Miten selvisin masennuksesta?

Eilen vietettiin maailman mielenterveyspäivää, jonka tiimoilta jäin pohtimaan mielenterveyttä ja henkilökohtaista kokemustani masennuksesta. Enpä olisi nimittäin muutama vuosi sitten uskonut, että joudun tässä kohtaa elämää itsekin toteamaan käyneeni jonkin asteisen masennuksen läpi, sillä aikaisemmin pidin masennusta naivisti mentaalisesti herkempien sairautena. Ajattelin, että kykenen itse hallitsemaan mieltäni ja helposti ylläpitämään sen hyvinvointia. Pidin itseäni myös sellaisena selviytyjäsieluna, joka ei yksinkertaisesti kärsi masentavista ajatuksista muutamaa päivää pidempään, saatikka anna niille valtaa. Toisin kuitenkin kävi ja omalla kohdallani masennus tuli kirjaimellisesti puskista ja pikkuhiljaa. Meni pitkään että sen itselleni myönsin ja edelleen asiasta puhuttaessa huomaan jollain tapaa vähätteleväni kokemustani. En mielelläni nosta sitä keskusteluissa esiin, tai oikeastaan edes puhu asiasta sen oikealla nimellä. Välillä mietin, onko kyse häpeästä tai siitä, että edelleen jossain takaraivossani niputan masennuksen epäonnistumiseen?

Masennus ei aina näy päällepäin, kuten kesäkuussa kirjoitin. Iloinen hymy tai nauru eivät välttämättä kieli hyvästä olosta, vaan kaikki tuo voi olla myös pakokeino ihmisten edessä. Omien kokemusten myötä olen oppinut, ettei koskaan pidä olettaa mitään ihmisten henkisestä tilasta ulkoisen käytöksen perusteella. Se porukan suupaltti saattaa kärsiä yksin ollessa ahdistuskohtauksista, eikä masennus ole pelkästään sisäänpäin kääntyneiden sairaus. Masennukseen voi sairastua kuka tahansa – samalla tapaa kuin vaikka syöpään. Uskon että geenit kyllä vaikuttavat, eli esimerkiksi suvussa kulkeva masennus periytyy todennäköisemmin kuin jättää periytymättä. Pääpointti on kuitenkin siinä, ettei kukaan meistä ole suojassa masennukselta. Tästä syystä on mielestäni tärkeää että aiheesta puhutaan! Kun tietoutta on riittävästi, kykenemme tunnistamaan masennuksen oireet ajoissa, eikä tilanne etene pahaksi. Tietoisuus tuo myös avun lähemmäs, eli avun hakeminen ei enää tunnukaan nololta tai vaikealta kun asiasta puhutaan ja se on normalisoitu.

Itse uskon että masennuksen taustalla on aina jotain. Oli kyse sitten geeniperimän mukana kulkevasta alttiudesta tai elämänkokemusten tuomista vaikeuksista, masennukseen liittyy lähes aina jotain syvempää. Usein tämä jokin on liitännäinen jo elettyyn elämään, lapsuuteen tai piilotajuntaan. Meillä ihmisillä saattaa olla olemassa olevana asioita, joiden todellisuuden olemme kokonaan kieltäneet. Nämä asiat usein alkavat eletyn elämän myötä oireilemaan ja toistuessaan aikuisena esimerkiksi ihmissuhteiden kautta elämässämme, saattavat ne nostaa lapsuuden traumat pintaan. Tokikaan en ole lääkäri, eli en väitä tietäväni aiheesta kaikkea, mutta uskon siihen että useimmiten masennuksen taustalla on käsittelemättömiä asioita, vakavia traumoja, surua, vihaa tai pelkoa. Tästä päästäänkin siihen omaan selviytymiskeinooni, eli terapiaan. Veikkaan että ilman terapiaa en olisi selvinnyt – en ainakaan näin hyvin. Pidänkin hahmoterapiaan hakeutumista parhaana päätöksenä sen jälkeen, kun rohkenin myöntää itselleni etten enää jaksa tai kykene selvittämään tilannettani yksin.

Tiedän ettei kaikkien kohdalla hommat mene yhtä jouhevasti kuin ne kohdallani menivät, ja sain jo ensimmäisistä terapiakäynneistä apua. Jos olisin odotellut yhtään pidempään, en tiedä olisinko pisteessä jossa nyt olen. Parantuminen alkoi kuitenkin pikkuhiljaa ja itselleni oli hyvin tärkeää että tiesin saavani apua itse ongelmaan, enkä turruttavani mieltä lääkkeiden avulla. Ja tässä kohtaa on mainittava, että ymmärrän hyvin jos lääkityksen haluaa aloittaa tukemaan terapiaprosessia! Eli älkää ymmärtäkö väärin, kukin tekee valintansa ja joskus lääkitys on melkeinpä pakollinen. Omalla kohdallani masennus ei kuitenkaan ollut vaikea vaan veikkaisin, että jotain lievän ja keskivaikean väliltä – kenties melankolinen masennus (siihen kaikki oireeni siis täsmäsivät). Diagnoosiahan en siis koskaan saanut, sillä en hakeutunut terveydenhuollon piiriin vaikka näin jälkikäteen mietittynä, olisi ehkä kannattanut. Toisaalta olen tyytyväinen että hakeuduin terapiaan omakustanteisesti, jonka vuoksi pääsin sinne saman tien siinä kohtaa, kun otin härkää sarvista ja perheenikin minua siihen kehotti. Usein jonottaminen varmasti pahentaa oireilua ja veikkaankin että nimenomaan tuokin saattoi olla kohdallani se merkittävä tekijä sen suhteen, ettei mielentilani päässyt enää pahenemaan.

Kuluneena kesänä kärsin muutamaan otteeseen lyhyistä ajanjaksoista, kun elämä tuntui jälleen ankealta ja olo oli innoton kaikkea tekemistä kohtaan. Muistan miettineeni palaako se sama olo takaisin, mutta onneksi kyse oli loppupeleissä vain hetkellisestä melankolisuudesta. Masennuksen jälkeen sitä kuitenkin jollain tavalla pelkää aina silloin, kun olo tuntuu henkisesti pahalta tai innottomalta. Vaikka hyvin tiedostan, että elämään kuuluu niin iloa kuin surua, silti masennuksen kokeminen on jättänyt jälkensä. Sitä kun ei vaan voi verrata normaaliin pettymyksen tunteeseen, vaan kyseinen tunne on pelottavan kokonaisvaltainen. Lohdullista on kuitenkin se, että masennuksesta voi parantua. Aivan sama mistä masennuksen muodosta kärsit, toivoa on. Tärkeintä on hoitaa mieltä ja pyrkiä löytämään ne syyt masennuksen taustalta. Kun saamme vastauksia ja ymmärrystä, se useimmiten auttaa aika tavalla! Itse sanoisin tärkeimmiksi masennuksen hoitokeinoiksi puhumisen, toisen ihmisen kuuntelevat korvat (ei mieluiten ystävä, sillä ystävän rooli ei ole olla terapeutti), oman hyvinvoinnin tukemisen liikunnan sekä ravinnon turvin, säännöllisen elämänrytmin, riittävän unen (masennus aiheuttaa usein univaikeuksia) ja tarvittaessa lääkehoidon. Mikäli olet masentunut, suosittelen välttämään alkoholia, sillä alkoholi on depressantti ja sen on todettu olevan vahvasti yhteydessä masennukseen.

Neule second hand / Farkut H&M (vanha malli)

Yksi asia jonka haluan tässä lopussa vielä esiin nostaa, on lievä pitkään jatkunut masennus eli dystymia. Se on tänä päivänä hyvin yleinen masennuksen muoto, johon valitettavan harvoin puututaan samalla tapaa kuin vaikeampiin masennuksen muotoihin. Masennuksesta puhuttaessa jollain tapaa edelleen oletetaan, että apua kaipaava on nimenomaan lähestulkoon vuoteen oma ja vaikeassa jamassa. Tässä kohtaa unohdetaan että samalla tavalla pitkään jatkunut lievä masennus saattaa syödä ihmistä, vaikka hän säilyttäisi työkykynsä ja olisi näennäisesti kunnossa. Eli se mitä haluan sanoa, on että avun hakeminen lieväänkin masennukseen on yhtä hyväksyttävää, eikä siitä tarvitse selviytyä yksin! Jos paha olo on jatkunut muutaman kuukaudenkin ajan päivittäin, älä pelkää kääntyä avun puoleen.

Omasta kokemuksesta – joskus on suurta vahvuutta myöntää heikkoutensa. Ja vaikka olemassa olisikin sinua enemmän apua tarvitsevia hyvin vaikeasti masentuneita, tässä asiassa on lupa ajatella itsekkäästi ja laittaa oma mielenterveys etusijalle. Masennuksen kohdalla neuvonkin rohkaistumaan avun hakemisen suhteen, vaikka oma mieli vähättelisikin tilannetta. Usein tuossa kohtaa kun oman avun tarpeen vielä tunnistaa, asialle on mahdollisuus tehdä huomattavasti enemmän.

Tsemppiä kaikille masennuksen kanssa kamppaileville ja muistakaa, että te olette vahvempia kuin tuon mielenne mörkö. <3

 

Kuvat: Iines / edit: minä

Tekemäni virheet ruokavalion suhteen x 7

Rehellisyyden nimissä, olen tehnyt lukuisia ruokavalioon kohdistuvia virheitä 31-vuotisen elämäni aikana. Olen kokeillut jos jonkinlaisia tapoja syödä ja hurahtanut useampaan pinnalla olevaan trendiruokavalioon. Tämä johtunee siitä, että olen aina ollut kovin kiinnostunut terveydestä ja ruokavalion vaikutuksesta meihin. Opin tämän tyylin kotoa, sillä myös vanhempani ovat olleet aina liikunnallisia ja perheessämme noudatettu terveellisiä elämäntapoja. Tekemäni virhe on ollut liian usein kuitenkin se, että olen ollut turhan altis muiden vaikutuksille. Olen antanut muiden ihmisten vaikuttaa ruokavaliooni ja nimenomaan siihen, millaista ruokavaliota noudatan. Olen seurannut orjallisesti mediaa ja imenyt sieltä lukuisat vaikutukset itseeni. Nuorempana mietin ruokavaliota myös aivan liian pinnallisesti, eli  söin näyttääkseni hyvältä sisäisen hyvinvoinnin sijaan. Tänä päivänä ravinto on itselleni niin paljon muuta kuin ulkoisen egoni boostaaja. Ruokavalio on yksi merkittävä osa omaa hyvinvointia, mutta myös samaan aikaan kaikkea muuta kuin kieltoja, sääntöjä ja ohjeiden noudattamista.

Uskon, että meistä useampi on noudattanut edes jossain kohtaa elämäänsä jotain tyylejä tai maneereja, mitä tulee ruokavalioon. On ajateltu, että ilta yhdeksän jälkeen syöminen lihottaa, tai rasvaton jogurtti on parempaa kuin täysrasvainen. Medialla on niin suuri vaikutus ja se mitä tämän päivän somessa puhutaan, otetaan aivan liian usein turhankin kirjaimellisesti. Itse korostan yksilöllisyyttä ja sitä, että jokaiselle sopii oma tyyli ruokailla. Ei ole olemassa ruokavaliota, joka sopisi jokaiselle meistä, sillä olemme yksilöitä.

Tänään halusin koota teille listan niistä ”virheistäni”, joita olen ruokavalion suhteen tässä matkan varrella tehnyt. Ehkä jokunen voi ottaa niistä opikseen tai kenties pohtia, olisiko omassa tyylissä parantamisen varaa? Itsestäni oli kyllä tätä postausta tehdessä aika hauska konkreettisesti huomata, miten ruokaileminen on tässä vuosien varrella kohdallani muuttunut ja nykyään mennään huomattavasti rennommalla linjalla. Mikään ei ole kiellettyä, vaan minulla on vapaus tehdä valintoja oman mielen mukaan!

Välttelin normaalia leipää

Kun karppaus- ja VH-dieettivaihe oli kuumimmillaan, kannoin minäkin kaupasta kallista karppausleipää. Muistan, miten tuo leipä maistui aivan kauhealle, mutta silti suorastaan pelkäsin ostaa sitä perinteistä Reissumiestä. Leipä maalattiin mediassa turvottavaksi ja lihottavaksi ravinnoksi, jonka vuoksi suomalaisten perus ruokavalioon kuuluneesta ruoka-aineesta tulikin yhtäkkiä kaikkea muuta kuin hyväksytty juttu. Onneksi tuo vaihe meni kuitenkin suhteellisen nopeasti ohitse ja nykyään suosin leipää päivittäin ruokavaliossani. Pidän leivän mausta ja mielestäni se on helppo sekä nopea tapa saada vatsa täyteen. Leivän laatuun kuitenkin satsaan, eli tykkään syödä kauraleipää tai vastaavasti moniviljaleipää. Mitään vehnäpaahtoa en suosi, sillä se ei oikein toimi omalle keholleni. Mielestäni leivän suhteen kannattaa pyrkiä etsimään se itselleen parhaiten sopiva leipälaatu ja suosia sitä! Parastahan on jos leivän jaksaa tehdä alusta loppuun saakka itse, jolloin se on puhtainta mahdollista.

Söin rasvattomia tuotteita

Ja jos puhutaan rasvattomista jogurteista tai muusta rasvattoman ruoan aikakauden hössötyksestä, niin täällä ilmoittautuu henkilö, joka osti ennen aivan kaiken rasvattomana. Muistan ikuisesti ne Valion rasvattomat jogurtit sun muut, joita suosin päivittäin. Nykyään en missään nimessä pelkää rasvaa vaikka pyrinkin valitsemaan ruokavaliooni nimenomaan hyviä rasvoja. Uskon myös siihen, että voitakin voi aivan hyvin syödä kohtuudella, eikä se ole ollenkaan paha asia. Rasvoja haen ruokavaliooni pääasiassa pähkinöistä, manteleista, rasvaisesta kalasta, juustosta, avokadoista sekä erilaisista öljyistä ja välillä levitteistäkin. Rasva kuuluu päivittäiseen ruokavaliooni ja uskon, että se on todella tärkeä osa hyvinvointiamme. Keho tarvitsee rasvaa toimiakseen, niin se vaan on!

Käytin makeutusaineita

Hieman edelliseen liittyen, suosin aikaisemmin ruokavaliossani rutkasti makeutusaineita. Jokainen varmasti tietää, että usein rasvattomuus (lue mauttomuus) on korvattu makeutusaineilla ja näinhän se tosiaan sitten oli noissa jogurteissa sun muussa, joita paljon suosin. Ostin usein makeutusaineilla kyllästettyjä karkkeja ja Läkerolit olivat melkeinpä päivittäistä ”herkkua”. Pidän tätä tyyliä syödä ehkä pahimpana virheenä, sillä epäilen sen vaikuttaneen muutamien vuosien takaiseen vatsan yliherkkyystilaan – tai olleen ainakin osasyyllinen. Uskon että makeutusaineet tuhoavat elimistöämme, sillä ne ovat niin keinotekoisia eivätkä ne kuulu ihmiskehoon. Ehkä ällöttävin muisto tämän asian tiimoilta on, kun käytin makeuttamiseen aspartaamijauhoa, hyi! Muistan miten makeutin sillä esimerkiksi maitorahkat hunajan sijaan… Tuollon en tajunnut ajatella millaisia seurauksia noinkin keinotekoisella tuotteella keholleni voisi olla, vaan tärkeintä oli näyttää hyvältä, pysyä hoikkana ja syödä trendikkäästi muiden mukana.

Söin aivan liian vähän

Edelleenkään en väitä, että olisin mikään suursyömäri ja välillä huomaan, että ruokaileminen suorastaan unohtuu töiden ja muun tekemisen lomassa. Olenkin ihminen, joka joutuu jopa muistuttelemaan itseään syömisestä, mikäli meneillään on muuta kiinnostavampaa. Tiedostan kuitenkin sen, että jossain kohtaa söin aivan liian vähän ja kehoni oli jatkuvasti säästöliekillä. Minulla oli tuolloin usein myös makeanhimoja, eli niin suurta himoa karkkiin, että lähdin hakemaan sitä vaikka keskellä yötä. Nykyään pyrin säännölliseen ruokailurytmiin, eli syön suunnilleen kolmen tunnin välein. Kun syön riittävän usein, aineenvaihdunta pelaa ja pysyy käynnissä. Olen myös huomannut, että kehoni palautuu treeneistäkin huomattavasti paremmin, kunhan ruokaileminen on säännöllistä. En välttele mitään ruoka-aineita ja syön monipuolisesti kaikkea. Itselleni monipuolisuus toimii parhaiten ja olen huomannut, että rentous on avain omaan hyvinvointiin myös ruokailujen saralla. Siispä syökää riittävästi, sillä treenaava keho kaipaa ravintoa! Siihen minäkin päivittäin pyrin.

Välttelin pastaa ja riisiä

Jälleen yksi naurettava ”pelko”, joka oli valloillaan samoihin aikoihin, kun leipää välteltiin. Nimittäin pelko pastan ja riisin lihottavuudesta velloi mediassa ja karppibuumi laittoi minutkin välttelemään molempia. En ole varma oliko riisi niin monen kiellettyjen aineiden listalla, mutta omalla kohdallani se oli sitä. Pelkäsin hiilareita ja söin mieluiten vähähiilarisesti. Näin jälkikäteen mietittynä aivan naurettava juttu etenkin, kun jo silloin harrastin pitkäkestoista treenaamista. Olen myös huomannut, että jos en syö hiilareita tai syön niitä vahingossa vähemmän, en yksinkertaisesti jaksa samalla tavalla. Olen jatkuvasti väsynyt, voimaton ja nuutunut. Hiilihydraatit antavat kivasti energiaa ja jaksan toimia arjessa sekä vielä urheillakin. Myös palautumiseen hiilihydraatteja tarvitaan! Suosittelen kuitenkin miettimään missä kohtaa päivää hiilarisatsin nauttii. Itselleni hiilihydraattipitoinen aamiainen ei ole se paras mahdollinen, kun taas iltaa kohden ne toimivat huomattavasti paremmin. Pasta on muuten itselleni hiilihydraattien lähde, joka sopii loistavasti omalle keholleni! Sitä tulee suosittua eniten riisin sekä leivän lisäksi.

Söin turhan yksipuolisesti

Kanaa, salaattia, parsakaalia, maitorahkaa ja mehukeittoa, ananaspaloja sekä hedelmiä. Siinä ruoka-aineita, joista päivittäinen ruokavalioni aikaisemmin koostui. Söin hyvin suppeasti ja nimenomaan toistuvasti samaa ravintoa. Tänä päivänä suorastaan kammoan tyyliä, jossa jokaisen päivän lounas on samanlainen kuin eilen. Kaipaan nimittäin vaihtelua ja haluan, että ruokavalioni on monipuolinen ja myös mieltä tyydyttävä! Tykkäänkin vaihtelusta vaikka toki ruokavaliossani on myös niitä samoja elementtejäkin. Tylsä ravinto on tylsää ja vie ilon terveellisemmästäkin syömisestä. Siispä käytetäänhän luovuutta ja syödään monipuolisesti! Olen varmaan sata kertaa sanonut, miten terveellisenkään ruokavalion ei tarvitse olla tylsää kanaa ja parsakaalia, vaan kaiken ruoan kanssa voit varioida!

Kielsin herkuttelun itseltäni

Kun pyrin elämään liian terveellisesti, muistan kieltäneeni herkuttelun itseltäni. Määrittelin karkkipäivän lauantaihin, jolloin saisin syödä mitä haluan. Viikolla sitten mentiin sokerittomien Läkerolien ja Pepsi Maxin voimin, jotka tunnetusti vaan kiihdyttävät makeanhimoa. Olen usein maininnut, ettei omalle päälleni tosiaan sovi rajoitukset oikeastaan millään elämän osa-alueella – kuten ei myöskään ruoan suhteen. Jos kiellän itseltäni jotain, voin olla varma että sitä mietin sitten seuraavat päivät… Siispä suuri virhe olikin aikanaan pyrkiä väkisin noudattamaan karkkipäiviä sun muuta, sillä ei se vaan kohdallani toimi. Nykyään herkuttelen kun haluan ja millä haluan. En ole merkannut kalenteriini mitään herkkupäiviä, vaan ne voivat olla niin maanantaina kuin lauantainakin. Tämä tyyli ei tokikaan sovi kaikille, mutta on itselleni ehdottomasti paras tyyli!

Oliko joukossa tuttuja ruokavalioon kohdistuvia juttuja, joita olette kenties itsekin noudattaneet? Olisi mielenkiintoista kuulla ajatuksianne aiheen tiimoilta?