohti vielä kalattomampaa ruokavaliota.

Suurta surua aiheutti myös ankeriaan kohtalon kietoutuminen kohti meneillään olevaa, kuudetta sukupuuttoaaltoa, joka kaikista aiemmista sukupuutoista poiketen etenee hyvin nopealla aikataululla ja on täysin ihmisen aiheuttamaa. Svensson valaisee ankeriaan mahdollista ja todennäköistäkin tulevaisuutta niin nykytiedolla luonnon monimuotoisuuden vähenemisestä, kuin sydäntäsärkevillä esimerkeillä jo sukupuuttoon kuolleista eläinlajeista.

Jos jostain olen varma tämän kirjan luettuani on se, etten tule koskaan syömään palaakaan ankeriasta. Ankeriaan paikka ei ole (ainakaan tällä hetkellä) lautasellamme, vaan sen tehtävänä on vaellella Sargassomereltä Eurooppaan ja takaisin kutemaan ja kuolemaan luonnollisesti merenalaisessa kodissaan. Vaikkei tämä kirjoihin liitykään, niin vinkkaan silti, että lisää tietoa kestävistä kalavaihtoehdoista löydät WWF:n kalaoppaasta!