Miten alkoholi vaikuttaa treeneihin?

Kirjoitan tänään aiheesta, joka on aiheuttanut elämässäni jonkin verran ristiriitoja. Olen nimittäin aina ollut kovin sporttinen ja kunnostani erityisen hyvää huolta pitävä, mutta paljon olen elämäni aikana myös juhlinut – vaikka moni ehkä toisin kuvittelee. Jostain syystä myös ystäväpiirini on aina ollut suhteellisen menevää sorttia eikä kukaan meistä jätä viinilasillisia juomatta, ei aina edes pilkun aikaan. Pakko sanoa että elämääni on mahtunut lukuisia hauskoja juhlia, mitä erikoisempia hulluja seikkailuja ja mielettömiä kokemuksia, joihin ei ole tosiaan millään tavalla liittynyt terveelliset elämäntavat tai treenaaminen. Hauskaa on ollut viinipäissäänkin – mitäs sitä kieltämään. Olen aina ollut myös pienesti hedonisti, eli pidän nautinnosta. Minulle ei riitä elämässä sellainen puurtaminen päivästä toiseen ilman minkäänlaista tunnetta, joka on varmasti vaikuttanut paljon myös siihen, miten olen tykännyt juhlia ja humaltua. Vaikka humala on keinotekoinen hyvän olon tunne, on se ollut silti monesti ollut itselleni tapa rentoutua ja unohtaa arjen murheet. Humalahakuisuuteen voi toki olla aina useita syvempiäkin syitä, enkä missään nimessä kannusta ketään tarttumaan keinotekoisiin mielihyvän lähteisiin. Kirjoitan tässä nyt vaan elämästäni ja kokemuksistani, joihin alkoholi on liittynyt myös positiivisin tavoin. Eli ei alkoholi itsessään ole paha, vaan on kyse siitä, miten sitä käytämme.

Samaan aikaan kun olen nauttinut juhlista ystävieni kanssa, olen myös halunnut treenata ja pitää hyvää huolta fyysisestä kunnostani. Näiden kahden asian yhteen sovittelu ei välttämättä ole kaikille maailman helpointa, mutta itse olen aina onnistunut pitämään pakan kasassa. Minulla on nimittäin rautainen itsekuri, joka aikanaan puski minut jopa krapulassa lenkille kuluttamaan edellisen illan kumotut lasilliset. Jep, tiedän, miten pois oikeasta tuo on, enkä onneksi vuosiin enää ole noin toiminut. Aikanaan halusin kuitenkin yhdistää nämä kaksi asiaa ja se tarkoitti usein juurikin tuollaista epäterveellistä kaavaa. Kirjoitin joulukuussa blogiini alkoholin masentavista vaikutuksista. Iän myötä krapulat ovat pahentuneet ja vaikka en todellakaan enää juo joka viikonloppu kuten nuorempana, krapuloiden kauheus on tehnyt sen, ettei alkoholinkäyttö enää samalla tavalla innosta. Pikkuhiljaa sen juhlien hohto onkin kadonnut ja vaikka edelleen nautin ystävieni kanssa vietetyistä hauskoista illoista tai satunnaisista ”after ski -reissuista” – nykyään vaakakupissa painaa enemmän oma hyvinvointi. Kun tietää, miten yhdestä juhlitusta illasta seuraa useamman päivän henkinen ja fyysinen paha olo, ei sitä kovin usein viitsi tehdä. Toki juhlia voi aina monella tavalla, eli aina ei tarvitse kumota useampia viinilasillisia, vaan hauskaa voi olla ilmankin tai vähäisemmillä määrillä.

On varmasti useammalle itsestäänselvää, miten alkoholi vaikuttaa terveyteen. Satunnainen juhliminen ei tokikaan kuin hetkellisesti, mutta mikäli alkoholia käyttää viikoittain vuodesta toiseen, sen vaikutukset voivat olla kauaskantoisemmat. Jatkuva tissuttelu tekee terveydelle monella tavalla huonoa ja itse en oikeastaan osaa nimetä kumpi on pahempi, tissutella jatkuvasti vai juoda esimerkiksi kerran kuukaudessa itsensä humalaan? Enkä oikeastaan halua lähteä väittämään mitään sellaista, mihin minulla ei ole faktaperustetta, mutta jokainen voi varmasti itsekseen miettiä, onko kumpikaan tapa sitten toistaan parempi. Se, miten alkoholi vaikuttaa treenaamiseen ja treenisykliin, on kuitenkin oma juttunsa ja tähän itsellänikin on hieman omakohtaista kokemuspohjaa. Paljon olen nimittäin eroja huomannut ja etenkin nykyään kun käytän alkoholia harvemmin, sujuvat treenit aivan eri tavalla! Itselleni runsaampi alkoholimäärä aiheuttaa esimerkiksi unettomuutta, jonka tiimoilta nukun aina todella huonosti melkeinpä seuraavat 4-5 päivää ja tämä puolestaan vaikuttaa paitsi hyvin moneen muuhunkin asiaan, myös siihen, miten jaksan treenata. Olenkin havainnut, miten paljon paremmin myös treenit kulkevat kun alkoholia käyttää harvemmin. Treenisykli pysyy tasaisena, kunnossa tapahtuu kehitystä ja palautuminenkin on optimaalista. Yksi ehkä pahimmista juhlinnan aiheuttamista sivuvaikutuksista on nimenomaan heikko yöuni ja tämän seurauksena yleiskunnon aleneminen. Moni varmasti tietää, miten herkästi juhlien jälkeen tulee sairaaksi ja kehossa on ikään kuin heikompi olo. Kun alkoholia käyttää vähän tai harvemmin, koko kehossa on elinvoimaisempi tunne ja mikä tärkeintä, voin myös henkisesti paremmin! Pysyn motivoituneena, jaksan innostua asioista ja ylipäänsä koen elämän mieluisaksi. Alkoholi on depresantti ja koen nykyään sen henkiset vaikutukset jopa fyysisiä vaikutuksia pahemmiksi. Se runsaamman alkoholinkäytön jälkeinen masennus on aivan kammottava ja pahimmillaan se voi jatkua jopa viikon ajan!

Toki paljon on kiinni siitä, montako alkoholiannosta nauttii, eli jos juo illanvietossa pari lasillista viiniä, siitä ei ainakaan itselleni minkäänlaisia henkisiä tai fyysisiä haittoja koidu. Jos taas juon viisi lasillista tai enemmän, tiedän seuraavana päivänä juoneeni, enkä voi treenata kuten treenaisin jos en olisi juonut ollenkaan. Voi olla ettei monikaan lähtisi salille jos on juonut edellisenä iltana pari lasillista viiniä, mutta itse en koe tuollaista alkoholin käytöksi, joka estäisi treenit. Eli hyvillä mielin menen hikoilemaan vaikka edellisenä iltana olisin ruoan kanssa pari lasillista nauttinut, sillä tuo ei vaikuta mitenkään olotilaani. Nämä asiat ovat kovin yksilöllisiä ja toisen kehossa jopa lasillinen tuntuu seuraavana päivänä, jolloin en missään nimessä suosittele treenaamaan! Krapulassa treenaaminen on todella epäterveellistä ja siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä.

Olen usein myös miettinyt, miten paljon hyvinvoinnin puolesta liputtavan on suotavaa alkoholia käyttää tai mikä nähdään sellaisena optimaalisena määränä? Hyvinvointi ja alkoholi kun eivät kulje käsi kädessä ja moni ajattelee asiasta hyvin mustavalkoisesti etenkin täällä Suomessa. Omakin suhtautumiseni on paljon muuttunut, enkä nykyään enää näe jatkuvaa juhlimista niin tärkeänä että viitsisin sen vuoksi uhrata hyvinvoinnistani. Toki edelleen välillä juhlin, juon ruoan kanssa viiniä ja käyn lasillisilla ystävieni kanssa, mutta sellainen joka viikonloppuinen humalassa baareissa pyöriminen, on asia, joka ei vaan ole osa nykyistä elämääni. Haluan voida hyvin ja kuten Lauri Markkanen Yökylässä -ohjelmassa totesi ”Haluan olla paras versio itsestäni”. Siinäpä tavoiteltavaa ja tuohon versioon ei pääse, mikäli elämä on jatkuvalla viinanjuonnilla ja krapuloilla kyllästettyä. Toisaalta en voisi kuvitella myöskään ryhtyväni enää koskaan absolutistiksi, sillä sen verran hyvästä viinistä hedonistisesti nautin. Ehkä kyse onkin balanssin hakemisesta tälläkin elämän osa-alueella? Tasapainon ei tarvitse aina olla jostain luopumista, vaan se voi olla sallivampaa asioiden yhteen sovittamista ja omien rajojen tunnistamista – tai näin minä ajattelen.

Kunnioitan monenlaisia tapoja ajatella aiheesta enkä missään nimessä väitä omaani oikeaksi. Alkoholinkäyttö on mahdollista sisällyttää myös hyvinvoivaan elämään, mutta suuremmilla alkoholimäärillä, jatkuvalla tissuttelulla ja humalalla on aina negatiivinen vaikutuksensa, mitä tulee hyvinvointiin. Tämänkin suhteen on paljon henkilökohtaisia eroja, mutta itse koen alkoholin humalakäytön nykyään sellaiseksi, joka vie potentiaaliani alaspäin. Jos juhlin viikoittain tai vaikka kahdenkin viikon välein, en voi kokonaisvaltaisesti yhtä hyvin kun jos voin silloin, kun käytän alkoholia harvemmin.

Millaisia ajatuksia teillä aiheesta herää? Sopivatko alkoholi ja treenaaminen yhteen ja jos, niin millaisissa määrin? Kuinka usein te käytätte alkoholia ja miten paljon kerralla?

Kommentit (8)
  1. Moi

    itse huomaan saman. Olen nykyisin jättänyt treenit suosiolla väliin seuraavana päivänä, jotta ehdin palautua kunnolla juhlimisen tuomasta olotilasta. Mieluummin käyn vaikka kävelylenkillä seuraavana päivänä, joka on ollut hyvä ratkaisu.

    Juhliminen on vähentynyt vuosien aikana ja ulkona tulee käytyä maksimissaan parisen kertaa kuussa, jos ei satu ruuhkaa sosiaalisiin tilaisuuksiin. Olen kokenut ajoittaisen vapaalle vaihtamisen rentouttavana katkaisuna arjen velvollisuuksiin ja treeneihinkin. Elän varsin terveellisesti arjessa ja en näe pahana, että välillä otan rennommin. Juhliessa voi relata rutiineista ja sallia itsellekin vapaammin asioita mitä ei arjessa muuten tee. Itsellä se näkyy esimerkiksi tupakoinnin sallimisena itselle juhliessa, sillä se vain jotenkin on silloin siihen kuuluvaa enkä näe pahana sitä kokonaisuuden kannalta, kun muuten ei tule poltettua arkena. Liekö se on jonkinlaista kapinaa kurinalaisuutta kohtaan mitä muuten noudattaa arjessa. Se vain kuuluu itsellä jotenkin niihin iltoihin eikä tuo huonoa omatuntoakaan. Tokihan se vaikuttaa pahentaen oloa seuraavana aamuna eikä ole terveellistä itselle, mutta kokonaisuuden kannalta en ole nähnyt sitä niin pahana, kun muuten tulee elettyä varsin terveellisesti.

    1. Moikka!

      Jep, tuo on ihan kannattavaa, mieluummin rauhallinen kävelylenkki tai lepoa kuin rääkkitreeni. Kehon pitää saada palautua alkoholinkäytöstä.

      Ymmärrän pointtisi, sillä ajattelen pitkälti samalla tavalla, eli sallin itselleni juhlimisen kyllä silloin kun haluan. Juhliminen katkaisee sitä arkea ja on hauskaakin. Mutta nykyään ei tule lähdettyä ulos ”huvin vuoksi” vaan siihen tulee olla jokin sosiaalinen ”velvoite” kuten syntymäpäivät, tupaantuliaiset tai ystävien kanssa sovitut illanistujaiset. Ja noh, kai olen sitten vähän kyllästynyt ja laiskistunutkin…

      Itsekin aikaisemmin ”bilepoltin” mutta suunnilleen vuosi sitten päätin tuosta tavasta luopua. Nykyään saatan polttaa tupakan tai pari jos ystävä menee röökille ja menen hänen seurakseen. Mutta itse en osta askeja. Olen myös huomannut, miten huono olo tuosta yhdestäkin tupakasta nykyään tulee, joten siihen se useimmiten sitten jääkin. Omalla kohdalla olen huomannut että se tupakka pahensi krapuloita entisestään ja aiheutti usein pahan päänsäryn. Myös maanantain juoksulenkki oli kankea, sillä keuhkoissa oli tukkoinen olo lauantain jäljiltä. Mutta en tosiaankaan tuomitse ja moni kyllä saattaa juhlapolttaa vaikka muuten terveellisesti eläisikin. Tosin yleinen trendi taitaa olla että tupakointi on vähän ”out” ja ainakin itse olen tässä vuosien saatossa huomannut, miten moni bilepolttaja ympärilläni on lopettanut kokonaan.

  2. Ootko testannut alkoholittomia viinejä?
    Ajattelen itse samoin alkoholin käytöstä, nuorempana tuli juhlittua joka viikonloppu ja aina kovaan humalaan. Nykyisin kolmekymppisenä ehkä kerran pari vuoteen saattaa lipsahtaa enemmän humalaan, muuten ehkä joka toinen kuukausi kerran vähän hillitymmin. Itse haen rentoa tunnetta ja pientä estottomuutta, niin että kontrolli säilyy. En oo itse koskaan juonut alkoholittomia viinejä tai vastaavia, vois testata tuleeko placebo-efekti ?

    1. Olen tainnut jossain pr-tilaisuudessa joskus maistaakin, mutta en muista olisinko saanut mitään vaikutuksia? 🙂 Mutta siis jos juo baarissa jotain mikä näyttää alkoholilta, on se parempi kuin juoda vaikka vettä. 😀 Kukaan ei kiinnitä samalla tavalla huomiota ja ehkä itsekin voi jopa unohtaa olevansa selvinpäin? Mutta samoilla linjoilla kyllä kanssasi ettei alkoholi enää samalla tavalla kiinnosta ja sitä käyttää harvemmin.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *