Ehkä parasta bloggaamisessa on se vastavuoroisuus. Kun kirjoitan ajatuksiani, saan myös teiltä takaisin ajatuksia. Kiitos ensinnäkin todella paljon ”Huonoa onnea rakkaudessa” -postaukseen tulleista lukuisista kommenteista. Siellä oli niin monta ajatuksia herättävää ja mielenkiintoista kirjoitusta! Päällimmäisenä mieleeni jäi kuitenkin eräs kommentti siitä, kuinka ihmissuhteemme ovat peilejä ja ne kertovat meistä itsestämme. Etenkin se läheisin ihmissuhde, eli mahdollinen parisuhde – se on erinomainen peili.

Olen kuullut tuon sanonnan joskus aikaisemminkin mutta ihme kyllä, en ole miettinyt sitä sen enempää. En ole oikeastaan ollenkaan ajatellut, että se millaisiin ihmissuhteisiin päädyn, johtuu ainoastaan minusta itsestäni. Toki olen miettinyt, vedänkö puoleeni jotain tiettyä ihmistyyppiä johtuen vaikka lapsuudestani mutta se, että vedämmekin herkästi puoleemme nimenomaan tunnelukkojemme mukaisesti tietynlaisia ihmisiä, oli itselleni uutta. Oman elämäni erityisen vahvat tunnelukot ovat siis emotionaalinen estyneisyys ja kaltoin kohtelu, joiden lisäksi myös riittämätön itsekontrolli, hylkääminen, tunnevaje, ulkopuolisuus sekä vaativuus ovat vahvoja lukkoja. Haluan kirjoittaa noista joskus vielä ihan kokonaisen postauksen, jossa avaan asiaa lisää. Jos aihe kiinnostaa myös sinua, niin omat lukkosi voi testata täällä.

Jokainen ihmissuhteemme on tosiaan loppupeleissä suhde meihin itseemme. Usein esimerkiksi inhoamme muissa niitä piirteitä, jotka ovat myös meissä niitä omia heikkouksiamme. Minä esimerkiksi en pidä yhtään hermoilusta ja tämä varmasti johtuu siitä, että olen ollut itse aina heikko hermoinen. Toisaalta taas saatamme ihailla ihmisissä niitä piirteitä, joita meistä ei löydy. Itse esimerkiksi ihailen todella paljon ihmisiä, jotka ovat hyvin määrätietoisia ja tietävät mitä haluavat. Minä, kun olen aina ollut jollain tavalla vähän hukassa sen suhteen, mitä haluan eikä elämässäni ole ollut läheskään aina selkeää suuntaa.

Monesti saattaa olla myös niin, että meissä on piirteitä joita emme ikään kuin halua myöntää itsellemme tai muille. Salailemme ja häpeämme niitä, jolloin saatamme huomautella muille ihmisille vastaavista piirteistä. Minussahan on esimerkiksi monissa tilanteissa epävarmuutta ja jos kohtaan hyvinkin itsevarman ihmisen, herättää tuo itsevarmuus minussa tietoisuuden siitä omasta epävarmuudesta. Voi olla, etten uskalla edes katsoa tuota itsevarmaa ihmistä silmiin, sillä silloin tunnen olevani todella epävarma ja pelkään sen paljastuvan. Esimerkiksi sellaiset johtavat persoonallisuudet, jotka ovat hyvin kovaäänisiä ja tietoisia itsestään ovat ihmisiä, joiden kanssa en mielelläni kommunikoi sen enempää. Jollain tapaa pelkään tuollaista ihmistyyppiä ja varmaan nimenomaan siksi, että tuo ihminen saa minut näkemään itseni hyvinkin epävarmana ja alastomana. Tuo huokuva itsevarmuuden energia on sellaista, joka saa minussa aikaan ahdistavan olon, vaikka ihminen saattaa sisimmässään olla hyvinkin lempeä.

On kyllä todella hyvä välillä peilata itseään muihin ja nimenomaan tehdä sellaista omaan sisimpäänsä peilaamista. Jos joku asia toisessa ihmisessä ärsyttää ihan hirveästi, se todennäköisesti löytyy myös meistä. Tai jos joku piirre muissa ahdistaa, saattaa silläkin olla joku yhteys meihin. Näiden juttujen tiedostamisen kautta taas ymmärrämme itseämmekin paremmin ja tunnemme sisimpäämme. Uskon, että mitä tietoisempia olemme ytimestämme ja siitä mitä olemme, sitä parempaa elämää voimme elää. Onnellisuuskin, kun lähtee oikeasti todella pitkälti omasta sisimmästämme eikä mistään muualta. Jos pakoilemme sisintämme emmekä uskalla kohdata itseämme, emme voi olla koskaan täysin onnellisia.

Paljon on tullut ihan muutaman päivän sisään oivallettua asioita. En sano, että tutkimusmatka olisi ollut helppo ja olen paljon itkeskellytkin, kun asioiden itselleen myöntäminen on tuntunut jollain tapaa jopa pahalta. Olen kyllä tiennyt, että olen aika lukossa monen jutun suhteen mutta se kuinka lukossa todellisuudessa olen, onkin jollain tapaa vielä yllättänyt. Vaikka näitä juttuja harvoin näkee ulospäin, on niin monilla ihmisillä paljon kesken sisimmässään. Pahintahan on kuitenkin pakoilla, parasta kohdata.

Oletteko te huomanneet peiliefektiä elämässänne? Onko esimerkiksi jotain piirteitä, joita ette voi muissa sietää mutta huomaatte niitä nimenomaan löytyvän myös itsestänne?

Kuvat: Taru / Edit: minä