Ruokavalio – näihin panostan!

Kuten alkuviikosta lupailin, tässä kuussa kirjoittelen enemmän terveydestä ja hyvinvoinnista! Yksi ehkä merkittävimmistä hyvinvoinnin pilareista on ainakin itselleni ravinto ja nimenomaan laadukas sellainen. Minulle on tärkeää syödä hyvin ja ruoan kautta saada energiaa arkeen. Ravinnon merkityksen huomaa etenkin silloin, kun elämässä on ajanjaksoja ettei ruoka maistu, tai kiire pitää ruokahalun loitolla. Näin on ollut itselläni viimeisen viikon sisään muutamastakin eri syystä ja huomaan, miten paljon vähemmän minulla on ollut energiaa.  Yritän päivä toisensa perään palata siihen normaaliin ruokailurytmiin, mutta toistaiseksi se ei ole vielä kunnolla onnistunut. Vatsalaukku pienenee suhteellisen nopeasti ja silloin kun ruoka ei maistu, se ei vaan maistu. Tämän postauksen tarkoitus ei ole kuitenkaan pureutua ruokahaluttomuuteen tai siihen johtaneisiin syihin, vaan kertoa teille asioista, joihin minä tyypillisesti ruokavaliossani panostan. Nämä eivät tokikaan ole kaikille samoja, mutta tässä postauksessa käsittelen ruokailua nimenomaan henkilökohtaisesta näkökulmasta.

Kasvikset- ja vihannekset

Syön paljon kasviksia, olen aina syönyt. Jo lapsesta saakka olen rakastanut salaatteja, eikä minulle ole koskaan ollut ongelma koota lautaselle puolet vihreitä. Usein ravintolassakin saatan tilata salaatin ihan vaan puhtaasti siitä syystä, että minulle salaatin syönti ei ole pakkopullaa. Yksi suosikki ravintoloistani onkin ehdottomasti Pupu, josta tulee napattua salaatti matkaan suhteellisen usein! Huolehdin aina myös siitä, että kotoa kaapeistani löytyy vihanneksia, joista etenkin seuraavista pidän: kurkku, paprika, pinaatti, lehtikaali, porkkanat ja avokadot. Tomaatille taidan olla hieman allerginen ja perinteisestä jäävuorisalaatista en enää pidä, vaan salaatin rakennan aina lehtikaalipohjaan! Mikäli et ole tuota vielä koskaan kokeillut, suosittelen lämpimästi. Jos lehtikaalin vielä kevyesti kuullottaa pannulla, tulee siitä aivan mielettömän hyvää, nam. Yksi tämän hetkisistä suosikki yhdistelmistä salaatin suhteen on rakentaa pohja lehtikaaliin, pinaattiin, paprikaan, kurkkuun, porkkanan paloihin, mustapapuihin sekä sitruunanmehuun. Tuon kokonaisuuden päälle kun vielä huolehtii jonkun hyvän proteiininlähteen, kuten tofun, on kokonaisuus täydellisyyttä hipova!

Säännöllinen ateriarytmi

Vaikka viime viikko on mennyt huonon ateriarytmin kanssa taistellessa, on tämä kuitenkin elämässäni vain väliaikaista. Normaalisti syön 3-4 tunnin välein, eli mielestäni suhteellisen usein. Säännöllinen ateriarytmi pitää noin yleensäkin aineenvaihdunnan käynnissä ja ruokavalion kokonaisuudessaan laadultaan parempana. Mikäli syön, miten sattuu ja vasta silloin kun nälkä yllättää, on usein liian myöhäistä ja tulee valittua ns. huonompia valintoja. Jos ravintoon haluaa panostaa, tulee myös ennakoida, eli miettiä jo etukäteen päivän syömisiä tai vähintään huolehtia, että kaapissa on ainekset lämpimän ruoan laittamiseen tai noin ylipäänsä kokkailuihin. Olen itse nimenomaan tässä asiassa vähän surkea, sillä olen aika mielihalu johteinen ihminen, jonka vuoksi minun on hankalaa suunnitella asioita kovin pitkälle etukäteen. Se mihin kuitenkin pyrin, on että jääkaapissani olisi aina ainekset vaikka johonkin ravinteikkaaseen salaattiin, keittoon tai pastaan. Mitään suurta ei aina vaadita, eli näiden ruokien valmistaminen on kuitenkin aika yksinkertaista ja nopeaa.

Viikoittainen herkuttelu

Yksi ehdottoman tärkeä kulmakivi ravinnon suhteen on, että herkuttelen säännöllisesti! Kun herkuttelen ja annan itselleni oikeuden herkutella, en kärsi turhista mielihaluista tai pakkomielteistä. Herkuttelen oikeastaan joka viikko, vähintään yhtenä päivänä – ja usein muuten ihan viikollakin. Minulla ei ole mitään tarkkoja karkkipäiviä, eli menen ruokailujen suhteen pitkälti fiiliksien mukaan. En kannusta ketään sokerin syöntiin, mutta sanoisin että usein ruokavalio pysyy pääpiirteittäin terveellisempänä, mikäli itselleen sallii asioita. Jos mennään turhan tiukalle linjalle, muuttuu ruokaileminen rajoittuneeksi ja vie täten meiltä myös liikaa ajatustilaa. Kaiken elämässä ei tarvitse aina olla joko tai, eli suosittelen työstämään myös tämän asian suhteen omia ajatuksia, mikäli huomaat että herkuttelu aiheuttaa sinulle huonon omantunnon, tai teet sitä tunnepohjalta. Veikkaan että tunnesyöminen on nykyään suhteellisen suuri ongelma, sillä tunteitaan pyritään käsittelemään ruokailun kautta.

Ei valmisruoille

Syön todella vähän valmisruokia, koska näen ne ennemmin epäterveellisinä kuin terveellisinä vaihtoehtoina. On totta että nykypäivänä valmisruoat ovat kehittyneet ja edelleen suosikkini niistä on laktoositon pakaste pinaattikeitto. Harvoin kuitenkin kajoan mihinkään kylmähyllyn valmisruokiin, sillä kokemukseni eivät ole niiden suhteen kovin hyvät. Maussa on aina jotain vikaa, eikä valmis vaan maistu samalta kuin itse kokattu tai vaikka ravintolasta noudettu ruoka. Pakasteissa maku on onneksi hieman parempi, mutta ei todellakaan kaikissa – pinaattikeitto lienee poikkeus. En kuitenkaan tyrmää valmisruokia täysin ja annan aina uusille kokeiluille mahdollisuuden. Noin pääpiirteittäin en kuitenkaan panosta valmiiseen, vaan pyrin aina tekemään itse tai ostamaan tuoretta ravintolassa valmistettua ruokaa. Ylipäänsä ruoan raikkaus merkkaa itselleni paljon ja siksi näin!

Monipuolisuus on kaiken a ja o

Vaikka olen todella nirso, pyrin nirsouteni puitteissa pitämään ruokavalion monipuolisena. Minulla on siis tietyt asiat, joista pidän ja sitten on asioita, joista en pidä. Kuitenkin enemmän löytyy ravintoa, joka minulle maistuu niiden inhokkien sijaan. Eli en tosiaan elä millään riisillä, maitorahkalla ja leivällä, vaan pyrin vaalimaan hyvin laajaa ruokaskaalaa. Kaupassa käydessäni ostan kaikkea mahdollisimman monipuolisesti, eikä jääkaapissani näytä aina samalta. Olen myös hyvin kokeilunhaluinen, mitä tulee kaikenlaisiin uutuuksiin, joten voit olla varma että olen testannut Alpron uutukaisia! Syön nykyään pääasiallisesti kasvisruokaa, käytän laktoosittomista maitotuotteista juustoja ja siipikarjan tuotteista syön oikeastaan vain kananmunia, joita niitäkin nykyään vähemmän kuin ennen. Gluteenittomuudesta olen luopunut monelta osin, sillä olen huomannut että vatsani sietää nykyään viljoja. Kaurasta on kuitenkin muodostunut tässä vuosien varrella suosikkini, joten leivästä suosin sitä edelleen useimmiten.

Kun syön, syön vain sen mitä jaksan

Syön todella harvoin itseni pahaan oloon tai ähkyyn. Ennen tätä tapahtui useammin makean kanssa, mutta nykyään vierastan ajatusta pahasta olosta ruoan vuoksi. Eli syön kohtuullisen kokoisia annoksia tai oikeastaan aina vain sen verran, ettei vatsa ole niin täynnä, etten jaksaisi sen jälkeen toimia. Tykkään tunteesta että olen ravittu, mutta silti edelleen energinen väsyneen ja voipuneen sijaan. Se oma ”raja” voi olla monelle haastavaa löytää, mutta kokeilemisen kautta sen löytäminen on kyllä mahdollista. Itse pyrin aina ajattelemaan niin, ettei hyvä ruoka maailmasta lopu, eli koskaan ei tarvitse syödä maailmanlopun meiningillä tai periaatteella, etten enää koskaan tulisi tätä ruokaa eteeni saamaan.

Kasvisruoka

Olen tosiaan kasvissyöjä melkeinpä sen 99 % ajasta. 1 % olen jättänyt tilaa lihalle, koska esimerkiksi kylässä en jaksa nirsoilla tai tehdä ruokavaliostani ongelmaa. Olen myös huomannut että koska olen hoikka, se herättää ihmisissä aina ajatuksia siitä, että minun tulee omata joku syömishäiriö. Tästäkään syystä en jaksa herättää ruokailemisellani huomiota, koska sitten tulisi kuitenkin niitä ihmetteleviä kommentteja, että syönkö mitään ja sitä rataa? Mutta ihan noin omassa arjessa ja pääasiallisesti vaalin tosiaan kasvisruokavaliota – olen jo pidempään vaalinut. Kasvisruokavalio ei ole itselleni millään tavalla ongelmallinen ja koen sen hyvin luonnolliseksi tavaksi syödä.

Siinä tosiaan olivat ne ruokavalioni tärkeimmät kulmakivet. Näiden lisäksi syön paljon suomalaisia marjoja ja suosin ylipäänsä kotimaista aina kun mahdollista. Käytän ruokaan myös rahaa niin paljon kuin haluan, eikä ruoka ole itselleni koskaan asia, josta lähtisin tinkimään jos tekisi tiukkaa rahallisesti. Ostan jonkin verran myös luomua, mutta en todellakaan kaikessa.

Panostatteko te samoihin asioihin ruokavaliossa? Vai mitkä asiat ovat teille tärkeitä?

treeni-ja-ravinto elamantapa ruokavaliot kasvisruoka

Rikkinäiset ihmiset

Vaikka en erityisemmin ole koskaan pitänyt Reino Nordinista, hänen uusin kappaleensa Veitsenterällä pysäytti minut muutama viikko sitten kuultuani sen ensimmäistä kertaa. Etenkin kappaleen alku ja kertosäe suorastaan hätkähdyttivät ja jäin miettimään, miten rikkinäisiä ihmiset nykyään ovat.

”Tää maailma on rikki, mut niin oon minäkin. Yhteys on katki, mut niin on ajatuksetkin. On tää kai silti, just niin kun pitääkin. Tuli on irti, huutaa hälytin. Veitsenterällä, keinuu hetken elämä, on valoa ja pimeetä, on tuhansia sävyjä. Veitsenterällä huojuu koko elämä, on kyyneleet mun silmissä, mut koitan pysyy pystyssä. Veitsenterällä… Tää maailma on flipannut, mut niin oon minäkin. Tää on armoton kilpailu, jonka hävii voittajakin. On kaikki aina silti, just niinkun pitääkin. Ja mun sielussa liekki, palaa vieläkin…”

Itsekin olen ollut rikki, useita kertoja. En tiedä olenko sen rikkinäisempi ihminen kuin moni muukaan, mutta siipeeni olen saanut, vähän turhan monta kertaa. Olen hajonnut kappaleiksi kuin ruukku, mutta joka kerta onnistunut liimaamaan palaset takaisin yhteen – viimeisimmällä kerralla ulkopuolisen avun turvin. Tosin tiedättekö, vaikka ne rikkoutuneet palaset liimataan yhteen, jää ruukkuun aina säröjä. Jokainen tietää ettei kerran hajonnut enää ole entisensä. Hajonneesta ei enää koskaan tule sitä alkuperäistä sileää, kaunista ja eheää, vaan säröt jäävät elämään. Näin käy myös ihmiselle. Kun menemme rikki, olemme palasina ja vaikka kykenisimme pikkuhiljaa kasaamaan kokonaisuuden uudestaan, ei se ole enää entisensä. Ja usein se suurin ongelma on siinä, ettei monikaan kykene kasaamaan uudestaan yhteen jo hajonnutta kokonaisuutta. Rikkinäisyys on niin satuttavaa, että siihen pelottaa koskea. Hyvin tyypillistä onkin jatkaa elämää ja jättää säröt liimaamatta. Sitä ajatellaan, että unohtamalla asioiden merkitys muuttuu – kiire pitää haavat poissa ja sitä rataa. Samaan aikaan vaikka näen ihmisten haavoittuvaisuuden erittäin kauniina, näen rikkinäisyyden myös ongelmallisena. Kun rikkinäiset ihmiset pyörivät ympäriinsä tiedostamattomina, pahimmillaan he haavoittavat myös muita. Ihmissuhteissa jo olemassa olevat haavat aiheuttavat usein ongelmia ja henkilö, joka ei ole käsitellyt menneisyyttä, ilmentää omia säröjä esimerkiksi parisuhteessa.

Olen miettinyt tätä rikkinäisyys asiaa aika paljon, sillä ihmiset ja ihmismieli on minulle intohimo. En välitä täydellisistä ihmisistä, vaan rakastan ihmisten säröjä ja keskeneräisyyttä. Vaikutun aina eniten siitä, jos joku avaa minulle itsestään heikkouksia sen sijaan, että pönkittäisi jatkuvasti sitä, missä on hyvä tai kuinka elämä nyt on jatkuvaa korkealiitoa. Näen heikkouden vahvuutena ja hyvin kauniina ominaisuutena. Näen myös rikkinäisyyttä olevan ainakin kahdenlaista. On sitä jossa rikkinäinen ihminen jättää haavansa käsittelemättä ja ilmentää omaa rikkinäisyyttä jatkuvasti elämässään. Tyypillisiä ilmenemismuotoja ovat läheisriippuvaisuus, päihdeongelmat, väkivalta ja muiden ihmisten kautta hyväksynnän hakeminen. Ongelmat kielletään eikä apua olla valmiita vastaanottamaan. Tähän saattaa liittyä myös vihamielisyyttä ja usein sellaiset henkilöt, jotka kykenevät hirmutekoihin, ovat pohjimmiltaan erittäin traumatisoituneita ja hajalla. Sitten on meitä, jotka olemme rikki menneet, mutta onnistuneet kasaamaan itsemme kerta toisensa jälkeen uudestaan. Meihin on jäänyt ne arvet, jotka nousevat välillä pintaan, mutta olemme onnistuneet useimmiten kääntämään kokemamme voimavaraksi. Tällainenkin rikkinäisyys kuitenkin näkyy jos on erittäin tarkka ihmisten kanssa. Siihen liittyy jotain sellaista vakavamielisyyttä (usein luullaan ylimielisyydeksi) – kenties introverttiutta, mutta kuitenkin kykyä olla empaattinen ja nähdä ihmisten moninaiset puolet. Tunnistan itsessäni tuon rikkinäisyyden paitsi jo mainitsemieni ominaisuuksien kautta, myös siitä että pelkään herkästi, mitä asioista seuraa. Esimerkiksi ihmissuhteiden saralla kokemani tunnemaailman rikkinäisyys näkyy siinä, että mietin usein sitä pahinta skenaariota, joka tulee ”kuitenkin” tapahtumaan. Vasta kun toinen osapuoli onnistuu minut vakuuttamaan siitä, ettei tee sitä pahinta minulle, luotan. Oikeastaan kaikki aika ennen sitä luottamusta, on itselleni haastavaa.

Muita ihmisiä on kuitenkin vaikea ohjailla ja jos yritämme pelastaa toisia rikkinäisyyden pauloista, ei se tule koskaan onnistumaan. Jotta rikkinäinen korjaantuu, tulee hänen itse sitä haluta. Ei auta vaikka kuinka sivusta sanoisi että nyt sinun tulee kohdata tämä tai tuo asia, jos henkilö itse ei ole siihen halukas tai valmis. Tästä syystä on mielestäni tärkeää että näistäkin asioista puhutaan, jotta rikkinäisyys tulee lähemmäs ihmisiä eikä se enää ole mikään häpeän aihe tai tabu. Surullisinta on kuitenkin ehkä se, miten vähän ihmiset ovat halukkaita eheyttämään itseään. Tällainen työ nähdään liian usein turhana negatiivisten asioiden läpi käyntinä, vaikka todellisuudessa kaikki minkä taakseen jättää, sen edestä löytää. Ja kuten jo alussa mainitsin, rikkinäinen ruukku ei eheydy itsestään. Kukaan meistä ei korjaudu painamalla kohti uutta elämää ja haasteita ennen kuin vanha on liimattu pala palalta takaisin. Se mikä itseäni tässä maailmassa ehkä eniten harmittaakin, on jos ihminen ei uskalla kohdata itseään! Näen sen niin suurena pelkuruutena, vaikka samalla tiedostan, mistä tuossa pelossa on kyse – olenhan itsekin ollut aikamoinen pelkuri. Yhteys on katki – kuten Reinokin laulaa. Ihmiset eivät enää ole aidosti yhteydessä itseensä saatikka muihin. Yhteys on poikki eikä sen eteen nähdä vaivaa, koska ei ehkä uskalleta, jakseta tai kyetä. Välillä tekisi niin mieli ravistella jengiä ja huutaa että herätkää, wake up!

Vaikka olen nähnyt vaivaa itseni eheyttämisen suhteen, liimannut niitä hajonneita paloja ja koittanut hioa säröjä kerta toisensa jälkeen näkymättömiksi, koen silti itseni ihmiseksi, joka ei vaan ole eheä. En usko että mikään tai kukaan tässä maailmassa (edes minä itse) kykenee haavojani täysin parantamaan, enkä oikeastaan edes sitä odota. Olen hyväksynyt että olen tällainen – vähän rikkinäinen, mutta kuitenkin haavani tiedostava. Minun kanssa oleminen vaatii esimerkiksi kumppanilta ja muiltakin läheisiltä ihmissuhteilta ehkä hieman enemmän kuin monen muun kanssa oleminen, sillä en ole emotionaalisesti yksinkertaisin tapaus. Onneksi rikkinäisyyden voi nähdä myös positiivisessa valossa! Kerran tai kaksi särkynyt osaa usein olla empaattisempi muita kohtaan ja ymmärtää ihmisten tuskan myös vaikealla hetkellä. Kykenemme myös antamaan todella paljon kanssaihmisille, mikäli vastapuoli on vastaanottavainen!

Vitsit, tämän tekstin kirjoittaminen oli aika mielenkiintoinen kokemus – jonka tosin arvasin jo ennen kuin tähän edes ryhdyin. Olen kyynelehtinyt koko kirjoitusprosessin ajan, mutta samaan aikaan hymyillyt läpi kyynelten. Tällaisista asioista on todella vaikea puhua ja monikaan ei varmasti halua julkisesti myöntää omaa rikkinäisyyttään. Vaikka on surullista ettei ole eheä ihminen, samaan aikaan näen tiedostavassa rikkinäisyydessä sen kauniin puolen, joka saa minut katsomaan itseäni armollisesti ja rakastaen. Ei tarvitse olla täydellinen tai sileäpintainen voidakseen elää arvokasta ja hyvää elämää.

Ihanaa päivää ja halauksia!

 

Kuvat: Mikaela / edit: minä

hyvinvointi ihmissuhteet yksinaisyys mielenterveys