Kasvisruokapostaus

Kuten lupasin viime viikolla, aloitin tiistaina lihattoman lokakuun. Ei siis punaista lihaa, kanaa tai edes kalaa koko kuukauteen. Kotioloissa tämä ei ole mikään ongelma, sillä arkiruokamme ovat ihan normaaleina kuukausinakin usein jotain tämän kaltaista.

image.jpg

Kasvispasta

Pyöräytin eilen nopean kasvispastan, jossa on pannulla paistettuna

  • pilkottua kesäkurpitsaa
  • paprikaa
  • ruohosipulia
  • purkillinen valmiiksi keitettyjä kikherneitä ja
  • purkillinen tomaattimurskaa.

Mausteina on suolaa, mustapippuria, tuoreita yrttejä ja puoli teelusikallista sriracha-chilikastiketta. Sekaan heitin edelliseltä päivältä jääneet jämäpastat.

Maukasta ruokaa voi siis saada aikaiseksi, vaikkei olisi sen ihmeellisempää reseptiä, eikä sen tekemiseen vaadita kummempaa keittotaitoa.

* * *

Kuukauden teemaan liittyen mietin, mitkä ovat omia lempikasvisruokiani, siis sellaisia, joilla on jokin nimi ja jopa resepti. Ehkäpä risotot, sosekeitot, sieniruoat ja ruokaisat kasvispiirakat.

Kuvittelin, että olisin julkaissut kasvisruokareseptejä enemmänkin, mutta niitä oli lopulta aika vähän. Päätin kuitenkin tägätä ne ”kasvisruoka”-tägillä, ja nyt ne löytyvät myös blogin sivupalkin kautta yhdestä listasta: http://www.lily.fi/blogit/isyyspakkaus?tag=744.

Mainittakoon niistä 

Ensi viikolla luvassa jotain uutta kasvisruokaa, ihan reseptin kanssa.

Koti Ruoka ja juoma

Menovinkki: Birger Kaipiainen @ EMMA

Espoon EMMA-museossa on parhaillaan esillä Birger Kaipiaisen töitä esittelevä Kuriton kaunosielu -näyttely. Ai mikä Kaipiainen?

Suurelle yleisölle Kaipiainen on varmasti tutuin Arabian Paratiisi-sarjasta, ja jokainen sisustuslehtiä ja -blogeja selannut tunnistanee Kaipiaisen suunnittelemat Kiurujen yö ja Ken kiuruista kaunein -tapetit. Ensin mainitun tapetin keltainen versio roikkui meidänkin makuuhuoneessamme ennen viimeisintä remonttiamme, ja tytön huonetta puolestaan koristaa toisen kiurutapetin vaaleanpunainen versio (iso taulu alla).

IMG_1404.jpg

Kiurujen yö ja Ken kiuruista kaunein -tapetit myynnissä EMMA:ssa

IMG_1408.jpg

Paratiisi-sarja

Harva kuitenkaan tuntee Kaipiaisen muuta tuotantoa tai tietää, että ne ovat lähes pelkästään uniikkikappaleita. Nyt näitä teoksia on mahdollista nähdä laajimmassa taiteilijan tuotantoa esittelevässä näyttelyssä koskaan. Tai siis on ollut mahdollista jo kesäkuusta lähtien. Kävin itse tutustumassa näyttelyyn jo ennen sen avajaisia, ja tämän postauksen kuvissa näyttelyä vasta viimeistellään.

IMG_1251 1.jpg

Museonjohtaja Pilvi Kalhama ja näyttelyn arkkitehti, Ilkka Suppanen

IMG_1352.jpg

Seinä on koristeltu Paratiisi-sarjan astianpalasilla

IMG_1349.jpg

Teokset on aseteltu hiekkapedeille

Kaipiaisen tyyli on hyvin koristeellinen ja tunnistettava. Astioista ja tapeteista tuttuja aiheita näkyy myös taiteilijan uniikkiteoksissa.

IMG_1297.jpg

Paratiisi-sarj… ei kun hetkinen

IMG_1291 1.jpg

Vadin alla oleva hiekka oli vielä tasoittamatta

IMG_1263 1.jpg

Kuoveja

IMG_1268 1.jpg

Joutsen

Myös kiurutapeteista tuttuja kelloja näkyy Kaipiaisen kuvakielessä tässäkin näytelyssä. Ne kaikki näyttävät samaa aikaa, vartin yli kaksitoista. Ajan merkitystä ei kai saatu koskaan selville.

IMG_1313 1.jpg

IMG_1366.jpg

Kuovit ja kellot 

Näyttelyn kunniaksi tapettitehdas Pihlgren & Ritola otti Kiurujen yö -tapetista tuotantoon Kaipiaisen suunnitteleman värimallin, jota ei ole valmistettu aiemmin. Tätä tapettia on käytetty myös näyttelytilan somistuksessa.

IMG_1343.jpg

Kaipiaisen seinäreliefi 1960-luvulta ja uusi Kiurujen yö -tapetti

Näyttelyyn kuuluvassa lastenhuoneessa lapset pääsevät itse tunnustelemaan seinälle sommiteltua keramiikkaa ja koristelemaan tilaan pystytettyjä puita.

IMG_1383.jpg

Lastenhuoneen seinä on tehty tunnusteltavaksi

IMG_1398.jpg

Puiden oksille voi koristella itse linnun

Näyttely on avoinna vielä 12.1.2014 saakka, joten hyvin ehtii.

 

Lisätietoja: http://www.emma.museum/kaipiainen

Kulttuuri Suosittelen