Te kysyitte, minä vastasin!

Kyselin talvella Instagramin storiesissa teidän olettamuksia minusta, joiden pohjalta kyhäsin kasaan postauksen. Tuo oli mielestäni sen verran hauska toteuttaa, jonka vuoksi päätin taannoin tehdä hieman saman tyylisen kokonaisuuden, antamalla teille vapauden kysellä minulta mitä vaan. Tästä tulee mieleen ne ajat ”ennen vanhaan” kun tuli tehtyä kysymys- ja vastauspostauksia blogiin ja niitä kysymyksiä tuli oikeasti paljon! Nykyään kun blogikommentointi on vähentynyt, on Instagramissa tällaiset kätevämpi toteuttaa, joten tänään vastailen teidän storiesissa minulle esittämiin kysymyksiin. Jostain kumman syystä kysymykset painottuivat ihmissuhteisiin ja osa oli mielestäni aika syvällisiäkin, jonka vuoksi näitä oli hauska lukea ja vielä mukavampi vastailla. Eipä olisi tullut mieleen muutoin avata tämän hetkistä parisuhdetilannetta sen tarkemmin tai oikeastaan kertoa, millainen miesmakuni on. Siispä kiitos kun kysyitte, nyt tiedätte jälleen minusta jotain enemmän!

Tapailetko ketään vai oletko sinkku?

Olen sinkku sanan varsinaisessa merkityksessä eli ei, en tapaile ketään. En ole itse asiassa tapaillut sitten tammikuun lopun kun viimeisin pidempi ihmissuhde päättyi. Tällä hetkellä kiinnostus deittailuun on aika nollassa, rima korkealla ja suojamuurit ylhäällä. Elämäni pääfokus on nyt itsessä ja oikeastaan kaikessa muussa kuin miessuhteissa. Edes Tinderiin en ole jaksanut vielä palata…

Miten hengelliseen yhteisöön kuuluminen on sinuun vaikuttanut? Onko se jättänyt traumoja?

Olen kirjoittanut aiheesta ihan oman postauksensa, mutta kyllä, onhan se vaikuttanut ja paljon. Tiettyjä traumoja on myös jäänyt, joita varmaan kannan omalla tavallaan mukana lopun elämää. Vaikka paljon asioita olenkin työstänyt, kyllä silti toisinaan havahdun kuolemanpelkoon ja siihen, miten pelkään joutuvani helvettiin. Varmaan tuo on se suurin trauma, eli pelko jostain pahasta jos en palaa uskoon.

Oletko koskaan käynyt Meksikossa, jos et niin miksi?

En ole käynyt, enkä oikeastaan osaa sanoa miksi? Ei vaan ole koskaan ollut ehkä unelmakohteiden ykkösenä, vaikka olisihan sielläkin mukava käydä.

Kuinka usein käytät alkoholia ja juhlit?

Tämä vaihtelee aika paljon, mutta nykyään harvemmin – oikeastaan vain jos on jotain juhlan aihetta. Sanoisin että keskimäärin kerran kuussa juon alkoholia enemmän, mutta toisaalta välillä on pidempiä ajanjaksoja etten juo pisaraakaan. Välillä taas monena peräkkäisenä viikonloppuna lasillisen tai pari, mikäli käyn vaikka dinnerillä. Tosin tuo nyt ei tunnu missään, eli enpä laske edes ”juomiseksi”. Kesällä varmasti tulee käytyä useammin viinillä mikäli säät suosivat. Viimeisin kunnon humala oli vappuna ja vieläpä kahtena päivänä. Tuon jälkeen ei kyllä tee hetkeen mieli…

Viihdytkö sinkkuna vai oletko enemmän parisuhdeihminen?

Kyllä ja kyllä. Enemmän olen parisuhdeihminen, mutta toisaalta kyllä myös sinkkuna viihdyn. Olen pyrkinyt siihen ettei parisuhdestatus määrittele minua tai elämääni, eli voin olla onnellinen yksin tai toisen kanssa. Minulla ei siis ole sellaista epätoivoista tarvetta löytää joku ihminen vain siksi koska haluan seurustella. Seurustelen vain jos se tuntuu oikealta ja se on minulle itse asiassa iso juttu. Elämässäni on myös erittäin hyvä ystävien verkosto, he ovat perheeni ja välillä tuntuu että jopa se parisuhteeni. 😀

Miten pysyt noin hyvässä kunnossa? Mikä on salaisuutesi?

Ensinnäkin kiitos kehusta! Moni asia vaikuttaa, mutta ainakin treenaan suhteellisen paljon, syön pääasiassa terveellisesti ja on minulla kyllä ihan hyvät geenitkin. En ole ollenkaan lihovaa sorttia, vaan oikeastaan päinvastoin. Ja varmaan se rakkaus liikuntaan, joka on ollut läsnä lapsesta saakka tekee paljon! Eli en osaisi elää liikkumatta, vaan treenaaminen on itselleni omanlainen elinehto.

Nolottaako sinua monet asiat tai koetko usein katumusta?

No kyllä nolottaa! Ja olen katunut monia asioita. Mutta toisaalta taas pyrin suhtautumaan elämään rennolla otteella, eli en halua miettiä liian pitkään ”mokia”, jotka ovat tavalla tai toisella noloja. Kaikki meistä mokailee ja niihin on turha jäädä vellomaan. Osaan myös nauraa itselleni ja olen kyllä ystävien kesken usein se, jolle sattuu ja tapahtuu tai olen keskellä skenaarioita.

Mitkä arvot on sinulle elämässä tärkeimpiä?

Pehmeät arvot eli rehellisyys, luottamus, oikeudenmukaisuus, tasa-arvo, lähimmäisen rakkaus, oikean ja väärän tunnistaminen, vastuuntunto sekä empatiakyky. Siinä ehkä tärkeimmät.

Ihastutko helposti? Ja miesmakusi?

No enpä oikeastaan. Toisaalta jos heti klikkaa ja hommassa on taikaa, saatan ihastua kyllä suhteellisen nopeasti. Lähtökohtaisesti pidän päämäärätietoisista, tunneälykkäistä, huumorintajuisista, sopivan kilteistä ja herkistä miehistä. Sellaisista, jotka ymmärtävät muunkin kuin pinnan päälle eivätkä pelaa ihmisillä. Myös kyky heittäytyä on itselleni todella tärkeää ja se että on paloa johonkin. Ulkoisesti miesmakuni on ”arjalainen” eli pitkä, vaalea ja sinisilmäinen. Pidempi tukka on myös heikkouteni.

Millaista musiikkia kuuntelet?

Aika laidasta laitaan, tilanteesta riippuen. Paljon Madonnaa, Post Malonea, Maroon 5, Drakea, Billie Eilishia, Kurt Villea… Sitten myös kasarimusaa ja suomalaista. Pidän esimerkiksi Nylon Beatista ja Keko Salatasta todella paljon.

Miten elämäsi on muuttunut kymmenessä vuodessa?

Aivan mielettömän paljon! Ensinnäkin olen löytänyt oman jutun, jonka parissa rakastan työskennellä. Pitkään sitä hain, kunnes lopulta oikea suunta on löytynyt. Olen myös kasvanut henkisesti todella paljon ja pinnalliset kaveriporukat ovat vaihtuneet luotettaviin ja hyviin ystävyyssuhteisiin. Myös arvomaailmani on muuttunut – tai oikeastaan uskallan olla rohkeammin sitä, mitä olen. En ole enää niin porukan vietävissä, enkä varmaankaan enää yhtä ujo kuin nuorempana olin? Mutta toisaalta taas, olen edelleen jossain määrin lapsenmielinen hulluttelija enkä jaksa aina olla mikään esimerkillisiin aikuinen. Eli en sinällään sano muuttuneeni aivan täysin, mutta paljon kyllä.

Olit nuorempana rokkityttö, miksi et ole enää?

Hah hah, tämä oli hyvä. Niin, en osaa sanoa? Kai yritin olla jotain, mitä en sitten pohjimmiltani kuitenkaan ole? Toisaalta en sano etteikö minussa asuisi ”ripaus” rokkityttöä, mutta ei samoissa määrin kuin nuorempana, jolloin suosikki bändini oli Mötley Crüe. Tuolloin muuten myös miesmakuni oli saman suuntainen, eli Tommy Lee oli kuumaa valuuttaa!

Onko sinulla hiustenpidennykset vai oma tukka?

Aivan oma tukka on. Tosin aikanaan minullakin oli pidennykset, mutta tästä on aikaa varmasti reilu kahdeksan vuotta! En kyllä laittaisi pidennyksiä enää mistään hinnasta, sillä niin ärsyttävää niiden kanssa eläminen oli.

Myönnätkö herkästi tekemäsi virheet?

No sanotaanko näin että joissain asioissa minun on vaikea vastaanottaa palautetta. Etenkin silloin jos toisella ei ole sitä minulle oikeutta antaa, eikä asia kuulu tälle palautteen antajalle mitenkään. Tuollaisissa tapauksissa en suostu sitä myöskään vastaanottamaan ja ärsyynnyn herkästi. Mutta jos toimin väärin ja vastapuolella on oikeus siitä minulle sanoa, pyydän aika nopeasti kyllä anteeksi ja voin myöntää virheeni. Paljon olen tässä kehittynyt ja ylipäänsä voin myöntää etten ole täydellinen, toimin välillä väärin ja mokailen. Mielestäni on ihanaa että ihmiset on epätäydellisiä – myös somessa esiintyvät tyypit.

Shortsit second hand (UFF) /  Aurinkolasit Ray-ban / Ihana virkattu toppi @iinesdiy (Iineksen uudesta toppimallistosta, joka tulee myyntiin ensi viikolla!)

Mikäli herää vielä jotain kysymyksiä, niitä voi heittää ilmoille kommenttiboksissa!

Kivaa sunnuntaita, ihanaa että aurinko taas paistaa.

Kuvat: Iines Aaltonen

Suhteet Oma elämä Parisuhde Syvällistä

Miten olen noussut pettymyksistä?

Kun mietin tällä hetkellä itseäni, koen oloni henkisesti erityisen voimakkaaksi. Verrattuna siihen, millaisessa jamassa olin tuossa alkutalvesta, olen voimaantunut todella paljon. Voi olla ettei monikaan anna pettymysten lannistaa itseään, mutta minä olen ihmisenä sellainen että pettymykset vievät herkästi koko elämältä pohjan. Jos muserrun, muserrun todella. Saatan ajatella etten selviä tästä, sillä elän niin vahvasti tunteita todeksi ja jos tunnetilani on ahdistunut, surullinen ja lamaantunut, on tuo olotila se, joka on sitten vahvasti läsnä jokainen vuorokauden tunti. Tämän vuoksi otan pettymykset aina raskaasti enkä osaa noina hetkinä suhtautua optimistisesti elämään. Vaikka tiedän, miten se optimistisuus tulee vielä päätään nostamaan, minun tapa käsitellä pettymykset on tuntea se koko ikävä tunteiden kirjo. En osaa esittää – enkä siksi muuten jaksa feikata positiivista asennetta jos elämässäni on vaikea vaihe meneillään.

Nykyään kun sitä tuntee itsensä paremmin, osaa pettymyksiäkin käsitellä aivan eri tavalla kuin aikaisemmin. Ehkä se merkittävin asia, jonka olen oppinut, on se ettei pettymystä tarvitse hävetä tai piilotella. Jos elämässä tapahtuu iso takaisku, ei sen jälkeen tarvitse olla saman tien jaloillaan. On aivan okei olla surullinen, vihainen, innoton ja negatiivinen. Moni kaihtaa ihmisiä, jotka tuollaisessa tunnetilassa elävät, mutta loppupeleissä noissakaan tunnetiloissa ei ole yhtään mitään hävettävää tai väärää! Tosiystävä tai kumppani pysyy rinnalla vaikka meillä olisikin negatiivisten ajatusten kehä päässä ja pyrkii tsemppaamaan. Jokainen sen nimittäin tietää, ettei tuollainen olotila jatku loputtomiin. Olen joskus kuullut sanottavan että pettymyksestä yli pääseminen vie kokonaisuudessaan puolivuotta – toisinaan jopa kauemmin. On kuitenkin aika lohdullista ajatella, miten ihmismielellä on taipumus koota itsensä ja löytää se elämänilo vaikeidenkin tapahtumien jälkeen. Itsekin todella pohjalla aikanaan käyneenä en voi kuin todeta, miten ihmeellisesti elämä on kantanut. Vaikka joskus teki mieli luovuttaa, en silti luovuttanut ja jaksoin uskoa että elämä tuo eteeni vielä paljon hyvää.

Vaikka elämässäni ei olekaan viime aikoina tapahtunut mitään sellaista ulkopuolelta tulevaa konkreettista, jonka voisi ajatella vahvistaneen minua, on silti tavallaan tapahtunut aika paljon. Olen vihdoin oppinut elämään elämääni itseni kautta ilman ajatusta siitä, kuinka joku toinen tekisi minusta kokonaisen tai esimerkiksi kumppani viimeistelisi onnellisuuteni. Pitkään nimittäin noin ajattelin ja jollain tavalla ehkä jopa häpesin sitä, että miessuhteeni aina epäonnistuvat. En ehkä sisimmässäni kokenut olevani riittävästi itsekseen, vaan perustin liikaa ihmissuhteiden varaan. Tällä hetkellä elämäni on vahvalla jalustalla ja voin ylpeänä sanoa tehneeni sen eteen töitä. Olen keskittynyt itseeni ja siihen, mitä minä haluan. En ole enää valmis luopumaan ja joustamaan aina toisen tahdon mukaan, vaan osaan paremmin arvottaa omat tarpeet korkeammalle. Tämä on mielestäni sellaista tervettä itsekkyyttä, jonka tiedän kantavan. Ehkä myös osittain sen vuoksi koen oloni tällä hetkellä voimakkaaksi, sillä olen löytänyt voiman lähteen, mutta toisin kuin aikaisemmin, olen löytänyt sen itsestäni enkä kenenkään muun ihmisen kautta.

Vanha viisaus sanoo että pettymykset tekevät meistä entistä vahvemman ja kasvattavat. Niin vahva ei aina tarvitse olla, mutta kasvattavaa se kyllä on. Pettymykset antavat myös perspektiiviä ja niiden kautta osaamme arvostaa myös sitä kaikkea hyvää, jota elämässämme on. Itse pettymyksen hetkellä tätä asiaa harvoin pystyy tästä näkökulmasta katsomaan, mutta lohdullista on tietää, miten aina tulee se hetki kun se on jälleen mahdollista. Omassa elämässä olen huomannut, kuinka oikeastaan se suurin asia, joka auttaa pettymyksen ylitse, on vihasta ja sellaisesta uhrin asemasta luopuminen. Huomaankin herkästi syyllistyväni noihin kahteen tunnetilaan ja ikään kuin vellovani siinä pettymyksen olotilassa. Kuten jo mainittu, myös negatiiviset tunteet ovat okei, mutta jossain kohtaa niistä on päästettävä irti, jotta eheytyminen voi alkaa. Se ei tietenkään siinä kohtaa ole helppoa, mikäli pettymys on ollut niin lamaannuttava, että se haittaa arkea ja on johtanut jopa masennukseen. Masentuneelle ei auta toitottaa ryhdistäytymisestä, vaan siinä kohtaa tarvitaan jo järeämpiä aseita pettymysten käsittelyyn, kuten esimerkiksi terapiaa.

Vaikka tuskin voimme koskaan opetella täysin suojelemaan itseä, sellainen joku itsesuojeluvaisto on ihan hyvä olla olemassa. Jotta vältymme jatkuvilta pettymyksiltä, on asioita hyvä punnita tarkemmin ja miettiä, mikä on itselle hyvästä? Tämä raja on toki häilyvä, sillä pahimmillaan se johtaa siihen, ettei enää uskalla ottaa askelia suuntaan tai toiseen koska pelkää liikaa pettyvänsä. Itse olen tällä hetkellä erityisen varovainen tietyillä elämän osa-alueilla ja tämän kyllä tiedostan. Toisaalta myös tiedän että kyllä ne suojamuurit vielä laskevat, mikäli oikea aika ja paikka tulee. Tämä tosin vaatii vahvaa luottamusta ja tunnetta siitä, että haluan muurit laskea. Jossain kohtaa kamppailin näitäkin vastaan, mutta nyt olen sitä mieltä kuinka minulla on oikeuteni muureihin. Minulla on oikeus suojella itseäni pettymyksiltä mikäli niin tahdon. Jos en tällä hetkellä halua elämääni yhtään ongelmia tai riskialttiita tilanteita, se on valintani. Tämä ajanjakso ei varmasti kestä loputtomiin, mutta tällä hetkellä priorisoin. Laitan omat tunteet ja elämän etusijalle, ihan sama mitä muut siitä ajattelevat.

Teksti lähti hieman laukalle tyypilliseen tapaan, mutta aihe vaan herättää itsessäni aika paljon ajatuksia ja tunteita. Aihe on minulle omalla tavallaan myös herkkä, sillä olen aika paljon elämässäni pettynyt ja pettymyksiä joutunut käsittelemään. Missään nimessä se ei ole ollut helppoa enkä sano että se varmaan koskaan tulee helppoa olemaan. Toisaalta tällä hetkellä ihanan voimaantuneena näen pettymykset kohdallani minua vahvistaneina, vaikka ne ovat myös musertaneet ja vieneet sinne pohjalle.

Mutta mikä on pettymysten opetus? Tätä on jouduttu harjoittelemaan jo lapsena mittakaavaltaan pienemmissä asioissa. Itse näen että se on nimenomaan se, miten oppii arvostamaan elämää, toisia ihmisiä, itseä ja kaikkea ympärillä. Kun pettyy eikä saa kaikkea haluamaansa, ihminen oppii myös nöyryyttä ja sen, ettei elämä yksinkertaisesti aina mene kuten suunnittelee. Toisinaan pettymykset saattavat myös johtaa erilaisiin elämäntilanteisiin, joiden kautta tapahtuu voimaantumista ja rutkasti hyvää!

Millaisia ajatuksia aihe teissä herättää? Onko pettymys tuttu tunne?

Suhteet Sinkkuus Mieli Syvällistä