Loviisan Asuntomessut, plussat ja miinukset

Loviisan Asuntomessut alkoivat 7.7.2023. Monen vuoden tauon jälkeen kävin katsastamassa Asuntomessut.  

Loviisan Asuntomessut on Kuningattarenrannassa, pienen matkan päässä keskustasta aivan meren äärellä.

Messukohteita on 25, joista iso osa on kaksikerroksisia. Sellaiset asunnot tuovat omat haasteensa mm. pienten lasten kanssa. Huonojalkaiset eivät jaksa portaissa könyämistä.

Loviisan asuntomessut 2-kerroksisuus
Kaksikerroksisia asuntoja on paljon.

Mihin kiinnitin huomiota?

Puuseinät joko lamellihirsisinä tai rimoitettuina ovat nyt muodissa – ainakin, jos katsoi messukoteja.

Loviisan Asuntomessut puuseinät
Monissa kohteissa seinissä suositaan puuta.

Avokeittiöt saarekkeineen pitävät edelleen pintansa. Monissa keittiöissä laskutilaa oli niin vähän, että kodinkoneille ei olisi tilaa. Koska kaappeihin ei päässyt kurkistelemaan, en tiedä, olisiko keittiöissä ollut ns. aamiaiskaappeja, joihin ainakin kahvinkeitin ja leivänpaahdin olisi kätketty.  Keittiön kiinteissä kalusteissa suosittiin mustaa, lähes mustaa tai valkoista.

Loviisan Asuntomesssut avokeittiö
Avokeittiö saarrekkeineen jatkaa suosiotaan. Keittiön pienkoneille on todella vähän laskutilaa, ellei saarreketta täytä koneilla.

Vaikka suurin osa messutaloista ovat isoja, niiden makuuhuoneet ovat pieniä 9-11 neliötä.

Kaksikerroksisuus tekee asunnoista pienemmän oloisia kuin yksitasoratkaisuissa. Lisäksi niiden aulatilat ovat sisustuksellisesti haasteelliset.

Vaikka kyse on perheasunnoista, yllättävän harvassa oli kunnollinen kodinhoitohuone, jossa vaatehuollolle olisi ollut riittävästi tilaa.

Loviisan Asuntomessut kylppäri
Lavuaarien, ammeiden ja wc-pönttöjen väri ei välttämättä olekaan valkoinen, vaan nyt myös musta.

Se oli myös yllätys, että joissakin kohteissa ns. märkätilat olivat vielä ns. vaiheessa tai jopa aivan alkutekijöissä.

Kiitän

Isot ikkunat tuovat luonnon lähelle ja valoa asuntoihin. Monissa asunnoissa oli kiitettävän suuri lasitettu parveke tai lasitettu terassi.  Niiden sisustus muistutti entistä enemmän kesähuoneita rottinkikalusteineen tai pehmeine sohvineen ja nojatuoleineen. Missään ei ollut muovilta näyttäviä kalusteita.

asuntomessut isot ikkunat
Isot ikkunat tuovat luonnon lähelle ja valoa asuntoon.

Kaikista kohteista, joissa kävin, näkyi merelle. Osa taloista on aivan rannan tuntumassa.

Lähes kaikissa kohteissa on työhuone tai ainakin työsoppi vähintään yhdelle.

Alueen monimuotoisuus, pieniä mäkiä ja tasaista, luonnonkivien hyödyntäminen tekivät alueen mielenkiintoiseksi.

asuntomessut työtila
Etätyöpiste tai työhuone löytyy monesta kohteesta.
messut kalusteet
Kiinnitin huomiota laadukkaisiin ruokapöytiin ja tuoleihin.
messut lamput
Messukohteiden lamppuissa on boho-henkeä.

Pienen paikkakunnan haasteet

Loviisan väkiluku on alle 15000 henkilöä. Koskaan asuntomessuja ei ole pidetty noin pienellä paikkakunnalla. Tämä on hyvä ja huono asia. Hyvää on, että se tuo kaivattua piristystä mielestäni muuten aika uinuvaan kaupunkiin. Messuvieraat varmaan jättävät euroja kaupungin yrityksille.

Toisaalta pienen kaupungin ravintolatarjonta ei pysty vastaamaan kysyntään. Tästä saimme ystäväni kanssa omakohtaisen kokemuksen. Tuulisena ja hieman sateenkipeänä messusunnuntaina osa keskustan ravintoloista oli kiinni ja loppuihin olisi pitänyt jonottaa vähintään puoli tuntia pöytää ja vähintään toinen puoli tuntia ruokaa. Ravintoloiden henkilökunnalta oli ystävällistä kertoa, että ”keittiö ei tällä hetkellä vedä” ja arvioitu odotusaika.

Emme halunneet edes ajatella messualueella syömistä, sillä yksi paikallinen totesi, että messuteltan buffetpöydän antimet olivat ”elämäänsä kyllästyneitä”.

messut parvekkeet
Messutalojen lasitetut parvekkeet ja terassit on kalustettu kutsuvilla kalusteilla.

Koska ravintolatarjonta Loviisassa on rajallinen, on sitä myös Strömforsin ruukin alueella, jossa myös olisimme joutuneet odottamaan noin tunnin ruokaa. Jos sinulle tulee vastaava tilanne ja olet menossa Helsingin suuntaan, mene Porvooseen. Tässä pari linkkiä Porvoon ravintola- ja kahvilavinkkeihin:  Porvoon Nonna Sophia ja ihana Runo ja Porvoon ihanat ruokapaikat ja kahvilat.

Ennen messuille menoa piipahdimme Tuhannen tuskan kahvilassa. Leikkimielisesti voisin sanoa, että nyt ymmärrän, miksi sitä sanotaan tuskaksi. Suodatinkahvin ja siemenleivän odottaminen kesti 25 minuuttia. Kun päivittelimme tätä paikallisessa kaupassa, kauppias totesi, että on ihan tavallista, että siellä saa odottaa 45 minuuttia. Kahvitteluhetkemme aikana kahvila ei ollut edes täynnä.

Faktoja

Loviisan Asuntomessut ovat auki 6.8.2023 saakka. Aukioloajat ma-la klo 9-21 ja su klo 10-18. Liput: aikuiset  30 e, eläkeläiset, työttömät, varusmiehet ja invalidit 18 e, 12-17 -vuotiaat ja opiskelijat 11 e, alle 12-vuotiaat veloituksessa maksavan aikuisen seurassa. Pysäköinti 11 e ennakkoon ostettuna. Lippuja voi ostaa ennakkoon Asuntomessujen sivuilta.

Kaisa

koti sisustus
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *