Helsingin rantakahvilat top 9

Helsingin rantakahvilat kuuluvat kesääni. Käyn niissä nauttimassa meren läheisyydestä, kivasta ilmapiiristä ja tarjoiluista. Tässä Helsingin rantakahvilat -suosikkini. Kriteerinä on ollut, että kahvilasta näkee merelle.

Kauppatorin

Torikahvit on ihan must. Ainakin kerran kesässä pitää käydä juomassa kahvit ja syömässä hillomunkki. Toripojat on ollut osa Kauppatoria vuodesta 1956. Kauppatorilla on nykyisin monta muutakin kahvilatelttaa, joista näkee merelle.

Café Torpanranta

helsingin rantakahvilat torpanranta

Munkkiniemessä oleva Torpanranta  ei ole tuottanut minulle koskaan pettymystä. Sen vitriinistä löytyy aina laadukasta syötävää. Esimerkiksi puolet heidän kakuistaan on tehty Torpanrannassa. Jos et halua istua ulkoterassilla, myös sisältä löytyy pöytiä. Torpanrantaan pääsee helposti myös nelosen ratikalla, jonka päätepysäkki on aivan Torpanrannan läheisyydessä.

Osoite Munkkiniemenranta 2

Birgitta Hernesaari

Rantakahvilat birgitta

Hernesaarenrannassa on nykyaikainen rakennus, joka on tehty poltetusta puusta. Sisätilat ovat pikkuruiset. Birgittaan  mahtuu vain muutama pöytä. Vuonna 2014 perustettu Birgitta on ennen kaikkea kauniiden kesäpäivien paikka, koska lähes kaikki pöydät ovat ulkona. Jos sää on viileä, voit kietoutua vilttiin tai mennä takan ääreen lämmittelemään.

Birgitassa on riittävän laaja valikoima leivonnaisia. Tarjolla on myös hampurilaisia ja salaattia.

Birgittaa on helppo tulla myös kutosen ratikalla, jonka päätepysäkki on Birgitan vastapäätä.

Birgitta on auki vain kesällä.

Osoite Hernesaarenranta 2

Café Regatta

Regatta

Vanhoilla tavaroilla persoonallisesti sisustettu Regatta on Töölössä. Se on ennen kaikkea ulkoilmakahvila, koska punainen rakennus on pikkuruinen. Täällä kannattaa nauttia korvapuusti ja kahvi. Jos mieli tekee suolaista, voit ostaa kahvilasta makkaran ja paistaa sen. Kahvila on auki ympäri vuoden. Talvella tarvittaessa voit kääriytyä vilttiin.

Regatan rakennus on ollut samalla paikalla vuodesta 1887. Rakennus oli alun perin Pauligin huvilan verkkovaja.

Osoite Merikannontie 8

Café Ursula

helsingin rantakahvilat ursula

Ursula on legendaarinen kahvila Kaivopuistossa. Se perustettiin vuonna 1952. Sisällä on suhteellisen paljon pöytiä, mutta säiden salliessa ”kaikki” haluavat istua ulkona jopa purjeen alla tai ilman varjoa ja samalla ihailla merta. Kahvilassa suositaan luomua ja kotimaisia tuotteita. Kesäisin terassilla on ilmaista ohjelmaa,  jotka kannattaa tsekata Ursulan verkkosivuilta.

Osoite Ehrenströmintie 3

Kahvila Kampela

Kampela

Kampela löytyy Vuosaaresta. Se sijaitsee Urheilukalastajien venelaitureiden välittömässä läheisyydessä. Sisätiloissa on vain myynti. Syötävät ja juotavat voit nauttia joko katetulla tai avoimella terassilla. Nykyisin terassille on pystytetty pari ”kasvihuonetta”, joissa voi istuskella. Makeiden ja suolaisten kahvilatarjoilujen lisäksi sieltä saa mm. maukasta lohikeittoa – ja sitäkin sekä kermaisella tai kirkkaalla liemellä.

Osoite Uutelantie 1

Cafe Monami Beach House

Helsingin rantakahvilat monami beach

Vuosaaressa, pienen matkan päässä Kampelasta, Vuosaaren melontakeskuksen vieressä oleva Monami Beach House on sympaattinen, sisätiloiltaan pieni kahvila. Sisälle mahtuu vain tusinan verran asiakkaita, mutta terassi on suuri. Sieltä on kiva seurata melojia ja suppailijoita.

Kahvilassa saa hyvät erikoiskahvit ja leivonnaiset.

Osoite Harbonkatu 13

Satamakahvila Messi

Satamakahvila messi

Jollaksessa venelaitureiden vieressä on Satamakahvila Messi, jossa on muutamia pöytiä sisällä, loput ulkona. Kahvilan pöydistä on kiva seurata veneiden liikennettä. Osa terassista on katettu, joten pieni sadekaan ei haittaa. Kahvilasta voi vuokrata polkuveneitä, sup-lautoja ja kajakkeja.

Kun Messiin menee ensimmäistä kertaa, saattaa usko loppua, kun näkee vain veneiden varastointipaikkoja tms. Kannattaa seurata opasteita. Sieltä vasemmalta, päästä se löytyy.

Osoite Isosorvastontie 4

Laivalahden Poiju

Helsingin rantakahvilat poiju

Poiju on Herttoniemenrannassa oleva konttikahvila, jossa on vain ulkopöytiä, paitsi nykyisin nurmikolle on pystytetty yksi ”kasvihuone”, jonne mahtuu muutama henkilö istumaan. Meri näkyy kolmelta suunnalta.Tarjolla on kahvia, jäätelöä ja leivonnaisia.

Osoite on Simppukarinkatu 5

Ehkä ihmettelet, miksi Löyly tai Allas eivät ole listalla. Kumpikaan niistä ei määrittele itseään kahvilaksi. Näin ollen jätin ne tästä pois, vaikka molemmat ovat kivoja paikkoja.

Onko sinulla lempirantakahviloita?

Kaisa

6 kivaa kahvilaa Helsingin keskustassa

hyvinvointi ruoka-ja-juoma
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *