Matkavinkkejä Ubudiin

Vaikka paluustani Balilta on vasta muutama hassu viikko, tuntuu kuin olisin ollut Suomessa jo ikuisuuden. Kaunis päivetys on alkanut haalistumaan ja arki iskenyt vasten kasvoja. Todella paljon on ollut agendalla, jonka vuoksi matkapostaukset ovat jääneet odottamaan sopivaa hetkeä. Siispä tänään vuorossa onkin vinkkejä Ubudiin ja omia kokemuksiani kohteesta, joka oli muuten ihan Balin parhaimmistoa! Vaikka Ubud onkin aika turistirysä nykyään, on siellä oma henkinen tunnelmansa, josta pidän. Ubud on tunnettu joogasta ja siitä, miten Balin uskonto näkyy siellä vahvasti ja henkisyys on läsnä. Temppeleitä on joka nurkalla ja niiden tunnelman voi aistia. Vietimme Ubudissa yhteensä viisi yötä, joka oli juuri sopiva määrä. Loppuvaiheessa aloimme nimittäin kaipaamaan jo merta ja sen raikasta ilmastoa. Olikin onni että valitsimme viimeiseksi kohteeksemme Uluwatun, joka oli loistava kohde juuri Ubudin jälkeen.

Ubud sopii mielestäni hyvin niin perheellisille, pariskunnille kuin ystävän kanssa matkustaville. Paikka on täynnä erilaisia ravintoloita, kojuja ja paljon nähtävää. Me otimme Ubudissa yhden päivän tourin Joya Bali Driverin kautta, joka vei meitä yksityisellä kyydillä paikkoihin, joihin halusimme. Yksityisen kyydin vuokraaminen on hyvin kätevää, sillä kuskille voi esittää toiveet ja niihin mennään ilman muita kyytiläisiä. Balilla tuollainen ei myöskään paljon maksa, mikäli osaa käyttää oikeita ihmisiä. Tourin lisäksi tosiaan kiertelimme Ubudia omatoimisesti, sillä majoituimme hyvällä paikalla, aivan apinapuiston naapurissa (Champlung Sari Hotel). Itseäni hotellin pihalla vilisevät apinat eivät häirinneet, mutta jos niitä pelkää, kannattaa valita majoitus jostain muualta. Meidän hotellin lähellä oli kuitenkin kätevästi myös Yoga Barn, joten pidin sijaintia erinomaisena. Siitä käveli kätevästi myös ytimeen ja yömarkettiin, joka sekin varmasti monia kiinnostaa.

Ohessa muutamia vinkkejä Ubudiin kategorioittain:

Ravintolat:

Warung Biah Biah | Jl. Goutama Sel. No.13, Ubud, Kecamatan Ubud

Erittäin halpaa ja maukasta indonesialaista ruokaa! Mikäli haluaa selvitä budjetilla, suosittelen lämmöllä tätä kyseistä ravintolaa. Tosin kannattaa varautua hieman jonottamaan, sillä muutama muukin on paikan löytänyt.

Warnung Pondok Madu | Jalan Jatayu Tebesaya, Peliatan, Kecamatan Ubud

Maukasta indoruokaa suhteellisen edulliseen hintaan. Tämä paikka ei ole aivan yhtä halpa kuin Biah Biah, mutta läheltä liippaa. Oma suosikki annokseni paikallisesta ruoasta on ehdottomasti Nasi Campur Vegetarian ja se oli erinomainen tässä ravintolassa.

Nostimo Greek Grill Ubud | Jl. Raya Pengosekan Ubud No.108, Ubud

Pala kreikkaa keskellä Indonesiaa, toimii! Aivan mielettömän herkullista ruokaa ja hintataso kohtuullinen. Söin vegaanisen platterin, joka oli jäätävän kokoinen ja maksoin siitä kuutisen euroa. Ei siis ollenkaan paha! Mikäli indoruoka alkaa kyllästyttämään, suosittelen kokeilemaan tätä.

Union Dining & Bar | Jl. Gootama No.1, Ubud, Kecamatan Ubud

Täällä söin aamiaisen, joka oli erinomainen! Suosittelen etenkin ”brunssia”, joka on tarjolla kello kahteentoista saakka ja sillä on hintaa 100 k, eli vähän reilu 6 euroa. Tuohon hintaan saa valitsemansa annoksen, sekä juoman (mehu tai kahvi).

Wa-kung Cafe Ubud | Jl. Monkey Forest No.10, Ubud, Kecamatan Ubud

Aivan ihana orgaaninen kahvila, jonka valitettavasti löysin vasta viimeisenä aamuna aivan meidän hotellin tuntumasta. Netti nimittäin pelaa kuin valettu ja smoothiebowl oli paras hetkiin! Kahvila on erittäin siisti, raikas ja ruoka hyvää. Balilla jokapaikasta ei saa hyvää kahvia, mutta täällä latte oli aivan paras.

Pumpkin & Beetroot | Jl. Sugriwa No.60-64, Ubud, Kecamatan Ubud

Hieman edullisempi kahvila, jonka sisustus on kaunis ja ruoka hyvää. Tarjolla on siis terveellisiä mehuja, bowleja, smoothieita jne. Itse nautin raflassa smoothiebowlin ja mehun, jotka molemmat olivat herkullisia. Sanoisin, ettei yhtä hyvä kuin Wa-kung, mutta hintatasoon nähden hyvä, eli sellainen perushyvä orgaaninen kahvila.

Nähtävyydet:

Tibumana Waterfall

Ehdottomasti suosikkini Ubudissa oli Tibumana Waterfall. Paikalle tosin kannattaa mennä ajoissa ja kohde olikin meidän listan ensimmäinen. Kun olimme paikassa kymmenen aikaan aamulla, saimme ottaa rauhassa kuvia ja fiilisellä. Tosin siinä kohtaa kun teimme lähtöä, oli paikalla jo kymmenkunta turistia, joten painotan tätä – menkää ajoissa! Alue on kokonaisuudessaan niin kaunis ja tuolla on todella läsnä Balin autenttinen vihreä luonto.

Kanto Lampo Waterfall

Toinen, huomattavasti suositumpi vesiputous oli Kanto Lampo. Itse en pitänyt tästä yhtä paljon kuin Tibumanasta, mikä johtui pitkälti väenpaljoudesta. Jos aikaa kuitenkin riittää, kannattaa tämäkin käydä tsekkaamassa! Vesiputouksilla on mahdollisuus ottaa kuvia korkealla putouksien alla, joten tämä oli kyllä erityisen kuvauksellinen paikka.

Tegalalang Rice Terrace

Vau, vau ja vau. Vaikka sato olikin jo korjattu, olivat riisipellot enemmän kuin näkemisen arvoiset! Ehdottomasti Tibumanan putousten jälkeen toinen paikka, joka on Ubudissa ”must see”. Tosin täälläkin kannattaa varautua muihinkin turisteihin, vaikka alue onkin laaja.

Tirta Empul Holy Water Temple

Tirta Empul oli ainut suurempi temppeli, jossa vierailimme ihan sisällä asti. Temppelialue oli hyvin kaunis ja siellä olisi ollut turistina mahdollisuus käydä puhdistautumassa pyhän veden alla. Hinta oli muistaakseni 50 k IDR, eli noin kolme euroa. Itse jätin tuon kyllä väliin, mutta on varmasti kokemuksena mielenkiintoinen.

Kintamani Area

Tämä oli alue, johon olisi tullut varata aikaa kokonainen päivä ja patikointivaatteet. Kävimmekin vain ihan alueen huipulla, sillä emme olleet varautuneet patikointiin ja tämä oli tourimme viimeinen kohde. Mikäli kuitenkin liikutte omalla autolla, tuolla kannattaa ehdottomasti vierailla ja varata aikaa hieman pidempään kuin muutama tunti!

Muuta:

Yoga Barn | Jl. Hanoman, Pengosekan, Kecamatan Ubud

Omg mikä joogastudio Yoga Barn oli, tai varmaan jopa kampukseksi paikkaa voisi kutsua! Yoga Barn on jokaisen joogin paratiisi ja muutamalla tunnilla vierailtuani olin aivan varma, että haluan kyseiseen paikkaan vielä joskus retriitille. Joogatunnin hinta olin noin kahdeksan euroa ja opetus oikeasti todella hyvää! Suosittelen paikkaa lämmöllä.

Sayan Night Market Ubud | No 80571, Jl. Raya Tebongkang No.39, Singakerta, Kecamatan Ubud

Ubudin ytimessä sijaitseva Night Market on jokaisen shoppailijan paratiisi! Erityisesti jos pitää käsitöistä, koruista, astioista ja muusta pienestä tilpehööristä, kannattaa tuolla vierailla. Meininki tosin on hyvin basaarimainen, eli tinkiä pitää ja väenpaljouteen kannattaa varautua! Kannattaa myös huomioida, että marketin nimi hämää, eli se päättyy jo klo 20, vaikka nimessä puhutaankin yöstä…

Mikäli aikaa on ja pitää kävelystä, suosittelen myös haahuilua Ubudin kaduilla. Kun poikkeaa hieman syrjäisemmille kaduille, saattaa löytää kaikkea mielenkiintoista. Kannattaa huomioida myös se, ettei Ubudissa ole rantoja ja aurinko ei paista samalla tavalla tai ei ainakaan yhtä kuumasti kuin rannikolla. Myös sadekuuroja Ubudissa tulee, sillä ilmasto on kosteampi ja huomattavasti painostavampi. Toki tähän vaikuttaa paljon myös matkustusajankohta, eli keväällä on sateisempaa kuin kesällä. Yöelämää Ubudissa ei ole – tai emme ainakaan sellaista löytäneet eikä sillä, emme edes etsineet. Lähtökohtaisesti Ubud on enemmän paikka, jossa harjoittaa henkisyyttä, rentoutua ja nähdä paljon mielenkiintoisia paikkoja. Itselleni Ubud on yksi Balin suosikki kohteista juuri jo mainitsemistani syistä ja koska se on tosiaan hieman erilainen verrattuna rantakohteisiin. Saarten jälkeen hyvin virkistävä paikka, mutta kyllä jos Balille matkustaa, kannattaa nähdä paljon muutakin! Meidän reitti oli tosiaan neljän viikon aikana seuraavanlainen: Canggu, Nusa Penida, Nusa Ceningan & Lembongan, Gilit, Ubud ja Uluwatu. Eli kierrettiin useampi paikka tuona aikana, enkä sitä kadu! Voi nimittäin sanoa nähneensä paljon eikä vain junnanneensa yhdessä paikassa.

Koetin miettiä, tulisiko minulla mieleen Ubudista vielä jotain, mutta ei tällä erää. Sen sijaan mikäli teillä herää kysymyksiä, vastaan niihin oikein mielelläni?

Ohessa muita matkapostauksia Balilta:

Kuinka paljon Balilla menee rahaa?

Balin plussat ja miinukset

Parhaat vinkit Balin Cangguun

Miksi matkustaa Balille – 5 loistavaa syytä!

15 x tärkeää ja vähemmän tärkeää Balista!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *