Kaisan tähtihetki lavalla – hoitopedillä makaillen

Kaisan tähtihetki lavalla – hoitopedillä makaillen

Pari viikkoa sitten reissasimme yhdessä Tallinnaan tutustumaan uuteen korealaiseen kauneushoitolasarjaan. Alkumatka sujui kauniin kuulaana syyspäivänä rattoisasti emäntämme Tarja Sorvisto-Vuorelan ja kosmetologien Tiina Kinnusen ja Katri Ainikkamäen kanssa. Satamasta siirryimme kokouskeskukseen, jonne oli kokoontunut kymmeniä kosmetologeja tutustumaan Thesera-sarjan uutuushoitoon Thesera L Cell Lift -kasvohoitoon. Kaikki sujui hyvin sarjan teoriajakson aikana. Sitten alkoi hoidon esittely ja yllättäen […]

5 vuotta nuoremmaksi 10 viikossa – 4 – Huomaatko eron vireystilassa?

5 vuotta nuoremmaksi 10 viikossa – 4 – Huomaatko eron vireystilassa?

Huomaan jo eron vireystilassani, eräs leikkiin mukaan lähtenyt lukija kuvaili omia tuntemuksiaan neljän viikon jälkeen. Paras muutos on kuulemma tapahtunut iltapäivän vireystilassa, kun lounas on pienentynyt ja keventynyt. Pasta-annos on korvattu salaatilla ja lämpimillä vihanneksilla, jälkiruoka ja ylimääräiset leipäpalat iltapäivällä nautittavalla hedelmällä. Lounaaseen kuuluu myös riittävä määrä proteiinia, esimerkiksi kalaa tai kanaa. Toinen vireyttä nostanut […]

Syksyn sadon nautintoja – Kurpitsainen suppispiiras

Syksyn sadon nautintoja – Kurpitsainen suppispiiras

Suppilovahverokausi on vasta aluillaan, ja kaupan hevi-tiskit pursuavat erilaisia kurpitsoja. Kokeilepa näiden yhdistelmää piirakassa ja kurkista lopuksi vielä oivat viinivinkit. Kyllä näillä herkuilla kelpaa! Keitä myskikurpitsan malto soseeksi ja neuvon pakastamaan loput talven piirakoiden tekoon. Jos pakkaseen ei mahdu, tee lopusta soseesta alkuruokakeitto. Tässä piiraassa kurpitsa pääsee keventämään ja värittämään täytteen lisäksi myös pohjataikinaa. Irtopohjavuokaan […]

Nuorennuskuuri toimii – olo alkaa keventyä ja mieli virkistyä

Nuorennuskuuri toimii – olo alkaa keventyä ja mieli virkistyä

Oikeastaan kaikki kävi hieman salakavalasti, kun Tiina Ranin ehdotti meille kokonaisvaltaista nuorennusohjelmaa. Kuulosti niin hyvältä, että innostuimme hetkessä. Ja kuinkas ollakaan, huomasin myös joutuvani ihan kuvien kanssa esittelemään kankeuttani.  Onneksi näin kävi. On hieman raadollista tehdä liikkeitä kirpunkokoisen ammattilaisen vierellä, saati katsella kuviaan isolta tietokoneen ruudulta. Niitä katsellessa vakuutuin, että nyt on aika taas aloittaa […]

Tanssii tähtien kanssa on ilon ja uuden oppimisen juhlaa

Tanssii tähtien kanssa on ilon ja uuden oppimisen juhlaa

Eilen illalla käynnistyi Tanssii tähtien kanssa -tanssiohjelman 12. tuotantokausi. Olimme paikalla katsomassa, kokemassa ja kuvaamassa. Reilu pari tuntia istuimme hymy huulilla nauttien kauniista pukuloistosta, upeista meikeistä ja kampauksista, musiikista ja hienoisesta, ilmassa leijuvasta jännityksestä. Tunnelma studiolla oli kuuma sanan varsinaisessa merkityksessä. Vantaalainen varastohalli on muutettu 10 viikon ajaksi tv-studioksi. Tila on pienempi kuin miltä se […]

Suuntana Tukholma? Pari menovinkkiä

Suuntana Tukholma? Pari menovinkkiä

Oletko menossa Tukholmaan? Kyllästyttääkö lampsia päämäärättömästi pitkin katuja? Tässä sinulle pari käyntikohdetta, jotka tekivät minuun vaikutuksen. Taannoisella Silja Linen lehdistömatkalla kävimme erilaisella kiertoajelulla – vai pitäisikö sanoa veneilyajelulla? Oceanbus järjestää kiertoajelun, joka hoidetaan yhdistelmäkulkuneuvolla: maalla se kulkee pyörillä aivan kuin linja-auto, mutta syöksyessään veteen se etenee kuten vene. En ymmärrä, miten se teknisesti on mahdollista. […]

5 vuotta nuoremmaksi 10 viikossa: viikko 3 uni

5 vuotta nuoremmaksi 10 viikossa: viikko 3 uni

Kuinka muutoksesi etenevät? Oletko kirjannut hyviä muutoksia ja tunnetko jo merkkejä energiatason noususta? Tapasin aamulla ikäiseni naisen, joka on ollut valmennuksessa mukana alusta saakka. Tänään hän näytti minulle täydellisen valakyykyn ja rintarangan kierron. Hän on tehnyt kaikki testiliikkeet kerran päivässä, aamuisin ja tulokset ovat olleet huikeat. Vatsalihasten kanssa on vielä tsempattava, kertoi hän. Mahtavaa! Teethän […]

Lukijaristeily 19.-20.1.2020 – kaikki mukaan!

Lukijaristeily 19.-20.1.2020 – kaikki mukaan!

Olemme vuosia haaveilleet lukijamatkan järjestämisestä, mutta todenneet sen liian suureksi ponnistukseksi meille kahdelle. Nyt olemme aivan innoissamme, sillä olemme mukana Tuulan matkojen Eevan lukijaristeilyllä. Tule sinäkin. Vuorokauden risteilyllä saat paljon hyödyllistä tietoa kauneudesta, pukeutumisesta ja lisäravinteista.  Risteilyn juontajana ihana Ella Kanninen. Naiselo on vahvasti mukana risteilyllä, Kaisa luennoi lavalla pukeutumisesta ja Sini häärii taustajoukoissa, joten […]

Ajankohtainen ja viihdyttävä Cabaret-musikaali

Ajankohtainen ja viihdyttävä Cabaret-musikaali

Kuopion kaupunginteatterin Cabaret-musikaali on taidolla toteutettu, viihdyttävä, vauhdikas ja jälleen ajankohtainen aikana, jolloin ääriliikkeet yrittävät nostaa päätään. Musikaalin tähtenä loistaa Mikko Rantaniva. Kun viime keväänä olin käymässä Kuopiossa, sain kuulla, että Kuopion kaupunginteatterin syksyn suursatsaus on Cabaret-musikaali. Vaikka olen nähnyt musikaalin elokuvaversion ja teatterissakin kerran, päätin heti, että tämä on hyvä syy matkustaa taas Kuopioon. […]