Kate Davies – Syvään päähän

♥♥♥

Alkuteos In at the Deep End (2019)

Gummerus 2020

”Olin yhtäkkiä niin viisas ja seksuaalisesti kokenut. Minulla oli taas identiteetti, eikä se ollut ”vähän paska virkamies, joka juo laatikkoviiniä ja katselee sitcomeja”. Olin lesbo. Menestyksekäs lesbo, siltä se tuntui.”

Valitsen kirjoja usein myös houkuttelevan kansikuvan perusteella ja Kate Daviesin ensimmäinen suomennettu teos, Syvään päähän, saa tämänastisen kirjavuoden herkullisimman kannen tittelin! Hyvin kisassa ovat pärjänneet myös Ei, ei ja vielä kerran ei sekä Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu, joista olen sattumalta pitänyt kovasti muutenkin.

Julia on kärsinyt jo pidemmän aikaa niin sanotusta kuivasta kaudesta, hän ei ole nimittäin harrastanut seksiä kohta kolmeen vuoteen. Tämä vastentahtoinen selibaatti päättyy lopulta, muttei järin miellyttävästi – seksikumppani syyttää Juliaa peniksensä rikkomisesta ja kokemus on muutenkin kaikkea muuta kuin tyydyttävä. Kämppis saa kuitenkin houkuteltua Julian uudelleen Lontoon yöelämään, jonka seurauksena hän päätyy puolivahingossa uudelleen vieraan ihmisen sänkyyn, mutta tällä kertaa naisen. Tämän kokemuksen seurauksena Julia sukeltaa uudelleen sekä omaan seksuaalisuuteensa että Lontoon queer-maailmaan. Pian hän huomaa olevansa tulisesti rakastunut pöyristyttävän itsevarmaan Samiin, joka rikkoo kaikkia niitä sääntöjä, joita Julialla on ollut sekä seksistä että parisuhteista.

Kun takakansitekstissä puhutaan peniksen rikkomisesta ja häpykarvojen ajelusta, voi jo siitä päätellä, että kirja tulee sisältämään jonkun verran seksuaalista sisältöä. Silti minut yllätti, miten valtavasti sitä kirjassa oli eikä se ollut todellakaan pelkästään vaaleanpunaista ja höttöisen romanttista vaan myös ronskia ja rietasta. Jos siis haluat tarinasi siveän romanttisina, Syvään päähän ei ole sinua varten. Kirjoitin yhdessä aiemmassa arvostelussa saamastani tragediaähkystä, tällä kertaa taas koin jonkinlaisen seksiähkyn. Seksiä on tarinassa tosiaan todella paljon ihan tekoina mutta kirjan henkilöt myös puhuvat siitä taukoamatta, joka alkoi tuntua puuduttavalta ja jonkinlaiselta sivujen täytteeltä.

Kirjailija myös asettaa päähenkilönsä useamman kuin yhden kerran tilanteisiin, jossa hänet jonkin verran painostamalla houkutellaan seksuaalisiin tekoihin, jonka seurauksena hän tuntee sekä ohimenevän nautinnon mutta aivan erityisesti häpeän tunteita. En oikein tiennyt miten näihin olisi tullut suhtautua ja niistä jäikin vain epämiellyttävän hämmentynyt olo siitä, mitä näillä (lukuisilla) kohtauksilla tavoiteltiin.

Kirjassa oli myös paljon hyvää, Davies kertoo Julian parisuhteen kautta, miten toksiset suhteet eivät ole vain heteroiden yksinoikeus ja kirjoittaa tarkkanäköisesti suhteessa vähitellen lisääntyvästä henkisestä väkivallasta (toisin kuin esimerkiksi Outi Pakkanen umpisurkeassa Julmassa kuussa). Syvään päähän loistaa ennen kaikkea mahtavilla sivuhenkilöillä, jotka tuovat tarinaan huumoria ja syvyyttä. Muun muassa Julian vanhemmat, Youtube-kanavan perustanut isä sekä tyttärensä tyttöystävään ensisilmäyksellä ihastuva äiti olivat kerrassaan mainioita, samoin kuin hänen kuukautisaiheisessa musikaalissa (kyllä) esiintyvä, kiroileva ystävänsä Cat.

Kaiken kaikkiaan, Davies olisi voinut jättää muutaman seksikohtauksen välistä ja keskittyä kuvaamaan lisää vaikkapa Julian seksuaalista heräämistä, joka oli kirjan mielenkiintoisimpia osuuksia, tai sen loistavia henkilöhahmoja.

Lisää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyviä kirjoja löydät allaolevan avainsanan takaa!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *