Bryan Washington – Mitä meistä jää
♥♥
Alkuteos Memorial (2020)
Otava 2021
Suom. Aleksi Milonoff
Texasin Houstonissa asuvat Mike ja Ben ovat parisuhteessaan tienristeyksessä, kun Mike päättää yllättäen matkustaa Japaniin tapaamaan kuolemansairasta isäänsä. Erityisen ongelmalliseksi tilanteen tekee se, että Mike on juuri hetki sitten pyytänyt äitinsä kylään, vaikkei itse aio olla paikalla. Kumpikin parisuhteen osapuolista joutuu kohtaamaan seuraavien viikkojen ja kuukausien aikana sekä parisuhteensa, että muiden ihmissuhteidensa kipukohtia.
Otavan sivuilla romaania kuvataan ”hauskaksi ja syvälliseksi”, mielestäni Mitä meistä jää on ennen kaikkea ankea ja päämäärätön. Sen juoni olisi ehdottomasti kaivannut ryhtiliikettä, nyt toimimattomissa ihmissuhteissa räpistelevät kummallisesti käyttäytyvät henkilöt ikään kuin valuvat tilanteesta toiseen eikä oikein mitään tapahdu. Juonettomuus ei sinällään ole ongelma jos romaani on muuten vahva, esimerkiksi Joel Haahtela luo upeita hetkiä kirjassaan Adèlen kysymys. Washingtonin teoksesta en loppujen lopuksikaan ymmärtänyt mitä hän kaikella kirjoittamallaan halusi sanoa, enkä saanut oikein mistään kiinni.
Kohtauksia vaivaa teennäisyys, kirjailijan halu luoda kiinnostavia ja pysähdyttäviä tilanteita paistaa liikaa läpi eikä henkilöiden kanssakäyminen tai dialogi tunnu luonnolliselta. Tiedostin koko kolmensadan sivun verran lukevani keksittyä tarina keksityistä henkilöistä. Päähenkilöiden, Benin ja Miken, äänet eivät myöskään eronneet riittävästi toisistaan omissa osuuksissaan.
Dialogi tökkii myös suomennoksen vuoksi, suomentaja kirjoittaa osan repliikeistä puhekielellä, muttei mitenkään loogisesti läpi kirjan. Inhoan myös sitä, ettei repliikkejä eroteta toisistaan lainausmerkeillä (joka on siis kirjailijan oma valinta), mikä vaikeuttaa seuraamista.
Toisen sydämen tämä ansaitsi pitkälti vain siksi, että oli virkistävää lukea päähenkilöistä, jotka kuuluvat useampaan eri vähemmistöön. Lisäksi Mitä meistä jää on harvinaisen herkullinen kirja, mutta vain siinä mielessä että siinä tehdään ja syödään paljon erilaista, syljen suuhun tuovaa ihanankuuloista ruokaa.
En voinut olla vertaamatta tätä Raven Leilanin Kiiltoon kirjailijoiden samankaltaisen tyylin ja taustan vuoksi. Siinä missä Kiilto vakuutti intensiivisellä tunnelmallaan, Mitä meistä jää jättää vain kummallisen sivumaun.
Kotiutin juuri kirjastosta muun muassa Johanna Pohjolan alkoholismia käsittelevän Isä pullossa, sekä brittiläisen Dolly Aldertonin Kaikki mitä tiedän rakkaudesta. Kuten lupasin viime postauksessa, aloittelen myös tv-sarjana tutuksi tulluta Mustaa kuningatarta. Pysy siis kuulolla!
