Joskus parikymppisenä säästin rahaa, että sain ostettua Shalimar-parfyymin. Se oli ehdoton suosikkini. Silloin se ei tuntunut lainkaan voimakkaalta. Nyt tilanne on toinen.

Muistan joskus aikoinaan, kun autossani oli nainen, joka oli pirskotellut iholleen reippaalla kädellä vahvaa tuoksua. 15 yhteisen minuutin tuloksena sain järkyttävän migreenin.

Vaikka en olekaan tuoksuallerginen tai edes -rajoitteinen, en voi enää käyttää vahvoja parfyymejä. Suosin keveitä, lähes vesimäisiä tuoksuja – eli en ole ns. tuoksuton. Vaihtelen tuoksuja, jotta nenäni ei tottuisi tuoksuun, jotta en vähitellen lisäisi hajuveden määrää.

En voi kuvitellakaan, että käyttäisin tuoksuvia pyykinpesuaineita, koska en halua, että haisen pesuaineelle. Joskus jumpassa vaihdan paikkaa, jos viereeni tulee nainen, jonka vaatteet lemuavat pyykki- tai huuhteluaineelle.

Yhdellä ystävälläni on vuosien aikana kehittynyt tuoksuherkkyys. Kun matkustamme yhdessä, olen tarkka siitä, etten ole käyttänyt viikkoon ennen matkaamme mitään parfyymiä, jottei ystäväni saa yskänkohtausta tai muita oireita.

Sietämättömyyden taustalla voi myös olla hajuvesien muuttuneet raaka-aineet tai uudet seokset. Vanha tuttu tuoksu voikin yhtäkkiä ärsyttää. Ärsytystä on turha sietää, helpommmalla pääsee vaihtamalla. Ja kyllähän vuosien altistuskin herkistää nenää.

Minun, siis Sinin, nuoruuden yksi suosikki oli Diorin Poison, jota todella lotrattiin. Toinen oli YSL:n Opium. Nyt minäkin suosin kevyitä, vesimäisiä tuoksuja. Tunnustan, että lotraan välillä aivan liikaa. Lupaan parantaa tapani.

Muistuu mieleen aika, jolloin vein usein poikaani autolla kouluun. Hän marmatti, josko voisin laittaa hajuvettä vasta, kun hän on poistunut autosta. Käykö nenään, kysyin. Ei, mutta hän kuulemma tuoksui koulussa liian naiselta, kun hajuveteni tarttui hänen vaatteisiina. Itse en moista tullut edes ajatelleeksi.

Maltillisia tuoksujen käyttövinkkejä löydät täältä.

Kaisa ja Sini