Tag: ajatuksia

Epäsuositut mielipiteeni

Epäsuositut mielipiteeni

Olen nyt pidemmällä aikavälillä törmännyt eri blogeissa jonkunlaiseen postausilmiöön, eli epäsuosittuihin mielipiteisiin. Käytännössä bloggaajat siis kertovat postauksessaan niitä mielipiteitä, joihin he eivät voi samaistua tai joihin mukaan lähteminen ei ole tuntunut omalta.  Ilmiöitä, trendejä tai muotioikkuja, joille minä en lämpene. Jokainen tietysti ymmärtää, että kaikilla on omat mielipiteensä eikä tässä nyt kannata kenenkään sitten suuttua. 🙂 Mielestäni […]

Lupa olla heikko

Lupa olla heikko

Olen todella pahoillani, että blogini on tänään kaikkea muuta kuin hyvän fiiliksen ja motivaation lähde. Viikon alussa päätin etten kirjoita tällä viikolla mitään negatiivista tai ikävää blogiini, vaan keskitän energiani kaikkeen hyvään. Niihin postauksiin, joita olin jo muutenkin tälle viikolle miettinyt. Ihan sama miltä minusta aidosti tuntuisi tai mitkä asiat oikeasti päässäni pyörisivät. Tänään olikin tarkoitus kirjoittaa hyvinvointini kulmakivistä, jota luonnostellessani purskahdin kuitenkin […]

Tunnelukossa

Tunnelukossa

Tämän tekstin julkaiseminen kieltämättä hieman jännittää. Välillä mietin onko edes fiksua jakaa todella syviä juttuja itsestään täällä blogissa, että haavoittaako sillä loppupeleissä vaan itseään? Olen kuitenkin tullut kaikkien julkaisemieni tekstien jälkeen siihen lopputulokseen, että haluan ottaa riskejä. Jotenkin koen, että teidän joukossanne on aina joku joka painiskelee samojen asioiden kanssa ja ehkä tekstini kautta huomaa, ettei […]

Olkaa rehellisiä toinen toisellenne

Olkaa rehellisiä toinen toisellenne

Kirjoitan tätä tekstiä tällä hetkellä todella, todella pettyneellä mielellä. Vaikka en ole aina itsekään ollut se mikään kaikista rehellisin ihminen, olen jo pitkään siihen pyrkinyt. Olen nähnyt sen, kuinka elämässä kaikki tulee ilmi tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin. Se, että olisimme aina rehellisiä toinen toistamme kohtaan ajoissa, pelastaisi paljon. Koin tänään niin suuren pettymyksen ihmissuhderintamalla, […]

Erilaisuudesta

Erilaisuudesta

Omistan todella erilaisia ystäviä. On erilaisia elämäntilanteita, parisuhteita, työkuvioita ja ylipäänsä erilaista ajatusmaailmaa. Välillä mietin miten omistankin näin keskenään erilaisia ystäviä? Toisilla, kun on joku tietty kaveripiiri jossa on vaikka ne neljä samankaltaista naista. Omat ystäväni ovat kukin sieltä täältä, eri lähtökohdista. Toki olen tutustuttanut heitä toisiinsa jonkun verran ja esimerkiksi tänään on ihana mennä viettämään […]

Avioerolapsi

Avioerolapsi

”En toista vanhempieni virheitä, teen kaiken täysin eri tavalla”. Kuulostaako tutulta? Itse avioeroperheen lapsena voin sanoa, että monet kerrat olen vannonut kuinka toimin parisuhteessa täysin päinvastaisella kaavalla, kuin vanhempani aikanaan toimivat. Onhan minullakin lupa onnistua enkä voi missään nimessä olla ”tuomittu” huonoihin ihmissuhteisiin sen takia, että vanhempani ovat epäonnistuneet avioliitossaan ja eronneet? Enhän? Jollain tavalla tuo ajattelutapa […]

Kannattaako lihaton lokakuu?

Kannattaako lihaton lokakuu?

Yhä useampi suomalainen aloitti viikonloppuna lihattoman lokakuun. Kasvisruokavalio tuntuu olevan seuraava kuuma trendi ja moni jättääkin lihan kokonaan ruokavaliostaan. Alkuun jää punainen liha ja lopulta huomataan, että mihis sitä broileria enää tarvitaan? Ei yhtään mihinkään. Siirtyminen kasvispainotteiseen ruokavalioon onkin yllättävän helppoa. Mielestäni kuukauden lihaton kokeilu on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen! Ihmisillä, kun on liian usein pinttymiä tietyistä asioista ruokaan liittyen […]