Vaikka olenkin liikkunut koko elämäni tavalla tai toisella, ei se treenimotivaatio ole itsellenikään aina mikään itsestäänselvyys ollut. Välillä on kausia ettei esimerkiksi salitreeni nappaa yhtään ja sitten taas aikoja, ettei lenkille meinaa päästä millään. Vaikka liikuntaa rakastankin ja se itselleni elinehto onkin, ei aina vaan voi innostaa.

Tiedän paljon ihmisiä joille liikunnan harrastaminen on enemmänkin pakkopullaa, kuin nautinto. Sitä treenataan kyllä toisinaan, mutta liikunta ei tunnu mieluisalle. Olen monesti miettinyt mikä siinä mahtaakin olla, ettei liikunnasta saa nautintoa? Onko se nimenomaan se, kun treeneissä mennään usein ns. epämukavuusalueelle jossa olotila ei välttämättä ole se nautinnollisin? Vai johtuuko yksinkertaisesti siitä, ettei vaan tykkää liikunnasta? Ei olla ehkä koskaan tykätty tai kenties joskus jouduttu kiusatuksi nimenomaan heikkojen liikuntataitojen vuoksi? Syitä voi olla monia.

Itselleni nuo nihkeät kaudet iskevät useimmiten ihan yllättäen. Syitä voi tosiaan olla useita ja varsinkin silloin, jos elämä on epätasapainossa syystä tai toisesta, liikunnan harrastaminen tuntuu hankalalle. Voi olla ettei vaan ole yksinkertaisesti voimia, tai sitten inspiraatio puuttuu. Treeneistä ei saa mitään irti, painot eivät nouse tai askel ei kulje. Tämä on ihan normaalia. On mielestäni kuitenkin erittäin tärkeää, että vaikka välillä emme liikunnasta nauttisikaan, emme lopeta harrastamista siihen. Kuten mikä tahansa asia elämässä. Emmehän lopeta työntekoakaan jos emme siitä joka päivä pidä? Tai heitä hanskoja tiskiin jos joku asia elämässä ärsyttää?

Millä keinoilla minä sitten pidän treenimotivaatiota yllä tai boostaan sitä? Mitä kikkoja käytän silloin, kun tuntuu ettei kiinnosta yhtään? 

– Mietin mitä positiivista liikuntasuoritukseni aikaansaa. Eli se hyvä olo, treenin jälkeiset endorfiinit. Mietin kuinka hyvä olo minulle tuleekaan, kun nyt käyn siellä salilla tai lähden lenkille. Ei ole muuten ikinä ollut kertaa etten olisi nihkeän fiiliksen jälkeen palannut treeneistä voittajana. Joka ikinen kerta se palkitsee ja nimenomaan se hyvä olo suorituksen jälkeen saa hymyilemään.

– Haastan itseäni ja seuraan tuloksiani. Ei samanlaista treeniä päivästä tai viikosta toiseen, vaan nimenomaan vaihtelevaa sellaista! Kun haastat kehoasi, huomaat myös kehitystä. Sen lisäksi toki vaihtelevuudella kykenet pitämään sitä motivaatiota yllä. Mielestäni on esimerkiksi siistiä huomata kuinka sen kymmenen burbeen sijaan pystytkin tekemään helposti kaksikymmentä. Itselleni tärkeintä onkin kehitys nimenomaan jaksamisessa ja pystymisessä.

– En ravaa puntarilla tai punnitse ruokiani. Voi olla, että sinulle nuo asiat ovat nimenomaan motivaattoreita, mutta omalla kohdallani nimenomaan liiallinen tarkkuus  tappaa motivaation. Eli ei ruokaa puntarin kautta suuhun, ei kaloreiden laskentaa tai muutakaan puntaritouhua. Se sopii ehkä ammattiurheilijoille, mutta mielestäni ”tavallisten” liikkujien ei tarvitse kuin käyttää maalaisjärkeä ruokailujen suhteen. Herkästi tuollainen pikkutarkkuus vie vaan maun koko hommasta. Suosittelen myös oman painon tarkkailun lopettamista, sillä aika harva nainen on sen puntarin kanssa sinut.

– Palkitsen itseäni hyvästä duunista. Tämän ei tarvitse olla mitään suklaapatukka treenien jälkeen -meininkiä, vaan ihan vaikka uudet treenihousut tai toppi. Jokaiselle ne palkitsemiskeinot voivat olla hyvin erilaisia. Toinen odottaa viikonlopun vapaasyönti -päivää ja toinen nimenomaan kohottaa motivaatiota uusilla treenivaatteilla. Jokaiselle toimii oma tyylinsä ja tärkeintä onkin pitää siitä kiinni!

– En vertaa itseäni muihin. Jos joskus selasin Instagramissa tai muissa somekanavissa kovin treenattuja tyyppejä tai hain motivaatiota kireistä bikinivartaloista, en tee sitä enää. Haen kyllä uusia treenivinkkejä eri IG-kanavista, sillä sieltä saan todella hyviä ideoita harjoituksiini! En kuitenkaan enää katso muiden kuvia sillä silmällä, että hakisin heistä motivaatiota. Tämä on jännä juttu ja moni ei sitä varmaan uskokaan, sillä kaikkihan tiukkoja vartaloita kuolaavat?

En tiedä mitä päässäni on tapahtunut tässä viime vuosina, mutta oma maailmankatsomukseni on tosiaan muuttunut aika paljon. En vertaa enää itseäni muihin, vaan teen parhaani. Haastan omaa kehoani kokonaisuutena, olen armollinen enkä piiskaa itseäni. Se entinen motivaatiolauseeni ”aina voi olla paremmassa kunnossa” on kadonnut kyllä täysin tuhkatuuleen. Onneksi. Olen juuri nyt elämäni kunnossa ja se riittää!

– Päivitän soittolistani tai kuuntelen esimerkiksi jonkun uuden levyn. Musiikilla on ainakin omaan liikkumiseeni suuri merkitys. Musiikki tuo motivaatiota treeniin ja joko pitää temmokkuuden yllä, tai latistaa sitä. Etenkin juostessa rakastan kuunnella esimerkiksi jotain uutta musiikkia/levyä ja kuunnella nimenomaan sanoja biisien takaa. Salilla taas kaipaan rytmikkyyttä ja nimenomaan sitä, että taustalla soi temmokas biisi. Sanoista niinkään viis. Tärkeää on vaihtelevuus.

– Kuuntelen kehoani ja muistan myös levätä. Jos treenaamme liikaa, keho väsyy. Endorfiinit muuttuvat ennemminkin masentaviksi fiiliksiksi. Väsyttää ja olemme ehkä jopa ylikunnossa. Treenimotivaatiota voi saada myös levosta! Kun ottaa välillä iisimmin, jaksaa taas. Kyllähän kaikki tekeminen alkaa väkisinkin välillä kyllästyttämään jos sitä väännetään kuusi päivää viikossa? Kannattaa siis treenata vähemmän jos tuntuu siltä, että hommasta tulee pakkopullaa. Kehon kuunteleminen ja nimenomaan myös väsymisen hyväksyminen ovat osa elämää ja myös kehitystä.

– Muistan perusterveellisen ruokavalion. Uskon nimittäin, että ruokavaliolla ja treenimotivaatiolla on suuri yhteys. Jos syömme terveellisesti, tuskin haluammekaan joka päivä karkkia mutustaa? Terveellinen ruokavalio tukee myös treenejä ja liikunnallista elämäntapaa. Saamme ruoasta tarvitsemaamme energiaa ja samalla voimme opetella nauttimaan terveellisistä kokkailuista. Tämä on todella tärkeä osa motivaatiota! Vaihtele syömiäsi ruokia ja ole luova niin et kyllästy. 🙂

Sellaisia vinkkejä täältä tähän maanantaihin. 🙂 Millä tavoin te pidätte treenimotivaatiota yllä? Onko jotain jippoja, joiden puolesta etenkin liputatte?