Itse ihmettelen aina suuresti sitä, että osa ihmisistä vannoo ruoan olevan pelkkää polttoainetta keholle. Oletteko tosissanne vai juksaatteko? 

Täällä ainakin rakastetaan ruokaa ja minulle hyvä, sekä maukas safka on nautinto eikä pelkästään kehoa liikkeellä pitävä seikka. Tuon nautinnon ei tarvitse kuitenkaan lähteä pizzoista ja hampurilaisista, vaan se voi tulla ihan oikeasti terveellisestä ja puhtaastakin safkasta. Meillä jokaisella on erilaiset makunystyrät ja monesti ruokailutavatkin on opittu. Jos olet tottunut lapsesta saakka syömään nautinnollisena ruokana sen tuplajuustopizzan, on se varmasti myös aikuisena sinulle se paras herkku. Se on mielestäni aika jännä miten tietyt maneerit ja tavat ruoan suhteen iskostuvat meihin. Uskon kuitenkin, että nuo on rikottavissa ja terveellisemmistäkin vaihtoehdoista voi opetella pitämään.

Esimerkkinä nyt vaikka ihan minä itse. Kuten olen monesti täälläkin sanonut, olen aina ollut suuri makean ystävä. Irtokarkit ja kaikki todella siirappinenkin on uponnut. Olen tietoisesti vähentänyt kyseisten herkkujen syöntiä nyt viimeisen puolen vuoden aikana aika tuntuvasti ja uskokaa tai älkää, mutta enää en koe varsinaista karkin himoa. Tämä on itseasiassa varmasti monelle minut tuntevalle aikamoinen yllätys, sillä olen helposti pystynyt vetämään kunnon kokoisen irttarisäkin hetkessä. Syön kyllä välillä karkkia jos sitä on tarjolla ja satunnaisesti saatan pienen pussukan ostaakin, mutta tuo on viime aikoina ollut todella harvinaista. No miten tämä on sitten tapahtunut? Yksinkertaisesti ostamalla karkin sijaan muuta. Jättämällä kokonaan pois sen mielikuvan, että viikonloppuna vedetään mässyä. Kyllä mä edelleen herkuttelen mutta se millä sen teen on muuttunut. Nykyään tahdon herkutella aidoilla mauilla. Oikeasti hyvällä ruoalla tai vaikka sitten puhtaammilla herkuilla. Ja ei, tämä ei ole mitään tiukkapipoisuutta eikä diettaamista, vaan ihan omaa halua. Ja mikä parasta, ei tarvitse kärsiä oksettavasta tai väsyneestä olosta herkuttelun jälkeen. Eikä muuten varsinkaan mistään seuraavan päivän sokerikrapulasta, hyih. Olen itseasiassa itsekin hyvin, hyvin yllättynyt, että tällainen muutos on tapahtunut omalla kohdallani! Eipä olisi ihan heti uskonut. 🙂

Mutta vielä ostikkoon viitaten, kiinnostaisi tietää kuinka moni teistä syö vaan, koska keho tarvitsee ruokaa? Olen aina suuresti ihmetellyt tuota, miten ihmisten henkinen kantti kestää punnitsemisen, kalorien laskennan ja sen, että ruoasta tulee lukuja? Ahdistavaa. Kaikkeen kai sitten vaan tottuu? Vaikka itse syön maidottomasti ja gluteenittomasti, en syö kuitenkaan puisevasti. Se mitä suuhuni laitan maistuu jollekin ja se on itselleni tärkeää. Olen myös huomannut, että mun on aika vaikea noudattaa samanlaista ruokakaavaa joka päivä. Haluan syödä vapaasti, mutta se mitä mieluiten syön on kuitenkin pääosin terveellistä sellaista. Noudatan myös ”kohtuuden rajoissa” periaatetta, eli vältän ähkyä. Syön usein mutta pienehköjä annoksia, se sopii itselleni. Tämäkin on itseasiassa opittu tapa. Ajattelen aina ihanimmassakin buffetissa, että tänne pääsee aina uudelleen eikä se ruoka kuitenkaan syömällä lopu. Pakko sanoa, että kyllä tuollainen henkinen itsensä tsemppi muuten toimii! Kannattaa kokeilla. 🙂

Sellaisia maanantai -aatoksia. Heräsikö ajatuksia?