Kategoria: Yleinen

Vaatehuollon tarua vai totta

Vaatehuollon tarua vai totta

Vaatemateriaaleihin ja -huoltoon sisältyy paljon vääriä käsityksiä ja väittämiä. Sen vuoksi otimme selvää kysymällä Aalto-yliopiston biotuotteiden ja  biotekniikan laitoksen tutkija Marja Rissaselta ja Työtehoseuran tutkija Tarja Marjomaalta, mitä mieltä hän on erilaisista väittämistä.     1. Puuvilla-polyesterihousuja pesulämpötila voi olla 60 astetta. MR: Kyllä. Sekä puuvilla että polyesteri kestävät pesun 60 asteessa. Jos tuotteen pesee […]

Ihanan tunnelmallinen Porvoo on aina käväisyn väärti

Ihanan tunnelmallinen Porvoo on aina käväisyn väärti

Nyt kun on levännyt muutaman päivän huomaan kuinka väsähtänyt olinkaan ennen joulua. Onneksi nappasin parin tunnin ”oman loman” samalla, kun käväisin Porvoossa testaamassa kasvohoitoa ihan työasioissa. Hoidon jälkeen olo oli rentoutunut ja päätin kierrellä hetken vanhan kaupungin kujia. Onneksi tein sen. Sää oli mitä mainioin. Taivaalta putoili lumihiutaleita ja aurinkokin hieman pilkahti. Turisteja ei ollut […]

Nespresso Vertuo -kahvikone testauksessa

Nespresso Vertuo -kahvikone testauksessa

Minulla on ollut toistakymmentä vuotta Nespresson kahvikone, joka on kätevä tällaisessä minikotitaloudessa: siitä saa kupillisen eikä kahvia jää turhaan pannun pohjalle viemäriin kaadettavaksi. Noin kuukausi sitten minulle tuli mahdollisuus testata Nespresson uutta Vertuo Plus -laitetta. Tottahan toki tartuin tilaisuuteen. Olen testiaikana järjestänyt muutamat ”kahvikutsut”, jotta olen päässyt tehotestaamaan laitetta. Vertailen tässä postauksessa oman Nespressoni ja […]

Näin teet joulupöytään siikaa jääkellarin menetelmällä

Näin teet joulupöytään siikaa jääkellarin menetelmällä

Monen mielestä joulupöydän parasta antia on alkuruokina nautittavat kalaherkut. Perinteiset mädit, sillit ja silakat ovat toki paikallaan, mutta on ilo tehdä myös jotain erilaista. Tunnetko jo jääkellarin menetelmän? Jos et, niin suosittelen lämpimästi kokeilemaan – menekki ja kehut ovat taattua. Ohjeen lopussa on myös makuihin sopivat viinivinkit, ole hyvä! Kun kala valmistetaan jääkellarin tapaan, on […]

TUKHOLMAN JA TALLINNAN JOULUTORIEN ILOJA

TUKHOLMAN JA TALLINNAN JOULUTORIEN ILOJA

Vielä ehdit kokemaan joulunalustunnelmaa niin Tukholmassa kuin Tallinnassakin. Laivamatkalla voit herkutella sekä perinteisillä että uusilla jouluruoilla. Myös varsinaisena jouluna risteily on entistä suositumpi vaihtoehto.   Tukholmassa riittää erilaisia joulutoreja Kannattaa ottaa etukäteen selvää, mikä on milloinkin avoinna. Esimerkiksi kuninkaalliset hovitallit, Hovstallet, avautuvat joululoistossaan aina vain yhdeksi viikonlopuksi. Tänä vuonna se onni urkeni 30.11.—2.12. Tarjolla oli […]

Huulipuna piristää ja ryhdistää kasvot – poimi vinkit

Huulipuna piristää ja ryhdistää kasvot – poimi vinkit

Olen aivan huulipunakoukussa. Olo tuntuu alastomalta ilman punaa. Jännää, sillä muutama vuosi sitten käytin todella harvoin värikästä  huulipunaa. Nyt se on aivan must. Tai välillä kokeilen vain hentoista huulikiiltoa, mutta kyllä olo on silloin alaston ja kasvojen alaosan roikkumat näyttävät korostuvan. Kauneustoimittajana testaan paljon kosmetiikkatuotteita ja meikkejä. Niin olen tehnyt myös näiden testiin saatujen kuvissa […]

Lounaskävely yllätti – kaamosoireilu alkaa höllentää otettaan

Lounaskävely yllätti – kaamosoireilu alkaa höllentää otettaan

Pitkin syksyä alkoi ahdistaa tämä pimeys. Aloitan työpäivän pimeällä ja kun lopetan, on pimeää. Toki ikkunasta vilkaisten tajuan millainen sää on, mutta pääosin istun sisällä naputtelemassa tekstiä. Samaan tahtiin pimeyden kanssa alkoi kaamosväsymys hiipiä ylleni. Energiatasoni lopahti jo aamupäivällä. Tuijotin ruutua saamattaa oikein mitään aikaan. Päätin ryhdistäytyä ulkoilun suhteen tajuttuani, että saattoi mennä päiviä, etten […]

Korkkasin joulukauden Mikkelin Kenkäverossa – joulupukin kanssa

Korkkasin joulukauden Mikkelin Kenkäverossa – joulupukin kanssa

Se hetki, kun näin auton ikkunasta auringonvalossa hohtelevan Kenkäveron päärakennuksen, huurun kuorruttaman ruohikon, jouluvalot ja -koristeet, joulufiilis tulvahti ylleni. Eikä sitä tippaakaan vähentänyt pihamaalla asteleva Joulupukki, joka riensi kättelemään. Olimme tulleet pressimatkan ensimmäiseen etappiin, Kenkäveroon. Kuin pikkutytöt me kaikki naistoimittajat ryhdyimme kertomaan, kuinka kilttejä olemme olleetkaan koko vuoden. Samassa purskahdimme nauruun. Joulu todellakin on lasten […]