Lily

On my way

On my way
onmyway

10 satunnaista treenifaktaa minusta

Törmäsin muutama päivä sitten somessa Monnan postaukseen treenifaktoista, jonka linkkasin mielenkiinnosta auki. Olen itsekin muutamaan otteeseen kirjoitellut satunnaisia faktoja liittyen treeneihin, mutta tässä postauksessa teema olikin hieman toisenlainen ja postauksessa kyse haasteesta. Vaikka minua ei haastettu, idea oli sen verran hauska, että päätin sen itsekin blogissani toteuttaa. Tässä postauksessa pääsette siis paremmin käsiksi niin treenitaustaani kuin tavoitteisiini liikunnan suhteen. Paljastanpa myös treeni-identiteettini sekä sen, mitkä lajit ovat inhokkejani!

TREENITAUSTANI

Olen liikkunut lapsesta saakka ja pitkään yleisurheilin kilpaa. Päälajini oli pitkänmatkan juoksu, lähinnä 600 m, 800 m ja 1500 m, jonka lisäksi talvella luisteluhiihdin. Liikunta on ollut aina elämässäni tavalla tai toisella läsnä, mutta vähemmissä määrin suunnilleen 16 -18 -vuotiaana, jolloin iski kai jonkinlainen kyllästyminen ja vaihe, ettei treenaaminen ollut enää niin intensiivistä. Parikymppisenä minulla oli hurja spinning into, eli treenasin pyöräilyä 4-5 kertaa viikossa ja se oli ehdottomasti suosikki lajini. 25-vuotiaana puolestaan löysin salitreenin taian, jonka jälkeen olen käynyt kuntosalilla enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Tuo oli kyllä omalla kohdalla ehdottomasti se paras ”treenipäätös”, nimittäin lihaskunto on tuonut kehooni ryhtiä ja jäntevyyttä, enkä ole vain laiha ja muodoton. Ei siis sillä että sellaisessakaan vartalossa mitään vikaa olisi, mutta itse pidän pienestä lihaserottuvuudesta ja lihasten tuomasta ryhdistä.

TREENI-INHOKKINI

Ehdottomasti uinti! En meinannut lapsena oppia millään uimaan ja tänäkään päivänä en kykene kovin pitkiin uintimatkoihin, vaikka yleiskuntoni ei ole sieltä huonoimmasta päästä. En pidä ollenkaan uimisesta ja vesi elementtinä on itselleni jopa hieman ahdistusta aiheuttava. Minulla on myös kokemus siitä, kuinka meinasin hukkua, joka lienee lisännyt tietynlaista pelkoa vettä kohtaan. Pahinta on merivesi, sillä ikinä ei voi tietää, mitä veden alla on ja tämä puolestaan herättää pienoista ahdistusta…

MOTIVAATIO NYT

Motivaatio treenaamista kohtaan on jo pidempään ollut erinomainen, eli pitkään aikaan en ole kärsinyt motivaation puutteesta. Veikkaan tähän vaikuttavan sen, etten treenaa liikaa, vaan juuri sopivasti. Pidän myös lepopäiviä ja nautin elämästä. Silloin kun treenasin kuutena päivänä viikossa, oli minulla hyvin usein ongelmia motivaation kanssa ja hommasta tuli ikään kuin suorittamista. Huomaan, ettei suorittaminen sovi itselleni oikein millään elämän osa-alueella ja sen vuoksi ei myöskään liikunnan suhteen. Suorittaminen muuttaa tekemisen poikkeuksetta vastenmieliseksi ja se ei missään nimessä ole tavoitteena.

HAAVEENI

Haluaisin olla parempi joogi! Lisäksi haluaisin joskus juosta maratonin. Nämä ovat sellaisia haaveita, joiden eteen en ole vielä tehnyt yhtään mitään ja niiden olemassa olo on ikään kuin taustalla – sitten joskus. Tällä hetkellä en koe että noille asioille on oikea hetki, jonka vuoksi en ole niitä lähtenyt edistämään. Haluan toki myös haastaa itseäni lisää treenien saralla ja tehdä enenevissä määrin sellaisia asioita, joita en mukavuusalueella tee. Ennen treenasin paljon mukavuusalueella, nykyään menen sieltä pois erittäin usein ja olen huomannut, kuinka hyvin se toimii kohdallani! Nautin pienestä kivusta kehossa, joka tekee juuri sen, että kehitystä tapahtuu. Nautin myös siitä kun näen kehityksen ja siksi haluan itseäni liikunnan saralla kehittää.

TAVOITTEENI

Tähän pätee osittain edellisen kohdan seikat, mutta jos mietin konkreettisemmin tämän hetken tavoitteita, tavoitteena on haastaa itseä enemmän treenien aikana. Eli tehdä uudenlaisia liikkeitä ja liikesarjoja salilla, toteuttaa vaihtelevampaa treeniä ja sen lisäksi juosta paremmin intervalleja. Minun heikkous on räjähtävyys, eli olen todella huono nopeatempoisessa treenissä. Kroppani onkin luotu ennemminkin pitkäkestoiseen ja tasaiseen treeniin kuin nopeatempoiseen ja räjähtävään. Tätä puolta haluan itsessäni kehittää ja sitä kautta tavoitella parempaa kuntoa myös tällä osa-alueella.

ENNÄTYKSENI

Hitsiläinen, muistan hyvin huonosti noita nuoruuden ennätyksiä. Mutta muistaakseni 600 metriä meni tyyliin vähän alle kahteen minuuttiin, joka oli suhteellisen kova aika ikäisteni sarjassa. Olinkohan tuolloin siis viidennellä vai kuudennella luokalla? Puolimaratonin juoksin muutaman minuutin päälle kahteen tuntiin useampi vuosi sitten. Nykyään en suoranaisesti mittaa aikoja, vaan tyypillisesti juoksen pidempiä lenkkejä 30 min / 5 km tuntivauhdilla – välillä nopeammin kun taas toisinaan hitaammin. Pitäisi ehkä toisinaan mitata ja vaikka testata, millaisella vauhdilla viisi kilometriä menisi jos ottaisi oikein aikaa ja vetäisi treenin sillä mentaliteetilla, että mihin sitä oikein pystyy!

SUHTAUTUMISENI HARJOITTELUUN

Kuten taisin jo tuolla aikaisemmin mainita, suhtaudun harjoitteluun rennosti, mutta kuitenkin pitkäjänteisesti. Liikunta on ollut niin pitkään osa elämääni, etten osaa sitä ilman elää. Eli kohdallani ei ole sijaa tällaiselle mahdollisuudelle, että lopettaisin harjoittelun kokonaan tai vaikka kyllästyessäni en enää treenaisi. Olen myös ihmisenä hyvin päättäväinen, eli jos jotain päätän, pysyn siinä vaikka mikä olisi! Silti sanoisin että suhteeni harjoitteluun on hyvin terve, mutta kuitenkin periksiantamaton.

INSPIROIDUN

Inspiroidun sekä omista, että muiden urheilusuorituksista. Jonkin verran seuraan Instagramissa naisia, jotka treenaavat, mutta pakko sanoa, etten inspiroidu mitenkään erityisen paljon vaikka suurista lihaksista. Eli muiden lihaksien näkeminen ei saa minua mitenkään ”innostumaan”. Inspiroidun ehkä eniten naisista, jotka jakavat somessa treenisisältöä, kuten vinkkejä treenaamiseen. Yksi suosikkini on @kelseywells – hänen kropastaan ja treenivideoista pidän!

  Kengät Merrell / Treenihousut House of brandon* / Toppi House of Brandon* (Koko treeniasu saatu*)

IDENTITEETTINI

Miellän itseni ehkä eniten kestävyys-urheilijaksi sen sijaan, että olisin vaikka ns. fitness -kissa. Tosin tämäkin on vaihdellut tässä vuosien varrella jonkin verran, mutta nykyään olen enemmän hyvinvointi edellä liikkuva, vaikka kuitenkin pitkäjänteinen treenaaja.

SOME

Itse en koe somea mitenkään huonona juttuja liittyen treeneihin – päinvastoin. Sieltä saan paljon inspiraatiota etenkin videoiden (ja liikkeiden) muodossa. Kaikki sellaiset tilit, joissa ei ole hyvä fiilis, olen poistanut seurannasta jo aikapäiviä sitten! Ja itselläni ei oikeastaan ole sitä ongelmaa, että kadehtisin muita tai heidän vartaloitaan. Tästä syystä en koe somea omalla kohdalla ongelmallisena, mutta toki se voi sitä monelle muulle olla ja ymmärrän senkin täysin.

Oliko juttuja, joihin samaistutte? 

Avainsanat: , , , , ,
Hyvinvointi Oma elämä Hyvä olo Liikunta
onmyway

Liiallinen itsenäisyys

Lieneekö se isosiskon luontainen rooli, lapsuuden olosuhteet vai yleisesti kasvatus, mutta pienestä saakka olen ollut kovin itsenäinen ja vastuuntuntoinen. Olin kuulemma imurin varren kokoinen, kun jo imuroin meidän suurta omakotitaloa ja hoidin kotitöitä. Jo pienestä pitäen olen joutunut tekemään asioita sen eteen, että saan rahaa ja muistan, miten viikkorahat tuli aina ansaita. Kuudennelta luokalta saakka olen tehnyt kesätöitä ja myös siskostani huolehdin paljon. Muistan myös sen, miten itsenäistyin vanhemmistani jo varhain ja halusin ehdottomasti muuttaa omilleni 16-vuotiaana – ja niinhän minä tosiaan tein. Tänä päivänä, jos asiaa mietin, ei se olisi todellakaan ollut tarpeen, sillä olinhan aivan lapsi, mutta itsepäisen Jutan päätä oli hankala kääntää. Tämä sama itsenäisyys (ja päisyys) näkyy minussa edelleen. Olen erittäin hyvin yksin pärjäävä – välillä vähän liiankin hyvin. Itselleni on esimerkiksi aina ollut selkeää se, etten haluan olla taloudellisesti muista riippuvainen ja haluan kyetä elättämään itseni. Tämä on itse asiassa yksi asia minussa, jota olen paljon miettinyt. Olenko jopa liian itsenäinen? Miksi pitää pyrkiä niin kovasti olemaan muista riippumaton, vaikka todellisuudessa ihminen tarvitsee ihmistä?

Tiedostan, etten ole lapsuudessani tullut kohdatuksi kaikilla tunteiden osa-alueilla ja olen kokenut turvattomuutta, mikä on näkynyt osittain käytöksessäni ja siinä, että aina on tullut mennä eteenpäin, vaikka mikä olisi, usein jopa omat tunteet laimin lyöden. Oma pärjäämättömyys on ollut todella vaikea myöntää ja edelleen siinä kohtaa, kun tarvitsisin apua, on minun sitä hankala pyytää. Ennemmin koetan aina selvitä yksin kuin vaivaan muita. Huomaan tämän näkyvän osittain myös ihmissuhteissa ja etenkin viime kuukausina olen ollut jälleen havaitsevinani, kuinka pelkään päästää ihmisiä aidosti lähelle. Tällainen käytös on mennyt elämässäni aaltoilevana ja ollut jo nuorempana läsnä. En ole koskaan ollut se henkilö, joka deittailee monia tai hyppii suhteesta toiseen. Mietinkin, kun minulta toivottiin postausta deittailusta, että enhän voisi siitä edes kirjoittaa, sillä olen käynyt elämäni aikana varmaan vain kymmenillä kunnollisilla treffeillä! Veikkaan tämän kuulostavan monen korvaan jopa oudolta, mutta uskon tämän olevan sidonnainen jollain tavalla itsenäisyyteeni ja sitä kautta tietynlaiseen varautuneisuuteen. Ne elämäni miehet ovat tyypillisesti tulleet elämääni jotain muuta kautta kuin deiteiltä ja lähestulkoon aina jotain erikoisempia polkuja. Jostain syystä minun on helpompaa kohdata ihmisiä muutoin kuin ihan sitä perinteistä kautta? Ehkä nimenomaan siksi, että siitä puuttuu se sellainen kaikenlainen olettamus, joka voisi asettaa jo lähtökohtaisesti itselleni pelkoa tulevasta?

Pärjään todella hyvin yksin, on minulle yksi tutuimmista lauseista. Jollain tavalla tämän sanoessani olen siitä samaan aikaan ylpeä, mutta toisaalta mietin, kuinka ihanaa olisi olla ”riippuvainen” jostain toisesta ihmisestä. Ei se riippuvaisuus ole millään tavalla heikkouden merkki tai osoittaisi minun olevan surkeampi. Rakkaus tekee toisesta riippuvaiseksi ja sehän on pelkästään ihana asia! Veikkaan tähän vaikuttavan sen lapsuuden turvattomuuden kokemuksen, joka on tehnyt minut lähtökohtaisesti varautuneeksi ja itsenäiseksi. Kun en ole tottunut heittäytymään muiden varaan, en osaa sitä tänäkään päivänä tehdä. En oikeastaan osaa tällä hetkellä edes tarvita ketään, niin itsenäiseen moodiin olen lipunut. Koetin miettiä tässä taannoin, millainen olin tämän asian suhteen parisuhteessa ja mielestäni olin silloinkin enemmän se kannatteleva osapuoli sen sijaan, että olisin ollut itse jatkuvasti tarvitseva. Vaikka pakko kyllä myöntää, että samaan aikaan minussa on myös läheisriippuvaisia piirteitä etenkin silloin, jos suhde on alkumetreillä enkä koe oloani varmaksi. Nämä piirteet eivät siis välttämättä sodi mitenkään itsenäisyyttä vastaan, sillä läheisriippuvainen ei ole aina ripustautuja, vaan muutamia tyypillisiä piirteitä ovat toisen tunnetilojen jatkuva tarkasteleminen, omien tarpeiden laiminlyöminen, äärirajoihin venyminen sekä hylätyksi tulemisen pelko. Huomaan että nimenomaan uusissa ihmissuhteissa olen alkuun hyvin pelokas, kunnes saan sen riittävän varmuuden ja uskallan luottaa. Montaa kertaa näin ei ole kuitenkaan elämässäni käynyt, kun olisin luottanut sataprosenttisesti siihen, kuinka ihmissuhde kantaa ja toinen rakastaa minua. Rehellisesti, näin on ollut ainoastaan yhden kerran.

Kiintymyssuhteeni on ristiriitainen ja se näkyy osittain myös tässä puolessa minua. Minun on hankalaa solmia ihmissuhteita, joissa olen turvallisessa ja kestävässä suhteessa. Olen lähtökohtaisesti tottunut epävakauteen ja siihen, etten voi koskaan ennakoida, mitä tapahtuu seuraavaksi. Tosin tässä kohtaa on pakko mainita, että pientä muutosta on asian suhteen kyllä terapian jälkeen tapahtunut, sillä sen jälkeen miehet, joista olen ollut kiinnostunut, ovat olleet nimenomaan turvallisia, huolehtivaisia ja empaattisia – ennemmin turvallisen kuin epävakaan kiintymyssuhteen omaavia. Etenkin viime aikoina olen pistänyt merkille, kuinka juuri nuo piirteet saattavat herättää minussa kiinnostusta toista ihmistä kohtaan, eikä sen kiinnostuksen edes välttämättä tarvitse olla aina romanttista. Saatan ihastella ihmisissä näitä piirteitä ja niiden näkeminen luo minussa jonkinlaista turvallisuuden tunnetta – tähän ihmiseen voin luottaa, tämän ihmisen kanssa on turvallinen ja hyvä olla. Tämä on pelkästään positiivinen asia ja veikkaan, että nimenomaan tällaiset ihmiset ovat niitä, joiden edessä voisin helpommin muuttaa omaa kiintymyssuhdetta turvalliseen suuntaan.

Näiden asioiden tiedostaminen on hyvin tärkeää ja se on oikeastaan ainut avain muutokseen. Kohdallani tietynlainen muurien laskeminen ja tämän asian työstäminen ovat niitä, joiden kautta voin päästä enemmän irti itsenäisyydestäni. Vaikka siis toisaalta – onhan itsenäisyydessä myös hyviä puolia, eli en missään nimessä ajattele omaa pärjääväisyyttä pelkästään huonossa valossa! Mutta samaan aikaan toivon muuttuvani joskus asian suhteen eri suuntaan, sillä kyllä minustakin on pohjimmiltaan ihanaa olla myös tarvitseva, sillä on minullakin tarpeita – jokaisella meistä on. Ja juuri se, että myös minun tarpeet, ovat ihmissuhteessa arvokkaita ja toinen osaa ottaa ne huomioon, sellaisen parisuhteen haluaisin. Helposti liiallinen itsenäisyys tekee myös sen, että myöhemmin havahtuu siihen kuinka on vuosikaudet pelännyt ja siksi vältellyt uusia ihmissuhteita.

Heräsikö ajatuksia aiheeseen liittyen tai onko teillä vastaavia kokemuksia?

Avainsanat: , , , ,
Suhteet Oma elämä Sinkkuus Syvällistä