Komedia pankkiryöstöstä ja Kurtturuusut viihdyttivät

Komedia pankkiryöstöstä Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä kutkutteli nauruhermoja, ja pienen näyttämön Kurtturuusut toi esiin vanhenevien naisten elämää. Molemmille näytelmille on paikkansa.

Liput saatu mainostarkoituksessa / Helsingin Kaupunginteatteri

Kurtturuusut

Kurtturuusut kertoo neljän 70-vuotiaan ystävän: vintage-liikkeen omistajan Paulan (Sari Havas), eläköityneen liikkunnanopettajan Sirkan (Leenamari Unho), entisen sairaanhoitajan Erikan (Helena Haaranen) ja eläköityneen rehtori-kieltenopettajan Einin (Aino Seppo), ystävyydestä, leskeydestä, vanhenemisesta ja läheisyydenkaipuusta. He nauttivat ystävyydestä ja elävät lähes sellaista elämää kuin sillä hetkellä haluavat. Kaikki kuitenkin haluaisivat rinnalleen miehen.

Leenamari Unho (vas.), Sari Havas, Aino Seppo ja Helena Haaranen esittävät ystävyksiä. Kuva Otto-Ville Väätäinen / Helsingin Kaupunginteatteri.

Jokaisella tulee miesseikkailunsa. Miten käy onnen, tuleeko se miehen mukana?

Näytelmän teemat ovat ajankohtaisia. Aiheita käsitellään lämminhenkisesti. Uskon, että monet katsojat voivat tietyltä osin samaistua näytelmän aiheisiin.

Vappu Nalbantoglu pääsi näyttämään taitojaan kuudessa eri roolissa. Kuva Otto-Ville Väätäinen / Helsingin Kaupunginteatteri.

Ensi-illassa näytelmässä oli vähän takeltelua ja osittain pientä ylinäyttelemistä. Uskon, että esitys paranee muutamien läpivetojen jälkeen.

Ystävänelikon uskottavimmat olivat Helena Haaranen ja Aino Seppo. Vappu Nalbantoglu soljahti useampaan sivurooliin ammattitaidolla. Hänen roolisuorituksensa oli näytelmän parasta a-luokkaa. Lasse Karkjärvi esitti uskottavasti sekä reppana Pertti Montosen että huijari Esko Koskisen roolit. Santeri Kinnunen pääsi oikeuksiinsa naistenmies Veli Makkosena.

Lasse Karkjärvi esittää mm. Pertti Montosta, Einin naapuria, jolla on tunteita Einiä kohtaan. Kuva Otto-Ville Väätäinen / Helsingin Kaupunginteatteri.

Pirjo Tuomisen kirjaan perustuvan näytelmän on dramatisoinut ja ohjannut Miika Muranen. Annan kiitosta näytelmän puvustuksesta, josta vastasi Laura Dammert. Myös Katariina Kirjavaisen lavastus oli mielestäni onnistunut.

Kurtturuusujen esityskalenteri löytyy Kaupunginteatterin sivuilta.

 Komedia pankkiryöstöstä

Helsingin Kaupunginteatterin suuren näyttämön Komedia pankkiryöstöstä on farssikomedia, jossa ajoitus ja sanailu ovat kaiken perustana.

Näytelmä sijoittuu 1950-luvun Helsinkiin. Keskiössä on Hakaniemessä oleva Hakaniemen Osakepankki, jonne on talletettu arvokas timantti. Sitä lähtevät tavoittelemaan vankilasta paennut Ragnar-Einari ”Roger” Rahikainen (Sauli Suonpää) ja rikoskumppani ja hieman yksinkertainen Tauno Kyykkä (Martti Manninen). Joukkoon liittyvät sattumusten myötä myös ”Rogerin” tyttöystävä ja pankinjohtajan tytär Aino (Linnea Leino) sekä Ainon uusi ihastus Veikka Moilanen (Samuel Kujala). Veikan äiti Hellä Moilanen (Merja Larivaara) on pankissa töissä ja huolissaan poikansa tulevaisuudesta. Pankinjohtaja Jorma Kuusikko (Risto Kaskilahti) yhdessä alaisensa Arvon (Jouko Klemettilä) kanssa ovat hoitaneet pankkiholvin turvallisuusasiat kuntoon. Heidän tehtävänsä on saada Supon Reino Perä (Rauno Ahonen) vakuuttuneeksi turvajärjestelyistä. 

Farssin henkilöt ovat karrikoituja, kun tyylilajiin kuuluu. Kuva Otto-Ville Väätäinen / Helsingin Kaupunginteatteri

Näytelmä on täynnä sattumuksia, vaarallisia tilanteita ja uskomattomia juonenkäänteitä. 

Ohjaaja Samuel Harjanne on valinnut loistavan miehityksen. Kaikki näyttelijät sopivat rooleihinsa ja saavat irrotella sekä näyttää taitonsa. Vaikka kaikkien suoritukset ovat laatuluokkaa, kiitän ennen kaikkea Jouko Klemettilän, Linnea Leinon, Merja Larivaaran ja Risto Kaskilahden heittäytymistä.

Musiikki tuo kivan lisän näytelmään ja juoksuttaa juonta. Musiikin on säveltänyt ja sovittanut Eeva Kontu

Näytelmän aikana kuullaan mm. Merja Larivaaran laulua. Musiikki on hyvä lisä farssikomediaan. Kuva Otto-Ville Väätäinen / Helsingin Kaupunginteatteri.

Jani Uljas oli suunnitellut mielenkiintoisen lavastuksen, jossa mm. leikitellään painovoimalla. Elina Vätön suunnittelemat puvut rakentavat hyvin roolihahmoja.

Henry LewisJonathan Sayer ja Henry Shields ovat kirjoittaneet The Comedy About a Bank Robbery -näytelmän, jonka Paavo Leppäkosken on suomentanut. 

Ensi-iltayleisö eli voimakkaasti näytelmän mukana nauraen ja taputtaen.

Linnea Leino esittää nuorta Ainoa, joka huijaa miehiä. Kuva Otto-Ville Väätäinen / Helsingin Kaupunginteatteri

Komedia pankkiryöstöstä viihdytti ja sai nauramaan. Tällaisina haastavina aikoina tarvitsemme myös tällaista ”sirkushuvia”, jonka aikana pääsee irti arjesta. Farssinystäville tämä tarjoaa kelpo viihdettä.

Jos Komedia pankkiryöstöstä kiinnostaa, näet sen esitysaikataulun teatterin sivuilta.

Kaisa

Lue myös Hildur-näytelmän arvio

Kulttuuri Teatteri

Ammattijärjestäjä tuo apua tavarakaaokseen

Ammattijärjestäjä? Siis kuka tai mikä? Ammattijärjestäjä auttaa saamaan tavarakaaoksen hallintaan.

Karkeasti sanottuna meillä kaikilla on liikaa tavaraa. Joillakin tavaramäärä on lähtenyt ihan lapasesta: kasoja, vaateröykkiöitä, epämääräisiä läjiä on vähän siellä ja täällä. Ripustimilla on monta vaatetta päällekkäin. Ehkäpä ostosmania on mennyt jopa niin pitkälle, ettei kaikkia vaatteita ole otettu käyttöön, vaikka ne on ostettu kuukausia tai jopa vuosia sitten. Jotkut jopa tuntevat kotihäpeää tavaramäärien vuoksi eivätkä kutsu vieraita.

On myös itsensä huijaamista, että perustelee tavaroiden tai vaatteiden ostamista sillä, että ostaa niitä kirppareilta tai Vintedistä. Eihän se tee tuotteesta tarpeellista, vaikka tuote olisi ostettu kierrätettynä.

Mieheni sanoi aikoinaan: ”Ei niin suurta tilaa, ettei taitava ostaja sitä täytä.” Se on kyllä totta. Tiedän sen omalta kohdaltani. 

Kun aikoinaan muutimme pienemmästä asunnosta suureen, totesin, etteivät kaikki kaapit varmaan koskaan täyty. Hah hah, miten väärässä olinkaan. Eihän siihen montaa vuotta tarvittu, kun jokainen kaappi oli täynnä – ja muutama vuosi sen jälkeen isoon makuuhuoneeseen piti rakentaa uusi kaapisto entisen lisäksi, ja tietysti täyttää tavaralla. Tosin meillä ei ollut mitään kasoja näkyvillä, vaan tavarat olivat kaapeissa.

Havahduin tavaramäärään, kun muutama vuosi sitten edessä oli muutto pienempään asuntoon. Silloin oli pakko vähentää vaatteita (kahdella vaatealan ihmisellähän niitä riitti), astioita, kodintekstiilejä, huonekaluja, kirjoja – ihan kaikkea.

Oli suorastaan puhdistavaa luopua tavarasta. Kaiken lisäksi mitään niistä tavaroista, joista luovuin, en ole kaivannut.

Pienin askelin

Jos tunsit piston sydämessäsi ajatellessasi tavaramäärää, tartu toimeen heti. Koska tavarakasojen ja kaapien läpikäynti on aika uuvuttavaa, ei kannata ottaa kaikkia vaate- tai astiakaapissa olevia tuotteita pois ja alkaa käydä niitä läpi. On hyvä aloittaa pienin askelin vaikka laatikko tai hylly kerrallaan. Onko niissä sellaisia tavaroita, jotka ovat rikki, joilla ei ole enää käyttöä, joita et enää tarvitse tms.?

Ammattijärjestäjä Laura Holmström antaa hyvän vinkin: ”Aloita helposta. Ota vaikka sukkakasa tai alushousut karsittavaksi.”

Laura järjestää ajoittain Instagramissa ”raivausriennot”, jonka kesto on viikko. Tuon viikon aikana osallistujat poistavat kotoaan 10 tuotetta / päivä heittämällä rikkonaiset roskiin, viemällä kierrätykseen, myymällä tai lahjoittamalla toimivat ja käyttökelpoiset tuotteet. Näin viikon aikana kotoa lähtee 70 tuotetta. Se ei välttämättä vielä näy missään, mutta on hyvä alku.

Ammattijärjestäjän vinkit

Katso video ja poimi Laura Holmströmin vinkit tavarakaaoksen taltuttamiseksi.

Kaisa

PS. Lauran nettisivut

Laura oli aikoinaan Kesytä kaaos -televisio-ohjelmassa. Ennen ohjelman alkua tein Laurasta haastattelun, jonka voit lukea täältä.

Puheenaiheet Puhutaan rahasta Ostokset