Muistopäivä on Kansallisteatterin uutuusnäytelmä, joka kertoo 1930-luvulla Suomesta Neuvostoliittoon loikanneista ja heidän karusta kohtalostaan.

Mainos / lippu saatu / Kansallisteatteri

Muistopäivä-näytelmä on Elli Salo kirjoittama ja se pohjautuu eri arkisto- ja tutkimusaineistoihin. Vaikka taustalla on tutkimustietoa, pöytäkirjalausuntoja yms., näytelmän tarinat eivät ole yksi yhteen kenenkään yksittäisen henkilön tarinaa.

Eletään vuotta 1931, Suomessa on taloudellinen lama ja poliittinen levottomuus. Iso osa kansasta eli köyhyydessä ja poliittinen ilmapiiri oli kireä. Veljessodan punikkien on vaikea saada työtä. Tätä taustaa vasten ja myös ideologisista syistä arviolta noin 15000 ihmistä loikkasi Neuvostoliittoon. Monet loikkarit haaveilivat työstä, ruuasta ja paremmista oloista kuin Suomessa.

Näytelmä alkaa siitä, kun loikkarit maksavat venekyydistä Viroon. Aili (Pirjo Lonka) lähtee tyttärensä Aunen (Inke Koskinen) ja vauvan kanssa Neuvostoliittoon lähteneen miehensä perässä. Rauha (Annika Poijärvi) on menettänyt miehensä eikä hänellä ole mitään, joten hän päättää lähteä paremman toivossa. Heino (Miiko Toiviainen) on ollut Tammisaaressa vankileirillä, punikille ei tarjota työtä, joten hän lähtee aatteen ajamana. Heinon sisko Lyyti (Marja Salo) lähtee matkaa ”syömään”, kuten hän asian ilmaisee. Veneen omistaa Osku (Rasmus Slatis), joka palkkaa Viljamin (Geoffrey Erista) mukaan. 

Aili (Pirjo Lonka) lähtee matkalle pienen vauvansa ja Aune-tyttärensä kanssa. Kuva Kansallisteatteri.

He lähtevät Helsingin Tervasaarenrannasta ja päätyvät Narva-Jõesuu -alueelle. Eihän se aivan toiveiden mukaan mene. Koko porukka otetaan kiinni. Vuosien aikana heitä kuljetetaan etapista toiseen, karanteenileiriltä pakkotyöleireille halki Neuvostoliiton. Lopulta he päätyvät Uralille. He eivät pääse eroon puutteesta, nälästä, syöpäläisistä yms. Silti Heinon usko aatteeseen ja Neuvostoliittoon ei horju.

Riikka Oksasen ohjaus toimii erinomaisesti. Koko ensemble on loistava. Eivät vain näyttele rooliaan, vaan puhaltavat roolihenkilöt eloon. Loistavaa työtä.

Janne Vasaman lavastus on onnistunut. Rullakot toimivat vankivaunuina. Kuva Kansallisteatteri.

Janne Vasaman pelkistetty ja oivaltava lavastus sopii erittäin hyvin näytelmään. Se korostaa tiettyjä kohtauksia ja toisaalta ei vie huomiota tekstistä. Ville Virtasen valo- ja videosuunnittelu tukevat esitystä. Lasse Lipposen koreografia ansaitsee kiitosta.

Musiikki johdattelee ja luo tunnelmaa. Muusikkoina Eva Louhivuori ja Ilkka Tolonen.

Miiko Toiviainen Heinona ja Marja Salo Lyytinä ovat sisaruksia. Heino on palavasti kommunisti, Lyyti haluaa Neuvostoliitossa vain syödä. Kuva Kansallisteatteri.

Muistopäivä ei varmaan jättänyt ketään kylmäksi, vaan tavalla tai toisella kosketti jokaista katsojaa, mutta myös näyttelijöitä.

Kun näytelmä loppuu, ja yleisö siirtyy lämpiöön, sen seinälle on heijastettu tuhansien ihmisten nimet, syntymä- ja kuolinvuodet. He kaikki ovat todellisia henkilöitä, jotka aikoinaan joutuivat kokemaan Stalinin vainot. Riipaisevaa.

Muistopäivä on näytelmä, joka synkästä aiheestaan huolimatta kannattaa nähdä.

Kaisa

Muistopäivä on nähtävissä Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä, esityspäivät löytyvät täältä.

Lue myös Täällä Pohjantähden alla -arvioni.