Gluteeniton, maidoton ja hiivaton herkkupizza

Oikein tunnelmallista Itsenäisyyspäivää jokaiselle! Muistetaan tänään pitää mielet siellä Suomen itsenäistymisessä ja maamme kunnioittamisessa. Nykyään nimittäin aina välillä tuntuu, että unohdamme oikeasti olla ylpeitä maamme itsenäisyydestä ja esi-isistämme, jotka suuren taistelun sen puolesta kävivät. Maallamme on perinteet ja mielestäni näitä tulee vielä tänäkin päivänä kunnioittaa, sekä vaalia. Sytytetään tänään siis kynttilä Suomelle!

Sitten hieman ”arkisempiin” asioihin, nimittäin reseptiin, jonka tahdon teille jakaa. Kuten olen monesti maininnut, rakastan nykyään nautiskella laadukasta pizzaa ja sitä oikeastaan kerran viikossa tuleekin jossain paikassa syötyä. Kotona tehty pizza on mielestäni ehkä kuitenkin sitä parasta, sillä täytteet voit valita ihan itse ja niiden laadukkuuteen pystyy myöskin vaikuttamaan. Eilen tulikin vietettyä lauantai-iltaa kotosalla ja tehtyä pellillinen oikein herkullista pizzaa. Kyseinen versio on täysin gluteeniton ja maidoton, juustoa myöten. Olikin aivan ihana nautiskella ruokaa, jonka jälkeen ei tarvinnut kärsiä minkään näköisistä vatsanväänteistä mitä taas usein maidollinen ns. juustopizza itselleni aiheuttaa. Harmi vaan, että useimmissa ravintoloissa maidotonta juustoa ei vielä ainakaan tunneta ja tuollaisia erikoisuuksia ei olekaan mahdollista tilata. Kotona tehty onkin aina kotona tehtyä. Siihen kylkeen vielä hyvä leffa ja lime-vettä niin avot! Mulle kelpasi eilen tällainen trio mielettömän hyvin!

IMG_4163

Gluteeniton ja maidoton katkarapu-pizza (2-3 hengelle)

Pohja:

  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1,5 dl kädenlämpöistä vettä
  • 2 rkl oliivi -tai hamppuöljyä
  • 1/2 tl laadukasta suolaa
  • 1 dl Luontaistukun luomu tattarijauhoja
  • 3 dl Gluteenitonta jauhoseosta (esim. Semper tms.)

Täytteet:

  • 150-200 g pieniä katkarapuja
  • Luomu tomaattipyrettä
  • 1 prk ananasta tai tuoretta ananasta
  • Aurinkokuivattuja tomaatteja
  • Valkosipulia
  • Luontaistukun luomu oreganoa
  • Luontaistukun luomu mustapippuria
  • Rucolaa
  • Violife pizzajuustoa

Sekoitetaan leivinjauhe, suola ja öljy kädenlämpöiseen veteen, jonka jälkeen lisätään jauhot. Annetaan kohota liinan alla noin 15 minuuttia. Levitetään valmis taikina leivinpaperin päälle pellille ja lisätään täytteet. Paistetaan uunin 225 asteessa noin 35-45 minuuttia, jonka jälkeen lisätään pizzan päälle tuore rucola. Sitten vaan nautiskelemaan!

IMG_4173-001

Yhden illan meikki

En ole koskaan ollut mikään meikkiguru mitä tulee silmämeikkiin. Todella harvoin oikeasti jaksan laittaa edes lilaa luomiin, saatika rajaukset. Osittain homma varmaan juontaa juurensa siitä, että omaan nämä kauniit yhteistyökumppanini Beauty Anniinan loihtimat volyymiripset, joiden vuoksi silmät eivät sen kummempaa oikeastaan edes kaipaa. Tai näin minä näen asian, kun ripset ovat huolella tehdyt on ilme kaunis yötä päivää. Kyllähän hyvin moni pidennyksetkin omaava toki meikkaa siihen lisäksi kaiken mahdollisen extran (jopa arkena), mutta minä en jaksa. Toisinaan on kuitenkin ihan kiva vähän panostaa ja jos sille linjalle lähden, kuuluu vakkarikalustooni tavallisesti rajaukset hieman kissamaisesti, sekä tummahkot luomivärit. Tavallisesti tykkään käyttää ruskehtavia sävyjä, jotka sopivat parhaiten sinisilmäisille mutta toisinaan taas smokey-eyes toimii paremmin, kuin hyvin! Siltikään en koe olevani kovin hyvä varsinkaan rajausten kanssa… Ne menevät aina jotenkin pieleen tai niiden kanssa saa värkätä tuntitolkulla. Kynä on toisinaan turhan pehmeä ja nestemäinen eye-liner taas turhan haastava jos kädet yhtään tärisevät.

Pohjameikin tekoa sen sijaan rakastan. Pidän niin paljon erilaisista heleyttä tuovista tuotteista ja olen itseasiassa ihan varma, että kohta yksi mielipuuhistani on contouring! Anastasia Beverly Hillsin contouring Kit löytyy meinaan nyt kaapistani, josta ehdottomasti tulossa postausta blogiin kunhan tarpeeksi monta opasvideota on ensin netistä katsottu. 😉 Ainakin ensivaikutelma on aivan erinomainen ja sormet syyhyten odotankin, että pääsen kunnolla varjostelemaan!

Kun nyt meikistä aloin puhumaan, ajattelin jakaa teille tällaisen oman ”perus iltameikkini”, eli millaisella lookilla tavallisesti lähden esimerkiksi juhlimaan. Tällä kertaa luomilla on tummanruskea silmämeikki, mutta monesti innostun tekemään siitä vieläkin tummemman. Pohja sen sijaan on aika samanlainen kuin arkenakin, eli kamaa on varmaan monen makuun aika paljonkin, mutta minä tykkään väsätä tuota pohjaa. Ja itseasiassa teen sen nykyään hyvinkin nopeasti, eli mistään tunnin prokkiksesta ei ole kyse!

IMG_3638-002IMG_3646IMG_3649IMG_3648

Ja lopputulosta, kun tukkakin on mintissä:

IMG_3663IMG_3662

Iltameikki:

  • Kauttaaltaan kasvojen iholla: Joe Blasco – BB Cream 5 in 1, sävy medium.
  • Silmien alla, nenän pielissä, kulmaluulla: Joe Blasco – Valoväri, sävy Orange highlight 1.
  • Kauttaaltaan kasvoilla: Lumene – Roosa Nauha irtopuuteri.
  • Otsan pielustat, kaula ja poskiluun aluset: Marc Jacobs – Hi-Fi Filter tummempi varjostuspuuteri. Lisäksi aurinkopuutereista Joe Blascon puristepuuteri, sävy Dark Finish Powder, sekä Sephoran Microsmooth-powder, sävy 60 deep.
  • Poskipuna: Mac – Sheertone blush, sävy peaches.
  • Silmien rajaukset: KIKO kajal pencil, sävy 100 (musta).
  • Luomilla: Lumene Blueberry – Sävy-duo ”Syystaivas”, sekä tummempaa, että vaaleampaa väriä.
  • Poskiluun yläpuolella, otsassa, leuan kärjessä, sekä yläluomilla: MAC – Mineralize Skinfinishing korostuspuuteri.
  • Kulmissa: Lumene Blueberry eyebrown pencil – Sävy 4, sekä Joe Blasco Ultamatte – Sävy Midnight brown. Viimeistelyssä Lumenen Blueberry eyebrow shaping wax, tummin sävy.
  • Huulissa: Pohjustus Guerlainin KissKiss Liplift, rajaus MAC – Pro longwear Lip pencil, sävy Nice `n`Spicy. Huulipunana MAC – YASH & MYTH.
  • Viimeistely koko kasvoilla: MAC – Prep + Prime -suihke.
  • Volyymiripset: Pituus 10-11 mm, kaarevuus D. Parhaat ripset tekee ehdottomasti yhteistyökumppanini Beauty Anniina. 🙂

Tämän myötä toivottelen teille oikein ihanaa lauantai-iltaa! Itselläni on pitkästä aikaa rauhallisempi lauantai, ihanaa vaan käpertyä sängylle peittojen alle, katsella Putousta ja syödä kotitekoista pizzaa. Tällaisia iltoja olen kaivannut!