10 x faktaa minusta

10 x faktaa minusta

Olen aina ollut ihmisenä sellainen, että kaipaan elämältä jotain enemmän kuin perus arkea. Tällä tarkoitan kaipaavani ääritunteita – niin ilon, innostuksen kuin hauskanpidon saraltakin. Olen pohjimmilani seikkailunhaluinen ihminen ja vaikka tietyllä tapaa rutiinit tuovatkin luonteeseeni vastapainoa, pelkään liiallista rutinoitumista tai asettumista. Sisälläni on ehkä jonkinlainen halu olla kasvamatta aikuiseksi ja pelko siitä, että jossain kohtaa havahdun […]

Liikkujan tärkein lisäravinne

Liikkujan tärkein lisäravinne

Vaikka liikunta on elimistöllemme hyväksi, nostaa säännöllinen treenaaminen kehomme stressitasoja. Palautumisen merkitys onkin todella tärkeä etenkin silloin, kun harrastetaan rankkaa hikiliikuntaa tai lihaskuntoa kohottavaa treeniä. Yhden päivän lepo ei yksinkertaisesti riitä palauttamaan kehoa rankasta kuormituksesta ja ainakin itse stressille herkkänä koen, että aivan ehdoton lepopäivien määrä on itselleni kaksi päivää viikossa – mieluiten jopa kolmekin. Sen […]

Kasvojen itseruskettavat vertailussa

Kasvojen itseruskettavat vertailussa

Nyt kun päivä on alkanut jälleen pitenemään ja valon määrä lisääntyy jatkuvasti, on sitä suorastaan hätkähtänyt omaa kalpeuttaan. Vaikka talvisinkin suosin itseruskettavia, en kuitenkaan ole niiden suhteen yhtä säntillinen mitä olen valoisampaan vuodenaikaan. Kun vaatteet vähenevät paljastuu enemmän ihoa ja sen myötä on kiva ylläpitää hieman päivettyneempää ilmettä. Myös kasvot kaipaavat väriä ja vaikka tämä jakaakin […]

Miten identiteettikriisistä selviää?

Miten identiteettikriisistä selviää?

Identiteetti on jotain todella henkilökohtaista ja omaa. Sen rakentuminen alkaa jo lapsuudessa ja päättyy tuskin koskaan. Identiteetti on ihmisen käsitys itsestä ja omasta persoonallisuudestaan. Elämänkokemukset ja eletty elämä muovaamat meitä ihmisinä ja identiteetti usein muuttuukin matkan varrella. Samalla tapaa kuin identiteetti saattaa jossain elämänvaiheessa vahvistua vaikka sen oikean opiskelupaikan tai uran valjettua, saattaa identiteetti ajautua kriisiinkin. […]

Mielettömän hyvä linssikeitto

Mielettömän hyvä linssikeitto

Käytän linssejä säännöllisesti ruokavaliossani – pääosin salaateissa ja keitoissa. Ne ovat todella hyvä lisä niin kasvis- kuin maidotonta ruokavaliotakin noudattavan ravintoympyrään, sillä linssit ovat aivan erinomainen proteiinin lähde! Niissä on vähän energiaa mutta samaan aikaan paljon proteiinia, kuituja ja antioksidantteja. Oma suosikkini on punainen linssi, sillä se on helppo keitoissa (puuroutuu mukavasti) mutta samalla myös oikein […]

Aivan tavallinen keskiviikko kanssani

Aivan tavallinen keskiviikko kanssani

Eilen oli aivan tavallinen päivä – sellainen hyvin tyypillinen keskiviikko elämästäni. Työni puolesta päiväni ovat aika vaihtelevia ja välillä on tosiaan ihan väkisinkin näitä päiviä, että kuvaan paljon kuvia kotosalla, kirjoittelen postauksia, editoin kuvia, kirjoitan sähköposteja ja mietin niitä tuleviakin blogipostauksia. Itseäni tämä ei tosiaan haittaa, sillä minulle sopii parhaiten tällainen hieman luovempi kellosta riippumaton työskentelytapa. Toki […]

Syötävän herkullinen kasvonaamio

Syötävän herkullinen kasvonaamio

Paljon erilaisia kasvonaamioita kokeilleena rima niiden suhteen on noussut aika korkealle. Nykyään kosmetiikkatuotteen tuleekin olla aidosti jotenkin erottuva tai erityislaatuinen, että kirjoitan siitä yhtään mitään. Paljon saan kosmetiikkaa testiin ja rehellisesti vaan murto-osa päätyy blogiin. Ne tuotteet, jotka tänne kuitenkin päätyvät, ovat aina jollain tavalla uniikkeja ja niiden takana voin todella seisoa. Juuri tuollainen on myös […]

Kukaan muu ei pysäytä junaa kuin sinä itse

Kukaan muu ei pysäytä junaa kuin sinä itse

Huonoja ihmissuhteita, jatkuvaa kiireessä elämistä, yöunet vievää stressiä, pahaa henkistä oloa ja kokonaisvaltaisesti oman hyvinvoinnin laiminlyömistä. Asia joka on pyörinyt viime aikoina paljon mielessäni, on niin oma kuin ympärilläni olevien ihmisten hyvinvointi ja se, kuinka me aivan liian usein viemme itsemme äärirajoille ennen kuin pystymme pysäyttämään tuon tuhoa kohti matkustavan junan. Itsekin tuossa junassa lukuisia kertoja […]

Ruokapäiväkirja x 7

Ruokapäiväkirja x 7

Koska edellinen viikko tuli kirjattua rutiininomaisesti ruokailuja ylös, jatkui sama homma kevyesti vielä viime viikonkin. Siispä tänään olisi jälleen ruokapäiväkirjan vuoro ja ehkä myös muutama pohtiva ajatus siitä, missä onnistuin ja mikä taas ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Kuten tosiaan edellisen viikon ruokapäiväkirjassa mainitsin, ongelmani on juurikin tuo mainitsemani suunnitelmallisuus. Kiinnitin asiaan viime viikolla hieman enemmän […]