Muutto: uusi asunto vaatii uusia huonekaluja ja verhoja

Muutto: uusi asunto vaatii uusia huonekaluja ja verhoja

Enpä osannut ajatellakaan, mitä kaikkea tuleva muutto tuo tullessaan. Tietysti tiesin, että kaikki huonekaluni eivät tule mahtumaan tulevaan asuntooni. Kuten olen aikaisemmin kertonut, olen muuttamassa pienempään asuntoon. Sitä en tullut ajatelleeksi, että aika monissa huonekaluissani ja matoissani on aivan väärät mittasuhteet, ja sen vuoksi joudun ostamaan yllättävän paljon uusia tavaroita. Esimerkiksi  jatkettava, musta ruokapöytä, jonka […]

Keltainen vaate piristää

Keltainen vaate piristää

Pieni kierros kaupoissa, ja silmäni bongaavat lukuisia keltaisia vaatteita. Tuntuu, että kevät on saapunut. Keltainen väri ei ole kaikkein helpoin meille talvikalpeille suomalaisille. Jos minä, todella tyypillinen ”väritön” suomalainen, laittaisin keltaisen mekon tai puseron, näyttäisin lähinnä sairaalta, ja kanssaihmiset alkaisivat tilata ambulanssia. Aikoinaan kaupat ottivat hyvin varovaisesti keltaisia vaatteita myyntiin, koska ne helposti jäivät alennusmyyntiin. […]

Lapsi heläytti kuuluvalla äänellä: Täällä haisee

Lapsi heläytti kuuluvalla äänellä: Täällä haisee

Olin juuri syöksynyt viime hetkellä junaan ja istahtanut lähes tyhjään vaunuun. Parin pysäkin päästä vaunuun tupsahti alle kouluikäisiä lapsia. Tomera nuorimies, ehkä viisi- tai kuusivuotias tuli iloisena minua kohti. Sitten hän pysähtyi kuin seinään. Kääntyi pois. Ohjaaja opasti takaisin ja istumaan minua vastapäätä olleelle tyhjälle penkille. Poika vastusteli ja sanoi: Täällä haisee. Mietin mikä haisee, […]

Näin saat unelmavartalon alusasuilla

Näin saat unelmavartalon alusasuilla

Tiesitkö, että vääränmalliset ja -kokoiset alusasut antavat ikälisää ja lisäkiloja vartalollesi? Ja kuka nyt sellaista haluaa!  Alusasujen tärkeyttä ei kannata vähätellä, vaikka ne eivät muille näykään. Oikein valitut alusvaatteet antavat itsevarmuutta ja saavat vaatteet laskeutumaan kauniisti.   Moderneilla ja laadukkailla alusasuilla voi muokata vartaloaan: nostaa, litistää, silottaa, antaa muotoja tai minimoida niitä. Mallia voi katsoa vaikka […]

Näin valitset meikkivoiteen värin

Näin valitset meikkivoiteen värin

Valo tuli jäädäkseen joksikin aikaa.  Huomasin sen konkreettisesti kasvoillani, kun näin itsestäni sivusta otetun valokuvan. Leukaperässä oli todella tylsän näköinen rantu, kun olin levittänyt aamukiireessä hämärissä meikkivoiteen huonosti. Ja vielä aivan liian tumman voiteen. Olin napannut kesäsävyn, joka todellakin on liian tumma talvikalpeille kasvoilleni. Siitä jäikin päälle pieni tarkkailu kuinka muut ovat onnistuneet meikissään. Kovin […]

Pieniä, spontaaneja iloja

Pieniä, spontaaneja iloja

Olen ollut koko ikäni varsinainen mestari suunnittelemaan asioita etukäteen, niin yksityiselämässä kuin työssäkin. Olen myös hyvä suremaan asioita etukäteen! Iän myötä jotakin on kuitenkin tapahtunut. Nykyään olen aiempaa enemmän tässä ja nyt -ihminen. Olin äskettäin Hongkongissa ja kuulin, että kiinalaiset juhlivat vain sitä syntymäpäiväänsä, jolloin he ovat eläneet koko kiinalaisen kalenterin läpi. He ajattelevat, että vasta siis kuusikymppisinä  ja sen […]

Viikonloppuna hyppään tavaranpoistajan rooliin ja nautin siitä!

Viikonloppuna hyppään tavaranpoistajan rooliin ja nautin siitä!

Kasa siellä, toinen täällä. Tuttu näky huushollissamme, jossa koko kevään on puhaltanut tyhjennyksen tuuli. Olemme asuneet tilavassa omakotitalossamme yli 20 vuotta ja voitte arvata, mikä määrä tavaraa, käyttökelpoista ja romua kaappeihin ja varastoihin on kertynyt. Nyt  on ajankohtaista tyhjentää talo ylimääräisestä, sillä vihdoinkin olemme laittaneet talon myyntiin. Talo on liian iso kahdelle aikuiselle, mutta täydellinen […]

Kiva, kohtuuhintainen hotelli Kööpenhaminassa

Kiva, kohtuuhintainen hotelli Kööpenhaminassa

Lyhyillä matkoilla haluan asua kaupungin keskustassa, ytimessä. Toivon hotellilta siisteyttä, toimivaa suihkua, hyvää sänkyä, turvasäiliötä jne. – ja tietysti kohtuullista hintaa. Valitettavan usein kaikkien muiden toiveiden täyttyessä, hinta pomppaa ihan eri svääreihin kuin olisin valmis maksamaan. Sen vuoksi ilahduin suuresti, kun löysin itselleni uuden hotellin Kööpenhaminasta.  Olin katsellut tuttuja hotelleja, jotka ovat Raatihuoneentorin läheisyydessä. Koska […]

Näin muotiala saastuttaa

Näin muotiala saastuttaa

Muotialaa ei voi pitää ekologisena toimialana. Länsimaissa yritykset ovat entistä enemmän alkaneet herätä tähän ongelmaan ja etsivät ratkaisuja. Lisäksi meidän kaikkien kuluttajien on syytä kääntää katseet myös itseemme ja pohtia, miten me voimme muuttaa omaa käyttäytymistämme. Naiselo osallistui Suomen Tekstiili ja Muoti -järjestön kiertotalousseminaariin ja Kaupan Liiton tilaisuuteen, jossa käsiteltiin mm. postimyyntiä. Kokosimme näiden tilaisuuksien […]

Hyvä tietää luonnonkosmetiikasta

Hyvä tietää luonnonkosmetiikasta

Kyselimme syksyllä teiltä juttutoiveita, ja toivoitte asiaa luonnonkosmetiikasta. Ei ihme, että asia kiinnostaa, sillä luonnollisuus, hiilijalanjäljen minimoiminen ja eettinen kuluttaminen kiinnostavat nykyisin meitä kaikkia. Hyvä niin. Aihe on kuitenkin erittäin haastava, sillä mitä luonnonkosmetiikka oikeastaan oikein on. Virallista määritelmää ei ole. Yleisemmin luonnonkosmetiikalla tarkoitetaan kosmetiikkaa, jossa on käytetty pääosin luonnollista alkuperää olevia raaka-aineita. Niitä pyritään […]