Pukeutumisesta, kiusaamisesta ja seksuaalisesta häirinnästä

Veikkaan ettei monikaan kotimaan uutisia seuraava ole voinut välttyä kuulemasta viime aikojen kohu-uutista Sysmän yhtenäiskoulun rehtorin haastattelusta, jossa hän viittaa kiusaamisen johtuvan lasten hutsahtavasta pukeutumisesta. Torstaina vietettiin Pukeudutaan hutsahtavasti -tempausta, jonka tarkoitus oli korostaa sitä, miten kaikenlainen syrjintä ja kiusaaminen on väärin. Pukeutuminen tai ulkonäkö ylipäänsä ei tulisi koskaan olla peruste minkäänlaiselle syrjinnälle ja järkyttävintähän tässä on, että aikuiset ihmiset ajattelevat noin ja vieläpä sanovat sen ääneen perään naureskellen. Olinkin suorastaan järkyttynyt kun huuli pyöreänä luin tämän kyseisen uutisen, jonka seurauksena niskavillani nousivat pystyyn. Ehkä suurin ihmetyksen aiheeni oli, miten tällaista voi tapahtua vielä vuonna 2019? Miten ihmiset ovat noin sivistymättömiä? Koska aihe kolahti ja koen sen hyvin tärkeäksi, päätin kirjoittaa siitä blogiini. Jos voin jollain tavalla edesauttaa omalta osaltani joidenkin asioiden muutosta parempaan suuntaan, niin tässä on ehdottomasti yksi sellainen!

Kuten jo mainittu, pukeutumisen ei tulisi koskaan olla peruste syrjinnälle, eri arvoiselle kohtelulle saatikka seksuaaliselle häirinnälle. Pukeutuminen ei myöskään ikinä anna oikeutusta huorittelulle, kähminnälle tai raiskaukselle. Uskomatonta että tällaista joutuu edes ääneen sanoa, mutta jos pukeutuu paljastavasti ja yleisten normien mukaan seksikkäästi (mielestäni seksikkyyskin kun on ihmisille niin eri asioita…), se ei ole mikään kutsuhuuto maailmalle että haluan seksiä tai olen tarjolla juuri sinua varten. Paljastava pukeutuminen ei siis ole yhtä kuin seksi tai huomionhakuisuus, eikä se kerro henkilön seksuaalisesta aktiivisuudesta yhtään mitään. Moni ei myöskään pukeudu tässä maailmassa muita varten tai miellyttääkseen, vaan ihan yksinkertaisesti itseään varten. Joku voi pitää suurista kaula-aukoista tai minimekoista, eikä siihen vaadita sen suurempaa selitystä miksi näin. Itseäni suorastaan ärsyttääkin sellainen valtarakenteissa piilevä pinttynyt vanhakantainen ajatus, joka korostaa naisen pukeutuvan aina miehiä ja heidän huomiota varten. Tai jos käyttää avointa kaula-aukkoa, on se automaattisesti seksuaalisen huomion hakua miehiltä. On pukeutuminen sitten paljastavaa tai vähemmän paljastavaa, se ei kerro henkilön itsevarmuudesta tai tarkoitusperistä yhtään mitään. Jokaisella on oikeus pukeutua, miten haluaa, eikä sitä tarvitse perustella yhtään kenellekään!

Itse pukeudun aina vaatteisiin, jotka miellyttävät minua ja joissa koen oloni itsevarmaksi. Tyylini on sekoitus feminiinisyyttä sekä maskuliinisuutta, jonka tiimoilta olen useampaan otteeseen kuullut pukeutuvani ”liian maskuliinisesti”. Kaikki miehet menneessä elämässäni eivät ole siis ymmärtäneet asuvalintojani kuten esimerkiksi sitä, että saatan käyttää haalaria pikkumustan sijaan tai kulkea maihareissa. Ehkä nuorempana otin noista kommenteista itseeni, mutta nykyään en todellakaan anna kenenkään määritellä sitä, miten pukeudun, saatikka miltä näytän! Tämä on siis hieman päinvastainen asetelma kuin mistä tekstin alussa mainitsen, mutta periaatteessa silti täysin sama asia. Jos et pukeudu jollain tietyllä tavalla joka miellyttää toisia, moni näkee oikeudekseen kommentoida tai mainita asiasta. Kuka ylipäänsä määrittelee, millainen pukeutuminen on oikeanlaista? Se että näyttää kävelevältä Zaran tai Hennesin katalogilta, ei ole yhtä kuin oikea ja hyväksytty pukeutumistyyli. Eikä muuten peittävä pukeutuminen yhtään sen ”parempaa” kuin paljastavakaan. Vuonna 2019 myös koen oikeudekseni pukeutua kuten haluan, ilman että saan siitä minkäänlaista huomauttelua tai joudun seksuaalisen häirinnän kohteeksi. Jos näin tapahtuu, voit olla varma että puutun asiaan.

Ehkä pahinta mitä olen viime aikoina kuullut ja lukenut, on se miten jotkut ajattelevat että seksuaalinen häirintä tai jopa raiskaus on henkilön oma vika, mikäli hän pukeutuu paljastavasti. Tuo on aivan järkyttävää kuultavaa ja vielä enemmän se minua järkyttää siksi, koska näin naiset puhuvat toisistaan! Itse en ole koskaan raiskatuksi onneksi tullut, mutta olen kokenut monenlaista seksuaalista häirintää (enkä nyt puhu siitä flirtistä…) ja lähipiirissäni on ollut jopa raiskauksen yritys. Kun tällaisia asioita kokee ja näkee, tuntuu aivan käsittämättömältä miten jotkut kehtaavat viitata raiskauksen olevan uhrin oma vika? Tuo kertoo mielestäni sivistymättömyyden puutteesta ja suoraan sanoen jopa tyhmyydestä. Edes kulttuurilliset erot eivät ole mikään peruste raiskaukselle tai häirinnälle, eikä naisten tule pukeutua tietyllä tavalla esimerkiksi miespuolisia maahanmuuttajia varten. Tätä en mainitse siksi että näkisin maahanmuuttajat raiskaajina, vaan siksi että heitä on nostettu tässä keskustelussa paljon esiin kulttuurierojen vuoksi. Monissa maissa naisen asema on edelleen hyvin heikko ja esimerkiksi pukeutuminen rajoitettua verrattuna pohjoismaihin. Mielestäni tässä kohtaa jokaisen tulee kantaa vastuu itse itsestään – aivan sama mistä kulttuurista on lähtöisin. Yksikään mies ei voi syyllistää naista siitä, että provosoitui raiskaamaan koska toisen päällä nyt vaan sattui olemaan jotain, mikä herätti seksuaaliset halut. Raiskaukselle ei ole olemassa yhtään ainoaa perustelua, eivätkä miehen himot ole asia, jota varten naisina pukeudumme tai olemme pukeutumatta.

Puhun tekstissäni nyt pääasiassa naisista, sillä ongelma koskee valtaosalta nimenomaan naisia. Toki muutkin sukupuolet kohtaavat seksuaalista häirintää, mutta todistetusti vähemmän. Toivon todella että asia muuttuu tulevaisuudessa, mutta itsestään niin ei varmasti tule tapahtumaan, elleivät aivan kaikki sukupuolesta riippumatta pohdi asiaa ja ennen kaikkea kannata tasa-arvoa. Tietenkin aina olemassa on paljon fiksuja ihmisiä, joille tällaiset asiat ovat itsestään selviä, mutta edelleen joukossa on heitä, joilla on selkeästi sovinistinen ajattelutapa – kuten tämä Sysmän tapaus jälleen todisti. Yhteiskunnassamme on valitettavasti slut-shamingia, eli naisen arvottamista pukeutumisen, ulkonäön tai seksuaalisuuden perusteella, eivätkä asiat muutu ellei niitä pyritä muuttamaan. Tästä syystä ajattelen, ettei näitä asioita voi koskaan liikaa korostaa vaikka minusta ne tuntuvat täysin itsestään selviltä.

Toivottavasti Pukeudutaan hutsahtavasti -tempaus keräsi kaivattua huomiota – ainakin minut se tavoitti! Kannustan jokaista todentamaan kyseistä tempausta 365 päivää vuodesta, eli pukeutumaan juuri kuten itse haluaa muista välittämättä!

Herättikö aihe teissä minkäänlaisia ajatuksia tai reaktioita?

 

Kuvat: Mikaela

Kauneus

Ajaako paine parempiin suorituksiin?

Näin eilen muutamaa ystävääni pitkästä aikaa. Keskustelimme siinä viinilasillisen äärellä elämän uusista tuulista ja haasteista, kuten työpaikoista ja esimerkiksi nykypäivän työnhaku prosesseista. Mikäli haet yhtään korkeampaa virkaa, ovat testit aikamoiset vaikeista matemaattisista tehtävistä psykologisiin testeihin. Samassa yhteydessä keskustelimme paineensietokyvystä ja ystäväni totesi toimivansa hyvin työelämän paineen alla – ikään kuin puskevansa parempiin suorituksiin, mikäli mukana on hieman ulkoa tulevaa painetta. Samassa mietin itsekseni, miten erilainen olen. Vaikka siedän ulkoa päin tulevaa painetta sopivissa määrin, sellainen äärimmäinen puristus saa minut hyvin nopeasti lamaantumaan. Olenkin tehokkaimmilani silloin, kun kukaan ei hiillosta taustalla tai deadline pauku muutaman tunnin päässä. Mikäli asioita on liikaa samaan aikaan pöydällä ja deadline kolkuttelee, ahdistun, stressaannun ja muutun kireäksi. Omassa työssäni kun on ylipäänsä hyvin vähän sellaista rutiininomaista toimintaa, jota voisi vaan suorittaa liukuhihnalta. Melkein kaikki tekeminen vaatii keskittymistä, jonkinlaista suunnittelua ja itse työprosessissa on aina useampia vaiheita. Jos näitä vaiheita joutuu suorittamaan äärimmäisessä kiireessä tai paineessa, todennäköisesti työn laatu heikkenee ja se puolestaan tekee minusta tyytymättömän. Haluan olla tyytyväinen kaikkeen, mitä teen ja voida seistä aina työni takana.

Se, miten ihmiset toimivat stressaavissa tilanteissa, on pitkälti kiinni synnynnäisistä ominaisuuksista, kuten temperamentista. Sama tilanne esimerkiksi työelämässä saattaa aiheuttaa meissä niin erilaisia reaktioita ahdistuksesta ja paniikista innostuneisuuteen. Toiset rakastavat sitä kun pieni paine kolkuttelee takaraivossa ja se tuo tekemiseen sopivasti draivia. Samaan aikaan joku toinen saa vastaavassa tilanteessa päänsäryn ja aivot menevät blokkiin. Toimimme niin eri tavoin – osittain ihan vaan sen geeniperimän vuoksi, mutta uskon tähän vaikuttavan paljon myös sen, miten on opetellut sietämään stressaavia tilanteita. Joskus huonoa stressinsietokykyä voi harjoittaa, sillä ihminen on loppupeleissä hyvin sopeutuvainen. Toisaalta terveellisyydestä ei varmasti voida enää siinä kohtaa puhua, jos stressi pitkittyy ja se on jatkuvaa. Vaikka paine motivoisi, on se useimmiten pitkällä tähtäimellä keholle haitallista. Lyhytaikaista stressiähän elimistö sietää suhteellisen hyvin, sillä keho suojaa itse itseään, mutta jos stressi pitkittyy, saattaa se aiheuttaa jopa terveysongelmia.

Itsehän olen noin yleisesti laajemman kokonaiskuvan ihminen, eli näen niiden pienien yksityiskohtien yli kauemmas. Moni varmasti sanoisi minun olevan ihanan lungi, mitä tulee työn tekemiseen ja paineiden sietämiseen. Harvoin näytän ulospäin stressiäni ja muistan sen, miten minua kehuttiin toimistotyössä nimenomaan sen vuoksi, etten koskaan näyttänyt asiakkaille hermostuneisuuttani haastavissa tilanteissa. Eli vaikka sisälläni kuohuisi, osaan työelämässä näyttää ulospäin seesteiseltä. Ja siis tämähän ei tosiaan ole se todellinen luonteeni, sillä olen vapaalla täysin päinvastainen – temperamenttinen ja kärsimätön, enkä pelkää puuttua epäkohtiin kovinkaan sanankääntein. Työelämässä olen aina hyvin stabiili ja ikään kuin jonkinlaisessa työroolissa. Toki nykyinen päätyöni olen minä itse ja kädenjälkeni, joten aivan samalla tavalla se ei nykyisyyteen kyllä enää päde, mutta silloin kun työskentelen vieraalle, en missään nimessä näytä stressiäni, vaan otan aina vastaan kaikki työtehtävät, jotka minulle annetaan ja olen myös kiireen keskellä rauhallinen. Todellisuudessa en kuitenkaan millään tavalla nauti paineesta tai saa siitä kiksejä – toki kaikesta aina suoriudun, mutta en nauti siitä stressin tunteesta, joka kehoon tulee silloin kun deadline paukkuu ja olisi sata asiaa samaan aikaan tehtävänä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö pitäisi haasteista ja kaipaisi jatkuvasti jotain uutta sekä innostavaa. Työni parhaita puolia ovatkin vaihtelevuus sekä monipuolisuus. Kyllästyn hyvin nopeasti, mikäli työ on samanlaista rutiinia päivästä toiseen, jonka vuoksi siinä on oltava sopivasti myös haastetta.

Näkisin tässä kohtaa tärkeäksi sen että jokainen pyrkii hakeutumaan alalle, jossa kykenee tuomaan parhaat puolensa esiin. Itse olen paras kaikessa luovassa, innovatiivisessa ja omaehtoisessa työskentelyssä, jossa saan suunnitella työn toteutuksen itse ja nimenomaan luoda lopputuloksen omalla tyylillä. Kaikkien meistä ei tarvitse tähdätä stressaavaan esimies-asemaan, vaan aina tulisi pyrkiä löytämään se oma sisäinen palo ja intohimo tekemiseen! Vaikka kova paineensietokyky on työelämässä yleisesti hyvin arvostettu piirre, en usko siihen että heikommalla sietokyvyllä varusteltu ei voisi menestyä omassa tekemisessään. Kaikki hyvä tulos ei nimittäin tapahdu hektisessä työtahdissa, vaan se hyvää jälkeä saa aikaan myös rauhallisemmalla vauhdilla. Ja usein luova tekeminen on juuri sellaista, että se saattaa vaatia aikaa. Inspiraatiota ei saa aina sormia napsauttamalla on-asemaan, vaan silloin tehdään kun inspiraatio iskee! Näkisin kuitenkin että monenlaisia ihmisiä tarvitaan työelämässä ja erilaiset vahvuudet voivat parhaimmillaan jopa tukea toisiaan työyhteisössä. Jos kaikki olisimme samanlaisia, millainen olisi lopputulos?

Olisi mielenkiintoista tietää, millaisia työntekijöitä te olette? Ajaako työelämän paine ja ulkoa tuleva puristus teitä parempiin suorituksiin, vai ahdistutteko liiallisesta paineesta?

 

Kuvat: Iines

Hyvinvointi Mieli