Adam Kay – Kohta voi vähän kirpaista: Nuoren lääkärin salaiset päiväkirjat
♥♥♥♥
Alkuteos This Is Going To Hurt: Secret Diaries of a Junior Doctor (2017)
Art House 2019
Brittiläinen Adam Kay suuntasi nuorena opiskelemaan lääkäriksi vailla sen suurempaa tietoa siitä, mitä työn täyttämä arki kiireisessä sairaalassa todella olisi. Todellisuus iskee kuitenkin heti ensimmäisenä työpäivänä house officerina eikä tämä ensivaikutelma Kayn tapauksessa muutu vuosien varrella miksikään – työskentely NHS:ssä (brittien terveysjärjestelmä National Health Service) on vuosi toisensa jälkeen äärettömän raskasta ja vastuullista, päivät pitkiä ja työ suureen vastuuseen nähden täysin alipalkattua. Kohta voi vähän kirpaista pitää sisällään valikoituja päiväkirjamerkintöjä kirjoittajan lääkärinuralta, aina valmistumisesta irtisanoutumiseen asti.
On mahtavaa, miten Kay on uskaltanut rajoittaa ammattikuntansa sumuverhoa, koska salassapitovelvollisuus ja vaikenemisen kulttuuri aiheuttavat yleensä sen, että sosiaali- ja terveysalan ammateista ja työn sisällöistä liikkuu monenlaisia harhaluuloja. Tämänkaltaisia kuvitelmia on esimerkiksi se, että lääkärit tienaavat huimaa kuukausiliksaa tekemättä juuri mitään ja tietävät kaikista sairauksista kaiken riippumatta erikoistumisalasta tai että sosiaalityöntekijät kyttäävät ensisijaisesti asiakkaidensa kotien siisteystasoa ja jos se ei läpäise tarkastusta, he vievät perheen lapset mennessään. Salassapitovelvollisuuden vuoksi myös tämänkaltaisissa töissä kohdatut uskomattoman kauheat, kuin hurjan hauskatkin sattumat ja tarinat jäävät työpaikalle.
Vaikka kirjasta on jälkikirjoituksen mukaan jätetty pois paljon arkista lääkärintyöhön kuuluvaa, on uskomattomia ja mielenkiintoisia tarinoita niin valtava määrä, että olisi vaikea valita niistä hulvattominta. Kayn kokemusten mukaan ihmiset esimerkiksi tunkevat itseensä (kyllä) yllättävän usein mitä erikoisempia asioita, aina kynttilöistä suuvesipullon korkkeihin…
Olen brittiläisen mustan huumorin ystävä, eivätkä nämä päiväkirjamerkinnät tuottaneet pettymystä – teos oli aivan älyttömän hauska eikä ole yllättävää, että Kay työskentelee nykyään koomikkona ja käsikirjoittajana. Kirjan tavoite ei ole kuitenkaan vain naurattaa, se kertoo myös koskettavasti nuoren lääkärin tarinan uupumisesta aliresurssoidulla julkisella sektorilla, jossa työviikot venyvät jopa satatuntisiksi (!), perehdytys on sattumanvaraista eikä kukaan tunnu olevan aidosti kiinnostunut siitä, miten työntekijät jaksavat vastuullisen työnsä hoitaa.
Kirjassa on valtavasti, ainakin Kayn kokemusten perusteella, aiheellista kritiikkiä brittien terveydenhuoltojärjestelmää kohtaan ja hauskojen tarinoiden ohella Kayn kokemukset raskaasta työstään liikuttivat suuresti. Vaikka olettaisin, että Suomessa lääkäreiden tilanne ei ole aivan yhtä heikko, on tarina kutsumusalallaan olevasta, mutta väsymisen jälkeen alaa vaihtaneesta terveydenhuollon työntekijästä tuttu myös meillä.
Sisältövaroituksena on kerrottava, etteivät nämä päiväkirjamerkinnät sovi verta ja suolenpätkiä sisältäviä tarinoita kavahtaville tai hiilenmustaa huumoria ymmärtämättömille, osansa kirjailijan sanan säilästä saavat nimittäin sekä valaan laulua synnytykseen toivovat tulevat äidit kuin lääketieteellisestä hoidosta uskontonsa ja aatteidensa perusteella kieltäytyvät potilaatkin.
