Kirjoitin viikko sitten blogiini ”Viisi kysymystä terapiasta -postauksen” jossa mainitsin, miten vasta hahmoterapiassa opin kuuntelemaan ja paikantamaan selvemmin kehoni tuntemuksia. Terapiassa jouduin pysähtymään hetkeen ja etsimään kehon sekä mielen yhteyttä erilaisten tunnetilojen aikana. Alkuun se oli erittäin hankalaa, sillä olin dissosioinut asioita ja samalla etäännyttänyt mieltä kehostani. Saatoin olla esimerkiksi vihainen ja kiihtynyt jostain, mutta samaan aikaan en tuntenut kehon ja mielen yhteyttä. Kun minulta kysyttiin, miltä tämä asia sinusta tuntuu, oli vastaus hyvin usein ”kai ikävältä?”. En siis löytänyt tunnetta kehostani, sillä olin ikään kuin ulkoistanut sen itsestäni, vaikka tietoisuus tapahtuneesta oli kyllä olemassa. Mielen ja fyysisen kehon yhteys on siis huomattava ja tämä on todistetusti näin. Rakastuminen tuntuu lämpönä kehossa, kun taas ahdistus saa voimaan pahoin. Olen joskus kirjoittanut siitä, miten itse saatan esimerkiksi oksentaa tai mennä raajoilta veltoksi, mikäli järkytyn tai olen syystä tai toisesta erittäin ahdistunut. Tunteet siis selkeästi toimivat kyllä kehossani, mutta niiden paikantaminen monissa tilanteissa on ollut erittäin hankalaa.

Nykyään kuuntelen paljon kehoni viestejä – tai oikeastaan olen opetellut kuuntelemaan. Sen sijaan että antaisin mielelle kaiken vallan, pyrin kuuntelemaan, miltä mikäkin asia kehossa tuntuu. Kun olen uusien ihmisten seurassa, seuraan omia kehotuntemuksia ja noin yleisesti saatan välillä maadoittaa kehoani, eli laittaa jalkoja tietoisesti maahan. Vaikka tuo kuulostaa hassulta, jalat maassa meidän on helpompi löytää tunne kehosta ja mahdollisesti rauhoittaa sitä. Seuraavan kerran kun siis jokin sapettaa tai olet iloinen, kokeile laittaa jalat maahan (mieluiten ilman kenkiä), istua tuolilla ja tunnustella. Tällä mekanismilla on helpompi havahtua kehon tuntemuksiin ja löytää valloillaan oleva tunne. Moni ihminen on myös tilassa, jossa kehon ja mielen yhteys on täysin poikki. Olen itsekin aikanaan ollut vastaavassa tilanteessa, jossa olen ikään kuin kylmettänyt tunteita suojellakseni herkkää sisintäni. Tuollainen kylmettäminen vie meitä kohti yhteydetöntä olotilaa, jossa emme saa lopulta enää ollenkaan kiinni siitä, mitä tunnemme. Pitkään jatkuneena tuollainen olotila voi tehdä suurta hallaa ja lopulta siitä seuraa jotain vakavampaa, kuten masennusta tai totaalinen henkinen romahdus. Muistan itse, miten tunteiden tukahduttaminen ja pois työntäminen näkyivät omalla kohdalla jatkuvana ärtymyksenä ja itkeskelynä. Mikään ei ollut hyvin ja jatkuvasti ahdisti. Samaan aikaan kun ahdisti en tiennyt, mitä voisi tehdä toisin? Ei ikään kuin osannut aloittaa mistään ja se vasta tuntuikin toivottomalta. Nykyään olen erittäin herkillä itseni kanssa, sillä en enää ikinä halua lipua samanlaiseen olotilaan. Mieluummin kohtaan ikävätkin asiat kuin lakaisen ne maton alle tai kiellän tunteita itseltäni.

Mielen ja kehon tuntemusten yhteys on merkittävä osa hyvinvointia. Jotta voimme käsitellä tunteitamme mahdollisimman hyvin, tulee yhteyden aidosti pelata. Samalla korostaisin kehotuntemusten tärkeyttä oikeastaan kaikessa, mitä teemme, sillä jotta voimme elää ja olla hetkessä, tulee meidän olla läsnä. Läsnä emme voi olla jos emme aidosti tunne olevamme kokonaisvaltaisesti hetkessä. On eri olla läsnä hetkessä kuin olla oikeasti hetkessä läsnä – niin henkisesti kuin fyysisesti kehonsa tiedostaen ja tuntien. Erilaiset elämäntapahtumat jättävät meihin myös fyysisiä jälkiä, kuten trauma esimerkiksi jännitystä lantion ja alaraajojen seudulle tai arjen stressaavat tilanteet aiheuttavat yleisiä lihasjumeja. Tässäkin päästään jälleen siihen mielen ja kehon merkittävään yhteyteen, jonka vuoksi kehoaan tulisi hoivata muillakin tavoin kuin rankalla treenillä. Itse olen huomannut että jooga on auttanut todella paljon kehoyhteyden vahvistamisessa, sillä se on hidastempoisempaa ja enemmän kehotuntemuksiin keskittyvää. Vaikka juokseminenkin voi olla hyvin meditatiivista, on se silti erilaista kuin jooga. Tavoitteeni tälle vuodelle olikin lisätä joogaamista ja olen siihen jälleen pikkuhiljaa kiinni päässyt. En tosin käy joogassa kodin ulkopuolella, vaan joogailen omatoimisesti kotosalla. Tällä hetkellä tämä on ollut helpoin vaihtoehto kaiken työnteon lomassa ja periaatteessa ajaa samaa asiaa!

Kehon ja mielen yhteyttä voi harjoittaa monin tavoin. Tässä on tullut joitain keinoja jo mainittua, mutta ehkä merkittävin on tietoisuuden lisääminen. Kun ymmärtää kehon ja mielen toimivan tiiminä sekä opettelee kuuntelemaan molempien viestejä tasapainoisesti, on mahdollisuus vahvistaa kokonaisvaltaista yhteyttä, jonka avulla elämänlaatu paranee. Itse ainakin olen huomannut että kun ennen pakoilin ja ahdistelin monia asioita, nykyään kohtaan niitä huomattavasti rohkeammin, vaikka aina kaikki ei niin mieluisaa olekaan. Huomaan heti jos toimin itseäni vastaan tai panttaan jotain sellaista tunnetta, joka tulisi kohdata. Keho reagoi ja tuo reaktiivisuus voi olla jopa fyysistä lamaantumista. Tästä syystä pyrin olemaan itseni kanssa skarppina ja pitämään yhteydet kehossani kunnossa.

Toisaalta pitää muistaa, kuinka paljon keho ja mieli toimivat myös muistijälkien kautta. Eli henkinen ahdistus saattaa kummuta jostain aikaisemmin tapahtuneesta tai fyysinen vetäytyminen kieliä omaa tarinaansa. Sanotaan ettei keho koskaan unohda, eli jos meitä on joskus esimerkiksi lyöty, toisen ihmisen käden nosto saattaa laukaista meissä automaattisen suojautumisreaktion tai vastaavasti muu ympäristön käytös laukaista henkisen selittämättömän ahdistuksen. Tällaisissa tilanteissa auttaa tietoisuus omasta menneisyydestä ja sen yhteydestä reaktiivisuuteen. Eli aina emme voi sokeasti kuunnella mieltä tai lähteä mukaan kehon viesteihin, sillä usein on kyse nykyisyyden sijaan menneestä. Tätä asiaa olen itse paljon prosessoinut, sillä huomaan minussa olevan juuri tuollaista muistijälkiin perustuvaa traumaattista mielen ja kehon reagointia, jota olen pyrkinyt työstämään. Näissäkin tilanteissa auttaa todella paljon itsensä henkinen rauhoittelu ja kehon maadoittaminen. Se että pysähtyy hetkeen ja realisoi asian itselleen. Todella harvoin meillä on aidosti mitään pelättävää, vaan pelko on muistijälki jostain jo tapahtuneesta, jonka vuoksi sille ei kannata antaa tilaa nykyhetkessä.

Loppuun listasin vielä tiivistetysti muutamia keinoja, joilla voimme vahvistaa mielen sekä kehon yhteyttä:

• Jooga ja meditaatio
• Tietoisuusharjoitukset / kehon maadoittaminen
• Tunneyhteyden äärelle pysähtyminen – miltä minusta tuntuu tunnetasolla sekä fyysisessä kehossa?
• Aikaa itselle, kiireettömyyden vaaliminen
• Hetkessä oleminen ja siihen keskittyminen
• Venyttely ja oikeastaan kaikki liikkeet, joissa keskitytään kehon tuntemuksiin
• Terapia ja puhuminen, asioiden prosessointi joka vapauttaa samalla myös kehoa ahdistuksesta, stressistä ja muista negatiivisista tuntemuksista.
• Luovuuden vahvistaminen mm. maalaamisen, piirtämisen, soittamisen tai vaikka käsitöiden avulla.

Onko teillä kokemuksia kehon ja mielen yhteyden toimivuudesta tai herättikö aihe ajatuksia?

Oikein ihanaa alkanutta viikkoa ja aurinkoa maanantaihin!