Antti Kivimäki – Odotusarvoisesti sinun

Atena 2018

Antti Kivimäen esikoisteos Odotusarvoisesti sinun vei minut kauas mukavuusalueeltani pokerinpeluun maailmaan. Pokeriammattilaisen Villen elämän täyttää pelaamisen lisäksi lähes maaninen nettideittailu, johon hän suhtautuu samalla analyyttisyydellä kuin pokerin salaisuuksiin. Netistä hän löytää myös addiktiotutkija Pilvin, joka ei istukaan hänen laskelmiinsa vaan uhkaa suistaa Villen tarkasti suunnitellun arjen radaltaan.

Silmissä vilistävien pokeritermien selättämisen avuksi kirjan lopusta löytyy lähes neljäsivuinen sanasto, vaikka Kivimäki neuvookin, että kirjan voi myös lukea ilman sitä. Itse yritin kuitenkin pysyä pelinkuluista kärryillä, vaikkakin aika huonolla onnella, ihan vain siksi, että luen aina joko kirjat kokonaan tai jätän ne suosiolla kesken.

Yllättävää kyllä, pokerinpeluukohdat eivät olleet kirjan kamalimpia osuuksia vaan oikeastaan kaikki muu. Odotusarvoisesti sinun kaatuu nimittäin komeasti Kivimäen kielelliseen kikkailuun, joka teki lukemisesta hyvin hankalaa. Teksti vilisee sivistyssanoja, erikoisuutta tavoittelevia synonyymejä ja kuin-konjunktiolla alkavia vertauksia niin valtavasti, että itse tarina takkusi pahasti ja sai aikaan lopulta lähes raivontunteita.

”Taksi loittonee kuin punasiirtyvä galaksi: renkaiden ulina kuulostaa sitä matalammalta, mitä kovemmaksi vauhti kiihtyy.”

Odotusarvoisesti sinun muistutti myöskin ala-arvoisen arvosanan saaneen Mikko Kantomaan esikoiskirjaa Ylpeydestä,joka pursusi kaiken mahdollisen olemisen tapojen ja eri ympäristöjen kuvauksia aivan kuin kirjailija olisi saanut euron jokaisesta käyttämästään adjektiivista. Hassua sinänsä, että kummankin esikoiskirjailijan tekstistä paistaa se, että he kyllä taitavat kauniin ja rikkaan suomen kielen, mutta läväyttävät muutaman sadan pituisiin kirjoihinsa koko repertuaarinsa. Less is more, boys!

Päähenkilö Villestä taas ei saa oikein minkäänlaista otetta, hän on kummallisesti samaan aikaan kaikkea ja ei mitään. Pikkutarkoilla analyyseillä, listoilla ja peliteoreettisilla käsitteillä pyrittäneen korostamaan Villen kylmää laskelmoivuutta, joka ei sovi yhteen sen kanssa, että seuraavassa hetkessä hän saattaa julistaa olevansa huumaavan rakastunut ”vierellään makaavaan tytönvartaloon” (tytönvartalo muuten mainittiin vähintään viitisen kertaa, vaikka kyse oli käsittäkseni aikuisista naisista). Välillä Ville sukeltaa ihmeellisen houreisiin tunnelmiin, joilla ilmeisesti yritetään kuvata hänen elämäntapansa rankkuutta mutta joita ei avata tarinallisesti riittävästi. Tämän lisäksi päähenkilöllä on tilanteesta ja muusta juonesta täysin irrallisia takaumia lapsuusmuistoihinsa.

Kaiken edellämainitun lisäksi kirjailija sortuu yhteen inhokkiasioistani romaaneissa, nimittäin tunnelmien ja henkilöiden kuvaamiseen tuoksuilla ja hajuilla. Hajujen ylikorostaminen menee samaan kategoriaan kun ihmisten silmien loputon kuvailu (kristallinkirkkaat, syvän vihreät jne), joka saa minut aina pohtimaan, onko itsessäni jotain vikaa, kun en pidä muiden silmiä niin kovin erikoisina tunteiden tulkkeina tai ainakaan niin, että niitä pitäisi kauhean paljon ja jatkuvasti korostaa.

Kirjassa oli 271 sivua, jotka tuntuivat reippaasti yli viideltäsadalta. Odotusarvoisesti sinun kamppailee vuoden huonoimman kirjan ykköspaikasta aiemmin mainitun Ylpeydestä ja Herman Kochin Lääkärin kanssa.

***

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 19. Et pidä kirjan nimestä.

Kulttuuri Kirjat

Minna Eväsoja – Melkein geisha – Hurmaava ja hullu Japani

♥♥♥♥

Gummerus 2016

”Sakea juodaan varovasti, ryhdikkäästi istuen, ja kuppi tyhjennetään siemauksilla, joita on kolmesta viiteen. Kun sakea on juotu riittävästi, laitetaan oikea käsi kevyesti sakekupin päälle ja kiitetään kohteliaasti, että tämä riittää. Sen jälkeen sakekuppi asetetaan oman ruokatarjottimen oikeaan etunurkkaan tai pöydälle itsestä oikealle.”

En tunne kovin hyvin japanilaista kulttuuria enkä ole tainnut lukea maasta kuin Mia Kankimäen kirjoittaman loistavan Asioita, jotka saavat sydämen lyömään  nopeammin ja tylsyydellään yllättäneen Arthur Goldenin Geishan muistelmat. Matkustaessani vereni vetää ennemminkin eurooppalaisiin vanhoihin kaupunkeihin kuin kaukomaille, mutta jos jonnekin kauemmas vielä lähden, Japani on ehdottomasti vahvoilla matkakohteeksi. Löysin Eväsojan kirjan Melkein geishaHurmaava ja hullu Japani, e-kirjojen alesta ja totesin sen sopivan myös loistavasti Helmet-lukuhaasteeseen, koska tosiaan,geishojen ja sushin lisäksi maa on itselleni vielä suhteellisen tuntematon.

Filosofian tohtori Minna Eväsoja on toiminut Helsingin yliopiston japanilaisen estetiikan professorina ja on tämän lisäksi kirjoittanut useita Japaniin ja sen kulttuuriin liittyviä kirjoja. Eväsoja on luonnollisesti myös viettänyt maassa pitkiä aikoja ja puhuu kieltä sujuvasti (pelkästään tämä on käsittämätöntä itseni kaltaiselle ikuiselle kielten opiskelijalle, joka lukuisten ranskan kielen alkeiskurssien jälkeenkin jäätyy edelleen bonjourin jälkeen). Kirjailija on niittänyt mainetta myös pääsemällä opiskelemaan teetaidetta 1990-luvulla Urasenken yksityiskouluun ensimmäisenä suomalaisena naispuolisena vaihto-oppilaana, jonka lisäksi hän on opiskellut Kioton ja Takarazukan yliopistoissa. Aikamoinen Japani-asiantuntija siis!

Jos luulin tienneeni jotakin Japanista, Melkein geisha osoitti minulle tietämykseni ohuuden ja jokainen neljästäkymmenestäviidestä luvusta sisälsi valtavasi uutta, älyttömän mielenkiintoista tietoa japanilaisista tavoista ja kulttuurista. Olin aiemmin pitänyt Suomea ja Japania joiltain osin samankaltaisina kulttuureina, yhdistävinä tekijöinään tunneilmaisun pidättyväisyys ja häpeän asema jonkinlaisena kansallistunteena. Totesin kirjan luettuani, että suomalaiset ovatkin yllättävän rentoa ja liberaalia sakkia verrattuna japanilaisiin,kulttuuri ja käyttätymiskoodisto nimittäin paljastui, ainakin Eväsojan kirjoittamana, pikkutarkaksi ja ankaraksikin.

Melkein geishan luettuani olisin kymmenen kertaa enemmän kauhusta kankea saadessani kutsun japanilaiseen kotiin tai juhliin kuin ollessani vielä onnellisen tietämätön. Nyt nimittäin tiedän, että voin tehdä hirveitä emämunauksia esimerkiksi käyttämällä vääriä tohveleita väärissä huoneissa (kyllä, jokaisessa huoneessa on omansa) tai antamalla häissä lahjaksi muuta kuin juuri tarkalleen oikean summan sileitä seteleitä (vieraat nimittäin osallistuvat häiden kustannuksiin). Lyhyet, tiettyyn aiheeseen keskittyvät luvut tarjoavat pieniä ikkunoita japanilaisten hulluihin ja hurmaaviin tapoihin eikä kirjassa ole mitään kattavaa juonta, kuten esimerkiksi Kankimäen kirjassa. Kirja toimiikin loistavasti esimerkiksi lyhyiden työmatkojen viihdykkeenä.

Japani näyttäytyi itselleni myös ristiriitaisuuksien maana. Toisaalta japanilaisten välistä kanssakäymistä leimaa tarkat tavat ja äärimmäinen kohteliaisuus, toisaalta taas tapana ei ole auttaa vaikkapa rattaiden tai kantamusten kanssa vaikeuksissa olevaa vanhempaa. Toisaalta seksuaalisuus on niin tabu, että jopa paritanssi mielletään eroottiseksi, toisaalta taas humalaiset, töistä palaavat bisnesmiehet lääppivät iltametroissa niin, että naismatkustajien on parempi ängetä itsensä vain naisille osoitettuihin junavaunuihin.

Ihmetystä tekstissä herätti Eväsojan kritiikitön suhtautuminen japanilaisten naisten asemaan, maan konservatiivisuuteen ja ilmeisen yleiseen seksuaaliseen härintään. Eväsoja luettelee toteavasti lukemattomia tilanteita, joissa joko hän itse tai hänen ystävänsä ovat kokenut seksuaalista ahdistelua, muttei analysoi sen enempää yhteiskunnassa edelleen vallitsevaa sukupuolten väliseen epätasa-arvoa. Päinvastoin, kirjailija korostaa japanilaisten naisten ”valta-asemaa” perheiden matriarkkoina, vaikken itse näkisi valtana sitä, että minun odotettaisiin jäävän lapsen synnyttyä, tai oikeammin jo heti raskauden alussa, hoitamaan lasta, kotia ja aviomiestä (!) usein jopa lapsen täysi-ikäistymiseen asti…

***

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteessa kohtiin 23. Kirjan nimessä on jokin maa ja 20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria.

Kulttuuri Kirjat