On hassua kuinka usein elämässä me elämme ikään kuin muita varten, vaikka se jokaisen ihmisen tärkein ihmissuhde on minäsuhde. Silti tuo on niin helppo unohtaa, sillä itseensä panostaminen tuntuu herkästi jopa hieman vähäpätöiseltäkin. Useammalla hoidettavana kun on monilapsinen perhe, lemmikit ja vielä mieskin, joka menee ilmeisen usein tuohon samaan kategoriaan – siis niihin hoidettaviin. Näin sinkkuna noita edellä mainitsemiani velvollisuuksia ei ole mutta silti sanoisin, että unohdan usein itseni. En välttämättä konkreettisesti mutta henkisellä tasolla kyllä.

Omaa minäsuhdettani on ohjannut pitkälti riittämättömyyden tunne, josta kirjoittelin mm. viime syksynä blogissani. Tuo on vaikuttanut aika paljon viime vuosina itsetuntooni ja olenkin määritellyt minääni todella paljon sen perusteella, millaiseksi minut on esimerkiksi parisuhteessa määritelty. Olen näin jälkikäteen myös oivaltanut, että olen elänyt jotenkin aivan liikaa muita varten ja siinä samalla unohtanut täysin sen, mitä minä haluan. Esimerkiksi ihmissuhteissa olen herkästi se ristiriitaisen kiintymyssuhdemallin henkilö, joka metsästää toiselta hyväksyntää ja rakkautta kaikin mahdollisin keinoin sen sijaan, että olisi rauhallisesti sitä mitä on ja luottaisi itseensä. Kaikki tuo johtuukin hyvin pitkälti siitä, ettei itseluottamukseni ei ole ollut ihmissuhteissa kohdillaan, mikä taas juontaa juuriaan menneisyydestäni.

Viime aikoina olen oikein havahtunut siihen, kuinka tärkeä se oma minäsuhde on! Minä itse määrittelen, kuka ja millainen ihminen olen. Kukaan toinen ihminen ei tunne minua yhtä hyvin kuin itse tunnen, joten miksi antaisin toisen ihmisen määritellä yhtään mitään minussa? En tarkoita tällä nyt sitä, että tuntemattomien sanat hetkauttaisivat tai kokisin jonkun puolitutun kritiikin kovana miekan iskuna, vaan puhun läheisten ihmissuhteiden saralla tapahtuvasta määrittelystä. Jos minulle rakas ihminen määrittelee minut tietynlaiseksi, omaksun sen herkästi osaksi minuuttani. Tässä on se oma ongelmakohtani ja puutteeni itsetunnossa. Annan muiden ihmisten liikaa vaikuttaa siihen kuka ja mitä olen.

Totuushan on se, että minäsuhde on se jonka kautta me peilaamme maailmaa ja ympäristöämme. Se vaikuttaa myös siihen kuinka tunnemme asioita ja miten pystymme hallitsemaan kokonaisuuksia. Tuo ihmissuhde onkin se kaikista tärkein ja pysyvin, sillä elämme itsemme kanssa joka päivä elämän loppuun saakka. Jos minäsuhteessa on puutteita, heijastuu se todella herkästi ympäristöömme sekä ihmissuhteisiimme. Olisikin erittäin tärkeää, ettemme unohtaisi tässä elämässä itseämme – sitä mitä haluamme elämältä ja ihmisuhteilta. Minäsuhteen vahvistaminen onkin jokaisen meidän henkilökohtainen velvollisuus ja olemme siitä itse kukin henkilökohtaisella tasolla vastuussa.

Asetinkin vasta itselleni seuraavan tavoitteen – vahvistaa omaa minäsuhdettani ja oppia ihmiseksi joka sanoo ei niin halutessaan, eikä anna kenenkään muun määritellä itseään. Haluan olla vahva omana itsenäni ja tiedostaa itse vahvuuteni ja heikkouteni sen perusteella miten minä ne koen. Haluan myös rakastaa itseäni ja virheitäni niin, että olen täten myös parempi ihminen muille. Sanonta, että meidän tulee ensin rakastaa itseämme ennen kuin voimme rakastaa ehdoitta muita, on mielestäni aika osuva. Uskoisin, että parisuhteessa ja muissakin ihmissuhteissa se, että kykenee rakastamaan itseään vikoineen päivineen antaa ihmissuhteisiin sitä kaivattua tasapainoa.

Tekstini tarkoitus onkin muistuttaa myös teitä siitä, että älkää unohtako sitä tärkeintä eli itseänne ja omaa hyvinvointianne. Minäsuhde on kuitenkin loppupeleissä se kaikista tärkein ihmissuhde jolla on kaikista eniten merkitystä.

Oikein rentouttavaa torstaita ja alkavaa  pääsiäistä!

Kuvat: Iines / edit: minä