7 x edullista kosmetiikkasuosikkia

Vaikka kaapistani löytyy hieman arvokkaampaakin kosmetiikkaa, on siellä myös edullisia suosikkeja ja ns. markettitavaraa. En oikeastaan katso tuotteen hinnan ja laadun välillä olevan suurta yhteneväisyyttä vaikkakin kyllä joskus kallis tuote on hintansa väärti kun taas edullinen saattaa yllättää! Esimerkiksi Essence on yllättänyt lukuisat kerrat vaikka jokainen varmasti tietää, että siinä on halpa brändi. Myös Lidlin kosmetiikkaa on ylistetty vaikka itse en ole sitä vielä koskaan kokeillut. Mielenkiinnosta tekisi mieli joskus ostaakin Cien -kasvovoide testiin ja kokeilla, onko se aidosti niin hyvää kuin puhutaan ja huhutaan?

Tänään haluan nostaa esiin muutamia edullisia kosmetiikkatuotteita, joista erityisesti pidän. Ne eivät kaikki ole K-marketin hyllyllä myytäviä mutta mitään niistä ei voi luokitella ainakaan selektiiviseksi kosmetiikaksi. Yksi luonnonkosmetiikkatuotekin joukosta löytyy – tosin hinta on siinäkin alle kahdeksan euroa. Kaikki postauksen tuotteet pysyvät alle kymmenen euron hintahaitarissa mikä on mielestäni aika pieni. Toivottavasti tuotteiden joukosta löytyy juuri sinulle jotain mielenkiintoista uutta testattavaa!

ORGANIC SHOP – Body Desserts vartalovoide (n. 7,50 €)*

En ole mikään erityisen innokas vartalon ihon rasvaaja. Tiedän että monelle se on itsestään selvää puuhaa mutta koska en siitä erityisemmin pidä, olenkin tarkka vartalovoiteista, joita suostun käyttämään. Voiteen kuuluu kuivua nopeasti (jotta voi kipittää nopeasti sänkyyn), tuoksua hyvältä ja olla noin muutenkin koostumukselta mahdollisimman miellyttävää. Organic Shopin tuotteita keväällä eräässä PR-tilaisuudessa tuoksuteltuani ja testailtuani tiesin kuitenkin heti, että näistä tulen pitämään. Jo aivan mielettömän ihanat tuoksut veivät mennessään ja suorastaan rakastuin tähän Caramel Cappuchino kiinteyttävään vartalovoiteeseen. Kun monelle raikkaat tuoksut ovat niitä suosikkeja, minä pidän kookoksesta, suklaasta, kahvista sekä vaniljasta. Varmaan sen vuoksi tästä tulikin yksi edullinen suosikkini ja voide toimii loistavasti niinä iltoina, kun iho pientä kosteutusta kaipaa.

NATUSAN BABY – mild care face & hand -tuoksuttomat kasvopyyhkeet (n.2,30€)*

Ehkä maailman parhaimpia etenkin kesällä ja reissuilla ovat kasvopyyhkeet. Välttämättä ei ole pakko edes ostaa Natusania (en itsekään ole mitenkään merkkiuskollinen), vaan yhtä lailla esimerkiksi Lumenelta löytyy loistavia vaihtoehtoja. Se miksi kasvopyyhkeitä reissuilla suosin, johtuu siitä että ensinnäkään ne eivät ole nestettä, jolloin voit viedä ne huolettomasti käsimatkatavaroissa koneeseen ja jättää suosiolla puhdistusmaidon kotiin. Säästät tilaa nesteissä mutta saat mukaan kuitenkin jotain jolla puhdistaa kasvojen ja tarvittaessa käsienkin iho. Olen myös havainnut, ettei kasvopyyhe puhdistuksen jälkeen edes välttämättä kaipaa kasvovettä, joten jos voin ottaa erittäin vähän tavaraa mukaan, niin pärjään paketillisella pyyhkeitä sekä pienellä kasvovoiteella. Natusanin puhdistuslaput ovat aivan ihanan pehmeitä, hajusteettomia ja hellävaraisia, joten ne sopivat loistavasti herkällekin iholle eikä iho ärsyynny.

ADIDAS – ADIPOWER antiperspirantti (n.3,00 €)*

En tiedä olenko koskaan blogissani kehunut yhtään ainutta antiperspiranttia mutta nyt niin teen! Nimittäin Adidaksen uusi ADIPOWER on jo hetkisen ollut suosikkini ja se todella pitää hikoilun kurissa. Olen aina ollut antiperspiranttien suhteen sellainen, ettei ole ollut niin väliä mitä käytän – en hikoile hurjasti oikeastaan kuin treenatessa tai kuumuudessa mutta siitä huolimatta en voisi olla käyttämättä mitään suojaa. Toisinaan kun dödö on unohtunut jostain syystä kiireessä kokonaan, on ollut aivan pakko ostaa kaupasta uusi jotta fiilis on raikkaampi. Se miksi erityisesti tästä Adidaksen tuotteesta pidän verrattuna moniin muihin johtuu sen selkeästi paremmasta tehosta. Kainalot tuoksuvat hyvältä koko päivän eikä pito ole loppunut edes hikitreeneissä vaikka salillani lämpötila on välillä hiponut varmasti +25 asteessa…

ST. MORIZ – Self tanning mousse sävyssä dark (n.8,90€)

Veikkaan että useampi pitkäaikainen lukijani muistaa kuinka jo blogini alkutaipaleella olin koukussa tähän edulliseen itseruskettavaan. St. Moriz onkin kautta vuosien ollut laadukas tuote, jossa on hinta kohdillaan! Vaikka pidän kyllä muistakin itseruskettavista, en voi olla suosittelematta tätä kaikille jotka haluavat hieman säästää. Värisävystä tulee loistava ja tuote leviää ihoon kauniisti eikä laikkuja synny. Ehkä ainut pieni miinus tuoksusta joka muuttuu iholla aika herkästi itseruskettavalle tyypilliseksi, eli jos levität voiteen illalla, kannattaa aamulla käydä suihkussa ennen kuin lähdet ihmisten ilmoille. Värisävy pysyy iholla pari päivää, jonka jälkeen se alkaa pikkuhiljaa haalistumaan. Itse käytän Morizia sävyssä dark mutta teille vielä vaaleammille suosittelen neutraalimpaa värisävyä.

NYX -huulivärit (n.8-10 €)

NYX huulivärejä olen kehunut lukuisia kertoja ja etenkin eri sävyt Liquid Suedeista sekä Lingerieista ovat olleet paljon käytössä. Muistan kuinka vielä vuosi sitten Lingerien sävy Corset oli suorastaan tavaramerkkini ja käytin sitä erittäin paljon. Huuliväri pysyy huulilla kuin maali eikä sitä tarvitse päivän mittaan lisäillä. Nyt luonnollisemman lookin kaipuussa olen vähentänyt huulivärien arkikäyttöä mutta edelleen liputan NYXin puolesta! Jos vaikka kaipaan jotain villimpää värisävyä kokeiluun kuten tuo pinkki, käännyn aina ensin NYXin puoleen ennen kuin ostan mitään miltään kalliimmalta merkiltä. Loistavia meikkejä joissa on hinta-laatusuhde enemmän kuin kohdillaan.

DOVE – Derma Spa summer revived -asteittain päivettävä vartalovoide (n.7,00 €)

Toinen itseruskettava joka on aivan pakko mainita, on Doven asteittain päivettävä! Kirjoitin tuotteesta taannoin kokonaisen postauksenkin mutta en mitenkään voinut jättää sitä pois tästä edullisten suosikkien kollaasista. Käytän kyseistä vartalovoidetta siis nykyään viikoittain – aina niinä päivinä kun alkaa näyttämään sille, että ”normaali” itseruskettava alkaa haalistumaan ja ihoni kaipaa lisää värisävyä. Dove on pitkäkestoinen, mielestäni hyvän tuoksuinen sekä iholle kauniisti levittyvä. Värisävy on ehkä hieman enemmän kellertävään taittava kuin vaikka Morizissa mutta ei missään nimessä mikään liian keltainen! Itselläni on käytössä tuotteesta se tummempi värisävy jota voin lämmöllä suositella myös talvisempaan käyttöön. Tällä tuotteella et nimittäin voi epäonnistua!

ESSENCE – kynsilakat*

Essence on yksi parhaista edullisen kosmetiikan merkeistä! Olen kirjoitellut niin Essencen meikinkiinnityssuihkeesta, primerista kuin kynsilakoistakin. Mietin minkä erityisesti nostaisin tässä esiin ja koska nyt on kesä – päädyin kynsilakkoihin. Merkin kynsilakat ovat tosiaan loistavia niin pigmentiltä, pysyvyydeltä kuin kestoltaankin. Olen joskus aikaisemmin sanonut sen ääneen mutta vertaisin Essencea jopa Essien lakkoihin. En tosiaan tuhlaa enää nykyään kymmeniä euroja kynsilakkoihin kun edullisemminkin saa laatua. Kahden euron lakkoja voi ostaa helposti useammassa sävyssä eikä vikatikitkään harmita. Itse en tällä hetkellä käytä oikeastaan muita lakkoja kuin Essenceltä saamiani ja näillä pärjään erinomaisesti!

Oliko joukossa tuttuja tuotteita tai olisiko sinulla kenties vinkata jostain edullisesta ja hyvästä tuotteesta?  Minua kiinnostavat etenkin hyvät ja edulliset aurinkopuuterit sekä seerumit!

 

*Tuote testiin saatu

Samanlainen vai vastakohtainen kumppani?

Olen viime aikoina ollut jälleen sen ajatuksen äärellä, millainen kumppani itselleni sopisi parhaiten. Voi olla että moni ajattelee etteihän tuota edes tarvitse miettiä – jos kolahtaa niin sitten kolahtaa. Itse olen kuitenkin toiminut niin paljon ihmissuhteissa ns. väärien vaistojen varassa, että sitä on pikkuhiljaa alkanut ajattelemaan enemmän järjellä. Vaikka tunnekin täytyy toki olla mukana, niin kyllä silti mietin yhtälöä aina myös järjen kautta. Lähinnä siis voisiko kemiat toimia, kohtaavatko elämäntilanteet ja olisiko suhteella tulevaisuutta. Vahvistaako tuo kyseinen ihmistyyppi niitä minun tunnelukkojani ja traumojani, vai voisiko hän tarjota nimenomaan juuri sopivaa vastapainoa? Onko parempi että kumppani on ihmisenä samanlainen vai täysin vastakohta?

Usein puhutaan siitä kuinka vastakohdat vetoavat toisiinsa. Uskon että tuossa on kyllä perää ja itsekin voin myöntää ihastuneeni ja rakastuneeni hyvin pitkälti erilaisiin ihmisiin kuin itse olen. Uskon kuitenkin siihen, että erilaisuudesta muodostuu ongelma jos sitä ei hyväksytä. Jos kaksi ihmistä taas hyväksyy toisensa erilaisina, saattaa kokonaisuus olla aika toimiva. Tärkeintä lienee samanlainen arvomaailma ja päämäärät, jotka sopivat ikään kuin yhteen. Olenkin aina ihastellut pareja, jotka ovat kuin luodut toisilleen. Toinen täydentää toista ja kumpikin pyrkii ymmärtämään toisen huonoja puolia. Jos toinen on temperamenttinen, on toinen rauhallisempi järjen ääni ja riitatilanteissa toimitaan aina toista kunnioittavasti. Ehkä tuossakin toimii jollain tapaa se dynamiikka, että toinen haluaisi itselleen salaa jotain sellaista jota ei omaa ja siksi rakastuu toisen erilaisuuteen?

Kun itse mietin itseäni ja sitä, millainen kumppani minulle parhaiten sopisi tulee heti mieleen ihminen, joka on rauhallinen ja järkevä olematta kuitenkaan tylsä. Seesteinen mies, joka ei hermostu ja osaa suhtautua minun äkkipikaisuuteeni ja toisinaan myös ajattelemattomuuteeni rauhoittavalla tavalla. Pahin yhtälö on taas sellainen, joka on itsekin äkkipikainen tai vastaavasti pitkävihainen ja mököttää tuntikausia yhden pienen riidan takia eikä ole valmis keskustelemaan. Myös selkeys tuntuu itselleni todella tärkeältä piirteeltä, koska koen olevani aika epäselkeä ihminen ja usein hankalastikin luettavissa. Uskon näissä ihmissuhde ja kemia asioissa myös horoskooppeihin ja siihen, että ne tietyt merkit ovat omalle merkilleni niitä pahimpia vastakohtia, kun taas toiset toimivat paremmin. Koska itse olen kaksonen ja nouseva vaaka, ovat minulle parhaiten sopivia merkkejä oinas (tätä en kyllä usko…), leijona, vaaka ja vesimies. Pahin yhtälö on kalat ja neitsyt kun taas se täysin vastakkaisuuden merkki jousimies. Nykyään muuten tutustuessani myös miehiin kysyn aika nopeasti heidän horoskoopistaan, koska jo se kertoo minulle aika paljon siitä, mitä on luvassa tai kannattaako suhdetta edes harkita. Tuntuu kyllä että nykyään päädyn useimmiten tuohon jälkimmäiseen vaihtoehtoon – ihan vaan jo varmuuden vuoksi.

Olen ollut parisuhteessa oikeastaan vaan erilaisten miesten kanssa kuin itse olen. Vastakkaisuus on kyllä kieltämättä vedonnut mutta koska lopputuleman ei ole kestänyt, olen todennut ettei sekään välttämättä ole aina hyvästä. Ehkä suhteen alussa erilaisuus ei ole niinkään häirinnyt mutta suhteen edetessä se on muuttunut rasitteeksi. Toisen kuuluisi olla juuri oikealla tavalla erilainen jotta suhde toimisi pidemmällä tähtäimellä. Onkin aika hauskaa sattumaa miten ihmiset päätyvät yhteen ja löytävät vastakappaleensa. Itsehän kiinnostun usein vähän sellaisista pelastettavista rentuista – ihmisistä joiden elämänhallinta ei ole välttämättä aivan mallillaan. Tämäkin on mielenkiintoinen aspekti, sillä se mitä kuitenkin loppupeleissä toivon, on mies johon minä voin aina turvautua eikä ihminen jota itse pelastan. Uskon kyllä että tähän vaikuttaa osittain myös se, että olen itsekin tässä vuoden verran ollut elämässäni enemmän tai vähemmän epätasapainossa, jonka vuoksi olen vetänyt ikään kuin puoleeni samankaltaisuutta. Toki tiedän että myös lapsuuteni vaikuttaa ja vanhempieni avioero. Kun on tottunut että epävakaa parisuhde on se ”normaali”, sitä ikään kuin alitajuisesti ajautuukin tuollaisiin ihmissuhteisiin. Mutta toisaalta taas kuten alussa mainitsin, nyt alkaa olemaan siinä mielessä hyvä tilanne että osaan paremmin blokata tuollaiset ihmissuhteet jo heti alussa. Jos näen suhteessa yhtään punaista valoa tai katastrofin aineksia, toimin enkä lähde enää tuollaisiin juttuihin niin herkästi mukaan kuin ennen.

Uskon että tämä on nimenomaan sitä asioiden tiedostamista. Ei toimikaan pelkän vaiston tai tunteen varassa vaan pikkuhiljaa on oppinut katsomaan asioita tiedostavasti. Kynnys ajautua ihmissuhteeseen jossa minä pelastan toista tai jossa räiskyy, on pienempi kuin aikaisemmin. Tällä hetkellä jopa tuntuu sille, että mieluummin on yksin kuin suhteessa jossa on paljon eriäväisyyksiä tai ongelmia. Olen muuten havainnut myös sen, että usein samankaltaisessa työssä olevat kiinnostuvat toisistaan! Kuten esimerkiksi rahoitusalalla olevat hakeutuvat saman henkisten ihmisten pariin ja taiteita tavalla tai toisella tekevät löytävät itsensä toisen taiteilijan rinnalta. Ehkä se on nimenomaan se kiinnostus samanlaisia asioita kohtaan. Jos toinen nauttii neljän tunnin pitkästä ja kalliista illallisesta laatupaikassa, kun toinen taas rakastaa kokeilla katukeittiöitä, en tiedä voiko tuollainen suhde toimia? Edes jollain tavalla tulisi olla sitä samankaltaisuutta mukana ja nimenomaan mielenkiintoa samanlaisia asioita kohtaan.

Aiheena ihmisten pariutuminen on mielestäni erittäin mielenkiintoinen ja siksi haluankin heittää ilmoille kysymyksen, oletko sinä parisuhteessa samanlaisen vai täysin vastakohtaisen ihmisen kanssa? Ja mitkä asiat teitä yhdistävät tai erottavat? Toimiiko suhde mielestäsi paremmin kahden erilaisen kuin kahden samanlaisen välillä?

 

Kuvat: Mikaela / edit: minä