Treenikuulumisia – Miten treenaan (ja syön) just nyt?

Ajattelin pitkästä aikaa kirjoitella blogiin treeneistä ja siitä, miten sportti tällä hetkellä kulkee. Jokainen tietää, että viimeisetkin kuntosalit menivät kiinni viime viikolla, joten nyt on enemmän kuin ajankohtaista treenata ulkona, ja miksei sisätiloissakin. Henkilökohtaisesti otin tämän hetkellisen muutoksen vastaan ihan hyvillä mielin (vaikka tämäkin yrittäjien puolesta harmittaa), sillä minulle ei ole ongelma pitää salitreenistä taukoa. Olen aikaisemminkin pitänyt 1-2 kuukauden salitaukoja esimerkiksi kesäisin tai reissussa, eikä se ole minulle mitenkään kova paikka. Toki tiedostan, että lihasta tulee pikkuhiljaa lähtemään, eikä edes vastuskuminauhalla tehty jumppa tai oman kehon painolla tehty treeni, pari kertaa viikossa tehtynä, auta pelastamaan lihaksia täysin. Onneksi lihasmassa kuitenkin myös palautuu nopeasti, joten aion nauttia näistä viikoista hieman erilaisen treenin parissa!

Tällä hetkellä siis lenkkeilen (juoksulenkkejä + kävelyä) ja sen rinnalla teen pari kertaa viikossa lihaskuntotreeniä vastuskuminauhan avulla. Tämän lisäksi teen esimerkiksi punnerruksia oman kehon painolla, vatsalihaksia ja ojentajat on helppo treenata kotona tuolin avulla. Toistaiseksi on ihan hyvä fiilis, sillä etenkin ulkona juokseminen on itselle niin rakas harrastus, että se olisi tullut mukaan kuvioon muutenkin näin keväällä. Juoksulenkkien pituus vaihtelee 6 km–8 km ja jos puolestaan kävellään (tämä siis Tonin kanssa, jos näikseen), niin tähdätään aina tunnin tai puolentoista kävelylenkkiin. Kävely on kyllä yllättävän tehokasta ja on ollut mielenkiintoista ”opetella” kävelemään kuntoilumielessä, sillä se on ollut minulle aina samanlainen inhokki lajina kuin monelle on juokseminen. Ylämäkeen kävely on kuitenkin yllättävän tehokasta ja jos matkat ovat pitkiä, kyllä siinä puolentoista tunnin kohdalla alkaa jo vähän jaloissa tuntumaan. Kävellessä myös näkee kivasti ympärille ja on helppo keskustella, jonka vuoksi siitä on tullut meidän ns. pariskunta harrastus juoksemisen rinnalle.

Yksi asia, joka liittyy kuntoon, on kehon liikkuvuus ja tämän myötä yleinen terveys. Kävin viikko sitten naprapaatilla ja siellä sain aika ”rajun” tuomion kehoni virheasennosta, jota olen kieltämättä hieman uumoillut. Olen siis käytännössä vinossa/kääntyneenä vasemmalle ja sydämen päällä kallellaan koko nainen. 🙈 Tämä on tosi yleistä, sillä harva meistä on täysin suorassa. Oli muuten aikamoinen ero esimerkiksi hengittämisen suhteen, kun keho laitettiin ns. oikeaan asentoon, jossa sen kuuluisi olla! Tämä vasemmalle kallistuminen selittää myös vasemman lonkan kivut, joista blogissakin olen kirjoittanut. Syitä tähän on kuulemma monia. Istumatyö tekee paljon ja osittain syyt ovat lähtöisin pitkältä lapsuudesta, eikä pelkästään fyysiseltä, vaan myös henkiseltä puolelta. Hankalaahan tällaista virheasentoa on muuttaa hetkessä, mutta uskon, että säännöllinen huolto tähänkin osa-alueeseen auttaa kehoa pysymään paremmin suorassa ja korjaamaan virheasentoa. Nyt kun toispuoleisuuden tiedostaa, on sitä helpompi seurata myös töitä tehdessä istuen ja treenatessa.

Ruokavalion suhteen olen nykyään kasvispainotteinen sekasyöjä. Eli syön lohta pari kertaa viikossa, 1-2 kertaa viikossa lihaa (kalkkuna, kana ja/tai vähärasvainen jauheliha) ja loput ajasta sitten kasviproteiinin lähteitä. Olen pitänyt tästä tyylistä, sillä ruokavalio on monipuolisempi ja sen suunnittelu mukavampaa. Periaatteessa puollan kyllä edelleen kasvisruokavalion arvoja, mutta samaan aikaan olen todennut, etten ehkä kuitenkaan osaa koostaa ruokavaliotani niin hyvin, että saisin riittävästi kaikkea, jos en syö ollenkaan lihaa. Tästä kielii alhainen ferritiini, josta olen ollut jopa vähän huolissani. Olen kesän alussa menossa mittauttamaan tämän, joten katsotaan millainen vaikutus on ruokavalion muutoksella, sekä säännöllisellä rautakuurilla – toivottavasti positiivinen! Maitotuotteiden suuri fani en ole edelleenkään, eli ainoastaan osa jäätelöistä ja juustot ovat niitä tuotteita, joita tuosta genrestä suosin. Toki välillä on tehty vaikka tsatsiki kalan kaveriksi, mutta joka kerta totean, ettei oloni ole hyvä tuon jälkeen. Kun joillekin eivät sovi hiilihydraatit, niin minulle eivät sovi maitotuotteet kaikissa muodoissa.

Ruokapäiväkirja voisi olla paikoillaan näillä nykyisillä ruokatottumuksilla, josta saisitte tarkempaa osviittaa siitä, mitä oikesti syön ja miten paljon. Nykyäänhän myös istun enemmän kuin aikaisemmin, sillä en matkusta toimistolle, vaan kotini on toimisto. Tämä vaikuttaa myös aika paljon kulutukseen päivän aikana ja ravinnon tarpeeseen. Koen, että tässäkin itsellä on aika hyvä rytmitys, jolla menen oikeastaan päivästä toiseen.

Tänne siis ihan hyviä treenikuulumisia, vaikka treenitavoitteet menivät kevään osalta uusiksi. Nyt siis tavoitellaankin vetreämpää, ”suoraa” kehoa ja samalla hyvän peruskunnon ylläpitämistä. Toivon mukaan jo toukokuussa pääsee taas salille, mutta siihen saakka fokus on juoksussa, kävelyssä ja jumppailussa. Tärkeämpää on nyt säännöllisyys kuin itsensä suurempi haastaminen.

Miten teidän treenit sujuvat näin poikkeusaikaan?

Hyvinvointi Oma elämä Hyvä olo Liikunta

Mitä jäi mieleen maaliskuulta?

Vaikka nyt eletään jo huhtikuun neljättä päivää, päätin kasata yhteen maaliskuulta mieleen jääneitä asioita – hyviä sekä huonompia. Maaliskuu oli kuukautena aika tasainen ja pitkä. Pitkältä se tuntui varmasti jo senkin vuoksi, että rajoituksia tiukennettiin ja täten myös elämä muuttui taas sisällöltään hieman suppeammaksi. Toisaalta nyt ollaan jälleen kuukausi lähempänä kesää, joten mikäpä tässä ollessa. Pääsiäinen on ollut ihanan aurinkoinen ja ollaankin ehditty puuhastella kaikkea kivaa ja rentoa, ilman sen suurempia aikatauluja. Tällainen tekee välillä kyllä niin hyvää!

Maaliskuulta mieleen jäi…

… jääkiekko, jota käytiin pelaamassa muutaman kerran pienellä porukalla. Innostuttiin lajista hieman liian ”myöhään”, sillä nyt ei enää jäille päästä. Mutta ensi talvea silmällä pitäen käytiin vähän lämmittelemässä ja silloin jäille olisi tarkoitus mennä sitten säännöllisemmin. Tänä vuonna luistelin Tonin veljenpojan ylisuurilla luistimilla, mutta ensi talveksi aion hankkia omat tuliterät hokkarit.

… wolttaaminen. Maaliskuussa tuli woltattua useamman kerran kotiin safkaa, sillä ravintolat sulkivat ovensa. Tuettiin mm. Green Hippo Cafea tilaamalla brunssit sänkyyn, Naughty Burgeria testaamalla  heidän uusi ketoburgeri ja LieMeä tilaamalla tacoja, jotka on muuten ehkä parhaat koko kaupungissa!

… sain taas kukkia ja vieläpä kahdesti. 🥰 Toivottavasti tämä tyyli jatkuu hamaan loppuun saakka, hah hah. ❤️

… ostan aika harvoin kotiin mitään sen suurempaa uutena, mutta nyt kevään kunniaksi päätin laittaa hieman rahaa haisemaan ja tilasin Jotexilta uuden maton, sängynpeiton, kaksi pöytälamppua, koristetyynyliinoja, pyyhkeitä ja uuden vessan maton. Mulla iski joku sellainen tahtotila uudistaa kaikki kerralla, joten sen tein! Tällä hetkellä itseäni viehättää sisustuksessa beige, oranssi, valkoinen, murretut ruskean sävyt ja hempeä roosa.

… hieman edelliseen liittyen, selailtiin maaliskuussa ihan huvikseen vuokra-asuntoja tulevaa silmällä pitäen. Meillä isompaan asuntoon muutto tulee olemaan ajankohtainen ehkä vuoden 2022 keväällä ja yhteen muutto virallisesti näillä näkymin ensi syksynä. Tavallaan kaipaan tilaa ja haluaisin isomman asunnon, jotta ystäviä voi kutsua kylään ja järjestää mm. illanistujaisia. Haaveilen myös oman kodin sisustamisesta niin, että neliöitä on enemmän kuin yksiössä ja myös tilan tunnusta. Samaan aikaan nykyinen asuntoni on tosi ihana – siis kaikinpuolin, että tekee varmasti tiukkaa löytää joku tämän veroinen. Taloyhtiö on ihan super, naapurit mukavia, asunto valoisa ”pesä” ja perhepiirin omistuksessa, eikä sijaintikaan ole yhtään huonompi. Olen asunut tässä jo kymmenen vuotta, mikä on oikeasti pitkä aika! Tosin sitä ennen elämäni oli jatkuvaa muuttamista ja siksi tämä asettuminen on ollut itselle tärkeä asia. Ensimmäistä kertaa Stadissa joku koti tuntuu ihan oikeasti kodilta ja omalta.

… maaliskuussa myös menetykset ja kuolema tulivat kohtuullisen lähelle. Itselle kuolema on jotenkin äärimmäisen vaikea ymmärtää, sillä se on niin lopullista. Kuolema on samaan aikaan maailman luonnollisin asia, mutta silti niin vaikea käsitellä.

… Lohilon Damn -jädestä muodostui maaliskuussa ehdoton lemppari! Damn on kuin Daim, päällä herkullinen suklaakerros ja jäätelön joukossa suklaahippuja, jotka maistuvat aidolta Daimilta. Paras Lohilo, ehdottomasti.

… aloitin retinol -kuurin kasvoille. Nyt yritän noudattaa kuurin protokollaa ja tehdä sen huolella loppuun saakka. Käytössäni on tällä kertaa eri retinoli kuin aikaisemmin ja tuntuu, että tämä olisi laadultaan parempaa, eikä ole aiheuttanut ainakaan toistaiseksi vielä punoitusta tai ihon herkistymistä. Voisin kirjoittaa aiheesta oman postauksen, kunhan kuuri tästä etenee ja tulokset alkavat näkymään.

… aurinko paistoi ja ilmoilla oli aidosti kevään tuntua sekä tuoksua. Ennen koronaa maaliskuussa vietettiin aina ystävieni syntymäpäiviä ja matkustettiin Tahkolle Business Slalomiin. Kaikki tuo tuntuu niin etäiseltä nykyään… Kevät kuitenkin tulee, vaikka kaikki tuo aikaisempi maaliskuinen onkin vain hyvä muisto.

… löysin uuden kynsipaikan ihan naapurustosta, jossa aion jatkossa huollattaa rakennekynnet. On muuten aika sattumaa, löytääkö tuollaisen paikan Stadissa! Vaikka voisi luulla, että täällä on paljon valinnanvaraa, niin lopulta voi olla hankalaa löytää itselle mieluisa paikka laajasta valikoimasta. Nyt löytyi kuitenkin helmi, jossa saan juuri sellaiset kynnet kuin olen toivonut. Edeltävässä paikassa tehtiin omaan makuun hieman epäsiistiä jälkeä ja meininki hoitolassa oli vähän sekava, mikä huononti asiakaskokemusta.

… kuuntelin paljon latinopoppia, etenkin Camiloa ja Espanjan TOP-listoja. Jotenkin latinomusiikki on alkanut taas iskemään vuosien tauon jälkeen!

… aloitin kunnolla juoksukauden, eli tein viikoittain juoksulenkkejä ulkona. Ah, tätä olen odottanut, sillä talvella en pahemmin ulkona juokse, ellei sää ole reilusti plussalla. Kesää kohti juoksumukavuus sen kuin kohenee, kun päälle ei enää tarvitse pukea niin paljon ja aurinko paistaa.

Sellaisia juttuja jäi mieleen maaliskuulta. Yllättävän paljon kaikkea kuitenkin.

Oikein ihanaa pääsiäissunnuntaita! 🐣🐣

Puheenaiheet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään