Ethän tuoksu liikaa?

Ethän tuoksu liikaa?

Tänään käynnistyy Allergia- ja Astmaliiton Tuoksutko liikaa -kampanja. Sillä halutaan hienovaraisesti muistutella, että  10-40 -prosenttia väestöstämme on tuoksuyliherkkiä. Varsinaisesta hajusteallergiasta kärsii noin 2 prosenttia väestöstä. ”Hajuttomia ja mauttomia meidän ei tarvitse olla, mutta aika ajoin on hyvä tarkastella omaa hajusteannostaan ja hajusteiden voimakkuutta. Pienet tuoksut ovat paikallaan, jotta meistä ei tule täysin sietämättömiä hajuille,” kertoi […]

Koruaarteita katselemassa

Koruaarteita katselemassa

Antiikkikoru ei ole ollenkaan huono vaihtoehto, jos mietit koruhankintaa itsellesi tai lahjaksi. Kurkkasimme vintage-korujen tarinoihin A. Tillanderin korunäyttelyssä, jossa myös Aira Samulin esitteli rakkaimpia korujaan. Näimme myös salonkimuotinäytöksen, jossa korut esiteltiin kauniisti Tara Jarmonin juhlaleninkien ja Marita Huurinaisen turkiksien kanssa. Ihana Ara Samulin esitteli koruaarteitaan ja kertoi tarinoita niiden taustalta. Vasemmanpuoleinen setti on lahja Paavo […]

Timo Sarpanevan työt hurmaavat edelleen

Timo Sarpanevan työt hurmaavat edelleen

Sateinen ja pimeä lokakuun ilta muuttui valoisaksi elämykseksi, kun piipahdin Helsingissä sijaitsevassa Sarpaneva Design -galleriassa. Sinne on koottu taiteilija, professori  Timo Sarpanevan elämäntyötä. Pääsin kurkistamaan upeita teoksia ja kuuntelemaan Timo Sarpanevan puolison ja työtoverin Marjatta Svennevigin tarinoita taiteilijan teoksista ja niiden synnystä. ”Design tehtiin tuotantolaitoksissa eri ammattilaisten yhteistyössä. Jos halutaan huippudesignia, koko tehtaan on oltava […]

Rintava, lanteikas ja reitevä = naisellinen

Rintava, lanteikas ja reitevä = naisellinen

Nettikeskusteluissa tuli esiin isot tytöt -ilmaisun käyttö. Kuka on iso tyttö? Ja miksi tyttö? Miksei nainen? Kun puen lukijoita lehtien muuttumisleikkeihin tai vartalotyyppijuttuihin, haluaisin vaatteiksi ns. kouluesimerkit täydellisistä vaatteista upeille naisille, jotka eivät ole kokoa 36. Lähes joka kerta tuskanhiki nousee, kun mallistoista ei löydy sellaisia. Ymmärrän hyvin näiden naisten tuskan vaateostoksilla. Miksi kookkaille naisille […]

Lakkatesti paljasti: Hiuslakoissa on eroja

Lakkatesti paljasti: Hiuslakoissa on eroja

Kokeilimme hiuskiinteitä. Lue, mitä mieltä testaajat olivat. Suihkuta hius- tai viimeistelykiinnettä kuiviin hiuksiin. Hyvä suihkutusetäisyys on yleensä 30 senttiä, jotta lakka leviää tasaisesti. Muista, että et suihkuta lakkaa, jos sinulla on silkkivaate päällä (tai suojaa vaate), sillä lakkaroiskeet voivat vaurioittaa vaatetta. Ota myös helmikorut ja silmälasit pois ennen suihkuttamista, ne eivät tykkää hiuslakasta. Ennen nukkumaanmenoa […]

Uusia kauppoja – joko talous kääntyy?

Uusia kauppoja – joko talous kääntyy?

Viime viikkoina on saatu vihdoinkin varovaisen positiivisia talousuutisia. Joillakin aloilla tilauskanta ulottuu jo vuoden, parin päähän. Työtä olisi, tekijöistä on joillakin aloilla pulaa. Lievää uskoa parempaan heijastelee mielestäni myös uusien vaateliikkeiden avautuminen tai yritysten satsaaminen oman toiminnan kehittämiseen. Erityisesti olen ilahtunut näistä kolmesta rohkeasta yrityksestä. Susanna Santalo toteutti haaveensa ja avasi Unna S -kenkäkaupan Helsingin […]

Yli puolet kokee meikin keston ongelmaksi

Yli puolet kokee meikin keston ongelmaksi

Kyselimme Jane Iredalen lukijakilpailussa meikin kestämisestä ja pohjustuotteen käyttämisestä. Tulokset olivat yllättävän selvät – ja mielenkiintoiset. Kyselyn tulokset paljastivat, että 54 % vastaajista koki meikin pysymisen tai ihon liiallisen kiiltämisen ongelmaksi. Alle 30 prosentin mielestä tämä ei ollut lainkaan ongelma. Mielenkiintoiseksi asian teki, että lähes 40 prosenttia tunnusti, ettei käytä lainkaan meikinpohjutustuotetta ja 30 prosenttia […]

Kipin kapin I Love Me -messuille, vielä ehdit.

Kipin kapin I Love Me -messuille, vielä ehdit.

Helsingin Mesuskeskuksessa jatkuvat I Love Me -messut sunnuntai-iltaan saakka. Kiertelimme siellä eilen koko päivän. Nähtävää, maisteltavaa, kokeiltavaa ja ostettavaa löytyy kaikille aisteille. Meitä kiinnosti tietenkin kaikki, joten kuljimme hallit järjestyksessä läpi. Päivän saldo oli 7 kilometriä! Messukiertely toimii siis hyvänä arkiliikuntanakin. Samalla saa hyvän kokonaiskuvan mitä kauneudenmaailmassa on tarjolla. Sopuhintaan löytyy minihoitoja, kestolakkauksia, ripsiä, hiustenhoito-opastusta […]