Yrittäjyyden plussat ja miinukset

Mainitsin heinäkuussa aloittavani juttusarjan, joka käsittelee yrittäjyyttä. Aika hyvin aihe on pysynyt blogissani kuukausittain mukana, mutta syyskuu taisi jäädä välistä? Siispä nyt korjaan asian, aktivoidun ja jatkossa muistan tämän kuukausittain! Perustin tosiaan toiminimen viime keväänä ja siitä lähtien olen toiminut täyspäiväisenä yrittäjänä. Laskutan tällä hetkellä kaiken oman yrityksen nimiin, enkä ole missään palkkatöissä, joka on tavoitteeni myös tulevaisuudessa. Vaikka itselläni on yrittäjyydestä pääasiassa positiivista sanottavaa, kyllä samaan hengenvetoon minun on todettava, ettei kaikki ole siltikään täysin yksiselitteistä. Eli myös yrittäjyydessä –  kuten missä tahansa muussakin työssä, on ne miinuspuolet. Siitä huolimatta plussat voittavat miinukset, nimittäin en olisi tässä, ellen näin kokisi! Yrittäjyys on sataprosenttisesti minua varten ja se olisi pitänyt tajuta jo kymmenen vuotta sitten. Kaikki kuitenkin ajallaan ja lopulta uskon siihen, miten kaikki työ, jota matkan varrella teemme, valmistaa meitä omaan juttuun. Jokaisesta kokemuksesta on aina jotain hyötyä ja siksi kannattaa pyrkiä näkemään  jo koetun elämän hyvät puolet.

Tänään haluan jakaa kanssanne yrittäjyyden plussia ja miinuksia. Nämä ovat toki vain henkilökohtaisia mielipiteitäni, eli moni yrittäjä saattaa nähdä asiat eri tavoin. Toivottavasti mielipiteistäni on kuitenkin jotain hyötyä yrittäjyydestä haaveileville ja sitä suunnitteleville!

YRITTÄJYYDEN PLUSSAT:

Vapaus

Yksi yrittäjyyden parhaista puolista on ehdottomasti vapaus! Itsehän olen aina rakastanut tietynlaista vapauden tunnetta enkä pelännyt yksin vastuunkantamista, jonka vuoksi yrittäjyys on kuin minulle tehty. Toki tähän vaikuttaa myös ala, jolla toimii, mutta kohdallani se, etten tarvitse oikeastaan kuin internetin ja kameran kyetäkseni työskentelemään, mahdollistaa aika paljon elämässä. Eli voin lähteä reissuun, jos ja kun haluan tai työskennellä ulkomailta käsin. Työni ei ole sidottua aikaan tai paikkaan ja sitä muuten rakastan!

Toiminimi on helppo valinta

Itselläni on tosiaan toiminimi, joka on mielestäni todella helppo yrittäjyyden muoto ainakin tässä kohtaa, kun luokittelen itseni pienyrittäjäksi. Toiminimellä voi siirtää koska tahansa rahaa yrityksen tililtä henkilökohtaiselle tilille ja päinvastoin. Eli käytännössä kaikki raha on minun, mikä tekee taloudenhallinnasta yksinkertaista. Toiminimen voi perustaa myös sivutoimisesti palkkatyön oheen, joten mielestäni se on erittäin kätevä ja helppo valinta!

Voin suunnitella päiväni

Noin yleisesti voin päivittäin päättää, työskentelenkö kotoa käsin, kahvilasta vai menenkö toimistolle. Minulla ei ole omia toimistotiloja, mutta voin halutessani työskennellä myös digitaalisen mediatoimiston tiloissa, jonne teen konsulttina töitä. Eli vaihtoehtoja löytyy ja tämä on ehdottomasti yksi työni plussapuoli! Voin myös käydä keskellä päivää treenaamassa, pitää viikolla vapaapäiviä tai tehdä töitä, vaikka iltaisin, mikäli päivällä on jotain muita menoja. Eli vapaus suunnitella työpäivät, on juttu, joka on itselleni erittäin tärkeää. Minun ei myöskään tarvitse päivittäin herätä kello kuusi tai seitsemän, vaan voin usein nukkua yhdeksään saakka, joka on itselleni se luontainen aika herätä. Toki välillä on sovittuja palavereja jo aamusta, mutta pitkälti voin itse päättää, moneltako herään ja moneen valvon.

Vaikutusvalta omaan työhön

Voin vaikuttaa täysin siihen, mitä teen. Yrittäjänä voin joko vastaanottaa projekteja, joita haluan vastaanottaa tai olla tarttumatta niihin, mikäli ne eivät tunnu omalta. Voin myös vaikuttaa siihen, kenen kanssa työskentelen ja täten myös siihen, mitä töitä teen. Tällä hetkellä teen pitkälti asioita, joista nautin, mutta toki aina joukossa on myös jotain vähemmän inspiroivia juttuja, kuten kaikki, mikä on luovan tekemisen ulkopuolella. Inhoan kaikenlaisia teknisiä ongelmia, joita joudun työssäni ratkomaan, enkä muuten pidä yhtään myymisestä, jota sitäkin joudun jonkin verran tekemään. Mutta pääasiassa työssäni on paljon hyvää ja voin vaikuttaa asioihin huomattavasti enemmän kuin voisin palkkatyössä vaikuttaa.

Itsenäisyys

Tykkään työskennellä yksin, enkä ole koskaan pelännyt vastuuta tai itsenäistä työskentelytapaa. Toki minullakin on osa-alueet, joihin tarvitsen muiden apua ja joista en ole niin varma, mutta nykyään ammatillinen itsevarmuuteni on kohtuullisen hyvä. Hoidan kaiken mieluiten aina alusta loppuun itse kuin konsultoin toista ja samalla jaan vastuuta. Toisaalta sen olen myös huomannut, etten tykkää työskennellä päivittäin yksin kotoa käsin, vaan välillä on kiva tehdä töitä kollegoiden kanssa ja sosialisoida. Olen kuitenkin aina ollut enemmän yksilösuorittaja kuin ryhmässä toimija. Tämä on varmasti osittain luonteessa, mutta myös pitkälti opittua. Tykkään hallita kokonaiskuvaa sen sijaan, että sopassa olisi monta lusikkaa. Tällöin myös tiedän, mitä tapahtuu milloinkin ja mikä on lopputulos.

Vastuunkannon oppiminen

Yrittäjyys opettaa vastuun ottamista ja sen kantamista! Yrittäjyys lisää myös itsevarmuutta ja kasvattaa henkisesti erittäin paljon. Se, ettei aina kaikki mene putkeen ja joutuu kantamaan itse vastuun ”mokista”, on hyvin opettavaista ja tekee sen, että seuraavalla kerralla oikeasti toimii toisin. Palkkatyössä vastuu on helppo ulkoistaa ja lopulta sysätä yrityksen harteille, kun ainakin toiminimiyrittäjyydessä vastuu on aina itsellä.

Työn mielekkyys

Yrittäjyydessä työn mielekkyyteen on mahdollisuus vaikuttaa erittäin paljon! Kun voi itse vaikuttaa siihen, mitä tekee, usein sitä myös hakeutuu asioiden pariin, jotka tuntuvat mielekkäiltä. Ja samalla tavalla, jos tuntuu, ettei joku projekti tai työ olekaan oma juttu, on helpompi lähteä, kun byrokratia ei sido samalla tavalla kuin palkkatyössä sitoo. Yrittäjyys on varmasti nykynuorison juttu enenevissä määrin, sillä nykyään arvostetaan vapautta mennä ja tulla sekä työskennellä yhden asian äärellä jonkun aikaa, jonka jälkeen siirrytään jo seuraavaan.

Ei byrokratiaa

Jos joku asia ei toimi, yrittäjänä se on helpompi ratkaista kuin palkkatyöläisenä. Etenkin yksinyrittäjänä hommat on helppo ottaa omiin käsiin versus, mikäli joutuisi odottelemaan vastauksia korkeammalta taholta ja lopulta haluttuja muutoksia ei edes saataisi. Itse olen hyvin ratkaisukeskeinen ihminen ja mikäli jokin juttu seisoo paikoillaan tai ärsyttää, haluan muutosta mahdollisimman nopeasti! Yrittäjyydessä se on mahdollista, sillä voi tosiaan ottaa ohjat omiin käsiin ja edistää asioita.

Mahdollisuudet mihin vaan!

Kun usein palkkatyössä eteneminen on hidasta ja ei todellakaan aina omissa käsissä, yrittäjänä mahdollisuudet ovat täysin omissa käsissä. Eli käytännössä voit tähdätä niin korkealle kuin vaan haluat, mikäli näet vaivaa sen eteen. Toisaalta voit myös vaalia enemmän työn ulkopuolisia elementtejä ja tehdä esimerkiksi vajaata työviikkoa, jos näin tahdot. Eli käytännössä se, kuinka voi itse priorisoida ja arvottaa elämää, on mieletön juttu! Muistutan tässä kohtaa myös siitä, kuinka elämässä on yhtä oikein valita jälkimmäinen kuin olla se trendikäs Boss Lady. Vaikka kapitalismi kannustaa jatkuvaan pakertamiseen, työntekoon ja tähtäämään korkeampaan asemaan, on myös yhtä oikein valita edetä muilla elämän osa-alueilla kuin työelämässä.

YRITTÄJYYDEN MIINUKSET:

Epäsäännölliset työajat

Varmasti tämäkin on asia, joka riippuu yrittäjästä, mutta uskon yrittäjien useammin työskentelevän myös ns. omien työaikojen ulkopuolella. Palkkatyössä harvemmin työskennellään kotona työaikojen ulkopuolella, vaan työaika on työaikaa ja silloin, kun työstä maksetaan, hommat hoidetaan sen puitteissa. Yrittäjä kantaa työt usein kotiin ja tekee niitä myös vapaa-ajalla.

Rajojen asettamisen hankaluus

Tämä on ollut itselleni ehkä se suurin haaste yrittäjyydessä, eli minun on hankala asettaa itselleni rajat työn ja vapaa-ajan välille. Teen töitä viikonloppuisin ja oikeastaan melkeinpä päivittäin. Vapaa viikonloppu tarkoittaa erityistä priorisointia ja monesti siitä kokee pienesti huonoa omaatuntoa, ellei kaikkea ole hoitanut etukäteen, kuten postauksia blogiin ja to do -listaa tyhjäksi. Olen työstänyt tätä asiaa kuitenkin paljon etenkin viimeisen vuoden sisään ja oppinut enemmän tietynlaista itsekkyyttä. Arvotan vapaa-ajan nykyään hyvin korkealle, enkä halua palaa loppuun. En halua elää työlle, vaan haluan nähdä, tehdä ja kokea läheisteni seurassa sekä vaalia omaa henkistä hyvinvointia, joka ei rakennu pelkästään työhön. Jotta jaksaa työssä, on tärkeää tehdä myös asioita, jotka eivät ole työhön sidonnaisia!

Työt ovat aina läsnä

Hieman edelliseen liittyen, kun työt ovat kotona, ovat ne tavallaan aina läsnä. Myös ajatusralli on välillä hankala pysäyttää, kun töitä tekee vielä myöhään illalla. Tätä olenkin pyrkinyt harjoittamaan, että sulkisin koneen viimeistään klo 23.00. Välillä onnistun, mutta aina en todellakaan. Olen myös huomannut sen, miten työt eivät tekemällä lopu. Oikeastaan koskaan en koe töideni suhteen tilannetta, etten tiedä, mitä tekisin? Aina on jotain, mitä voin tehdä ja tämä on pienesti jopa ahdistavaa, jos asiaa oikein ajattelee…

Ei palkallisia sairaslomapäiviä tai palkallista lomaa

Sairaana palkka ei juokse, vaan töitä on tehtävä, vaikka sängystä käsin. Onneksi itse olen vain harvoin kipeänä, eli toistaiseksi tämä ei ole ollut ongelma. Myöskään loman ajalta rahaa ei tule, ellei lomalta tee töitä, tai kaikkea ole suunnitellut etukäteen. Toisaalta, jos tästäkin jotain hyvää, niin petiin voi jäädä jo siinä kohtaa, kun kurkku on hieman kipeä ja tehdä töitä etänä. Eli puolikuntoisena ei ole pakko lähteä toimistolle, joka monesti vaikuttaa myös siihen, ettei orastava flunssa pahene, vaan usein paranee itsestään.

Epävarmuus

Taloudellinen epävarmuus on varmasti yksi yrittäjyyden miinuspuolista ja epävarmuus ylipäänsä. Ellei ole säännöllisiä laskutettavia, on yrittäjyys epävarmaa ja saattaa stressata herkempää. Itselläni on pari säännöllistä laskutettavaa, jotka luovat mukavaa turvaa, mutta olen myös ollut tilanteessa, jossa näin ei ole ollut. Ihme kyllä, siedän tällä elämän osa-alueella hyvin stressiä, eli enpä muista, koska olisin stressannut taloudesta? Vaikka olen ollut kaikenlaisissa tilanteissa, kaikki on kuitenkin aina järjestynyt. Eli luotan jollain tavalla elämään ja minulla on myös ihmisiä, jotka takaavat selkäni, mikäli putoaisin taloudelliseen ahdinkoon. Ehkä tietoisuus tuosta rauhoittaa ja siksi näistä asioista en stressaa. Mutta toki yrittäjyydessä on aina läsnä pieni epävarmuus ja jotkut tilanteet saattavat muuttua nopeastikin. Eli koskaan ei pidä vaan luottaa, ellei ole ns. varmuutta luottamuksesta.

Maksamattomat laskut asiakkaiden toimesta

Koskaan et voi tietää, saatko rahojasi eräpäivänä. Vaikka itselläni on ollut näitä tapauksia vähemmän, on niitä kuitenkin ollut. Eli aina tulisi olla pesämunaa ja varautua siihen, ettei rahat tule tilille. Tästä syystä olen itsekin opetellut säästeliään elämäntyylin ja sillä tiellä olen edelleen. En koskaan elä kädestä suuhun, vaan säästän jatkuvasti.

Stressi on henkilökohtaista

Yrityksen stressi on henkilökohtaista. Eli mikäli pienyrittäjänä kohtaa jotain kovin stressaavaa, on se henkilökohtainen stressin aihe. Kun ei ole erikseen ”työminää”, vaan sinä itse olet yritys, on tilanne huomattavasti stressaavampi kuin, jos sen voisi ulkoistaa itsestä.

Ennakkoverot

Mielestäni toiminimiyrittäjyyden ärsyttävin puoli ovat ennakkoverot ja niiden arviointi. Joudut nimittäin laskemaan loppuvuoden tulot ja maksamaan kuukausittain summan x veroja, vaikka saisit puolet vähemmän rahaa kuin olet arvioinut. Tämä on ollut välillä todella ärsyttävää, mutta itse maksan ennemmin enemmän tässä kohtaa kuin makselen veroja takaisin, sillä kyllähän kaikki yli maksettu tulee sinulle lopulta takaisin.

Kuten jo mainittu, valitsen tällä hetkellä yrittäjyyden päivittäin uudestaan ja uudestaan. Vaikka myös miinuksia on, on niitä mielestäni enemmän palkkatyössä. Toisaalta koskaan ei voi tietää, mitä tulevaisuudessa tapahtuu, eli kaikki on ainakin omassa elämässä juuri nyt auki! Ammatillinen unelmani on edetä uralla, jolla nyt toimin, mutta samaan aikaan saada parempi tasapaino tekemiseen. Eli haluaisin tehdä enemmän luovia juttuja, haluaisin enemmän vapaa-aikaa ja toisaalta myös auttaa ihmisiä tavalla tai toisella omien vahvuuksien kautta. Haluaisin kehittää etenkin henkistä kapasiteettia ja oppia lisää ihmismielestä. Onneksi yrittäjänä kaikki on mahdollista, eli rajoittavia tekijöitä ei ole, vaan voi sataprosenttisesti tavoitella omia unelmia sen pohjalta, mitä haluaa elämältä!

Miten te muut yrittäjät koette yrittäjyyden? Onko yrittäjyydessä mielestänne samat plussat ja miinukset? Tai ylipäänsä, mitä työtä teet ja mitkä ovat työsi plussat ja miinukset?

Kommentit (8)
  1. Tämä onkin mielenkiintoinen aihe! Itselläni kävi ensimmäisen kerran mielessä yli kymmenen vuotta sitten, kun asuin ulkomailla, että mitä jos alkaisin yrittäjäksi. Silloin koin sen ajatuksena hiukan helpompana, koska pelkästään jo kotikaupungissa asui enemmän ihmisiä, kuin Suomessa. Uskoin, että pystyn löytämään kiinnostuneita asiakkaita. Hylkäsin kuitenkin tämän ajatuksen, mutta se on alkanut taas kummittelemaan mielessäni, sillä en tahdo löytää työmarkkinoilta itselleni sopivaa työtä. Tosin en osaa sanoa mitä tekisin yrittäjänäkään. Nämä ovat varsin hankalia ja mieltä askarruttavia asioita. Odotan kuitenkin innolla kuulevani lisää kokemuksistasi yrittäjänä.

    1. Ymmärrän! Et ole tässä asiassa ainut, nimittäin aivan vasta juttelin erään henkilön kanssa siitä, kuinka yrittäminen sopisi hänelle, mutta sitä sopivaa liikeideaa ei ole vielä löytynyt. Mutta jaksaisin uskoa, että mikäli jotain haluaa riittävästi, asiat selkenee ajan kanssa.

      Itse ehkä miettisin vahvuuksia ja kiinnostuksen kohteita. Voisiko niiden puitteissa miettiä jotain liiketoimintaa? Oma yritykseni oli toki helppo perustaa, koska itselläni oli jo valmis pohja yrittäjyydelle ja käytännössä yrittäjyys on minulle hyvin riskitöntä, koska siihen ei liity varsinaisia kiinteitä kuluja kovin paljon. Usko itseesi ja päästä luovuus valloille! Mieti, mitä haluaisit tehdä ja lähde sen pohjalta rakentamaan tulevaisuutta. 🙂

      Ja kiva kuulla, että kokemukset kiinnostaa! Jaan niitä siis myös jatkossa. Ja saa toki vinkata, mikäli on jokin osa-alue, josta haluaisit erityisesti kuulla, niin se helpottaa minua.

      Mukavaa viikkoa!

  2. Sumuisten vetten prinssi
    19.10.2019, 17:37

    Jep kyllä, samat aika lailla on plussat ja miinukset. Itsekin luovalla alalla jo vuosia yrittäjänä työskennelleenä voin sanoa, että en vaihtaisi pois…

    Kaunis neule 😀

    1. Juu, yrittäjyys best!

      Kiitos. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *