Innostu juoksemisesta – 5 x vinkkiä

Mitä olen useampien ihmisten kanssa juoksemisesta keskustellut, se on harrastus jota joko rakastaa tai inhoaa. Oikeastaan yhtä paljon kuin meitä juoksuhulluja, tuntuu olevan myös heitä, joille juokseminen vihon viimeinen tapa harrastaa aerobista. Olen aina miettinyt, että mikä ihme siinä onkin niin vastenmielistä mutta toisaalta – enpä minäkään ymmärrä sitä huumaa mikä liittyy vaikka crossarilla veivaamiseen. Meitä on moneen junaan ja ihmiset pitävät eri asioista.

Itsehän olen aina rakastanut juoksemista. Se on ollut minulle oikeastaan koko elämän sellainen tapa kanavoida stressiä, ajatuksia ja pitää sitä aerobista kuntoa yllä. Jos vertaan juoksemista kävelyyn, on se kymmenen kertaa miellyttävämpää! Juoksemisessa tulee kunnolla hiki ja sen jälkeen olotila on oikeasti aika euforinen. Juoksu, kun vapauttaa endorfiineja ihan mukavasti ja saa olon tuntumaan hyvältä. Juokseminen itsessään on taas sitä omaa aikaa ja sen kautta saavat aivosikin happea. Varsinkin kevät, kesä ja syksy ovat aivan parasta aikaa juosta ja siksi kesä menikin itselläni oikeastaan lähestulkoon ainoastaan juoksemista liikuntamuotona harrastaen.

Miten ihmeessä sitten innostua juoksemisesta tai löytää ilo tuohon liikuntamuotoon? Jos olet koko elämäsi kyseistä lajia inhonnut, niin onko lajista mahdollista oppia koskaan pitämään?

Harjoittele mutta maltillisesti

Uskon vahvasti, että oikeastaan mistä tahansa lajista voi oppia pitämään jos niikseen haluaa. Kun vaan päättää, että haluaa opetella minkä tahansa liikuntamuodon, voi sen oppia. Usein myös onnistumisien kautta tulee se hyvä fiilis ja sitä alkaakin tuosta tekemisestä tykkäämään. Aloita siis vaikka kilometrin lenkeillä ja pidennä juoksumatkaa pikkuhiljaa. Suurin virhe on se, että lähdetään kylmiltä sille viiden kilometrin lenkille ja vedetään se muuten vieläpä ihan täysillä. Hiljaa hyvä tulee, joten aloita hissukseen ja lisää matkojen pituutta sekä lenkkien määrää pikkuhiljaa. Opettele nauttimaan juoksemisesta ja oivalla se, että aina ei tarvitse vetää sata lasissa. Juokseminen on nimenomaan kestävyysliikuntaa ja juoksulenkit saavatkin kestää hieman pidempään – välillä on myös lupa kävellä.

Osta kunnolliset juoksuvälineet

Pidän juoksemisessa välineitä suuremmassa roolissa kuin vaikka salitreeneissä. On kyse kuitenkin siitä, että juostaan koko kehon painolla ja kroppa joutuu aikamoiseen rasitukseen. Jos kengät ovat huonot, saat aivan varmasti rakkoja ja pidemmällä tähtäimellä rasitusvammoja. Ylipäänsä juoksemisessa tuntee kovin herkästi jos joku paikka painaa, hankaa tai puristaa. Tärkeää onkin, että pukeutuminen on oikeanlaista ja vieläpä riittävän kevyttä. Tämä vaikuttaa myös siihen juoksemisen miellyttävyyteen. Jos olet pukeutunut aivan väärin, tuskin saat treeneistäkään mitään positiivista irti.

Juokseminen on halpa harrastus!

No joo, toki niihin varusteisiin joutuu hieman panostamaan mutta pitkällä tähtäimellä puhutaan aika edukkaista investoinneista. Kun ostaa kerralla kunnolliset välineet, pärjää niillä vaikka useamman vuodenkin. On harhaa luulla, että treenivaatteita tulee olla kaikissa eri väreissä vaan oikeasti kuka sinua siellä lenkkipolulla katselee? Tietysti jos itse motivoidut näteistä treenikuteista niin osta niitä ihmeessä, mutta edullisemminkin on mahdollista päästä! Juokseminen kokonaisuudessaan on halpa harrastus ja jos olet vaikka opiskelija, sinuna panostaisin nimenomaan tähän lajiin. Nykyään juoksupoluilla on usein myös lihaskuntoa mahdollistavia laitteita, joita voi halutessaan hyödyntää.

Aseta itsellesi tavoitteita

Haluatko keventää oloa, parantaa kuntoa, karistaa kiloja tai vaikka tähdätä puoli maratonille? Useampia meistä tavoitteet motivoivat ja varsinkin alussa saavat meidät innostumaan uudesta lajista. Myös ihan vaan rentoutuminen, oma tila ja aika, rauhoittuminen, stressinpoisto, endorfiinien metsästys sekä hyvä olo riittävät tavoitteiksi. Kun lenkille lähtee sillä fiiliksellä, että nyt nautin, kuuntelen hyvää musiikkia ja fiilistelen – sujuu matka ehdottomasti paremmin. Itse ainakin huomaan, että nimenomaan henkiset tavoitteet motivoivat minua juoksemisessa ja vaikka se, että lähden lenkille rauhoittumaan, on yksi hyvä tavoite, jonka saavuttamisesta tulee ihana olo. Ei ole siis pakko tavoitella fyysisesti suuria, vaan ne tavoitteet voivat olla hyvin pitkälti siellä henkiselläkin puolella.

Huomaa juoksun vaikutukset kuntoosi

Itselleni on aina ollut tärkeää, että omaan hyvän kunnon. Se, että jaksan juosta paikasta a paikkaan b, on minulle tärkeämpää kuin se, miltä kroppani näyttää. En voisi koskaan huhkia ainoastaan salilla, vaan kaipaan siihen rinnalle lajia, joka pitää myös kestävyyskuntoni kohdillaan. Juokseminen onkin laji, joka kohottaa kuntoa tehokkaasti vaikka juoksisitkin hitaammalla kilometrivauhdilla. Kun treenaat pitkäkestoista sykkeitä kohottavaa liikuntaa, on vaikutus yleiskuntoon aika selkeä. Toki myös sydän, aivot, keuhkot, alavartalo, aineenvaihdunta ja hermosto saavat juostessa mukavasti rasitusta.

Juoksukengät Merrell (saatu) / Takki Häglöfs (saatu) / Housut Nike 

Näin syksyn tullen suosittelen iltalenkkejä, sillä pimeällä juokseminen on ainakin itselleni jotenkin terapeuttisempaa kuin päivällä juokseminen. On ihanaa sukeltaa asfaltille tai painella Töölönlahdella, kun et näe ketä tulee vastaan ja happi on ihanan raikas. Itseäni tunninkin pituinen juoksulenkki väsyttää ja olo on lenkin jälkeen raukea. Juokseminen onkin myös hyvää unilääkettä meille kaikille, joille nukkuminenkin toisinaan tuottaa hankaluuksia.

Itse olen niin koukussa juoksemiseen, että toivoisin jokaisen saavan sen ihanuudesta kiinni. Tärkeää on mielestäni muistaa se, että sitä voi ihan vaan juosta itselleen ja fiilistellen. Sellainen liiallinen kellon kyttääminen tai ajan mittaaminen on turhaa ellet oikeasti tavoittele jotain tiettyä aikaa tai ajatellut juosta maratonia. Juoksemista, kun voi harrastaa kuka vaan ja se on oikeasti laji jossa todella oivaltaa, kuinka ihanaa on, että keho on liikkuva, terve ja hyvinvoiva.

Mitäs te pidätte juoksemisesta? Onko se suosikki vai inhokki laji? 🙂

Kuvat: Taru / Edit: minä

Kun on rikki mutta ei osaa korjata itseään

Veikkaan, että jokunen teistäkin tietää miltä tuntuu, kun on rikki sisältä. Siihen eivät auta muiden tsemppaukset tai se, että koittaa motivoida itseään, sillä rikkinäisyys ei parannu sormia napsauttamalla tai edes omalla päätöksellä eheytyä. Ainakin minun elämässä tämä rikkinäisyys on möykky, joka on kasaantunut ja kasvanut kasvamistaan. Veikkaan, että kaikki johtuu siitä, että olen aina vaan painanut elämässäni eteenpäin ja ajatellut, kuinka olen vahva ja tulen kaikesta selviämään. Muistan elävästi kuinka olen jopa todennut, etten ole missään nimessä masentuvaa ihmistyyppiä. Nyt kuitenkin vasta tajuan, että ihminen ei itse päätä sitä, mitä sisimmässä tapahtuu. Toki voit aina yrittää esittää ulospäin iloista ja pärjäävää mutta itseään et voi silti loputtomiin huijata.

Minä olen tehnyt nimenomaan edellä mainittua – huijannut itseäni jo pitkään voimaan paremmin vaikka todellisuudessa näin ei ole ollut. Sisälläni on kymmeniä kysymyksiä, joihin haluan vastauksen. On arkoja asioita, joita on tapahtunut ja esimerkiksi parisuhteen jättämiä haavoja, joita ajattelemalla pintaani nousee suorastaan viha. Se, että nyt jatkaisin pakoilua ei ole enää vaihtoehto. Ymmärrän itsekin, että olen tällä hetkellä henkisesti loppu ja tarvitsen jonkun, joka voi yrittää minut korjata – tai antaa edes työkaluja siihen. Tavallaan en tiedä kuinka se on mahdollista mutta pakkohan siihen on jaksaa uskoa. Joskus se, että saat apua ongelmiisi ulkopuolelta, on parempi vaihtoehto kuin liian läheisten ihmisten kanssa asioista puhuminen. Vaikka ystävät ovat olemassa nimenomaan meitä varten, joskus taakkojaankin on helpompi jakaa jollekin, joka ei ole läheltämme – tai näin minä asian koen.

Meillä ihmisillä on erilaisia syitä, joiden vuoksi saatamme henkisesti särkyä. Yksikään ei ole toista syytä vähäpätöisempi, sillä jokainen meistä on yksilönsä ja kokee asiat omalla tavallaan. Toinen jaksaa ehkä kantaa niitä taakkoja sisällään pidempään kuin toinen mutta totuushan on se, että määräänsä enempää ihminen ei vaan jaksa – eikä muuten tarvitsekaan jaksaa. Joskus se, että vaan myöntää itselleen olevansa liian rikki kyetäkseen itse itsensä korjaamaan on rohkeutta. Myönnän, että minunkin olisi jo ajat sitten pitänyt käsitellä asioita muutenkin kuin omassa päässäni. Aina se, että tekee itse tuota työtä ei nimittäin ole se paras mahdollinen ratkaisu vaikka se ehkä siltä hetkessä tuntuisikin.

Lohdullista on kuitenkin tietää, että särkyminen on mahdollisuus. Sen kautta elämässämme tulee, mitä todennäköisimmin tapahtumaan muutosta jota ei tapahtuisi välttämättä ilman henkistä hajoamista. Vaikka se kuulostaakin hurjalta, on henkinen särkyminen aina mahdollisuus kasvuun ja johonkin uuteen – uuteen minuuteen ja sen löytämiseen. Jotenkin uskon, että ainakin omalla kohdallani rauhan tekeminen menneisyyden kanssa, sen läpi käyminen ja käsitteleminen ovat avaimet siihen, että voin aloittaa uusien ovien avaamisen. Tällä hetkellä, kun tuntuu, että olen lukossa jossain ahdistavassa ja koen jopa katkeruutta sen vuoksi, että minua on satutettu eikä minua ole sataprosenttisesti hyväksytty. Jos rehellisiä ollaan, se tuntuu oikeasti todella epäreilulta.

Myös se, että särkyminen kasvattaa omaa itsetuntemustani on asia, jonka ymmärrän jo nyt. Se, että olen käynyt läpi tätä omaa taisteluani jo jonkun aikaa sekä myöntänyt vihdoin etten voi hyvin, on itselleni avain kasvuun. Olen juuri nyt henkisesti täysin alasti eikä minua nolota myöntää, että olen rikki. Minulle on ihan sama vaikka nolaisin itseni sillä etten olekaan se vahva ja upea nainen joka selviää kaikesta. Osa miettii, ettei olisi ikinä minusta uskonut mutta ihan sama. En osaa korjata itseäni enkä häpeä sitä, että olen hakenut apua. Joskus on oikeasti vaan katsottava itseään peiliin ja myönnettävä, että minulla ei ole niitä vastauksia. Vaikka olenkin ihminen joka tutkii, miettii ja pohtii paljon, olen silti tilanteessa, jossa en osaa auttaa itseäni. En osaa kertoa itselleni vastauksia eikä Googlekaan niitä minulle löydä.

Toivon, että tämän prosessin kautta, jonka kohta aloitan voin tuoda myös teille jotain uutta. Odotan sitä, että löydän vastauksia ja mikä tärkeintä, voin eheytyä. En halua eheytyä vahvaksi vaan ennemminkin oppia ymmärtämään paremmin tapahtunutta ja itseäni. Jotenkin toivon, että tulevina vuosina voisin oppia pois varsinkin siitä ajatuksesta, että minun tulee olla vahva ja selviävä.

Voimaannuttavaa päivää jokaiselle! <3

Kuvat: Taru / Edit: minä