Mitä tehdä Lapissa – 9 vinkkiä!

Vietimme joululomasta viikon Lapissa vieraillen sekä Rovaniemellä, että Levillä. Rovaniemi on ollut jo pitkään kohde, johon olen halunnut tutustua hieman paremmin ja tähän aukesi mahdollisuus joulukuussa. Vaikka vietimme Rovaniemellä kokonaisuudessaan vuorokauden, ehdimme tuossa ajassa testaamaan paikallisen ruokaravintolan, majoittumaan yhdessä kaupungin parhaista hotelleista sekä vierailemaan Joulupukin kylässä. Kaupungin kaduilla sen sijaan emme hurjasti pyörineet, sillä vierailumme aikana lämpötila oli reilusti miinuksella. Ulkona oleminen oli aika haastavaa, vaikka hyvät toppavarusteet omistetaankin.

Levillä olen käynyt useampaan otteeseen, jonka vuoksi tunnen kohteen paremmin. Siellä aika kuluu kuin siivillä ja vaikka joka kerta on suunnitelmissa tehdä ainakin kymmenen asiaa, lopulta tulee tehtyä vain muutamia – mökkeilystä nauttimisen lisäksi. Onneksi aina voi palata ja seuraavalla kerralla tehdä sen, mikä jäi edellisellä kerralla tekemättä! En myöskään halua, että loma on yhtä suorittamista tai hienojen kuvauslokaatioiden metsästystä, jonka vuoksi otan reissut aina rennosti – tehdään se, minkä ehtii ja käydään siellä, missä ehditään. Tähän vuodenaikaan pieni haaste on myös pimeys, joka hämää kaikkea tekemistä ja tuntuu kuin päivässä olisi vain pari valoisaa tuntia. Tällä kertaa viikon aikana oli vain yksi päivä, jolloin aurinko oli näkösällä ja taivas kauniin violetti. Muutoin oli aika pimeää ja sumuista, joka näkyy myös ottamistani kuvista. Vaikka majoituimme Utsuvaarassa, eli korkeassa osassa Leviä, silti maisemat eivät yltäneet kovin kauas kuin vain yhtenä päivänä, joka oli muuten vieläpä meidän lähtöpäivä…

Tänään haluan jakaa kanssanne vinkkejä Lappiin; Rovaniemelle ja Leville. Leville plakkarissa on luonnollisesti useampi vinkki, mutta ei unohdeta Rovaniemeä, josta siitäkin pidin kovasti näin yhden käynnin perusteella.

Yhdeksän vinkkiä Lappiin matkustaville

1. Rovaniemi

Joulupukin Pajakylä, Santa Claus Village

Koska aikaa oli vain rajallisesti, mietin jo etukäteen, missä haluan Rovaniemellä vierailla. Joulupukin Pajakylä oli ehdottomasti listalla numero ykkösenä ja oli muuten myös kohteena näkemisen arvoinen! Paikka on mielettömän kiva lapsille, mutta myös näin aikuisena oli kiva ihastella sen valojen loistoa. Kylässä oli aitoa joulun tunnelmaa. Vierailimme kohteessa pimeään aikaan, jonka vuoksi myös kuvat ovat aika pimeitä.

Arctic Light Hotel Rovaniemi / Majoitus saatu yhteistyönä*

Majoituksen suhteen minulle oli selvää, että haluan majoittua hotellissa, joka henkii Lapin taikaa. Otinkin ennen matkaa yhteyttä Arctic Light Hotel Rovaniemeen, josta olin etukäteen kuullut sieltä täältä kehuja. Ilokseni he olivat innokkaita tekemään yhteistyön ja majoittamaan meidät keskelle Rovaniemen sydäntä. 🥰 Hotelli sijaitsee Rovaniemen keskustassa ja on sisustukseltaan upea. Huoneemme oli aivan ihana kylpyammeineen. Hotellin parhaina puolina mainittakoon ehkä paras aamiainen ikinä (siis ihan oikeasti!!), joka on Sara La Fountainin suunnittelema. Aamiaisella tarjoiltiin kaikkea ihanaa terveellistä ja valikoimasta löytyi mm. chiapuddingia, mehushotteja, alkoholitonta skumppaa ja raakakakun paloja. Meidän pöytä olikin kukkurallaan erilaisia herkkuja ja vaikka harvoin syön itseäni ähkyyn, nyt söin!

Hotellista löytyy myös kompakti kuntosali, joka tuli muuten tarpeeseen tuossa kohtaa reissua joulun herkutteluiden jälkeen. Myös henkilökunta oli ystävällistä, eikä parkkipaikkaa tarvinnut etsiä takapihaa pidempää. Lämmin suositus Arctic Light Hotel Rovaniemelle, jos joskus Rovaniemeen matkustatte! Rovaniemi toimii myös loistavana välietappina, mikäli Leville matkustaa. Rovaniemi-Levi on nimittäin ehkä se ehkä ärsyttävin osuus matkaa, sillä tie on talvisin yleensä aika huonossa kunnossa.

Ravintola Nili

Illallisen söimme hotellimme läheisyydessä ravintola Nilissä. Tämä oli täysin random bongaus kadun varrelta, kun päädyimme lopulta syömään paikallista ”Lappisafkaa”. Itsehän en ole mikään suuri lihan maun ystävä, mutta poronkäristyksestä puolukkahillon kanssa tykkään! Sitä tuli itse asiassa reissulla syötyä muutamaankin otteeseen ja hyvää oli. Ravintola Nilissä listalta löytyy paikallisia lappiruokia ja ravintolan tunnelma henkii pohjoisen taikaa. Ruoka oli hyvää ja palvelu toimivaa! Ravintola sijaitsee osoitteessa Valtakatu 20.

2. Levi

Levi Husky Park

Jo useamman Levin vierailun yhteydessä olen haaveillut huskypuistossa vierailusta. Vihdoin tämä haave kävi toteen, kun varasimme ajan Levin Husky Parkiin sekä vierailuun, että ajelulle. Puistossa pääsimme tutustumaan aitoihin siperianhuskyihin, poroihin, kettuihin ja vieläpä ajelemaan hyskyjen vetämällä reellä. Kokemus oli ikimuistoinen ja oli ilo kannattaa paikallista toimintaa tällaiseen aikaan! Kokemuksesta maksoimme 59 € per nenä, mikä ei ollut paljon tuon kaltaisesta, ehkä ”kerran elämässä” elämyksestä.

Lumikenkäily

Yksi suosikki aktiviteettini Levillä on ehdottomasti lumikenkäily! Meillä oli lumikengät mökin puolesta, mutta niitä saa tarvittaessa myös vuokrattua. Lumikenkäily on hidasta liikuntaa, mutta samalla kohtuullisen raskasta, etenkin, jos kävellään pidempi matka paksussa lumessa. Lumikenkäilyn viehätys on maisemissa, joita kävellessä voi samalla ihastella. Niin keskelle metsää kuin lumikenkäillessä pääsee, on hankala päästä muilla keinoin.

Hiihtäminen ja laskettelu

Moni lähtee Lappiin laskemaan. Itsehän osaan laskea, mutta en ole siitä enää nykyään kovin innoissani. Joka kerta, kun olen Levillä, jotain sattuu jollekin juuri rinteessä, joka on ehkä tehnyt minustakin hieman varovaisen. Mieluummin nautin Levin hiihtoladuista, joita on etenkin alhaalla eturinteen tuntumassa eri tasoisille kuntoilijoille. Hiihtolenkin jälkeen on kiva käydä minttukaakaolla Levin keskuksessa, joka on ihan latujen tuntumassa.

Immelkartanon sauna

Immelkartanon saunasta vinkkasin jo tuossa taannoin oman postauksen muodossa, mutta mainittakoon se vielä tässä postauksessa uudestaan. Saunominen ja palju kuuluvat Levin lomaan ja jos tällaisia fasiliteetteja ei löydy omasta mökistä tai kaipaa pientä vaihtelua, suosittelen Immelkartanon saunan ja paljun vuokraamista. Tuolla viihtyy pienellä tai isommallakin (max 15 hlön) porukalla muutaman tunnin helposti, hienojen maisemien keskellä. Halutessaan sitä voi pulahtaa myös avannossa.

Sammun-tupa

Sammun-tupa on ehdottomasti yksi näkemisen arvoinen kohde Levillä! Sammun-tuvassa on mahdollisuus mm. ihastella upeaa pihapiiriä, jossa on useita vanhoja rakennuksia (jopa 1800-1900 luvuilta), saunoa ja tutustua poroihin. Itse olen ainoastaan vieraillut kohteessa moikkaamassa poroja, mutta poro-ajelulle olisi joku kerta kiva päästä. Kohde sopii sekä aikuisille, että lapsiperheille.

Näköalaravintola Tuikku

Tuikku on ehkä yksi legendaarisimmista ravintoloista Levillä. Se sijaitsee Levitunturin huipulla ja sinne pääsee autolla, moottorikelkalla ja suksilla. Kerran olen sinne myös Utsuvaarasta kävellyt rinnettä pitkin, joten ei sekään mahdoton rasti ole. 😁 Joka tapauksessa ravintola, jossa kannattaa vierailla jo ihan upeiden maisemien vuoksi. Parhaat näköalat tuolta on keväthangilla, kun aurinko paistaa.

Viimeisenä vinkkinä, matkustakaa Lappiin, jos vaan ikinä tilaisuus tulee tai mielenkiintoa löytyy. On se sen verran maaginen paikka. 💜😊

Kommentit (2)
  1. Todellakin Lappi on paras! Me tultiin just Rovaniemen reissulta ja majoituttiin tuolla arctic light hotellissa ja komppaan, hotelli on ihana! Meillä oli saunallinen huone ja tosi kiva! Ja voi nam, se aamiainen, lapsikin söi aamiaista siellä 😀 ne pienet mehut, riisipuuro ja alkoholiton skumppa teki parhaan arjen luksuksen!

    1. Niin on! ❤️ Ja jep, aivan ihana hotelli, kaikin puolin!🥰🥰

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *