Huolehdin hyvinvoinnistani…

… nukkumalla riittävästi. Tavoittelen 8-9 tunnin yöunia joka yö, mutta realistinen aika on noin kahdeksan tuntia yössä ja olen siihen kyllä melko tyytyväinen.

… pitämällä riittävästi lepopäiviä treeneistä. Kun aikoinaan treenasin ylikunnon rajoilla, olin aina sairaana, eikä ylimääräistä energiaa ollut. Vähempi on enemmän ja toki tähän vaikuttaa myös halu priorisoida omaa aikaa ja energiaa toisaalle. Treenit ovat tärkeä osa hyvinvointia, mutta niin on muuten moni muukin asia.

… syömällä kasvispainotteista ruokaa ja samaan aikaan pyrin huolehtimaan, että saan myös proteiinia sekä hiilihydraatteja sopivassa suhteessa. Katsottiin itse asiassa ihan huvikseen tuossa taannoin Tonin käyttämällä Fat Secret -sovelluksella päiväni ravinnon saanti ja ympyrä oli aika hyvässä balanssissa. Eniten oli proteiinia ja hiilareita, vähiten rasvaa.

… pitämällä herkkupäivän kerran tai pari viikossa. Tällä viikolla meidän iltapala on joka ilta ollut Lohilo jäätelö. Kalliiksi tulee, mutta minkäs teet, kun tuo kyseinen jäätelö on niin hyvää! 😁 Pääkoppani tarvitsee säännöllisesti herkuttelua, eli herkkulakot ja dieetit eivät ole minua varten.

… syömällä monipuolisesti ja käyttämällä aikaa ruoanlaittoon. Tämä osa-alue on parantunut ehdottomasti nyt parisuhteen myötä! Sinkkuna tuli syötyä terveellisesti, mutta ehkä kuitenkin turhan yksipuolisesti niitä omia mieliruokia suosien. Nyt suhteessa on kiva käyttää hieman enemmän aikaa ruoanlaittoon ja sen miettimiseen.

… hoitamalla mieltä. Viime viikkoina mielen päällä on ollut yllättävää ahdistuneisuutta, joka kumpuaa menneisyydestä, mutta puhumalla näistä asioista ja päästämällä tunteita ulos (mm. itkemällä), kuorma helpottuu. En voi korostaa koskaan liikaa sitä, miten tärkeää on päästää ulos, sisään patoamisen sijaan. Mikäli ongelmat eivät helpotu tällä tavoin, on terapiaan hakeutuminen aina yksi vaihtoehto.

… pitämällä huolta seksuaalisesta hyvinvoinnista. Tämä osa-alue on sellainen, josta onneksi nykyään puhutaan avoimesti enemmän, sillä onhan se tieteellisestikin todistettua, kuinka orgasmi rentouttaa, vähentää stressiä, parantaa unta ja saa voimaan monin tavoin paremmin. Olen elänyt seksuaalisuuden suhteen erilaisia vaiheita elämässäni, jonka pohjalta allekirjoitan seksin ja orgasmien positiiviset vaikutukset kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Olen jopa sitä mieltä, että päivittäinen orgasmi pitää lääkärin loitolla!

… ottamalla omaa aikaa silloin, kun sitä kaipaan.

…  muistamalla rajat ihmissuhteissa ja työssä. On ollut pitkä ja kivikkoinen tie oppia sanomaan ei, jos oikeasti resurssit eivät riitä. Edelleen välillä mokaan ja havahdun siihen, että olen arvioinut omat voimavarat väärin. Myös ihmissuhteissa on ollut matkan varrella kaikenlaista, mutta kokemuksista viisastuneena olen nykyään tämän asian suhteen aika herkillä.

… pyrkimällä katsomaan itseä peilistä rakastaen päivittäin. Haluan kasvaa ihmisenä, uskoa itseeni ja ajatella itsestä positiivisesti päivittäin. Kun on hyvä fiilis itsestä, voi myös paremmin.

… tekemällä mielekkäitä asioita, joista oikeasti nautin. Enää en välitä tehdä asioita vain siksi, että näyttäisin muiden silmissä paremmalta ihmiseltä, vaan teen asioita omasta tahdosta.

… pitämällä yhteyttä ystäviin ja omaan turvaverkkoon. Vaikka ei voisi nähdä niin usein, niin onneksi muut yhteydenpitovälineet on keksitty!

… liikkumalla säännöllisesti. Viikosta riippuen, treenaan 4-5 kertaa viikon aikana. Viime aikoina treenit ovat olleet kaksi salia ja kaksi lenkkiä, mutta kevään mittaan varmasti tulee taas muutosta. En ota liikunnasta paineita, vaan se on tärkeä osa omaa jaksamista, mutta loppupeleissä vain pieni osa kokonaisuutta. Himourheilijaa minusta ei enää tule, vaan haluan säilyttää tässäkin asiassa terveen balanssin, joka antaa sijaa myös muulle elämälle.

… rentoutumalla katsellen sarjoja ja oman kullan kainalossa. Tykkään kovasti tyhjästä tilasta ja ajasta, jolloin ei ole mitään erityistä ohjelmaa. Juuri tuollaiset päivät, kun voi tehdä mitä haluaa ja missä järjestyksessä haluaa, ovat niitä kaikista rentouttavampia. On aivan sama, mitä päiviin lopulta kuuluu, kunhan tekeminen on vapaaehtoista, eli ei liity töihin, eikä ole suorittamista.

… tehden arjesta poikkeavia asioita ja suunnittelemalla tulevaa. Vaikka nautin tästä hetkestä, tykkään myös suunnitella kaikenlaista pientä kivaa tulevaan. Kotimaanmatkailu (ainakin vielä toistaiseksi), illanistujaiset, hotelliyöt ja muut pienet, arjesta poikkeavat tapahtuvat ovat niitä, jotka omalta osaltaan vaikuttavat elämän mielekkyyteen ja täten myös hyvinvointiin.

… panostamalla parisuhteeseen ja sen hyvinvointiin. Kun suhde voi hyvin, on sillä positiivinen vaikutus kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

… pyrkimällä positiivisuuteen. Hyvin moni asia on kiinni omasta suhtautumisesta. Positiivinen ajattelutapa on asia, jota voi joutua harjoittelemaan, ellei se ole luontaisesti opittua. Kun keskittyy hyvään, maistuu elämä hyvältä. Aina tämä ei ole helppoa, mutta uskon siitä huolimatta positiivisuuden voimaan!

… syömällä ravintolisiä ruokavalion tukena. Se, millaisia ravintolisiä nautin, vaihtelee pitkälti vuodenajan mukaan. Tällä hetkellä suosin vahvaa rautaa, D-vitamiinia, B-vitamiinia, ravintolisää hiuksille ja iholle, magnesiumia, kollageenilisää, C-vitamiinia ja välillä myös immuniteetin vahvistajaa/valkosipulikapseleita.

Rentouttavaa viikonloppua, muistakaa pitää itsestä ja toisista hyvää huolta. ❤️

Hyvinvointi Hyvä olo Liikunta Mieli

Viime aikojen hyvät ja huonot

Hyvät:

Olen päässyt kunnolla arkeen ja työrutiineihin kiinni. Joulun jälkeen teki nimittäin vähän tiukkaa ja kun alkuun ajattelin, että saisin laskeutua pehmeästi, toisin kävi. Tammikuu on ollut työntäyteinen ja useampi projekti on työpöydällä. Tämä on tietenkin aina yrittäjälle positiivinen ”ongelma” josta ei todellakaan pidä valittaa. Alku oli ehkä vähän haastava, mutta nyt on onneksi hyvä flow päällä!

Ollaan viime aikoina kokeiltu paljon uusia ruokia ja tehty ruokavaliosta ylipäänsä monipuolisempi. Jos rehellinen olen, sinkkuna söin aivan liian paljon samoja juttuja – tyylillä salaattia, pastaa ja Yosan kaurapalaa, koska en vaan jaksanut tehdä itselleni mitään erikoisuuksia. Eipä siis ihme, jos ferritiinit ovat alhaiset…

Nyt tehdään kerran päivässä monipuolinen ateria, jossa on salaatin/kasvisten lisäksi vaihdellen jotain kasviproteiinin lähdettä, lohta tai kalkkunan/kanan fileetä. Lisäksi keittoa syödään yleensä yhtenä päivänä viikossa. Toni parhaillaan ketoilee, mutta itse syön lisäksi vielä pastaa tai riisiä etenkin päivinä, joina treenaan. Koen, että nyt ruokavalio on enemmän kuin kohdillaan ja vaikka pääpaino on edelleen kasvis- ja kalaruoassa, olen lisännyt mukaan lihaa muutamalle päivälle viikossa.

Treenit ovat kulkeneet viime aikoina todella hyvin! Juoksu ei ole ollut yhtään tahmeaa, vaikka olen juossut myös lumihangessa ja salilla huomaan saaneeni uutta inspiraatiota treenaamiseen. Lisäksi olen tykästynyt kuminauhalla tehtävään pakaratreeniin, joka on muuten ihan super tehokasta! Jännitys kohdistuu todella hyvin juuri sinne, minne pitääkin, joten aion pitää myös nämä liikkeet osana pepputreeniä.

Kahdet uudet treenitrikoot, jotka tilasin ICIW -merkiltä. Tämä oli ensimmäinen kerta ikinä, kun testasin heidän trikoitaan ja pakko sanoa, että ainakin ensimmäisen kokeilukerran perusteella vaikuttavat laadukkailta! Aim`n on ollut suosikkini jo pitkään istuvuuden ja kestävyyden vuoksi (trikoot kestävät käytössäni vuosia löystymättä), mutta halusin tosiaan kokeilla myös toista merkkiä ihan jo vaihtelun vuoksi. ICIW:llä on usein myös alekoodeja, joita hyödyntämällä trikoot eivät ole niin järkyttävän kalliit. ☺️

Varattiin kuukauden loppuun junamatkat Tampereelle, jonne lähdetään katsomaan ystäväni uutta husky-pentua. 😍 Pentu on aivan ihana ja tuskin maltan odottaa sen näkemistä! Lisäksi meinataan yöpyä hotellissa, eli pientä arjen luksusta luvassa loppukuulle. 💜

Ostin vihdoin ja viimein kannettavaan Maciin hiiren. Siis ihan oikeasti nyt kun mietin, en ymmärrä, miten olen pärjännyt vuosikaudet ilman hiirtä? Tästä on niin suuri apu kaikessa tekemisessä, mutta aivan erityisesti kuvien muokkauksessa. Eli ehdottomasti parhaat 100 euroa, mitä olen viime kuukausina hassannut menemään…

Kaikki hyvät sarjat, jotka viihdyttävät ja rentouttavat iltaisin. Tällä hetkellä suosikkejani ovat Lupin, Your Honor ja Rahapaja. Jos erityis mainintaa jostain, niin Your Honor on aivan jäätävän hyvä ja koukuttava! The Stand aloitettiin myös, mutta jostain syystä se ei heti vienyt mukanaan samalla tavalla kuin ehkä odotin? Mitä sanotte, pitääkö katselua jatkaa vai onko sarja sysihuono?

Kävin kampaajalla ja tukka on taas mintissä! Siisti ja hyvinvoiva tukka, parempi mieli.

On käyty viime aikoina useita hyviä keskusteluja parisuhteeseen liittyen. Aina keskustelun jälkeen sitä kieltämättä miettii, miksi emme tee tätä päivittäin? Miksi kaikki kiireet ja muu turhanpäiväinen on monesti tärkeämpää kuin kuunnella, miltä toisesta tuntuu? Oma kokemukseni rakentavasta, hyvästä keskustelusta parisuhteessa on se, että avoimen kommunikoinnin avulla suhde paranee ja muuttuu intiimimmäksi.

Lumipeite ilahduttaa. Lumi kuuluu mielestäni talveen ja onkin hienoa, että tänä vuonna saimme sitä myös etelään. Nyt ei tarvitse lähteä Lappiin pimeyttä pakoon ihan hetkeen.

Huonot:

Kävin ennen joulua hammaslääkärissä, jonka jälkeen tässä onkin ollut kaikenlaista ”remppaa” hampaiden kanssa, kuten juurihoitoa ja vanhan juurihoidetun hampaan uudelleen avaamista jne. Edellisen kerran tällaisia suuria toimenpiteitä minulle on tehty 2016, joten siitä on tuntuvasti aikaa.

Valitettavasti olen saanut myös jonkin asteisen hammaslääkäripelon, joka on seurannut näitä viimeisimpiä käyntejä. Viimeksi lähdin lääkäristä itku kurkussa, sillä hoitajan ja lääkärin dynamiikka ei selvästi toiminut ja hoitoprosessin kulku oli hyvin epämääräistä. Esimerkkinä tuo juurihoidetun hampaan uudelleen avaaminen. Se sattui, mutta minua ei silti puudutettu, mitä oikeasti ihmettelen. Tietenkin hammas on juurihoidon myötä ”kuollut” mutta jos sinne on jäänyt tulehdus elämään, eikö silloin nimenomaan ole mahdollisuus siihen, että tuntee kipua ja jos siitä vielä sanoo, miksi mitään ei tehdä? No niin tai näin, juuri tuollaisista kokemuksista se hammaslääkäripelko syntyy ja siksi olisi tärkeää, että vähintään lääkärin ja hoitajan työskentely on rauhallista ja toimivaa. Toisaalta nämä kerrat ovat ensimmäisiä, kun tällaista olen kokenut koko 33-vuotisen elämän aikana, eikä hammaslääkärissä käynti ole koskaan aiheuttanut samanlaista ahdistusta, mitä se nyt aiheuttaa.

Unirytmi on edelleen vähän ”viturallaan”, eli venytetään nukkumaanmenoa helposti yöllä yhteen tai välillä jopa puoli kahteen. Plussaa kuitenkin siitä, että uni tulee nykyään heti ja olen nukkumaan mennessä väsynyt. Melatoniinia otan vain harvoin. Iltavirkkuina meillä on kuitenkin projekti tälle keväälle aikaistaa nukkumaanmeno klo 00.00. Tuo varmasti helpottuu, kun maaliskuun lopussa saamme uuden, kunnollisen ja leveän sängyn, jossa viettää varmasti oikein mielellään aikaa hieman enemmän. 😍

Tuntuu, ettei aikaa tai siis energiaa ole viikolla hurjasti mihinkään ylimääräiseen töiden ja treenien lisäksi. Tämän vuoksi odotankin kevättä ja kesää kuin kuuta nousevaa, jolloin illoista saa jälleen enemmän irti. Kun valon määrä lisääntyy, on energiaakin enemmän myös iltoihin. Kun nyt kello 20 on jo paljon, kesällä se ei ole vielä yhtään mitään.

Yritin miettiä, onko tässä mitään muuta huonoa ilmoilla, mutta en oikeasti keksinyt kuin nuo kolme asiaa. Tietenkin aina välillä on jotain pientä tai suurempaa vastustusta elämässä, mutta loppupeleissä niin moni asia on nyt hyvin – paremmin kuin pitkään aikaan. Hyvä näin.

Ihanaa illanjatkoa ja kauniita (pakkas)päiviä.💜

Hyvinvointi Oma elämä Ajattelin tänään