Näin teet työpäivästäsi paremman

Näin teet työpäivästäsi paremman

Työ on iso osa elämää, jonka vuoksi onkin mielestäni tärkeää, että tekemästään työstä nauttii. Tokikaan jokainen päivä ei voi aina olla yhtä herkkua, sillä oikeastaan työhön kuin työhön kuuluu myös niitä ikävämpiäkin puolia. Kuitenkin sellainen yleinen tyytyväisyys tekemäänsä työhön ja siihen, missä ne työpäivänsä viettää on mielestäni yksi aika iso osa hyvinvointiamme. Omakohtaisesta kokemuksesta voin ainakin […]

Terveellinen omenahyve (GL, M)

Terveellinen omenahyve (GL, M)

Tiedän, miltä tuntuu, kun sunnuntai-iltana mielisi vielä herkutella mutta järki ojentaa jo palaamaan ruotuun. Usein viikonlopun herkutteluputki jää päälle ja maanantai onkin sitten aivan tuskaa. Omakohtaisesta kokemuksesta sanoisinkin, että jos perjantai ja lauantai on syöty yhtä sun toista herkkua, kannattaa sunnuntaina jo vähentää tai ainakin siirtyä terveellisempiin herkkuihin. Mielestäni nimenomaan terveysherkut ovat oivallinen siirtymä arkea kohden, […]

Pysy kunnossa ja nauti elämästä – 9 VINKKIÄNI

Pysy kunnossa ja nauti elämästä – 9 VINKKIÄNI

Minulta kysellään säännöllisin väliajoin ulkomuodostani ja siitä, miten pysyn kunnossa kuitenkin elämästä nauttien. Kuinka paljon liikun ja miten syön pysyäkseni hoikkana sekä hyväkuntoisena? Pakko ihan rehellisyyden nimissä tähän alkuun sanoa, että takana on ehkä surkein treenikesä vuosiin. Olen kyllä juossut ja välillä käynyt salillakin, mutta huomattavasti vähemmän kuin aikoihin. Reiluun kuukauteen minulla ei ole ollut salikorttia […]

Ei ole olemassa täydellistä elämää

Ei ole olemassa täydellistä elämää

Kuinka usein olet katsonut toisten elämää ja miettinyt, kunpa omanikin olisi tuollaista – noin täydellistä? Itse olen syyllistynyt tuohon monen monta kertaa. Ihastellut kiiltokuvamaisen kauniita muotiblogeja, joissa kirjoittaja näyttää viimeisen päälle tyylikkäältä tai katsonut ihaillen heitä, jotka suorastaan hehkuvat iloa ja onnellisuutta. Ehkä varsinkin tällä hetkellä, kun oma elämä ei ole sitä onnellisinta mahdollista on huomannut […]

Gluteeniton kaneli-banaanileipä

Gluteeniton kaneli-banaanileipä

Blogiani pidempään seuranneet tietävätkin rakkauteni banaanileipään. Täällä on nähty vuosien varrella useampikin erilainen banaanileipä resepti – milloin leipä on ollut erityisen suklainen, milloin tehty matchaan ja milloin se on ollut tuhdin marjaisa. Näitä erilaisia kokeiluja löytyy tosiaan monta ja avainsanalla banaanileipä pitäisi löytyä nuo kaikki blogiurani aikana valmistamani reseptit. Toissa päivänä jälleen kerran innostuin ja päätin […]

Kuinka kääntää heikkoudet voimavaroiksi?

Kuinka kääntää heikkoudet voimavaroiksi?

Meistä jokaisella on heikkoutemme mutta samalla tapaa myös vahvuutemme. On oma päätöksemme, keskitämmekö energiamme niihin puutteisiimme ja nimenomaan siihen, kuinka ne hankaloittavat elämäämme vai opettelemmeko näkemään ne huonotkin puolemme voimavaroina. Itse ajattelen niin, ettei yksikään ihminen ole pohjimmiltaan huonompi kuin toinen. Meitä on vaan niin kovin erilaisia ja olemme eri asioissa hyviä. Kaikilla erilaisilla piirteillä on […]

Vaihtoehtoinen aamiainen

Vaihtoehtoinen aamiainen

Aivan liian usein jumiudun samanlaisiin aamiaisiin. Vaikka rakastan syömisen suhteen vaihtelua, jotenkin aamupaloihin on vaan niin helppo jämähtää – varsinkin niihin tietynlaisiin tuttuihin ja turvallisiin. Banaanipannarit ovat niitä, joihin en vaan koskaan kyllästy ja omeletti on toinen, joka muuten maistuu aamuisin kerta toisensa jälkeen niin erinomaiselta. Tänään päätin kuitenkin tehdä jotain aivan muunlaista aamupalaa ja päädyinkin […]