Gummerus 2020

♥♥♥

”Sillä hetkellä, kun alamme suorittaa onnellisuutta, se lakkaa olemasta. Jäljelle jää vain kuva onnellisuudesta. Tässä ajassa on jo riittämiin kauniita kuvia. Tarvitaan jotain muuta.”

Luin epäsäännöllisen säännöllisesti toimittajana, bloggaajana ja copywriterina työskennelleen Eeva Kolun blogia vuosia sitten. Muistan ihailleeni sekä hänen esteettisiä valokuviaan ja sulavaa tapaansa kirjoittaa, mutta ennen kaikkea kadehdittavan kaunista ja täydellisen oloista elämäänsä. Sittemmin hän päätti kymmeniätuhansia seuraajia kerryttäneen bloginsa (nyt tiedän sen johtuvan burnoutista), enkä seurannut Kolun uudempia tuotoksia, kunnes törmäsin Gummeruksen uutuusluettelossa hänen esikoisteokseensa Korkeintaan vähän väsynyt: Eli kuinka olla tarpeeksi maailmassa, jossa mikään ei riitä.

Kaikenkaikkiaan Kolu ei ole kärsinyt vain yhdestä burnoutista, vaan jopa kolmesta, josta viimeisimmän hän sai kirjoittaessaan tätä kirjaansa. Omista kokemuksistaan kummuten hän alkoi ihmetellä laajemminkin mikä meitä, erityisesti noin kolmekymppisiä naisia niin kovasti uuvuttaa. Vähitellen hän huomasi, etteivät burnoutit johdu pelkästään armottomasta työelämästä vaan myös monesta muustakin ympärillämme olevasta asiasta, jatkuva kiire ja suorittaminen tunkevat nimittäin elämäämme myös vapaa-ajalla. Mutta miten saada riittävyyden kokemus maailmassa, joka puskee meitä uskomaan, että tulisi olla hieman hoikempi, menestyvämpi ja ennen kaikkea onnellisempi?

Ajattelin lukevani teoksen ikään kuin ulkopuolisen silmin, koska luulin sen annin olevan suurin äärimmäisestä perfektionismista kärsiville (kärsimykseltä se ainakin tämän teoksen perusteella tuntuu), luovaa työtä tekeville ja somen maailmassa tiukasti kiinni oleville lukijoille. Itse olen iloisesti kulkenut elämäni jonkinlaista kultaista keskitietä, päivätyöni ei vaadi luovuutta ja se päättyy päivittäin juuri sillä sekunnilla, kun astun työpaikan ovesta ulos. Olen myös vuosikausia sitten sanoutunut irti melkein kaikesta sosiaalisesta mediasta (tekee muuten todella hyvää mielenterveyden lisäksi myös kirjaharrastukselle!) ja tämäkin blogi toimii enemmän venttiilinä päänsisäisille kirjahorinoilleni, kuin aktiivisena keinona toimia minkäänlaisena blogimaailman vaikuttajana.

Kirjassa käsitellään paljon itselleni tuttuja teemoja, kuten sosiaalisen median negatiivisia vaikutuksia arkeemme ja hyvinvointiimme ja feminististä pohdintaa naisiin kohdistuvista epärealistisista odotuksista. Ajattelin lukiessani hieman ylenkatsoen, miten hämmentävää ihmisten kritiikitön suhtautuminen älypuhelinten ja somen käyttöönsä on, kunnes muistin, että olen joutunut myös itse tekemään töitä ja tietoisia valintoja kohti teknologiavapaampaa elämää. Monille tämä teos saattaakin antaa sysäyksen kohti terveempää teknologian käyttöä.

Korkeintaan vähän väsynyt antoi kuitenkin myös paljon uutta ajateltavaa, erityisesti itselleni kolahti Kolun monipuolinen pohdinta riittävyydestä/riittämättömyydestä sekä kehollisuuden ja stressin suhteesta. Kirja toimii oivasti sekä vertaistukena, että käytännön oppaana tarjoten viisaita ja konkreettisia vinkkejä siihen, miten itseään ja kehoaan voi kohdella armollisemmin, vähemmän suorituskeskeisesti.

Pidin tärkeänä myös Kolun ajatusta siitä, että myös niin sanottua etuoikeutettua elämää elävillä ihmisillä on oikeus kokea negatiivisia tunteita ja olla uupuneita. Se, että kielteisten ajatusten ja vaikeiden elämäntilanteiden kurimuksessa lyttää omat kokemuksensa toitottamalla, että mullahan on kaikki ihan hyvin, ei ihan oikeasti auta, vaan pahimmillaan tuuppaa asiat vain syvemmälle mieleen ja kehoon, kunnes ne ennen pitkää kuitenkin putkahtavat esiin, halusipa sitä tai ei.

Korkeintaan vähän väsynyt on kirjoitettu ihastuttavan lempeästi, mutta suorapuheisesti. Kirjassa käytetään monipuolisesti erilaisia lähteitä kaunokirjallisuudesta ja pop-kulttuurista tieteellisiin tutkimuksiin, jotka tasapainottavat hyvin Kolun omaa pohdintaa. Pidin valtavasti myös kirjoittajan huumorista ja tämän omien, niin traagisten kuin koomistenkin elämänkokemusten viljelystä läpi kirjan.

Lukukokemus ei ollut kuitenkaan pelkkää iloa ja rauhaa, jouduin nimittäin lukemaan kirjan laina-ajan päättymisen vuoksi selvästi liian nopeasti, jolloin se tuntui ajoittain vähän liian tuhdilta, elämänviisauksien ja iloa/rauhaa yms. tuottavien asioiden listojen tykitykseltä toisensa perään. Kolu vetää myös  päättelyissään välillä mutkia turhan suoriksi ja ajoittain oli hankala erottaa, mikä on hänen omaa päättelyään, mikä taas lähteistä tullutta tietoa, samoin kirjan lopusta puuttuu kattava lähdeluettelo. Toisaalta taas liiallista toistoa olisi sopinut editoida, monessa kohdassa tuntui, että olin lukenut jonkin lauseen tai päätelmän jo kertaalleen.

Kirjan lainajonot ovat tällä hetkellä huikean pitkät, joten jonottaessasi voit lukea suht samantapaisen (ja aika samoihin johtopäätöksiinkin tulevan) Marianne Powerin kirjoittaman Rikkaaksi, hoikaksi, naimisiin!