Gummerus 2018

♥♥♥

”Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää.”

Tunnen hävettävän huonosti suomalaisen kirjallisuuden historiaa, lukematta ovat jääneet niin Aleksis Kiven, Väinö Linnan, kuin Minna Canthinkin teokset. En tuntenut myöskään kovin tarkasti Canthin elämäntyötä, toki muistin hänen ajaneen naisten oikeuksia sekä kirjoittaneen useita teoksia erityisesti köyhimmästä väestönosasta.

Innostuinkin tutkimaan tämän merkittävän naisasianaisen taustaa Rouva C:n lukemisen seurauksena ja löydökset olivat mitä mielenkiintoisimpia: Canth oli valtavan tuottelias kirjoittaja ja ajattelija, julkaisten niin näytelmiä, kertomuksia, kuin lehtiartikkeleitakin. Hän ajoi läpi elämänsä valtavan rohkeasti sekä naisten että vähäosaisten asiaa ja edisti erityisesti tyttöjen kouluttautumista ja suomenkielistä koulutusta. Minna Canth sopisikin oikein oivasti yönaiseksi, eli historialliseksi, inspiroivaksi naiseksi, joista Mia Kankimäki on kirjoittanut päiväkirjaa ja tietokirjaa yhdistävän teoksensa Naiset, joita ajattelen öisin.

Minna Johnsonin, kuten niin monen muunkin naisen, elämänpolku on kirjoitetu hänelle jo ennalta valmiiksi; kauppa-apulaisen tehtävät isän omistamassa kaupassa, sitten naimisiinmeno ja kotiinjääminen lapsia ja kotia hoitamaan. Minna päättää kuitenkin toisin ja saa suostuteltua isänsä päästämään hänet juuri perustettuun Jyväskylän seminaariin, joka ensimmäisenä Suomessa mahdollistaa opettajankoulutuksen myös naisille. Luonnontieteen opettaja Ferdinand Canth kiinnittää kuitenkin katseensa tähän älykkääseen ja sanavalmiiseen nuoreen naiseen ja kuukausia jatkuneen sitkeän kosiskelun jälkeen Minna suostuu lehtorin puolisoksi. Vaan minkälaiseksi voi muodostua sellaisen naisen elämä, joka ei halua tyytyä vain vaimon ja äidin rooliin?

Rytisalo kirjoittaa kovin kauniisti ja vakuuttavasti, Rouva C. on täynnä taidokkaasti rakennettuja, vavahduttavia kohtauksia ja tunnelmia. Vaikka nautinkin kovasti mestarillisesta kielenkäytöstä ja sukeltamisesta Minna Canthin päänsisäiseen maailmaan, lukukokemus jäi kuitenkin myös ristiriitaiseksi. Tarinan kyytiin pääseminen taukojen jälkeen tuntui hieman työläältä, koska kompastuin useamman kerran runollisiin, parhaimmillaan (tai pahimmillaan) jopa kymmenrivisiin lauseisiin. En ole kovin korukielisen tai ajatuksenvirtamaisen tekstin suurin ystävä, pitkälti sen vuoksi, että vaikka luen paljon, on keskittymiskykyni kuin hamsterilla ja päädyn usein vähän vaikeamman tekstin parissa lukemaan lauseita uudelleen ja uudelleen.

Romaania on pitkälti ylistetty, mutta se on saanut myös kritiikkiä siitä, että Canth on kuvattu teoksessa pitkälti toisten ihmisten, erityisesti miesten, kautta ja keskittyy ennen kaikkea avioliiton kuvaukseen. Kuten sanottua, en tuntenut Canthin taustaa kovin hyvin enkä siten suhtautunut hänen elämäntarinaansa samalla intohimolla, kuin varmasti moni muu. Romaani kuvaa ennen kaikkea niitä lähtökohtia, josta Canthin ajatukset ja vaikuttamistyö on itänyt, eikä ole kattava kuvaus hänen elämäntyöstään.

Itse pidin tietyllä tavalla myös hyvin realistisena sitä, että Canthin elämänsä miehiltä saama tuki mahdollisti hänen työnsä, koska tämä ei 1800-luvun lopussa olisi muuten ollut naiselle mahdollista. Lohdullinen on myös muistutus siitä, että sekä historiassa, että tässä hetkessä, ympärillämme on ollut ja on isiä,veljiä ja puolisoita, jotka haluavat olla mukana muuttamassa maailmaa yhä tasa-arvoisemmaksi paikaksi elää.

Oikeiden historiallisten henkilöiden käyttö fiktiivisen romaanin inspiraationa on aina myös vähän eettisesti arveluttavaa, vaikka Rytisalo onkin kertonut, että kyseessä on kaunokirjallinen teos, jossa ”mikään ei ole totta”. Canthinkin tapauksessa ei ole enää aikoihin ollut elossa yhtään häntä tavannutta ihmistä, joten hänen olemustaan ja ajatuksiaan voidaan yrittää jäljittää vain kirjallisen tuotannon, kirjeiden ja valokuvien perustella.

Eniten eettisiä pohdintoja herätti kuitenkin romaanin Uno Cygnaeusta, maamme kansakoulun perustajaa ja seminaarin rehtoria, käsittelevät kohtaukset, joissa hänen kuvattiin seksuaalisesti ahdistelevan opettajaseminaarin oppilaita, myös Minna Canthia. Loppusanoissa Rytisalo kirjoittaa Cygnaeuksen oikeastikin seuranneen opiskelijanaisten voimistelutunteja, joka antaa viitteitä siihen, että hän on saattanut käyttää valtaansa myös väärin. Tästä ei kuitenkaan ole olemassa faktatietoa, joten seksuaalisen ahdistelun kuvaukset tuntuivat kyseenalaisilta.

Minulle, tässä hetkessä, Rouva C. oli kolmen sydämen arvoinen kirja, mutta suosittelen tarttumaan siihen jo pelkästään tähän upeaan yönaiseen tutustumisen vuoksi. Lisää historiallista fiktiota ja naisten asemaan liittyviä kirjoja löydät allaolevien avainsanojen takaa!