Jokainen ihminen jättää jälkensä

Jokainen ihminen jättää jälkensä

Olen miettinyt viime aikoina paljon sitä, millainen vaikutus ihmisillä on meihin. Kohtaamme koko elämämme aikana ison määrän ihmisiä, joista osalla ei ole sen syvempää vaikutusta sisimpäämme, kun toiset taas tekevät jo heti ensikohtaamiselta lähtien lähtemättömän vaikutuksen. Osa heistä on elämässämme vuosikausia ja osa taas ohimennen muutaman päivän tai kuukauden. Kuitenkaan aika ei välttämättä aina määrittele […]

Dubain nähtävyydet TOP 5

Dubain nähtävyydet TOP 5

Ihmiset haluavat matkustamiselta eri asioita. Toisille tärkeintä on rannalla makoilu, joillekin shoppailu ja iso osa nauttii nähtävyyksistä sekä siitä, että näkee kohteesta mahdollisimman paljon. Itse lukeuduin nuorempana nimenomaan niihin auringonpalvojiin, joille tärkeintä oli saada hyvä väri sekä siinä ohessa ostaa Bershka tyhjäksi. Nähtävyyksiäkin kiersin joo mutta ne eivät olleet prioriteetti listalla ykkösenä. Nykyään olen aivan toisenlainen […]

Terveelliset herkut viikonloppuun x 2!

Terveelliset herkut viikonloppuun x 2!

Perjantai tarkoittaa jälleen viikonloppua ja useammalle myös ruokailujen suhteen vaihteen vaihtoa rennompaan suuntaan. Tammikuu on kuitenkin monelle se kuukausi, kun treenit on jälleen aloitettu täydellä teholla ja ruokavalio laitettu joulun jäljiltä reilaan. Moni ei halua pilata hyvää treenisykliä mässäämällä itseään viikonloppuna sokeriähkyyn, vaan tekee ehkä mieli herkutella terveellisemmin. Itse ainakin huomaan, että mitä enemmän treenaan, sitä […]