Neule on kevään ensimmäinen ostos?

Neule on kevään ensimmäinen ostos?

Vaikka etelässä ei ole talvi oikein alkanutkaan, mieli halajaa jotain uutta, keväistä vaatetta. Kaupat täyttyvät toinen toistaan herkullisimmista kevätvermeistä. Ainut huono puoli on, että ihan niillä keveillä hepeneillä ei vielä pärjää. Käännän siis katseeni kevätneuleisiin. Niillä ehkä tarkenen. Kävin läpi näytöskuviani ja hain neulemuotifiilistä. Pörröisyys ja kolmiulotteisuus tuntuu houkuttelevalta. Pallokuosit ja -teemat ovat aina olleet […]

Aivojen nollausta komedian avulla

Aivojen nollausta komedian avulla

Teatteri on oiva tapa rentoutua. Hyvät roolisuoritukset ja nopeat juonikäänteet vievät ajatukset pois työstä. Viime lauantaina, tiukan työviikon jälkeen olin ystävien kanssa Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä katsomassa Älä pukeudu päivälliselle -komediaa. Vaikka näytelmä on kirjoitettu jo vuosikymmeniä sitten, jostain syystä en ollut nähnyt sitä aikaisemmin. Näytelmä kertoo pariskunnasta, Matista (Pertti Sveholm) ja Lindasta (Jonna Järnefelt). Molemmilla on salasuhteensa: […]

Sydäntalven uunijuuresmuunnelmat

Sydäntalven uunijuuresmuunnelmat

Uunijuurekset ovat niin herkullisia. Ne joustavat myös hyvin muunneltaviksi, joten niitä kannattaa paistaa aina reilu pellillinen. Voit leikata kasvikset joko kuutioiksi, lohkoiksi, tangoiksi — ihan mielesi mukaan. Muoto ja koko vaikuttaa tietenkin paistoaikaan. Käytä mausteina lempiyrttejäsi; kuivattua timjamia, rosmariinia, oreganoa, basilikaa, rakuunaa tai niiden yhdistelmiä. Sekoita kuitenkin juuresten joukkoon aina ensin öljyä ja loraus hunajaa […]

Piristä punaisella

Piristä punaisella

Tähän aikaan vuodesta ilmestyvät ensimmäiset punaiset vaatteet kauppoihin. Jos et innostu punaisesta isona pintana, osta punainen huulipuna. Se päivittää ilmeen uudeksi, ryhdistää kasvoja ja nostaa hymyn omillekin huulille. Kokeile vaikka. Mallia kevätmuodista näkyi jo Kööpenhaminassa muotikadun ikkunoissa. Kyllä näin vahvojen värien pariksi tarvitaan kunnollista punaista huuliin. Minä innostuin hieman koralliin taittuvasta huulipunasta jo viime keväänä. […]

Kurkistus kulisseihin: näytöslavan takana

Kurkistus kulisseihin: näytöslavan takana

Kööpenhaminan näytösviikko on takana. Näkemästäni 15 näytöksestä osa oli kristallikruunusaleissa ja loput vanhoissa varastohalleissa, ympäri kaupunkia. Olisi ollut lähes mahdotonta ehtiä näytöksistä toisiin ilman kuljetusta. Eikä sekään turvannut ehtimistä. Kaikki näytökset alkavat aina myöhässä, koska mallit kiitävät näytöksestä toiseen samoin kuin kampaaja- ja meikkaajaporukat. Yksi näytöksistä myöhästyi jopa niin paljon, että kansainvälistä lehdistöä kuljettanut bussi […]

Onko käyttömuoti huono asia?

Onko käyttömuoti huono asia?

”Se mallistohan on vain sellaista käyttömuotia”, totesi aikoinaan yksi muotialan ihminen. Mielestäni tuo on jotenkin ristiriitainen lausunto varsinkin, kun sanojan ääni oli täynnä halveksuntaa. Käyttömuoti? Eikö muoti ole tarkoitettu käytettäväksi? Ja toisaalta, jos  malliston vaatteita ja asusteita ei käytetä, ne eivät ole saavuttaneet asiakkaiden / kuluttajien suosiota. Kenelle sitten vaatteet on suunniteltu? Eikö ole tarkoitus, […]

Kotijoogaa jäykille – 5 perusliikettä

Kotijoogaa jäykille – 5 perusliikettä

Pidätkö joogaa pelottavana?  Ajatteletko, että sinun pitää olla valmiiksi henkistynyt, jotta voisit harrastaa joogaa? Tai että olisi oltava todella notkea, jotta voi mennä joogatunnille? Kaikki olettamukset ovat vääriä. Kokeile itse, tässä viiden liikkeen kotijoogaohjeet. Liikkeet sopivat hyvin myös jäykkävartaloisille.  Huonekalut syrjään ja joogaamaan! Joogasuuntauksia on joka makuun: on fyysisesti haastavaa astangaa ja vinyasa flow’ta, meditatiivista kundaliinijoogaa, […]

Älä jätä tätä väliin Tukholman käynnillä

Älä jätä tätä väliin Tukholman käynnillä

Jos reissaat lähiaikoina Tukholmassa, käväise myös katsomassa valokuvanäyttelyitä Fotografiskassa. Katsoin kolme kiinnostavaa näyttelyä. Kiinan kuuluisimman muotikuvaajan ja kiinalaisen muotikuvauksen pioneerin Chen Man Fearless&Fabulous -näyttely jatkuu 4.3. 2018 saakka.  Kuvissaan hän romuttaa perinteistä kiinalaista tapaa kuvata naista kasvot virheettöminä ja vaaleina, silmät avoimina. Chen Manin kuvissa malleilla on usein toinen silmä kiinni ja toinenkin vain hieman […]

Rasvat ministi matkaan

Rasvat ministi matkaan

Kuka keksisi viisasten kiven, joka muistuttaa, neuvoo ja laittaa valmiiksi kosmetiikan, jonka saa napata mukaan lentokoneen käsimatkatavaroihin? Eihän mitään pulmaa ole, jos muistaa ennakoida. Minulla jää voiteiden, sampoiden ja meikkien pakkaaminen yleensä viimeiseksi, ja hosun mukaan aina hirveän määrän sekalaista purkkia ja purnukkaa. Olisiko jonkin sortin ammattitauti? Valmiit matkapakkaukset ovat käteviä, samoin lehtien välissä jaettavat […]