Karkkipäivä – mitä mieltä siitä olen?

Kun olin lapsi, syötiin meillä herkkuja aina lauantaisin. Lauantaita kutsuttiinkin karkkipäiväksi ihan syystä, sillä silloin sai herkutella oikein luvan kanssa. Olen pienestä pitäen ollutkin perso makealle ja vuosikaudet valitsin aina Makuunin irtokarkkipussin sipsien tai muun suolaisen sijaan. En oikeastaan osaa sanoa mikä tässä on viime vuosina muuttunut, mutta enää en ole samalla tavalla makealle perso. En oikeastaan kärsi makeanhimosta – siis aidosta himosta – juuri koskaan, en edes ennen kuukautisia. Syönkin makeaa oikeastaan pelkästä tottumuksesta ja no, onhan se myönnettävä että kyllä herkuttelu on ihan kivaakin. Herkuttelussa on itselleni kyse enemmänkin sellaisesta tavasta ja nimenomaan etenkin viikonloppuihin liittyvästä rutiinista. En kanna herkkuja pussi kaupalla kotiin, mutta kyllä viikonloppuisin menee tavallisesti joko viiniä, jäätelöä, pizzaa tai karkkia – välillä useampaakin näistä samaisen viikonlopun aikana. Ja arkisin syön välillä jotain terveellistä hyvää kuten raakasuklaa tai vaikka raakapalloja – vähän siitä riippuen, olenko leiponut tai onko kaapissa jotain hyvää.

Tänään haluan paneutua makean syömiseen ja karkkipäivään, siihen mitä ajatuksia karkkipäivä ja tuon kaltaiset ”rajoitukset” itsessäni aikaan saavat ja millaisia kokemuksia minulta löytyy? Kuten olen useampaan otteeseen todennut, olen ihminen, jolle eivät sovi kiellot tai rajoitukset. En tiedä mikä siinä onkin, mutta jos minulta kielletään jokin asia kokonaan, mietin sitä enemmän kuin olisi tarpeen. Omistan myös hyvän itsekurin, mitä tulee päätösten tekoon, eli jos jotain päätän, silloin siinä pysyn. Eli kyse ei ole siitä että repsahtaisin heti seuraavana päivänä päätöksestä, vaan ennemminkin siitä, että lakkoillessa tuo kielletty asia vie aivan liikaa tilaa ajatuksistani. Olen kuitenkin ollut useammankin kerran karkkilakoissa ja lapsena olin lakossa pisimmillään jopa vuoden. Viimeiseen viiteen vuoteen en ole kuitenkaan lakkoillut enkä nykyään koe sille enää mitään tarvetta. Itse asiassa jopa koen, että kiellot vaan lisäävät himoja ja tällöin jopa täysin mitättömästä asiasta saattaa tulla turhankin suuri ajatushirviö.

Ymmärrän että osa ihmisistä kaipaa rajoituksia pysyäkseen ”ruodussa”. Itse olen kasvanut perheessä, jossa on vaalittu terveellisiä ja liikunnallisia arvoja, jonka vuoksi minulle salaatin valitseminen pizzan sijaan ei ole mikään ongelma ja se tulee luonnostaan. Syönkin arkisin oikein mielelläni terveellistä ravintoa, sillä pidän siitä olosta, joka terveellisen ruoan jälkeen tulee. Treenaan myöskin säännöllisesti ja jo siksikin haluan syödä treenejä tukevaa ravintoa. Veikkaan että tämä kokonaisuus on se, joka saa minut pysymään myös viikolla terveellisemmällä linjalla. Eli vaikka en pidäkään nykyään enää karkkipäivää ja voin periaatteessa syödä karkkia vaikka joka päivä, en koe siihen tarvetta tai edes halua. Tiedän kuitenkin lukuisia ihmisiä, joille tällainen tyyli ei sovi, vaan se on aina joko tai. Eli joko ollaan lakossa kuukausi kaupalla tai sitten kiskotaan makeaa niin paljon kerralla, että tulee huono olo. Ja sitten on heitä, jotka syövät joka päivä suklaapatukan – ihan vaan tottumuksesta. Uskon että tuollaisessa pahaan oloon saakka ahmimisessa on kyse pitkälti jonkinlaisista lukoista, nimittäin olinhan itsekin yhdessä vaiheessa se joka söi karkkia aina huonovointisuuteen saakka ja kärsin järkyttävistä makeanhimoista. Vaikka lähtökohtani ovat ruokailun suhteen hyvin terveet, silti jossain kohtaa itsekin kamppailin nimenomaan makeanhimon kanssa koska asetin itselleni rajoituksia sekä kieltoja.

Suhtautumiseni karkkipäivään onkin tavallaan hieman ristiriitainen. Vaikka voisin kuvitella että se sopii varmasti osalle, silti en voi olla miettimättä onko rajoitusten asettaminen kuitenkin huonosta? Korostavatko rajoitukset vaan olemassa olevaa ongelmaa sen sijaan, että mietittäisiin miksi emme kykene  syömään ns. normaalisti ilman jatkuvaa pakonomaista tarvetta syödä makeaa ja kenties hakea sitä kautta ensin mielihyvää, jota seuraa mahdollisesti sitten morkkis? Ainakin omalla kohdallani karkkipäivän noudattaminen aiheutti täysin turhaa himoa makeaa kohtaan ja ikään kuin teki makeansyönnistä suuremman asian kuin se onkaan. Muistan, miten jossain kohtaa oli trendikästä pitää kerran viikossa ”cheat day”, jolloin syötiin aivan järkyttävät määrät kaikkea sontaa yhden päivän aikana ja seuraavana päivänä sitten jatkettiin kurinalaisella linjalla. Mielestäni tuossa on jotain jopa hieman sairasta, vai mitä mieltä te olette? Kirjoitin joku aika sitten tekstin siitä, miten suhde ruokaan kuvaa suhdetta elämään. Nyt kun itse mietin omaakin elämääni taaksepäin, olin jossain kohtaa aivan liian tiukka itseäni kohtaan ja kysynkin, miksi ihmeessä? En ole koskaan paininut ylipainon kanssa, tai edes ole herkästi painoa keräävää tyyppiä. Tästä huolimatta tavoittelin jotain sellaista, joka siinsi omissa mielikuvissani. Hain hyväksyntää ja halusin olla täydellinen muiden silmissä. Kurinalaisuus tuntui hienon ihmisen merkiltä ja sitä koki olevansa jotenkin parempi ihminen, kun kykeni kontrolloimaan myös makean syöntiä. Ongelma oli siis jossain syvemmällä sen sijaan että olisi ollut kyse pelkästä karkin syömisestä tai syömättä jättämisestä.

Tarkoitukseni ei ole lytätä karkkipäivää tyystin, vaan herätellä ihmisiä pohtimaan miksi koetaan järkyttävää makeanhimoa tai miksi kieltäydytään totaalisesti valkoisesta sokerista? Itse uskon sellaiseen ajattelutapaan, että kehomme tarvitsee vähän kaikkea, eikä sille tee huonoa syödä välillä sokeriakin. Ei meidän tarvitse elää täydellisessä kurinalaisuudessa vaan korostan myös nautinnon tärkeyttä. Toki voimme nauttia myös paremmista valinnoista, eli vaikka raakasuklaasta tavallisen sijaan kuten itsekin usein teen, mutta ei sekään silti estä minua syömästä myös tavallista suklaata. Vinkkinä taas teille jotka kärsitte jatkuvasta makeanhimosta, tsekatkaa ruokavalio noin muuten kokonaisuutena. Onko siellä kenties energiavajetta tai liiallista yksipuolisuutta? Kenties kieltoja kiellon perään? Usein pihistely tavallisen ruoan syömisessä johtaa makeanhimoon, kun keho kaipaa energiaa ja sitä usein sitten halutaan napata nopeista lähteistä jotka nostavat verensokerit hetkessä.

Loppuun haluan kysyä teiltä, mitä mieltä olette karkkipäivästä? Syöttekö kerran viikossa makeaa täyslaidallisen ja elätte loput kuusi päivää kurinalaisesti, vai mikä tyyli teillä toimii parhaiten?

 

*Kuvituksen suklaat saatu

2 x paras hyaluronihapposeerumi

Olen aikamoinen seerumin suurkuluttaja. Käytän seerumia kasvovoiteen alla vähintään kerran päivässä – hyvin tyypillisesti yövoiteen alla. Näin on ollut jo ainakin vuoden päivät ja olen huomannut, että ihoni on huomattavasti hehkuvammassa kunnossa seerumin käytön seurauksena. Näin kylmempien ilmojen saapuessa suosin seerumia yhä useammin myös päivävoiteen alla, jolloin seerumi hoitaa ihoa syvemmältä ja voide taas suojaa pinnalta. Ainakin itse koen, että seerumin ja kasvovoiteen yhdistelmä on iholle huomattavasti tehokkaampi kuin pelkkä kosteusvoide. Tästä syystä suosittelen jokaista hankkimaan edes jonkinlaisen seerumin itselleen, sillä seerumi on ihonhoidossa oikea superfood! Seerumeita löytyy laidasta laitaan, kaiken ikäisille ja monenlaisille ihotyypeille. Itse pidän eniten hyaluronihapposeerumeista, joilla on ihoa tasoittava, ryppyjä vähentävä ja kosteuttava vaikutus. Hyaluronihappo pystyy sitomaan itseensä jopa 1000 kertaisen määrän vettä ja se mukautuu ihon tarpeisiin ympäristötekijöiden mukaan (ilmasto). Omistan kaksi suosikkia kyseisistä seerumeista ja tänään haluan ne teille esitellä! Toinen on 100 % luonnonkosmetiikkaa ja blogistani jo aikaisemmin tuttu, sekä toinen korelaista kosmetiikkaa.

Ensimmäisenä kestosuosikkini Evolven hyaluronihapposeerumi*, jota olen käyttänyt jo kohta vuoden päivät säännöllisesti ihonhoidossa. Olen tosiaan kehunut seerumia blogissani ties kuinka monta kertaa, sillä niin kovasti siitä pidän! Seerumi on luonnonkosmetiikkaa ja se sisältää jo mainitsemaani hyaluronihappoa, joka sopii erityisesti tällaiselle +30-vuotiaalle iholle. Evolven hyaluronihapposeerumin erottaa monista muista vastaavista tuotteista sen sisältämä pienimolekyylinen hyaluronihappo, joka imeytyy syvälle ihoon ja täten myös kosteuttaa erittäin hyvin. Näiden kosteuttavien ominaisuuksien lisäksi pidän erityisesti seerumin koostumuksesta ja nopeasta imeytyvyydestä. Tämän tuotteen kanssa ei tarvitse odotella montaakaan minuuttia kun se on jo imeytynyt, ja päälle voi laittaa kasvovoiteen sekä halutessaan vielä meikinkin. Itsellänihän on aika normaali iho – mitä nyt syksyn ja talven tullen ehkä välillä hieman pintakuiva etenkin otsan alueelta. Itselleni seerumi on sopinut loistavasti, mutta sen sanotaan olevan etenkin pintakuivan- ja kuivan ihon pelastaja. Paljon olenkin lukenut netistä kehuja nimenomaan kuivaihoisilta, joten kosteuttavat ominaisuudet ovat todellakin toimivat! Niin ja vielä viimeisenä plussaa kätevästä pumppupullosta sekä riittoisuudesta. Yksi purkki kestää helposti muutaman kuukauden ajan vaikka suosisit sitä päivittäin.

Toisena sitten hieman uudempi suosikkini, nimittäin korealaisen Mizonin ihana Hyauronic Acid 100 -hyaluronihapposeerumi*. Kyseinen seerumi on yksi Mizonin suosituimmista tuotteista eikä mikään ihme, sillä korealaisen kauneudenhoidon yksi kulmakivistä on nimenomaan hyaluronihappo. Kyseinen Mizonin seerumi sisältää 50 % hyaluronihappoa ja se kosteuttaa ihoa erittäin tehokkaasti. Lisäksi seerumi sisältää myös koivunmahlamehua, joka tasapainottaa ihon omaa öljytasapainoa, josta voi olla hyötyä etenkin rasvaiselle iholle. Koostumukseltaan seerumi on juoksevaa, mutta kuitenkin kevyttä ja ihoon nopeasti imeytyvää. Myös tämä tuote sopii hyvin meikin alla käytettäväksi ja omien kokemuksieni mukaan meikki myös pysyy iholla paremmin, sillä hyaluronihappo sitoo kosteutta ihon pinnalla pidempään. Vaikka tuote ei olekaan luonnonkosmetiikkaa, se ei sisällä alkoholia, tuoksuja, väriaineita tai parabeeneja. Sanoisinkin että Evolven veroinen tuote jokaiselle k-kosmetiikasta pitävälle!

Jos jotain eroavaisuuksia näiden kahden seerumin välillä pitäisi miettiä, niin sanoisin että Mizonin seerumi on koostumukseltaan hieman juoksevampaa (jopa vesimäistä) verrattuna Evolveen. Muuten lopputulos iholla on aika saman tyylinen, eli en ole huomannut mitään suoranaisia eroavaisuuksia tuotteiden laadussa. Ehkä ainoastaan nimenomaan tuo pakkaus on Evolvessa kätevämpi, sillä itse pidän enemmän pienistä pumppupulloista kuin pipetillisistä – mutta tämähän on täysin makuasia. Muuten molemmat ovat hyvin ihoa kosteuttavia, laadukkaita ja toimivat ainakin omalle iholleni loistavasti. Myös hinta on molemmissa seerumeissa samaa luokkaa, eli pyöritään siellä kolmenkymmenen euron kieppeillä – tosin Mizon on hieman edullisempi.

Seerumi on loistava hankinta syksyyn ja talveen, joten lämmöllä suosittelen sen käytön opettelua! Etenkin ikäiseni +30-vuotiaat herätys, sillä meidän tulee hoitaa ihoa jo hieman tehokkaammin kuin parikymppisten. Seerumi onkin ehdottomasti satsaus oman ihon hyvinvointiin ja ainahan sitä voi kokeilla pullollisen verran, jonka jälkeen päättää jatkaako käyttöä tai onko sillä omaan ihoon merkittäviä vaikutuksia? Itse koen että seerumi on ihonhoidossa aivan ehdoton lisä, sillä se imeytyy ihon pintakerrosten alle huomattavasti tehokkaammin kuin kosteusvoide ja täten saamme ihollemme kaksinkertaisen kosteutuksen verrattuna siihen jos käytämme pelkkää voidetta.

Onko kumpikaan seerumeista teille entuudestaan tuttu tuote? Tai onko täällä muita seerumin nimeen vannovia?

 

*Tuote sponsoroitu