Nauravan kulkurin tarina on kunnianosoitus Vesa-Matti Loirin elämälle. Musiikkidraama on hienosti toteutettu.

Mainos / lippu saatu / Helsingin Kaupunginteatteri

Meillä kaikilla on muistikuva Vesku Loirista ja hänen lahjakkuudestaan. Hän sukkuloi teatterimaailman, viihteen, musiikin, biljardin yms. välillä. Hän ei halunnut pysyä vain yhdessä ”laatikossa”, vaan tehdä samalla intohimolla niin näytelmiä kuin viihdettäkin. 1960-ja 1970-luvuilla kaikki eivät katsoneet tuota hyvällä.

Helsingin Kaupunginteatterin suuren näyttämön Nauravan kulkurin tarina on kirjailija Sami Keski-Vähälän teksti, jonka on sovittanut ja ohjannut Paavo Westerberg. 

Kaksi Veskua: vasemmalla Santeri Kinnunen vanhana Veskuna ja oikealla Oliver Kollberg nuorena. Kuva Mitro Härkönen, Helsingin Kaupunginteatteri.

Nuoren Veskun rooliin eläytyy taitava Oliver Kollberg (pankaa nimi muistiin). Hänessä on taitoa, elämänjanoa ja herkkyyttä kuten Veskun rooliin sopii. Vanhana Veskuna nähdään Santeri Kinnunen, joka sopii erittäin hyvin tähän rooliin. Hänen tulkitsee hyvin, miten Vesku elämänsä ehtoopuolella on seestynyt nuoruuden levottomuudestaan. 

Musiikkidraamaa kuljettaa kirjailijaa esittävä Maria Ylipää, jonka esittämät laulutulkinnat ovat vailla vertaa. Kuva Mitro Härkönen, Helsingin Kaupunginteatteri.

Näytelmän juonta kuljettaa Maria Ylipää, joka esittää Veskusta kirjaa tekevää kirjailijaa. Juonta juoksutetaan paljon laulujen avulla. Maria Ylipään laulua voisi kuunnella vaikka koko illan. Hän tulkitsee erittäin kauniisti Veskun tutuksi tekemät laulut Elegiasta Lapin kesään.

Lavalla nähdään monet Veskun elämän tärkeät henkilöt: Spede (Jari Pehkonen), Ere Kokkonen, Kalle Holmberg (molemmissa rooleissa Joel Hirvonen), Mikko Niskanen, Simo Salminen (molemmissa rooleissa Jouko Klemettilä) ja Esko Salminen (Antti Timonen). He kaikki ovat sisäistäneet hyvin kunkin esikuvan maneerit. Veskun puolisoita näyttelevät Ella Lymi Monana, Vappu Nalbantoglu Riittana ja Ursula Salo Stinana. Todellisten henkilöiden lisäksi näytelmässä nähdään Veskun lukuisia sketsihahmoja Uuno Turhapurosta Kuselaan, Tyynestä Nasse-setään. Niiden yhtäaikainen esiintyminen lavalla tehostaa Veskun suosion huippuvuosien pyöritystä.

Musiikki on keskeisessä osassa Nauravan kulkurin tarinaa. Kuva Mitro Härkönen, Helsingin Kaupunginteatteri.

Näytelmä piirtää aidontuntuisen kuvan Veskusta, hänen lahjakkuudestaan, mutta myös taitamattomuudestaan parisuhteissa, hän ei kestänyt perusarkea, perusparisuhdetta.

Nauravan kulkurin tarina on täynnä musiikkia. Musiikkidramaturgia ja sovitus on Eeva Kontun käsialaa. Lavalla nähdään taitavista muusikoista muodostettu taitava bändi.

Veskun sketsihahmot piirrittävät vanhan Veskun jättämättä tätä rauhaan. Kuva Mitro Härkönen, Helsingin Kaupunginteatteri.

Koko miehitys pääosien esittäjistä muusikoihin on täyttä timanttia.

Nauravan kulkurin tarina on viihdyttävä olematta komedia, herkkä olematta itkuntäyteinen, kunnioittava olemalla aito. Lyhyesti sanottuna: hieno esitys.

Kaisa

Nauravan kulkurin tarina / esityskalenteri löytyy täältä

Lue myös Elolliset-näytelmän arvioni

Kansallisteatteri on viime vuosina tuonut näyttämölle hyvin erilaisia näytelmiä. Tämä meno jatkuu tänä syksynäkin.

Mainos / liput saatu / Kansallisteatteri

Viidakon villit naiset

Odotin Kristian Smedsin Viidakon villit naiset -ensi-iltaa. Näytelmä sijoittuu tosi-tv -maailmaan, jossa kuusi naista kisaa voitosta. Kilpailijoina nähdään Milla Kaitalahti, Katariina Kaitue, Marja Salo, Kate Lusenberg, Pirjo Määttä ja Eeva Mäkinen. Kilpailun tuottajana toimii Hannu-Pekka Björkman ja merirosvomainen assistenttina nähdään Petri Manninen. Tuottaja ja assistentti haluavat rikastua uudella tosi-tv -formaatilla.

Viidakon villit naiset -näytelmä oli sekava. Kuva Saara Autere, Kansallisteatteri.

Viidakossa tunteet nousevat pintaan ja väliajan jälkeen näytelmän tunnelma muuttuu.

Ensin näytelmä oli sekavaa menoa. Katsoin menoa hämmentyneenä miettien, mihin tämä kaikki on menossa. Väliajan jälkeen nähtiin takaseinälle heijastettua liikkuvaa kuvaa ja kuusi itkevää naista. On aivan kuin olisi tullut katsomaan eri näytelmää kuin ennen väliaikaa. Itkukohtaukset olivat aivan liian pitkiä.

Olen joskus ennenkin kirjoittanut siitä, että yllättävän usein näytelmissä käytetään liikkuvaa kuvaa eli videoita. Jos haluan nähdä liikkuvaa kuvaa, menen elokuviin, jossa kuvan laatu on 100 kertaa parempaa kuin teatterin liikkuvat kuvat. Joskus liikkuva kuva kuitenkin toimii teatterissakin, kuten esimerkiksi Kansallisteatterin Toinen tasavalta -näytelmässä . Viidakon villeissä naisissa video-osuudet olivat aivan liian pitkiä.

Roolisuorituksissa ei sinänsä ollut mitään vikaa. Eniten kritisoin käsikirjoitusta ja ohjausta. Näyttelijöiden välillä ei ollut vuorovaikutusta. 

Näytelmän Kaija Koon ja Paula Koivuniemen laulut olivat kuin irralliset elementit ja loppukohtauksen Aikuinen nainen –yhteislaulu yleisön kanssa on lähinnä vaivaannuttava.

Viidakon villit naiset oli enemmän sekavaa koheltamista kuin laadukasta teatteria. Mutta onhan se pettymyskin elämys. Toivottavasti esitys kehittyy ensi-illasta.

Lopetus

Näytelmäkirjailija Katariina Numminen ja ohjaaja Milja Sarkkola tarttuivat Imre Kertészin Lopetus-romaaniin.

Näytelmässä kirjailija on tehnyt itsemurhan. Kustannustoimittaja (Janne Reinikainen) on saanut käsiinsä kirjailijan papereita, mutta niistä puuttuu romaanin käsikirjoitus, jonka kustannustoimittaja epäilee olevan olemassa.  Kustannustoimittaja epäilee, että käsikirjoitus selittäisi kirjailijan itsemurhan. Romaanin käsikirjoituksesta tulee kustannustoimittajalle suoranainen pakkomielle.

Janne Reinikainen on Lopetus-näytelmän tähti. Kuva Mitro Härkönen, Kansallisteatteri.

Janne Reinikainen oli Lopetus-näytelmän kantava voima. Hän suorastaan loisti roolissaan. Kustantamon työntekijöinä nähtiin Annika Poijärvi, Heikki Pitkänen ja Antti Pääkkönen. Kirjailijan vaimon roolin näytteli Marketta Tikkanen.

Koska en ollut lukenut kirjaa ennen katsomoon tuloa, jouduin keskittymään erityisen tarkasti, jotta pysyin juonessa mukana.

Näytelmä oli mielenkiintoinen ja näyttelijät taitavia. Toteutus oli laadukas. Puvustus siivitti ajatukset entiseen itäblokkiin ankeine väreineen. Puvustuksesta vastasi Tarja Simone. Kati Lukan suunnittelema lavastus tuli hyvin näytelmän visuaalista itäblokkimaisuutta.

Sivuraide

Kansallisteatteri, Lahden kaupunginteatteri ja Turun Kaupunginteatteri ovat yhdessä tuottaneet Juha Itkosen Sivuraide-näytelmän.

Näytelmässä entiset rakastavaiset Jönssi (Jarkko Lahti) ja Elina (Eeva Soivio) kohtaavat sattumalta junassa.  He alkavat päivittää kuulumisiaan, mitä parinkymmenen vuoden aikana on tapahtunut. Elina on naimaton, lapseton ja menestynyt bisnesnainen. Jönssillä on vaimo, lapset ja asunto Maununnevalla. 

Eeva Soivio ja Jarkko Lahti esittävät entisiä rakastavaisia. Kuva Tommi Mattila, Kansallisteatteri.

Näitä yllättäviä junakohtaamisia tulee myöhemmin lisää. Jönssin tilanne on muuttunut: vaimo on löytänyt uuden kumppanin, ja Jönssi on joutunut muuttamaan äitinsä (Annukka Blomberg) luo. Jönssi on alkanut juoda.

Mihin kaikki johtaa? Pääseekö Jönssi jaloilleen? Jatkaako Elina kiireistä bisnesnaisen elämäänsä matkustamalla ympäri maailmaa työn vuoksi?

Kaikki kolme näyttelijää sopivat erinomaisesti rooleihinsa. He olivat hyvin luontevia rooleissaan. Näytelmän käsikirjoitus oli hyvä, kiinnostava ja toimiva. Näytelmän teemat menneisyyden ja erojen pohdintoineen olivat uskottavia.

Kaisa

Kansallisteatteri / esityskalenteri