Syksyn treenitavoitteita & treenikuulumisia

En ole hetkeen kirjoitellut blogiini treeneistä, joten ajattelin tänään jakaa kanssanne treenikuulumisia ja syksyn treenitavoitteet. Kesällä otin treenien suhteen aika rennosti, kuten taisin jossain kohtaa kirjoitella, mutta nyt olen palannut vähän aktiivisempaan treenisykliin. Treenaan viikossa suunnilleen viisi kertaa – pääosin edelleen rytmillä 2 x salitreeniä + 3 lenkkiä tai 3 x salitreeniä ja 2 lenkkiä. Olen vaihdellut tuota sykliä hieman viikosta ja sen aikatauluista riippuen. Juuri nyt juokseminen motivoi ehkä eniten, sillä nyt on mukavat kelit juosta. Tästä kun mennään pari kuukautta eteenpäin ja ilmat kylmenevät, siirryn jälleen salin juoksumatolle tekemään juoksutreenit, jolloin veikkaan juoksulenkkien vähenevän kahteen viikossa ja salitreenien nousevan kolmeen.

Mainitsin jossain kohtaa lonkkakivuista, jotka ovat vaivanneet nyt jo toukokuusta lähtien. Kävin vaivasta julkisen fysioterapeutilla, jossa ei löydetty muuta ”vikaa” kuin seistessä oikealle kiertävä lantion virheasento. Tämä saattaa aiheuttaa kipua lonkkaan, mutta mitään takuita siitä ei ole. Muuten kaikki liikkuvuus oli kunnossa, eikä mitään näkyvää löytynyt. Olen keskustellut aiheesta nyt useamman kanssa ja minulle on suositeltu kiropraktikkoa siltä varalta, että lonkka olisi mennyt pois paikoiltaan ja aiheuttaisi siksi särkyä. Tuo särky tosiaan välillä vaikeuttaa esimerkiksi juuri alavartalon treenejä, sillä en uskalla tehdä kaikkia liikkeitä, joista erityisesti kiertoliikkeet ovat pahimpia. Vaikka kipu ei tunnu itse treenin aikana, saattaa se olla seuraavana päivänä paikoitellen häiritsevää. Tilanne on itselleni sinällään uusi, etten ole koskaan kärsinyt urheiluvammoista ja pystynyt aina treenaamaan monipuolisesti! Tällaiset ongelmat on kuitenkin hyvä hoitaa kuntoon, jos vaan mahdollista ja siksi etsin parhaillaan hyvää kiropraktikkoa, jolla käydä. Jos teillä on vinkata jostain erityisen hyvästä Helsingissä, kertokaa ihmeessä, tai ilmiantakaa itsenne?

Vaiva on tosiaan jossain määrin vaikuttanut treeneihin – tai oikeastaan lähinnä niistä palautumiseen. Kun kipua ei tunnu itse suorituksen aikana, sen herkästi unohtaa, vaikka yrittääkin juosta mahdollisimman hyvässä asennossa ja salilla tehdä liikkeet niin, ettei lonkalle koituisi liikaa rasitusta (ja välttää kiertoliikkeitä). Tavoitteena syksylle onkin saada tämä vaiva kuntoon, jonka lisäksi myös kehittyä siinä määrin, miten mahdollista. Olen kirjoittanut blogissani siitä, kuinka tavoitteet nykyään itseäni motivoivat ja treeneissäkin kaipaan haasteita. Vaikka välillä on mukava mennä mukavuusalueella, on kehitys kuitenkin se, johon tähtään. Juoksemisessa laatu korvaa määrän, eli ennemmin juoksen pari tehokasta ja lyhyempää lenkkiä viikossa kuin vedän maratoneja. 45 minuutin juoksulenkki on aika optimaalinen itselleni. Juoksen lenkit yleensä aika matalalla, tasaisella sykkeellä. Nyt syksyllä tavoitteena on tehdä yksi intervalli -henkinen treeni viikkoon, joka pitää sisällään vetoja ja palauttelua. Täten myös räjähdysmäinen kuntoni kehittyisi entisestä, sillä se on heikko kohtani.

Salitreenien suhteen treenaaminen on ollut kesän alusta tähän saakka hyvin ylläpitävää. En ole tavoitellut sen ihmeempiä, vaan halunnut pitää peruskuntoa yllä. Nyt kaipaan jotain pientä haastetta ja olenkin miettinyt, että voisin jälleen treenata hieman tavoitteellisemmin. En koe, että välttämättä tarvitsisi lisätä treenimääriä, vaan ennemmin teen 2-3 treeniä huolellisesti ja otan kuvioihin ennen kaikkea uusia liikkeitä, joita löytää helposti esimerkiksi Instagramista. Tilit, joista erityisesti näitä poimintoja teen, ovat @linnlowes ja @kelseywells. Olen tässä vuosien varrella oppinut sen, etten välttämättä tarvitse useita treenikertoja viikkoon, vaan vähempikin riittää, jos teen treenit hyvällä intensiteetillä. Eli ennemmin treenaan, vaikka kokonaisuudessaan kolme treeniä viikossa kuin väkisin sen viisi, jos viikko on muuten hyvin kuormittava. Mietin tosiaan aina kokonaisuutta ja annan itselleni myös armoa. Nykyään myös yöunien laatu ja määrä vaikuttavat omaan jaksamiseen ja tosiaan näin herkkäunisena ei ole mitään järkeä lähteä salille huhkimaan, jos unta on takana 5-6 tuntia. Mieluummin treenaan täysillä energioilla kuin puolitehoilla, jolloin riski loukkaantumiseen on suuri.

Tavoitteeni syksyä kohden on kehittää räjähdysmäistä kuntoa ja haastaa itseä salilla uusien liikkeiden avulla. En niinkään koe, että painomäärät olisivat salilla se laadun mittari, vaan ennemmin haluaisin lisätä treeneihin mm. liikkeitä, joita tehdä oman kehon painolla. Myös täysin uudet vapailla painoilla tehtävät liikkeet ovat sellaisia, joita haluaisin haalia lisää erityisesti yläkropalle. Alavartalon suhteen tykkään tehdä liikkeitä, jotka kohdistuvat mahdollisimman suoraan itse lihakseen ja eniten tykkään kohdistaa sitä pakaroihin. Esimerkiksi pakarapotku taljassa on liike, jota rakastan, sillä siinä tunnet suoraan sen tuntuman. Tai vastaavasti yhden jalan askelkyykky taljan kanssa, jolloin tuntuma on selkeä. Tämän tyyppisiä liikkeitä haluaisin oppia lisää, sillä variaatioita on niin monenlaisia. Etenkin jo mainitsemallani @linnlowes tilillä on loistavia treenejä pakaroille ja itse naisella muuten jumalainen kroppa!🤩

Tällaisia fiiliksiä tämän hetken treeneistä ja ajatuksia syksyn treeneistä. Tähän vuodenaikaan on mielestäni erityisen tärkeää kuunnella omaa fiilistä ja jaksamista. Syksy saattaa aiheuttaa monelle väsymystä ja jopa lievää masennusta, jonka vuoksi kehoa ja mieltä tulee kuunnella.

Mites teillä treenit kulkevat? Oletteko asettaneet itselle uusia tavoitteita näin syksyn tullen?

Hyvinvointi Oma elämä Hyvä olo Liikunta

Herkkyys voimavaraksi

Miettiessäni vastauksia viikonlopun ”Kolme hyvää -postaukseen”, listasin herkkyyden yhdeksi parhaista asioista minussa. Enpä olisi aikoinaan uskonut, että näin tulen joskus tekemään, sillä pitkään piilottelin herkkyyttäni kovan kuoren takana, sillä en tykännyt herkkyydestäni, saatikka halunnut olla se porukan herkkis. Muistan aina erään miehenkin sanat 19-vuotiaalle Jutalle, kun hän totesi minut liian kovikseksi makuunsa. Olin tosiaan parikymppisenä aika ”kova muija” ja jossain määrin sitä välillä edelleen. Kova kuori on kuitenkin usein sellainen, jonka taakse herkkyys on helppo piilottaa. Uskon, että useammalla herkällä on jokin suojamuuri, jonka taakse herkkyyden on tottunut piilottamaan, sillä herkkyys ei ole yleisesti arvostettu piirre. Aina tämä kuori ei ole kovuus, vaan se voi olla esimerkiksi äärimmäisyyksiin viety huumori tai ns. höntin rooli, jossa asettaa itsensä tahallaan naurunalaiseksi, sillä huumorin taakse on helppo piiloutua. Itse teen myös tätä jossain määrin ja välillä, kun minuun sattuu, vedän homman täysin lekkeriksi.

Olen monesti miettinyt, miksi herkkyys ei ole yleisesti arvostettu ominaisuus? Johtuuko se siitä, että herkät mielletään heikoiksi ja pärjäämättömiksi, vai eivätkö ihmiset vaan kestä herkkiä, jotka näyttävät tunteensa helpommin kuin muut? Tietenkin tähän vaikuttaa kasvatus ja kulttuuri, joka ainakin omalla sukupolvellani on sellainen, jossa itkeminen (ja syvempien tunteiden näyttäminen) on mielletty huonoksi asiaksi. Luulen herkkiä kohtaan olevan paljon ennakkoluuloja ja ennen kaikkea pelkoa. Herkkä, intutiivinen ihminen saatetaan kokea ahdistavana, sillä hän näyttää tunteita liian avoimesti ja täten järkyttää normeja. Myöskään empaattisuus ei ole kaikissa piireissä ehkä se ihailtavin ominaisuus, joka on usein yksi herkkien piirre. Jotenkin toivoisin tämän asian menevät tulevaisuudessa enemmän siihen suuntaan, ettei herkkyys olisi niin aliarvostettua, tai ettei lasten tarvitse opetella sitä piilottamaan, kuten ainakin itse olen kokenut tarpeelliseksi tehdä. Herkkyyden ei tarvitse olla heikkouden merkki, vaan päinvastoin.

Kuten mainittu, pidän nykyään herkkyyttä voimavarana, jota ilman en olisi minä. Herkkänä olen intuitiivinen, syvällinen, luova, aistiva ja empaattinen. Kun joskus piilotin tuon kaiken, nykyään pyrin tuomaan aitoa minuutta avoimemmin esiin. Tietenkin edelleen välillä havahdun siihen, kun vedän suojamuurit ylle, mutta nykyään ne myös murenevat huomattavasti nopeammin. Saatan olla esimerkiksi todella vihainen, jos toinen on kohdellut minua rumasti, mutta heltyä nopeasti ja vihaisuus muuttuukin empatiaksi ja mietin syvemmin, miksi toinen toimi näin? Kun nuorempana kova kuori pysyi yllä paremmin, nykyään en enää siihen pysty, mikä on vain hyvä asia. Totuus on kuitenkin se, että aina, jos jotain tukahdutetaan, ovat seuraukset negatiiviset. Tukahdutetut tunteet ovat niitä, jotka kerrostuvat ja jäävät meihin elämään. En halua tehdä tuollaista hallaa itselleni, vaan pyrkiä olemaan mahdollisimman aidosti oma itseni.

Toisaalta, kolikolla on aina kääntöpuoli. Olen nimittäin paljon myös herkkyydestäni kärsinyt, sillä otan monet asiat liian raskaasti ja herkkyys vie paljon voimia. Erityisesti ihmissuhteisiin liittyvät kuviot ovat minulle rankkoja ja niiden kohdalla olen monesti miettinyt, miksi en osaa vaan pelata tätä peliä tai olla huoleton, kuten monet muut ainakin näennäisesti ovat. En osaa katsella ja tapailla monia samaan aikaan, vaan jos yritän, hajoaa pakka jo heti alkumetreillä. Itken herkästi ja joskus se suoraan sanottuna v*tuttaa, kun kyyneleet alkavat valumaan nähdessäni yksinäisen vanhuksen tai kuunnellessa musiikkia. Koen tunteet vahvasti, mietin välillä vähän liikaa ja aistit ovat jatkuvasti herkillä.

Aikoinaan puhuttiin paljon erityisherkkyydestä, jota omalla kohdalla mietin, mutta toisaalta en koe tarpeelliseksi määritellä itseäni johonkin lokeroon. Tietenkin oman herkkyyden tiedostaminen on auttanut ymmärtämään sitä, miksi tietyt asiat kokee niin raskaasti, eikä asioista pääse yli samalla tapaa kuin moni muu. Tämä on ollut myös pakko hyväksyä osaksi itseä ja lukuisat kerrat olen todennut, etten voi olla mitään sellaista, mitä haluaisin ehkä olla. Eli käytännössä minun ei kannata pyrkiä mihinkään sellaiseen, joka ei ole minua. Ymmärrän, että voi olla monelle vähemmän herkälle vaikea ymmärtää, miten jostain ihmissuhteesta toipuminen voi ottaa aikaa, tai miksi asioita ei aina vaan sivuuta. Nämä ovat kuitenkin näitä herkkyyseroja ihmisten välillä. Osa on yli asioista saman tien, kun osa taas vaatii aikaa prosessointiin ja tunteiden läpikäyntiin.

Vaikka monesti olen miettinyt, ettei nykymaailma ole herkkien ihmisten paikka, uskon herkkien tuovan kylmään kokonaisuuteen jotain sellaista, jota tarvitaan. Itse uskon aina kuitenkin lopulta siihen, miten hyvyys voittaa ja pehmeydellä saadaan enemmän hyvää aikaan kuin kovuudella. Jokaisella meistä on omat vahvuudet ja heikkoudet, jotka itse määrittelemme jompaankumpaan kategoriaan. Samalla tapaa kuin äkkipikaisuus ja tulisuus, voi herkkyys olla hyvä piirre huonon sijaan. Riippuu täysin, mistä näkökulmasta asiaa katsoo ja miten me itse opimme arvostamaan omia piirteitä. Monessa asiassa on kaksi puolta ja niin on myös luonteenpiirteissä. Jotenkin toivoisin, että tulevaisuudessa herkkyys nousisi enemmän sinne positiivisten ominaisuuksien joukkoon ja sitä opittaisiin yleisesti arvostamaan enemmän. Näin tapahtuu, kunhan me herkät arvostamme itseä ja tuomme herkkyyttä julki voimavarana. ❤️

Onko täällä muita herkkiä? Miten koette herkkyyden, onko se vahvuus vai heikkous elämässänne? 

Hyvinvointi Oma elämä Mieli Syvällistä