Oletko kuullut sanonnan ”vieraat tuovat juhlan tunnelman”?

Olimme siirtelemässä huonekaluja tyttäremme äskeisen muuton jälkeen. Kun vihdoin saimme olohuoneen tavarat sopivantuntuisille paikoille, istahdimme sohville huokaamaan.

– Nyt vasta, kun asunnossa on ihmisiä, se alkaa jotenkin lämmetä, tuumasi tyttären käly.

Käly oli oikeassa.

Viihtyisän ja kauniisti valaistun olohuoneen sohville olisi voinut kuvitella vaikka lukupiirin tai ystäviä jatkoilla jonkun elokuvaensi-illan jälkeen.

Koti todellakin lämpiää eli näyttää aivan erilaiselta, kun siellä on väkeä. On siivottu tai ei, lisäporukka luo kotiin arjesta poikkeavaa juhlan tunnelmaa.

Mutta tuskin tyttären olohuoneeseen ehditään talviaikaan kovin usein koota vieraita sohville.

Tyttäreni elää elämänsä kiirevuosia. Työ nielee päivät, on iltamenoja ja matkoja, ja perhe vaatii osansa. Megabileet säästetään kesäaikaan maalle, jolloin kaikilla on enemmän aikaa mutkattomaan yhdessäoloon.

Ystäviä tavataan kodin ulkopuolella, kahviloissa tai pizzalla.

Arjessa apuna ovat myös Wolt ja kaupan nykyaikaiset valmistuotteet.

Ihailen viitseliäisyytäni

Sukupolvessa on tapahtunut isoja muutoksia.Meidän kiirevuosissamme lasten olessa pieniä tai kouluikäisiä, sosiaalinen elämämme painottui kotiin. Emme juurikaan käyneet ulkona syömässä, vaan kutsuimme ystäviä kotiin. Syinä varmaan olivat tiukka talous ja lastenvahtien puute. Ei ollut kotiinkuljetuksia eikä liioin kohtuuhintaisia kivoja ruokapaikkoja.

Näin jälkeenpäin ajatellen kotikutsut työ- ja perhekiireiden ohella vaativat ylimääräistä venymistä ja osaamistakin.

Tein siihen aikaan kaikki ruoat itse alusta loppuun, vaivojani ja aikaani säästelemättä.

Ruoat eivät yleensä olleet kalliita, mutta pöytä oli aina viimeisen päälle kauniisti katettu.

Ihailen viitseliäisyyttäni, kun nyt katselen niiltä ajoilta lukuisia reseptivihkojani, joihin olen kirjannut kutsujen ruoat, leikannut ja liimannut ruokaohjeita ja kirjoittanut, ketkä olivat syömässä ja mitä valmistin.

Onnistunutta ateriaa on edeltänyt menun suunnittelu, kauppareissu, kokkaaminen, pöydän kattaminen, ruokien ajoittaminen ja lämpiminä pitäminen tarjoiluhetkeen saakka.

Ja sitten vielä tärkein: ruokailukoreografian läpivienti lautasten vaihtoineen ja juomineen tiimiparini, mieheni, kanssa.

Mainintoja vihkosissa on myös kiihkeistä keskusteluista ja ulkomailla asuessa merkintöjä siitäkin, mitä minulla oli päälläni.

Asuimme pitkään Pariisissa ja seurustelimme aika pienen piirin kanssa. En vain halunnut esiintyä samoissa vaatteissa tyylistään tarkkojen ranskalaisten kanssa!

Omaa kehitystäni harrastelijakokkina ja pitoemäntänä vahvistivat erityisesti nämä Ranskan-vuotemme.

Oli ihan pakko kiinnostua ruoasta ja kokkaamisesta. Ja olivathan kaupoista ja toreilta saatavat raaka-aineetkin inspiroivia ja laadukkaita.

Klassikot kunniassa

Yllättävän monet vuosikymmenien takaiset kaverimme liittyivät silloisiin työ- ja harrastuskuvioihin, lasten kouluun, naapurustoon.

Kaikkien kanssa meillä ei ole enää tekemistä, ystävyyssuhteet ovat väljähtyneet tai yhteydet katkenneet.

Mutta sitten on niitä, joiden kanssa istuimme pitkiä illallisia silloin ja istumme edelleen.

Parhaat ruokaohjeethan ovat klassikkoja. Niinpä muistiinpanoja selatessani teen jatkuvasti reseptilöytöjä.

Nykyään hauskuutan vanhoja kavereitani  kertomalla, että ”viimeksi saitte tätä hyvää meillä syyskuussa vuonna 1986 tai 1994…”.

Kannattaako vaivannäkö?

Kannattaako nähdä hirmuinen vaiva muutaman tunnin kestävän ruokatapaamisen takia? Sitä olen monet kerrat miettinyt keskellä ruoanlaiton pientä kaaosta.

Olen vahvasti sitä mieltä, että kyllä kannattaa.

Yhdessäolo, ystävien tapaaminen,onnistunut ateria, kaikki ne nostavat elämän laatua, iloa ja tyytyväisyyttä. Takuulla.

Leena Karo

Taidetta seinillämme

Leenan tytär on Mäntyharjun Ilokuvafestivaalien takana