Lukuvinkkejä tulevalle lomalle 

Lukuvinkkejä on aina kiva saada. Minäkin olen löytänyt monta mielenkiintoista kirjaa jonkun suosituksesta. Listasin lomalukemiseksi sopivia lukuvinkkejä.

Audrey Hepburnin elämä

Maailmankuulun näyttelijän Audrey Hepburnin vanhimman pojan Sean Hepburn Ferrerin ja Wendy Holdenin kirjoittama Audrey Elämä läheltä -kirja (Docendo) on lämminhenkinen elämänkerta, joka piirtää Hepburnin yksityiset ja julkiset elämänvaiheet lapsuudesta kuolemaan saakka. Audrey Hepburn tunnettiin elokuvaroolien ja hyväntekeväisyystyön lisäksi tyyli-ikonina, jonka ajaton tyyli miellyttää vielä nykyisinkin.

Sean Hepburn Ferrer kertoo kirjassa, miten hän lastensa kanssa matkoilla pelaavat 3 minuuttia bongata mummi -peliä, koska Audreyn kasvot voi nähdä nykyisin kirjojen lisäksi mukeissa, t-paidoissa, kellotauluissa jne.

Kirjassa saadaan realistinen kuva sota-ajan kurjuudesta, miten Audrey kärsi isänsä perheen hylkäämisestä, toisen aviomiehen Andrea Dottin kroonisesta uskottomuudesta.

Vaikka Audrey Hepburnista on kirjoitettu kilometrikaupalla lehtijuttuja ja kirjoja, tässä kirjassa on läheisen ihmisen, oman pojan, näkemykset ja muistikuvat kirjattu kauniilla tavalla. Hepburn asetti äitiyden etusijalle, tähteyden edelle. Samoin apua tarvitsevat lapset olivat lähellä hänen sydäntään. 

Audrey Hepburnista on kirjoitettu yli 1000 kirjaa, mutta tämä on ainut hänen poikansa kirjoittama, tosin yhdessä Wendy Holdenin kanssa.

Kirja on kirjoitettu hyvin. Lisäksi lukija Tuukka Haapaniemi oli hyvä. (Minulle lukijalla on erittäin suuri merkitys. Huono lukija saa minut jättämään kirjan kesken).

Ihana kirja mielenkiintoisesta naisesta, ikonista.

Tavaratalon naiset

Ruth Kvarnström-Jonesin Tavaratalon rohkeat naiset (WSOY) on toinen osa historiallisessa Tukholman helmet -sarjassa. Ensimmäisessä osassa keskityttiin Grand-hotellin naisiin. Pidin paljon ensimmäisestä osasta (lue arvio aikaisemmasta postauksestani ).

Tavaratalon rohkeat naiset keskittyy Nordiska Kompaniet -tavaratalon syntyyn (vuosi 1913) ja sen alkuvuosiin. Käsineosastolla työskentelevä Märta nauttii muodista, upeista luomuksista ja asiakkaiden palvelemisesta. Märtan onnea varjostaa hänen saksalaisen sulhasen lähtö rintamalle. Palaako sulhanen elävänä Tukholmaan ja pääseekö Märta naimisiin? Nordiska Kompaniet -tavaratalon vaiheita käydään henkilökunnan kautta.

Tavaratalon rohkeat naiset on ihan hyvä, kirjoitettu hyvin, mutta silti se jäi ensimmäisen osan varjoon.

Mediapomot

Kari Kivelän Punkkari ja mediapomo -elämänkerta (Otava) on mielenkiintoinen. Iltalehdessä näyttävän uran tehnyt Kari Kivelä jäi eläkkeelle vuonna 2023 Alma Median Alma Consumer -yksikön liiketoimintajohtajan tehtävästä.  

Kirjassa Kivelä kertoo uransa alkuajoista Rumbassa ja City-lehdessä, jonka perustajana hän oli. Mielestäni mielenkiintoisinta oli lukea Iltalehden uutisten ja lööppien taustoista ja politikkojen suhmuroinneista. Kirjassa voi lukea myös media-alan muuttumisesta.

Kirja on aikamoista tykitystä. Kunnon kurkistus kulisseihin.

Sairaanhoitajat sodassa

Kristin Hannahin Sodan sisaret (WSOYkertoo sairaanhoitajaopiskelija Frankie päättää pestautua Vietnamiin sairaanhoitajaksi, koska hänen rakas veljensä on lähtenyt sinne sotimaan. Teollaan Frankie haluaa, että hänen vanhempansa olisivat hänestä ylpeitä.

Vietnamissa Frankien työ on kenttäsairaalan sairaanhoitajana. Työ on rankkaa. Jotkut kenttäsairaalakohtaukset ovat aika inhorealistisesti kuvattu. Sota ja olosuhteet ovat aivan muuta kuin Yhdysvalloissa oli kerrottu.

Vietnamissa Frankie tapaa kaatuneen veljensä hyvän ystävän, johon Frankie rakastuu. Miten rakkaustarina kehittyy vai mitä heidän väliselle suhteelle käy?

Paluu kotimaahan ei suju helposti. Sopeutumisvaikeuksia on aika paljon. Vanhemmilla on ongelmana kertoa, että tytär on ollut Vietnamissa. 

Kirja on ennen kaikkea kasvutarina kiltistä perhetytöstä itsenäiseksi naiseksi.

Tämä oli mieleenpainuva lukukokemus.

Heikki Kinnunen

Kaikki suomalaiset tuntevat Heikki Kinnusen. Elisa Heilalan Heikki Kinnunen Tarinankertojan elämät (Tammi) kertaa rakastetun näyttelijän elämän keskeiset kohdat niin näyttämöltä kuin yksityiselämästäkin. Vuonna 2016 ilmestynyt elämänkerta sai täydennystä Kinnusen 80-vuotisjuhlan kunniaksi.

Vaikka Kinnusesta on kirjoitettu paljon lehtiartikkeleita vuosikymmenten aikana, tuo kirja vähän uuttakin – tai ainakin kertaa tuttuja asioita. Kirjassa saadaan lukea myös perheen, ystävien ja työkavereiden näkemyksiä.

Kirjan lukee Heikki Kinnusen poika Santeri Kinnunen, joka vuosi vuodelta enemmän   muistuttaa isäänsä myös ääneltään. Hän onkin mitä parhain vaihtoehto lukijaksi, koska  välillä tuntuu kuin Heikki Kinnunen itse olisi äänessä.

Vaaralliset valheet

Hannu Sokalan kirjoittama Maailman 50 vaarallisinta valhetta (Nemo) on aikamoista luettavaa. Harhaanjohtavaa tietoa on syötetty ihmisille kautta aikojen, ja sama meno jatkuu edelleen. 

Kirjan mukaan harhaanjohtavat tiedot ovat vaikuttaneet Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin, Iso-Britannian Brexit-äänestykseen jne.  Kirjassa valhe-esimerkkejä on niin ulkomailta kuin kotimaastakin. 

Kielletyt kirjat

Kate Thompsonin Kiellettyjen kirjojen lukupiiri (Bazar) pohjautuu tositapahtumiin. Eletään vuotta 1943. Tapahtumapaikkana on Jerseyn saari, jonka saksalaiset ovat miehittäneet. Asukkaita pidetään pelossa. Kaikki yhteydet muualle on kielletty, jopa radion omistaminen on rikos. Ainut sallittu lehti on saksalaisten propagandalehti.

Kirjastonhoitaja Grace ja hänen ystävänsä yrittävät selviytyä. He perustavat lukupiirin, joka alkaa kokoontua kirjastossa. Siten saarelaiset saavat edes vähän lohtua. Lukupiirissä ei kuitenkaan saa käsitellä mitä tahansa kirjoja. Kiellettyjä kirjoja ovat kaikki sellaiset, joita saksalaiset pitävät saksalaisvastaisina. Neuvokas Grace kiertää sääntöä omalla tavallaan.

Kirja on sota-ajasta huolimatta lämminhenkinen, mutta myös riipaiseva.

Linda Lampenius

Linda Lampenius on nyt pinnalla Euroviisujen, mutta myös kirjansa Linda Lampenius Kesytön elämäni -kirjan (Otava) ansiosta.

Kirjassa käydään läpi Linda Lampeniuksen tähänastinen elämä varhaisesta lapsuudesta nykyaikaan, miten pienestä viulistitytöstä tuli vähitellen ilmiö, miltä suosio on tuntunut. 

Kirjassa Linda Lampenius kertoo avoimesti syömishäiriöistään, seksuaalisesta ahdistelusta, miten suosio vei hänet kaaoksen partaalle. Kirjassa käydään läpi myös paljon Peter Nygård -tapaus, joka pitkään varjosti Lindan elämää. Onneksi vuosien jälkeen Linda Lampenius sai hyvityksen, kun Nygård todettiin valehdelleen ja hänet tuomittiin.

Ikäänsä (56) nähden hän on saanut kokea enemmän kuin moni muu tuohon ikään.

Kirja on kurkistelua Linda Lampeniuksen elämän valoihin ja varjoihin.

Supersuosittu näyttelijä

Anthony Hopkins on maailmankuulu, arvostettu ja Oscar-palkittu näyttelijä. Nyt hän on kirjoittanut Hyvin sinä pärjäsit -muistelmat (Tammi).

Anthony Hopkins on kotoisin pienestä walesilisaisesta teollisuuskaupungista Port Talbotista. Koulumenestys oli niin ja näin. Hänelle ei luvattu loistavaa tulevaisuutta. Sodan jälkeen hän näki Hamlet-näytelmän. Se sytytti hänessä näyttelemisen halun. Se vei Anthonyn polulle, jotka ei ollut paluuta. Onneksi.

Anthony Hopkins avaa uraansa ja kertoo tunnettujen rooliensa taustoja.

Kirjassa hän kertoo myös avoimesti juomisestaan ja yksityiselämästään. Hopkins jätti alkoholin noin 50 vuotta sitten.

Sir Anthony Hopkinsin elämä on ollut täynnä käänteitä – kuin elokuvaa. Oikein hengästytti lukea hänen mielenkiintoisesta elämästään.

****

Millaisia lukuvinkkejä sinä antaisit minulle? Laitapa viestiä sähköpostilla ka***@*******ta.fi.

Kaisa

Kulttuuri Kirjat

Hiuskiinne viimeistelee kampauksen – poimi vinkit

Millainen hiuskiinne sopii arkeen ja onko se sama hyvä juhlakampauksen kiinnittämiseen? Oletko aina suihkuttanut sitä väärin? Poimi vinkit hiuslakan valintaan ja käyttöön.

Wikipedian mukaan Helene Curtis -yhtiö toi markkinoille ensimmäisen hiuslakan vuonna 1952.

Ennen kuin alat suihkutella hiuskiinnettä, ota mahdolliset silmälasit ja korva- ja kaulakorut pois (esimerkiksi helmet eivät pidä hiuslakasta). Jos päälläsi on silkkivaate, suojaa se huolella. Jos hiuskiinnettä menee silkkivaatteelle, se voi aiheuttaa mm. pikkuruisia reikiä tai värivirheitä tulevien pesujen yhteydessä.

Ravista pulloa huolella ennen suihkutusta. Suihkuta noin 25 cm etäisyydeltä kuiviin hiuksiin, jotkut jopa suosittelevat suihkuttamaan ”käsivarren päästä”. Tärkeää on kuitenkin, ettet suihkuta hiuskiinnettä liian läheltä hiuksia. Silloin hiuksiin tulee märkiä läiskiä ja lopputulos voi olla kova, kypärämäinen pinta. Suihkutettaessa hiuslakkaa liikuta kättä koko ajan, jolloin lopputuloksesta tulee tasainen.

Jos haluat lisää pitoa, laita mieluummin kaksi ohutta kerrosta kuin yksi tuhti kerros. Näin hiuksiin jää luonnollisuutta.

Jos haluat tukea johonkin yksittäiseen osaan (esim. otsahiukset tai itsepäiset suortuvat), suihkauta lakkaa kämmeneen ja taputtele hiuksiin.

Kun olet laittanut hiuslakkaa hiuksiin, anna sen kuivua rauhassa. Älä siis koske hiuksiin heti.

Jos suutin menee tukkoon, irrota suutin ja huuhtele vesihanan alla. 

Hiuskiinteen hyödyllisiä käyttötapoja

Hiuskiinne voi taltuttaa myös hiusten sähköisyyttä.

Hiuskiinne antaa kampaukselle pitoa ja kiinnitystä. Se myös taltuttaa sähköisyyttä, jos hiuslakkaa suihkauttaa kevyenä sumuna kämmeniin, joilla sitten silottelee hiuksia. Hiuskiinne myös toimii tyvikohottajana suihkauttamalla lakkaa kevyesti hiusten tyveen ja sen jälkeen föönaamalla. Hiuksiin saa tekstuuria kevyillä lakoilla, jotka jättävät hiukset liikkuviksi.

Näin poistat hiuslakan hiuksista

Tuulisena päivänä hiuskiinne pitää kutrit kurissa.

Harjaa hiukset ennen pesua, jolloin osa lakasta lähtee.

Kastele hiukset kunnolla lämpimällä vedellä. Hiuskiinne alkaa pehmetä vasta, kun se kastuu kunnolla.

Vaahdota hiukset huolella ennen kaikkea tyvestä. Kaksi sampoopesua poistaa hiuslakan tehokkaammin kuin kertavaahdotus. Hyvän huuhtelun jälkeen pyyhekuivaa hiukset ja laita hoitoainetta, joka sulkee hiusten pinnan ja ehkäisee hiusten karheutta.

Älä revi ja raasta hiuksiasi, kun pesun jälkeen selvität niitä. Käytä mieluummin selvitys- tai hoitoainesuihketta.

Hiuslakkojen termit tutuiksi

Valitse hiuslakka, jossa on vahva pito, jos juhlakampauksen pitää kestää yömyöhään.

Kevyt pito = luonnollinen lopputulos, liikkuvat hiukset

Keskivahva pito = arkikampaukset

Vahva pito = juhlakampaukset tai tuulisten päivien kampaukset

Muista nämä

Jos hiuksesi ovat kuivat, vältä alkoholia sisältävien lakkojen yletöntä käyttöä. Jos hiuksissa on hiuslakkaa ja aiot käyttää esim. suoristusrautaa, varaudu siihen, että se voi kärventää hiuksiasi.

Kaisa

Lue myös hiuslakkojen sokkotestin tulokset

Sinua voisi kiinnostaa blondihoitoaineiden sokkotestin tulokset

Kauneus Hiukset