Pienoisen tauon jälkeen on luvassa postaus, jossa kerron teille kuulumisia ja jaan viime aikoina päässä pyörineitä ajatuksia. Aina tasaisin väliajoin tällaisia tekstejä on mukava kirjoittaa, sillä näissä kirjoittaminen on ikään kuin vapaampaa ja perustuu pitkälti spontaaniin ajatusvirtaan. Useimmiten nämäkin tuppaavat kuitenkin lipumaan kohdallani sinne syvällisemmän ajatuksen puolelle, sillä harvemmin tuon julki, miten leivoin lauantai-iltana kello kymmenen sämpylöitä tai makasin viikonloppuna flunssassa kotosalla. Mutta tosiaan – niin se minunkin elämäni on kaukana glamourista, jos se vielä jollekin on epäselvää. Tuiki tavallisia asioita täälläkin tapahtuu ja mielestäni siinä tavallisuudessakin on oma hohtonsa. Ei kaiken tarvitse aina olla niin erikoista, vaan yksinkertaiset arkiset jutut ovat osa hyvää elämää.

Pitkästä aikaa tosiaan olen hieman ”pahemmassa” flunssassa, sillä tyypillisimmin kohdallani flunssat ovat hyvin lieviä ja useimmiten vielä sellaisia, että pari päivää on vähän heikko olo kunnes orastava flunssa väistyy. Viimeksi olin kunnolla kipeä elokuussa ja nyt sitten jotain sieltä välimaastosta. Tai ehkä vaan vertaan tällaista kevyttä lämpöilyä ja flunssaa sellaiseen kunnon kuumeeseen, jossa ei oikeasti olla edes pystyssä? Itselläni on myös hyvin korkea työmoraali, enkä oikeastaan ikinä meinaa antautua flunssalle ja useimmiten käytänkin etuliitettä ”hieman” kipeä. Kykenen työntekoon siis puolikuntoisenakin ja petiin kaadun vasta kun on oikeasti todella huono olo. Tällä en sinällään ylpeile, sillä olisi hyvä tunnistaa oma jaksaminen ja mieluiten levätä hieman aikaisemmin kuin on pakko. Mutta nyt ollaan tosiaan jo kenties pikkuhiljaa voiton puolella ja viikonlopun lepo toivon mukaan auttoi! Katsotaan, miten pitkään on pidettävä treenitaukoa, mutta kuin sattumaa – salikortista loppui aika juuri päivää ennen kuin olo alkoi huononemaan!

No joo, flunssasta jauhaminen ei ole kovin mielenkiintoista, joten muihin aiheisiin. Sen sijaan että päivittelen kiirettä tai tämän hetkisiä työjuttuja, ajattelin jakaa tuntojani noin yleisesti elämästä ja kaikesta siitä, mitä minulle on tapahtunut muilla elämän osa-alueilla. Viime kuukaudet olen paahtanut menemään ja pyrkinyt täyttämään elämäni pitkälti työnteolla, joka on muuten näkynyt myös siinä, ettei energiaa ole pahemmin muuhun sitten riittänytkään. Ihmissuhteita olen hoitanut vähän sinne päin ja alkuvuodesta eristäydyin todella paljon pidemmäksi aikaa ikävän ihmissuhde pettymyksen seurauksena. Itselleni vaikeiden asioiden kohtaaminen tekee usein sen, että vetäydyn kuoreeni ja työnnän ihmisiä kauemmas – ikään kuin vellon siinä melankolisuudessa, suren ja olen todella maassa. Onneksi viime viikot ovat olleet jo parempia ja olen saanut kaivettua esiin edes osittain itseni ja energiaa on ollut enemmän! Vaikka pettymykset ihmissuhteiden saralla ovat varmasti aina minulle vaikeita käsitellä, huomaan kuitenkin olevani ihminen, jossa on todella paljon voimaa selviytyä. Vaikka ajattelisin etten selviä, lopulta aina selviän. En oikeastaan osaa edes sanoa mistä tuo voima puskee esiin, mutta jostain se vaan tulee? Ehkä se on jotain sellaista luonteenlujuutta, itsekunnioitusta ja tahtotilaa, joka minussa on olemassa olevana. Vaikka tässäkin tilanteessa olisin voinut jäädä ”hengailemaan” johonkin epätyydyttävään, aika nopeasti tilanteen muuttuessa päätin, etten halua niin tehdä. Tuo on sellaista, jota itsessäni nykyään arvostan! Että osaan tehdä valintoja tulevaisuuden puolesta vaikka tiedostan sen kivun, joka luopumisesta aina seuraa. Mutta kokemuksen perusteella mitä ilmeisemmin tuota luopumisen tuskaa kestän, enkä siihen kuole. Harvoin kipu kestää ikuisuuden.

Juttelin taannoin ystäväni kanssa ja hän sanoi minulle, kuinka minun tulee jatkossa suojella sydäntäni huolellisemmin. Tuo lause jäi mieleeni, sillä olen huomannut, miten joidenkin harvojen ihmisten kanssa minut riisutaan hyvin nopeasti ja unohdan suojella itseäni. Noissa tilanteissa ikään kuin heittäydyn ja annan mennä luottaen siihen, että tämä kantaa kyllä. Heittäytyminen ei ole missään nimessä huono asia, mutta sen ei tulisi myöskään tarkoittaa itsesuojeluvaiston unohtamista, sen olen oppinut. Siksi ehkä sellainen terve suojeleva asenne sydäntään kohtaan on ihan hyvä juttu ja minunkin tulevaisuutta ajatellen jälleen muistettava. Eikä siis sillä – hyvin harvojen ihmisten kanssa näin tapahtuu, mutta silloin kun tapahtuu, annan tosiaan mennä ilman minkäänlaista suojamekanismia. Olen kai myös siinä mielessä romantikko ja niin tunnepohjalta toimija, että uskon kaikenlaiseen hulluun rakkauteen ja ihmisten väliseen vetovoimaan, jolla ei ole konkreettisia rajoja. En voisi ikinä olla suhteessa ilman rakkautta tai rakentaa toisen kanssa mitään, ellei minulla ole vahvoja tunteita toista kohtaan.

Mutta sellaistahan se elämä tuntuu olevan vielä näin kolmekymppisenäkin – ikuista oppimista. Tuskin parikymppisenä ajattelin että vielä kolmenkymmenen paremmalla puolen painisin itsesuojeluvaiston kanssa, mutta toisin kävi. Ylipäänsä on kyllä hassua, miten kovasti sitä joskus elämäänsä suunnitteli, mutta matkan varrella on tullut huomattua ettei liika suunnittelu kannata, sillä asioita ei voi pakottaa, kiirehtiä saatikka taikoa. On vaan keskityttävä hetkeen ja siinä elämiseen. Kaikki asiat loksahtelevat paikoilleen kyllä ajallaan. Sen olen huomannut itsessäni muuttuneen, etten enää aseta aikamääreitä tai oikeastaan edes mieti, kuinka minun tulisi olla tässä kohtaa elämää sitä tai tätä. Olen luopunut sellaisesta kaikenlaisesta ikävuosiin liitettävästä ulkopuolelta tulevasta paineesta olla jotain. Yksi parhaista ystävistäni sanoi minulle taannoin hienosti, että meidän tulisi aina säännöllisesti muistuttaa itselleen siitä, mitä on saanut aikaan. Kun katselee asioitaan esimerkiksi työelämässä päivästä toiseen, harvoin näkee, mitä on aikaan saanut vuoden tai kahdenkin aikana! Se oma eteneminen jää useimmiten kaiken muun varjoon ja todella usein katsomme asioita siltä näkökantilta, mitä puuttuu tai mikä on saavuttamatta. Tuon ajatuksen äärelle taannoin pysähdyinkin ja oivalsin, että onhan tässä aika monta rautaa tulessa ja asiat ovat todellakin elämässäni edenneet. En ole samassa pisteessä kuin vuosi sitten, en sitten millään muotoa. Säännöllisin väliajoin itselleen onkin hyvä muistutella, mitä kaikkea on aikaan saanut. Tuo nimittäin kummasti tsemppaa taas eteenpäin ja valaa uskoa omaan tekemiseen.

Lähtipäs ajatus jälleen laukalle, mutta noin yleisesti siis ihan hyvillä fiiliksillä täällä aloitellaan uutta viikkoa. Paljon on ajatuksia mielessä alkavaan viikkoon, mutta ennen kaikkea nyt toivon pikaista paranemista itselleni ja muillekin sairastaville! Sairaana kyllä aina tajuaa terveyden merkityksen ja sitä osaa taas arvostaa ihan eri tavalla. Siispä eivätpä kai nämä flunssatkaan aivan merkityksettömiä ole ja useimmiten ne kertovat siitä, miten kehon vastustuskyky on päässyt laskemaan syystä tai toisesta. Siispä pientä korjausliikettä kannattaa ehdottomasti tehdä, mikäli flunssassa on ja itse ainakin tiedostan sen sudenkuopan, joka on ollut viime aikoina uni! Lisää unta kehiin, niin vältyn jatkossa flunssilta.

Tsemppiä alkavaan viikkoon!

Ja jos on muuten mitä tahansa postaustoiveita alkaneelle viikolle, niitäkin saa heittää ilmoille?

Kuvat: Mikaela